lauantai 16. heinäkuuta 2011

Sokeriton lapsi

Minulle suurimpia ruokapahiksia ovat sokeri ja lisäaineet. (Toki toki, muistan muistan, että lisäaineita on C-vitamiinista lähtien.) En tiedä, tottuuko elimistö sokeriin, mutta ainakaan meidän lasten elimistöt eivät ole päässeet tottumaan, sillä minulla tekee pahaa jo maustettujen jugurttien tarjoaminen.

Erään arkiviikon koittaessa valitin miehelle, että Asla on mahdoton. Ei hän villi ja pitelemätön ollut, mutta rasittava. Parin päivän päästä luonnehdin häntä levottomaksi. Korviin kävi, kun hän puhuessa kiljahteli, ja pata jumi, kun hän kirjaa lukiessamme heilui koko ajan. Mikä ihme sitä vaivasi?

Torstaina oivalsin, että Aslahan urakoi viikonlopun synttärikakkuani päivittäin. Itsehän sitä hänelle tarjosin, mutten tajunnut, mitä siitä seuraa.


Turhaa tuskaa

Niin, mitä ihmeellistä sitä yhdessä synttärikakussa on. Vaan kun kakku loppui, lapsi rauhoittui. Sokeripiikki oli varsin näkyvä, kun muutoin päivittäinen herkuttelu on niin harvinaista. Jäin miettimään, miten moni lapsi on turhaan levoton, saa sen myötä huonoa palautetta ja kolhiinnuttaa itsetuntonsa.

Esimerkiksi ADHD:n osalta on hieman tutkittu sokerittoman ja lisäaineettoman ruokavalion vaikutusta. Tulokset eivät puolla ruokavaliorajoituksia, mutta toisaalta tutkimukset ovat suppeita (alle 40 henkilöä). Eräässä uudessa tutkimuksessa otanta oli hyvänkokoinen (100), ja siinä ruokavalio vähensi tarkkaavaisuushäiriöitä.

Kaikki levottomuus ei tietenkään ole ADHD:ta tai mitään muutakaan diagnosoitavissa olevaa. Minusta olisi silti hyvä, että vanhempia heräteltäisiin näkemään vaivaa lastensa ruoan ja unen eteen. Lapsi on niissä asioissa vanhempiensa varassa. Oman vanhemmuuteni myötä olen mielessäni palannut lapsuuteni tilanteisiin ja hämmästynyt, miten vahvasti yksittäisetkin tilanteet voivat muokata lapsen minäkäsitystä ja toimintatapoja.

Lukijat