sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Kotisynnytyksestä

Piritta Hagmanin haastattelu syksyn Kaksplussassa on virkistävää luettavaa. Hagman kertoo synnytyskokemuksistaan. Tapahtumia ei kerrata minuutti minuutilta, vaan jutussa käsitellään synnytysasennetta. Hagmanin esikoinen syntyi amerikkalaisessa Birthing Centerissä ja toinen lapsi kotona.

Repliikit voisivat olla omiani, mutta en ole synnyttänyt kotona, en edes "lempeässä Birthing Centerissä". Hagmaninkin oli menossa sairaalaan synnyttämään, mutta tuttavan antama synnytystietopaketti sai innostumaan kotisynnytyksestä.

Selitä, selitä, selitä - taas ja taas

Häiriötön ympäristö vaikuttaa paljon synnytyksen kulkuun. Junnan syntyessä halusin lähteä sairaalaan jo alkuvaiheessa. En halunnut kokea isoa muutosta - sairaalaan tulo, vaatteiden vaihto, tutkimukset, kysymyksiin vastailu - sitten, kun kivut olisivat kovat. Uskoin, että tälläkin kertaa rentoutuisin hyvin synnytyssalissa. Rovaniemellähän synnytyssaliin pääsee yleensä heti.

Koti olisi ollut minullekin varamsti hyvä ympäristö synnyttää, jos olisin valmistautunut siihen. Valmistautumiseen tarvitsisin kuitenkin tukea. Jos Suomessa olisi edes jonkinlainen kotisynnytystraditio, olisin harkinnut asiaa.

Suomessahan saa synnyttää kotona. Tai totta kai saisi muutenkin synnyttää missä lystää, mutta kotisynnytyksestä ei esimerkiksi seuraa mitään "rangaistusta", esimerkiksi tukien menetystä tai vakuutusmaksujen nousua. Raskas seuraamus on kuitenkin jo se, että valintaa pitäisi perustella, tiukastikin, jatkuvasti ja kaikkialle.

Oma paras paikka

Tämänhetkisten tietojeni mukaan kotisynnytys ei olisi sen riskialttiimpi kuin sairaalasynnytys, jos ei ole riskisynnyttäjä. Toki synnytykseen pitäisi valmistautua hyvin ja tukihenkilöiden pitäisi osata tukea vauvan syntymää fyysisesti ja henkisesti.

Osuvinta Hagmanin haastattelussa ovat juuri riskeihin liittyvät kommentit:
Lähdin ajatuksesta, että synnytys on pääasiassa turvallinen tapahtuma. Todennäköisyys sille, että matalan riskin synnytyksessä joku menee vikaan, on erittäin pieni. - Näen asian niin, että elämä itsessäänkään ei ole koskaan täysin turvallista.
Naulan kantaan. Lisäksi olen miettinyt sitä, että sairaala-koti-asetelmasta voidaan kyllä laskea eri tilanteiden hoitomahdollisuuksia ja niihin liittyviä riskejä. Hankalampi on osoittaa, että ongelmia jäisi ilmaantumatta, jos synnyttäjä olisi hyvin valmentautunut ja jos hän kokisi ympäristön rentouttavaksi ja turvalliseksi.

Olen valmistautunut molempiin synnytyksiin, mutta sairaalassa on väkisinkin pieni varautuneisuus läsnä siksi, että ei tunne henkilökuntaa ja tiloja. Ihmisiin, aikaan ja paikkaan liittyvät ajatukset vievät energiaa keskittymisestä. - Siksihän jooga onkin huippujuttu, koska siellä harjoitellaan ajan ja paikan unohtamista hetkellisesti.

Näihin ajatuksiin viitataan Hagmanin haastattelussakin:
Jotta kotisynnytys olisi hyvä kokemus, koti on tunnettava turvallisimmaksi ja parhaaksi paikaksi synnyttää. Piritta uskoo, että kaikkien pitäisi valita juuri se paikka, missä kokee olonsa voimakkaimmaksi ja turvallisimmaksi.

tiistai 2. marraskuuta 2010

Imetysohjauksen ihmettelyä (toisen kerran)

Huoneessa numero 13 ensimmäisen lapsensa saanut äiti kaipaa opastusta imettämiseen. Raili neuvoo ystävällisesti ja antaa käytännön vinkkeä oikeasta asennosta, hakee kohta Lasten huoneesta imetystyynyn ja katoaa äidin kanssa suljetun oven taakse. Uusi ja herkkä tilane on yksityinen ja vaatii rauhaa. (Super 1/2010)
Katkelman perusteella olisi varmasti mukava synnyttää Vammalan aluesairaalassa ja olla Railin ynnä muiden hoivattavana.

Toivon kovasti, että Lapin keskussairaalassakin panostettaisiin imetysohjaukseen. Mainitsin siitä myös palautteessa, jonka annoin sairaalasta kotiutuessani. Nyt, Super-lehden artikkelin lukemisen jälkeen, mietin, annetaanko Lapin Keskussairaalassa varsinaista imetysohjausta lainkaan.

LKS:ssa imetykseen suhtautuminen on minusta positiivista, ja vilpittömästi henkilökunta haluaa auttaa. Ohjaus ei kuitenkaan vaikuta organisoidulta. Äidin pitää osata kysyä apua ja neuvojana on usein omahoitaja; siis kätilö tai lastenhoitaja. Lisäksi lapsille annetaan osastolla melko paljon korviketta.

Yksinkertaisia asioita

Suomessa voi saada niin erilaista hoitoa sen mukaan, missä asuu. Kahden eri synnyttäineiden osaston esittely puhukoon puolestaan:
Lapin Keskussairaan osasto 6B
Vammalan aluesairaalan synnyttäneiden osasto
Vammalassa en ole käynyt, mutta ainakin osasto 6B:n esittely on minusta aika edustava. Siis todenmukainen.

Aslan syntymän jälkeen pyysin aluksi hoitajan paikalle, aina kun aloin imettää. Hoitaja tuli, seisoi ystävällisesti vieressä ja odotti minun kertovan, millaista apua tarvitsen.

Naapuripedillä oli toinen nuori ensisynnyttäjä. Ensimmäisenä päivänä hän odotti vauvaa rinnalle koko aamun - ei hän edes tiennyt, missä vauva oli. Myöhään aamupäivällä hoitaja toi vauvan ja pahoitteli, ettei ollut ehtinyt tulla aiemmin. Jossain vaiheessa äidille annettiin avuksi rintakumi. Hän tietysti käytti sitä. Vasta viimeisenä päivänä joku hoitajista sanoi, että kannattaisi jo opetella imettämään ilman sitä. Muutama viikko myöhemmin äiti kertoi lopettaneensa imetyksen, koska se aiheutti stressiä. Mitä hän, ensisynnyttäjä, olisikaan osannut tehdä toisin?

Tänäkin kesänä olin ensisynnyttäjän huonetoveri. Henkilökunta kannusti ja rohkaisi imettämään ja ohjasi hienotunteisesti, mutta ohjauksen lähtökohdat olivat kummalliset. Homman lähtökohta oli kellonaika. Muu ohjaus oli teknistä. Samanlaista ohjausta sain itse aikanani Aslan kanssa.

Tuore äiti kysyi vinkkejä vierustovereiltaan, kahdelta toiskertalaiselta. Kerroin sen, mitä olin itse oppinut Aslan syntymän jälkeen: Vauva osoittaa nälkää hamuamalla nyrkkejä ja imetysote löytyy parhaiden, kun odottaa, että vauva avaa suunsa oikein suureksi. Oma vauvani oli vanhempi kuin hänen pikkuisensa, ja olin jo ehtinyt kokea, että malttaminen ja odottaminen kannattaa. Seuraavana päivänä hän kiitti hyvästä ja toimivasta vihjeestä.

Lukijat