torstai 28. tammikuuta 2010

Hys, hiljaa koulussa!

Minua kauhistuttaa, että Asla menee joskus kouluun. Olen valmistunut itse opettajaksi, mutta en halua toimia ammatissa. Suomalainen koulu vieraannuttaa arjesta. Koulussa ei tarvitse välttämättä viihtyä suuresti, mutta siellä olisi hyvä oppia selviämään elämästä, kun se vie niin suuren osan lasten ja nuorten elämästä.

Kouluinho on syntynyt kouluvuosien jälkeen. Lähes koko 9-vuotisen koululaisurani aikana tykkäsin koulusta. Sinne minä sovin ja siellä minä pärjäsin. Kirjoitin ylioppilaaksi, luin maisteriksi, siirryin elämään. Niin, 17 vuoden yhtäjaksoisen ja tiukan lukemis-, pänttäys- ja pätemisrupeaman jälkeen.

Elämässä olen huomannut, että olen epänormaali. Koulussa olin normaali. En ollut normaali ikätovereihin verrattuna, mutta normaali siihen nähtynä, mitä koulu oppilaalta odottaa. Yläasteella kyllä tunsin, että toisaalta täytin opettajien odotukset ja toisaalta en. Aivan kuin opettajatkin olisivat miettineet opetuksen tavoitteiden ja päämäärien ristiriitaa. Sitä, että missä on elämä.

Tee itse, älä tee yksin

Virke-lehden pääkirjoituksessa kerrotaan Emma Kostiaisen puheviestintätutkimuksesta. Sen mukaan korkeakouluopiskelijat pitävät vuorovaikutustaitoja tärkeänä lisäarvona työnhaussa, mutta ajattelevat, että itse aiheen ja työtapojen osaaminen on paljon tärkeämpää. Joka on ollut töissä, voi miettiä, onko se juuri näin. Pääkirjoittajan mukaan ei. Ei minustakaan.

Työelämän todellisuus on kai hiljalleen valumassa alas kouluportaita. Korkeakouluissa edellytetään kaikenlaisia sosiaalisia taitoja, mutta tutkinnot saa kirkkaasti läpi myös yksin työskennellen. Lukioihin yhdessä ideoimisen ja tuottamisen opit ovat tulossa. Peruskoulussa on vielä tärkeintä, että jokaisen omaa osaamista pystytään arvioimaan. Ensin yhdeksän vuoden aikana oppilaista taamotaan ryhmätyötaidot, ja seuraavassa koulussa tuskaillaan, että ryhmätyöskentely ei onnistu.

Hauskinta on, että peruskoulussa ryhmätyötaitoja harjoitellaan. Kyseessä on erillinen työtapa, joka nostetaan esille. Opettajat opettavat oikeita tapoja toimia ryhmässä. Tärkeintä siinä on tasapuolisuus, koska edelleenkin - jokaista on kyettävä arvioimaan. Normaalissa elämässähän olennaista on se, että jokaisella on omat vahvuutensa.

tiistai 26. tammikuuta 2010

Rasvausohjeita

Aslalla on ollut lievää atopiaa, lähinnä poskissa ja käsivarsissa. Käsivarsien ihottuma on erittäin harvinaista enää. Kun atopiadiagnoosi saatiin, aloimme käyttää pääasiasa MiniRiskiä, pesupähkinöitä ja pyykkikoneen lisähuuhtelua. Lisäksi panostin luomuvaatteisiin.

Poskia on hoidettu rasvaamalla. Meille lääkäri sanoi perinteisen ohjeen, että viikko kortisonivoidetta ja pari viikkoa perusrasvaa. Kaverini Riikka on lapsinensa käynyt erikoislääkärillä, joka oli sanonut, että voi antaa myös lyhytkuureja, esimerkiksi kolme päivää kortisonia ja neljä päivää perusrasvaa. Kysyin tätä ohjetta tk-lääkäriltä, ja hän sanoi sen käyvän.

Lyhytkuuri on ehdottomasti parempi, koska lopputuloksen kannalta ei ole väliä, käyttääkö kortisonia kolme vai seitsemän päivää. Ihottuma paranee parissa kortisonipäivässä ja pahenee pari päivää lopettamisesta. Pitkän kuurin huono puoli taas on se, että kortisonitauonkin on oltava pitkä, jolloin iho ehtii mennä erittäin huonoksi.

Puolitoistavuotiaana meidän atopiamme on lievittynyt selvästi. Pakkasilla on toisinaan kortisonijaksoja, mutta pääosin vaiva ei vaadi juuri hoitoa.

maanantai 25. tammikuuta 2010

Kummallisia metsästäjiä

Metsästys on Suomen kummallisimpia asioita. Metsästäjäksi alkavan on liityttävä metsästäjärekisteriin, jolloin hänestä tulee myös riistanhoitaja, paikallisen riistanhoitoyhdistyksen jäsen. Riistanhoitoyhdistykset ja riistanhoitopiirit taas ovat maa- ja metsätalousministeriön alaisia yksikköjä.

Entäpä jos vaikka hoitajiksi aikovat rekisteröityisivät omiin sairaanhoitoyhdistyksiinsä ja -piireihinsä, jotka taas olisivat sosiaali- ja terveysministeriön alaisia?

Metsästäjä maksaa vuosittain harrastuksestaan riistanhoitomaksun (ns. metsästäjäkortti). Se oikeuttaa hänet metsästämään, jos hänellä on käytössään maa-alue, missä metsästää. Metsästyshän ei ole jokamiehen oikeus.

Entäpä jos hoitaja maksaisi vuosittain sairaanhoitomaksun, joka oikeuttaisi hoitamaan sairaita?

Riistanhoito on maa- ja metsätalousministeriön alaista työtä, jota tekevät vapaaehtoiset lähinnä metsästämällä riistaa. Kaikki metsästäjät kuuluvat riistainhoitoyhdistyksiin, mutta läheskään kaikki eivät toimi niissä. Riistanhoitoyhdistykselle on pakko löytyä hallitus ja muut toimijat paikkakunnan metsästäjien joukosta. He tekevät työtä yleensä vapaaehtoisina. Tuo työ on muuta kuin metsästystä - paperityötä, laskentoja sun muuta.

Entäpä jos hoitajista osa joutuisi hoitajantyönsä ohella tekemään potilaskortistoista, vastaamaan ajanvarauksiin ja raportoimaan hoitotoimenpiteistä ministeriölle? Entäpä jos paikallisten hoitajien pitäisi vain valita nämä taustatyön tekijät omasta porukastaan ihan omin avuin, oli halukkaita tai ei?

Maa- ja metsätalousministeriö päättää vuosittain, mitä eläimiä saa metsästää ja kuinka paljon. Joistakin eläimistä metsästäjät vielä maksavat lisäksi kaatolupamaksun, jolla rahoitetaan riistanhoitotyötä.

Entäpä jos hoitajienkin pitäisi jokaisesta suuresta operaatiosta maksaa erillinen toimenpidemaksu?

***

Entäpä jos metsästäjät heittäisivät metsästämästä ja vieläpä maksamasta siitä, että tekevät valtion töitä? Kauanko menisi, että hirvi kurkistelisi itse kunkin akkunan ja auton edessä?

maanantai 18. tammikuuta 2010

Sukupuolta kasvattamassa

Viime kevään Meidän Perheen juttu sukupuolineutraalista kasvatuksesta sai paljon huomiota. Parhaillaan luen lehden "vastinejuttua" perheestä, jossa vanhemmilla on selkeät perinteiset sukupuoliroolit.

Ja miksi nuo pitää asettaa vastakkain? Sukupuolineutraalisti kasvatettavan Ruun vanhemmat eivät mielestään koe olevansa nainen ja mies siinä mielessä, miten ne nykyään ymmärretään. Toisen perheen vanhemmat haluavat olla heikko nainen ja vahva mies. Daa, molemmat ovat löytäneet sukupuoli-identiteettinsä. Ruun vanhemmat sanovat tietävänsä, että todennäköisimmin Ruusta kasvaisi tyypillinen oman sukupuolensa edustaja, siis tyypillinen nainen. He haluavat kuitenkin antaa mahdollisuuden muuhun. Toinenkin perhe ymmärtää, että lapsia ei pidä sulloa yhteen ainoaan sukupuoliroolimalliin.

Tässähän olennaista on erottaa fyysinen sukupuoli ja sosiaalinen sukupuoli eli gender. Sukupuolineutraali kasvattaja kyseenalaistaa molemmat. Itse olen sukupuolikriittinen kasvattaja. En välttämättä kyseenalaista mitään, mutta ymmärrän, että kaikki eivät koe nyky-yhteiskunnan gender-malleja omakseen.

Tähän mennessä Asla on osoittautunut oikein stereotyyppiseksi pojaksi, ja sitä hän saa olla. Leikimme pääasiassa autoilla, koska hän itse aina valitsee autot leluikseen. En tyrkytä hänelle poikajuttuja, mutta en myöskään tyttöjuttuja. Hän saa itse valita.

Vasta luin Sari Mannisen tutkimusartikkeleja maskuliinisuudesta ja alakoululuokan sosiaalisista suhteista. Pojat etsivät luokassa rooliaan nimenomaan poikina, ja kaikki ei-poikakäytös on perusteltava hyvin tai peitettävä. Haastatteluista ja havainnoista ilmenee, että koko luokan kaveri- ja kiusaussuhteet perustuvat melkein kokonaan siihen, ketkä ovat kunnon poikia ja ketkä eivät. Lisäksi selviää, että väkivalta on oppilaiden mieleestä hyvin keskeinen osa maskuliinisuutta.

Autoleikkimallien ja sinisten vaatteiden tarjoamisesta on kuitenkin pitkä matka väkivaltaiseen maskuliinisuuteen. Niin joku vastaisi. Lapset kuitenkin poimivat hyvin herkästi itselleen tietoja siitä, millainen hänen odotetaan olevan. Toiset kestävät rooliristiriitoja paremmin, toisent heikommin.

sunnuntai 17. tammikuuta 2010

Ihmeellistä imetysneuvontaa

Luin erästä imetysohjaaja Katja Koskisen haastattelua ihastuneena ja järkyttyneenä. Vastasyntynyt alkaa kuulemma itkeä vasta, jos ensimmäisiin nälän merkkeihin ei reagoida. Ja itkuisena vauva on vaikea saada rinnalle.
Pikkuiset huulet hamuavat ja maiskuttavat, untuvainen pää kääntyilee ja nyrkit haparoivat kohti suuta. (KaksPlus 6/09)
Siitä sen siis pitäisi alkaa. Ja miten erilainen on oma kokemukseni lapsen ensihetkiltä. Ensin tehtiin kaikki muu; siistittiin ja siloteltiin pikkuinen. Sitten tuotiin tuttipullo, kun lapsi kuulemma kätisee nälkäänsä. Että olikohan se sittenkin niin, että imetystä on helpompi harjoitella "rauhassa", kun pahin nälkä on taitettu.

Minulle ihan uutta

Ihokontaktit, vauvan hieromiset ja vauvan antamien viestien seuraaminen. Täkäläisessä sairaalassa en ole kuullut noista puhuttavan. Haastattelua lukiessani tulin vakuuttuneemmaksi siitä, että moni imetysongelma ratkeaisi lapsilähtöisyydellä. Ikivaiva, hyvä imetysasento, ei sekään ole Koskisen mielestä vaikea juttu. Tärkeintä on odottaa, että lapsi avaa suunsa oikein suureksi. Siihen menee kuulemma jonkin aikaa.

Minulle nuo yksinkertaiset imetyskuvaukset antoivat paljon uutta tietoa. Se on kummallista, sillä paljon olen kuitenkin lukenut, kysellyt ja kuunnellut. Jutusta tuli hyvä mieli: tuollaista pitää suositussa vauvalehdessä julkaistakin. Mutta miksi tuollaista, yksinkertaista luomu- ja vaisto-opastusta ei saa kaikista sairaaloista ja neuvoloista. Mutta miten voi olla mahdollista, että monien äitien annetaan eksyä noin yksinkertaisessa asiassa?

Imetys on monille vaikeaa. Se ei ole mikään "tissi suuhun, kyllä se siitä" -juttu. Sitä sen kyllä pitäisi olla ja sitä se voisi monille olla, jos vauva saisi ohjata ruoantarvettaan alusta lähtien. Minä ja moni muu on saanut sairaalasta ja neuvolasta imetysohjeita, jotka teknisesti ovat samanlaisia kuin Koskisen ohjeet. Tekniikkaohjeet eivät kuitenkaan riitä, jos ohjausta ei anneta koko vuorovaikutustilanteeseen, mieluiten vielä alusta lähtien.

Useimmiten äitejä neuvotaan, miten imetetään. Sen sijaan pitäisi kertoa, miten lapsi toimii.

lauantai 16. tammikuuta 2010

Äidiltä ei heru joululahjoja

Aslalla on takanaan yksi syntymäpäivä ja kaksi joulua. En ole hankkinut hänelle vielä lahjan lahjaa. Tykkään kovasti lahjoista kyllä, mutta en liiasta tavarasta. En esimerkiksi ymmärrä, miksi vauvan bodeja pitää olla 16, jos kahdeksankin riittää. Ja joululahjoja tuli taas yltäkylläisesti ilman isän ja äidin panostusta.

On luvattu, että törmään vielä lapsen kanssa kulutuspäätösongelmiin. "Kyllä sitten kun..." Sitä aikaa odotankin mielenkiinnolla. Että mitä jos lapsi oikeasti vaatii jonkun Höpö-Set-repun tai -penaalin. Oikeastihan ostoshömpän piti jo koittaa. Vuosia sitten ihmettelin, miksi vanhemmat ostelevat lapsilleen joululahjoja. Minun piti oivaltaa se, sitten kun on lapsi(a). Vaan tyhmän pää lyö tyhjää vieläkin.

Jouluna teki pahaa, kun piti lasta väkisin kiinnostuttaa paketeista. Asla jaksoi juuri juuri avata ensimmäisen lahjan, josta paljastui riemuittava muumipyjama. Vielä kuudennenkaan paketin kohdalla hän ei oivaltanut, että papereiden alta paljastuu jotain hauskaa. Osa paketeista laitettiin syrjään, ja availimme niitä sitten Aslan jo nukkuessa.

Viimeistään silloin ymmärsin, miksi Katja-tuttavani oli laittanut joulun jälkeen avaamattomia lelupakkauksia varastoon ja antanut niitä lapsilleen sitten kevään aikana. Kyse ei ole aikuisen roinamoraalista, vaan siitä, miten lapsi liikoihin lahjoihin reagoi.

sunnuntai 10. tammikuuta 2010

Tämä ei koske minua

Geenivalinta, geneettinen muuntelu, kloonaus, kahden miehen biologinen lapsi ja keinokohtu.

Luin syksyn Tiede-lehden visioita tulevaisuuden lisääntymismahdollisuuksista. Ajattelin koko ajan lukevani scifiä, sillä en haluaisi sellaista maailmaa, missä lisääntymiseen tarvitaan vain yksi ainoa ihmissolu - mikä tahansa niistä. Jutun lukeminen oli vastenmielistä, mutta saatoin tuudittautua siihen, että tämä ei koske minua. Mutta Asla. Joutuuko hän kohtaamaan nuita valtaisia lapsen saannin mahdollisuuksia?

Visiot perustuvat siihen, että vaikka ihosolu voidaan palauttaa kantasoluksi, joka taas voidaan ohjata kehittymään munasoluksi. Näin voisi syntyä esimerkiksi miesparin biologinen lapsi. Lisäksi mahdollista olisi kloonaus ja geneettinen muuntelu. Lievimmiltä kuulostaa alkionvalinta, jossa muodostetaan useita alkioita. Niiden geneettisiä ominaisuuksia voidaan tarkastella ennen kuin ne istutetaan kohtuun. Näin voidaan seuloa pois alkiot, joissa on ei-toivottuja geenejä. Muuntelu taas tarkoittaa sitä, että alkioon voidaan lisätä geenejä.

Ajatusten mielikuvituksellisuus kiehtoo kyllä, mutta enemmän tunnen epätoivoa. Minulla on vaikeuksia jo nyt, kun ihmisellä on niin paljon elämänsäätelyn valtaa. En halua olla Jumala, luoja. Haluan olla ihminen, vain ihminen. Ajattelen, että elämä on lahja, jota pitää vaalia mahdollisimman hyvin. Sitä en sitten tiedäkään, missä menee vaalimisen ja luomisen raja.

tiistai 5. tammikuuta 2010

Huoh helpotuksia

"Kertakäyttövaipat ja vauvojen purkkiruoat on kehitelty helpottamaan naisen elmää, jotta äiti on päässyt pois pesukoneen ja hellan välistä. Ympäristöystävällisyys ei saisi tarkoittaa sitä, että helpotuksista luovutaan." (KaksPlus 6/2009)
Että kyllä minä voin säästää, mutta mistään en halua tinkiä.

Kesällä oli Lapin Kansassa juttu Inarissa asuvasta nuoresta naisesta. Hänellä oli oma tila, jossa hän muun muassa kasvatti koirasusia. En muista tarkalleen, mitä hän teki, mutta kalasteli ja kasvatti ruokaa ainakin. Hän totesi, että hän ei tarvitse erikseen harrastuksia, kun hänellä on puuhaa omassa elämässään. Samaa sanoin vastikään Heli Laaksonen You-lehdessä.

Pyykkikone on minusta hyvä esimerkki siitä, että elämän helpotukset eivät ole helpotuksia. Mitä oli aika ennen pyykkikonetta? Ei ollut joka päivä pyykkipäivä. En tiedä, kuinka usein pyykättiin, mutta homma taisi viedä koko päivän, varsinkin talvella, kun pyykit pestiin avannossa. Pyykkejä keitettiin, pestiin, huuhdeltiin ja kuivattiin. Ei ollut linkoa, joten märkien pyykkien siirtely oli raskas työ. Liat poistettiin käsin eikä huuhteluun voinut käyttää edes puutarhaletkua. Mitä jos tuota arkea elävälle emännälle vietäisiin yhtäkkiä nykyaikainen pyykkikone? Pyykinpesu veisi vain murto-osan siitä, mitä ennen.

Ja kuinkas sitten kävikään. Pyykkikone muutti suhdettamme pyykkiin. Käytän pyykkihuoltoon vuosittain varmasti saman ajan kuin mummoni aikanaan. Jotkut jopa pesevät vaatteensa yhden päivän käytön jälkeen. Hajuaistimme tulkinta on kääntynyt päälaelleen. Ennen puhtaan pyykin tuoksu oli suuren juhlan merkki. Nyt vaatteen ainoa oikea haju on "puhdas".

Lukijat