torstai 26. syyskuuta 2013

Saatanpa ostaa pullotettua vettäkin

Kun olin nuori, lopetin karkinsyönnin. Reissasin paljon, ja etsin kaupasta usein kelpoa välipalaa. Tarjontaa oli aika vähän. Ostin joulukiisseelliin tarkoitettuja kuivattuja sekahedelmiä ja vauvan soseita. Etelä-Suomen luomukaupat olivat melkoisia paratiiseja, kun niistä sai ostaa mitä erilaisempia kuivahedelmiä, niinkin herkullisia kuin kuivattuja banaaneja ja ananaksia.

Mietin, että vielä tulee toinenkin aika, ja niin tuli. Parrot's tuli pähkinöineen marketeihin ja meijerit alkoivat tehdä smoothieta. Vauvanvellejäkin saa ostaa aikuisena, kauramaitona.

Vedelläkin tulevaisuus. Uutisen mukaan suomalaiset juovat kymmeniä miljoonia litroja vettä vuodessa.

Meidän omalla Lapin Kansallamme on joskus tapana vetää mutkat suoriksi näissä etelänmaan hömpötyksissä. Lehti tulkitsi pääkirjoituksessaan ulkomaisen pulloveden menekkiä niin, että "hanavesi ei kaikille kuitenkaan kelpaa".

Ostan silloin tällöin pullovääettä ja olen iloinen, että sitä on nykyisin saatavilla. Uskon, ettei suuri kulutus selity vain sillä, ettei hanavesi kelpaa, vaan sillä, että ihmsiet ovat nykyisin enemmän liikkeellä. Minusta on ainakin mukavampi ostaa lapsille pullollinen vettä kuin pullollinen limsaa, jos jano yllättää. Viimeksi se yllätti joulupukin pajakylässä.


Mietin, että onkohan Lapin Kansan pääkirjoittaja matkustellut kuinka paljon? Aseman vessastahan saa edelleen vettä, mutta se maksaa. Sehän ei tietenkään hetkauta heitä, joiden matkustelujuomana on olut.



Lukijat