Ensimmäiset talvikengät

Aslalle oli aika ostaa talvikengät. Nutukkaat ovat parhaat, mitkä tiedän. Sellaiset siis hankittiin.

Tein tilauksen jo marraskuun lopussa, mutta kengät saimme vasta helmikuun puolivälissä. Siihen asti pärjättiin nippa nappa äitiyspakkauksen tossukoilla. Nämä ovat 1 - 2 -vuotiaan kokoa. Ajattelin, että kasvunvara ei haittaa, nyt kun Asla ei vielä kävele.

Sain käytettynä parit parit pikkuisia talvikenkiä, mutta annoin ne kaverille lainaan. Käytämme itsekin - siis me aikuiset - nutukkaita talvella, joten miksei lapsemmekin. Lämpimämpiä talvikenkiä en tiedä. Ne kestävät hyvin eri säitä.

Erityisen hyvä puoli on ergonomisuus. Lapsellehan kengät ovat tarpeen vain jalkojen suojaksi esimerkiksi säätä ja teräviä esineitä vastaan. Itse jalka kehittyisi parhaiten avojaloin epätasaisella alustalla kävellen. Nutukkaat ovat kauttaaltaan samanlaista nahkaa. Niissä ei siis ole vahvistettua pohjaa. Siksi ne jalassa voi ikään kuin talvellakin kävellä avojaloin. Lumen päällä kävely taas kehittää jalan pieniä lihaksia paremmin kuin lattialla tai asfaltilla kävely. Itse olen kärsinyt monenlaisista jalkavaivoista, jotka meillä länsimaissa ovat hyvin yleisiä. Toivottavasti Asla välttyisi joiltain niistä.

Lapsen kannalta hyvä ja käytännöllinen puoli nutukkaissa on myös se, että ne ovat sekä ulko- että sisäkengät. Pohja pysyy puhtaana ja lumettomana, eikä kenkiä tarvitse riisua joka kerta sisälle tultaessa. Perinteisesti Lapissa kengät puetaan aamulla ja riisutaan illalla.

Perinteisissä nutukkaissahan on kippurakärki. Pyysin, että saisimme tasakärkiset kengät, koska niitä olisi helpoimpi käyttää peitteiden alla vaunuissa, ahkiossa jne. Kenkäheiniä meillä ei sentään ole käytössä. En osaa niitä kerätä.

Vaihe 7: Uusintana iltanukahtamiskoulutus

Joululomalla ajauduimme vain yöstä toiseen. Olimme viikon poissa kotoa, ja siinä meni uusiksi niin iltanukutus kuin yöhoidotkin. Imetin 9-kuukautista taas jopa neljä kertaa yössä. Tietenkään mihinkään puolen tunnin välein heräilyyn emme palanneet, mutta suuri osa aiemmista saavutuksista kyllä menetettiin.

Päiväunet pysyivät kuosissaan. Vaunuissa unet onnistuivat varmasti, sisällä vaihtelevasti. Joka tapauksessa Asla osasi nukkua riittävät päiväunet.

Öiden pelastamisen aloitimme taas illasta. Asla oli ensinnäkin saatava rauhoittumaan nukkumaan ja toisekseen nukahtamaan itse sänkyynsä. Asla on todella liikkuvainen lapsi, ja perhepeti alkoi olla meillä jo turvallisuusriskikin. Kun hän herää, hän ehti salamana kiivetä jommankumman meistä yli sängyn reunalle tai yöpöydälle, ennen kuin itse havahdumme. Olisi pitänyt purkaa sänky ja laittaa vain patjat lattialle.

Emme tehneet mitään ihmeellistä. Yritimme olla vain kärsivällisiä. Iltaisin tehtiin iltatoimet, Asla imetettiin ja laskettiin sänkyyn. Sitten jompikumpi valvoi sängyn reunalla ja yritti saada pojan pysymään rauhallisena sängyssään. Asla nousi ylös, käveli sängynlaitoja pitkin, ryskytti ja melusi. Väsyttyään hän myös itki. Rauhoitteluun auttoi pyllylle taputtelu, niskan silittely, hiljainen laulaminen ja silittely. Joskus uni tuli näillä keinoilla.

Usein Asla itki, jolloin hänet otettiin syliin. Emme tietenkään heti ensi-ininästä nostaneet häntä sängystä. Kokeilimme ensin rauhoitella silittelyin ja muin kosketteluin. Melko nopeasti kuitenkin huomasi, jos Asla ei aikonut vaieta. Silloin häntä rauhoiteltiin sylissä jotenkin ja laskettiin rauhallisena sänkyyn. Tämä vaihe vaati taas eniten kärsivällisyyttä. Piti yrittää laskea vauva sänkyyn, ennen kuin hän nukahtaa syliin. Helpommin sanottu kuin tehty, sillä nukuttamiseen väsynyt vanhempi alkaa pelätä vauvan itkua. Hän kokee, että parempi pitää hiljainen vauva sylissä kuin ottaa riski ja laskea hänet sänkyynsä. Joskus Asla ei rauhoittunut, vaan nukahti itkien syliin ja simahti niin totaalisesti, että hänet saattoi lopulta laittaa sänkyyn.

Siitä se pikku hiljaa kuitenkin suttaantui. Tuttihan oli jäänyt pois, joten alkuvaiheessa koskettelu, tassuttelu, oli tärkeä rauhoittelija. Syliin ottamisen tarve väheni. Kun oli useamman illan kokemus siitä, että Aslaa ei tarvitse juuri ottaa syliin, aloimme tietoisesti vähentää tassuttelua. Nukahtamisessa tuli yleensä vaihe, jolloin vauva oli puoliunessa ja mönki sängyssä vielä itsekseen, muttei kaivannut enää kosketusta. Pikemminkin hän siinä vaiheessa joskus suuttui taputtelusta.

Minun piti taas taistella sitä vastaan, että en silittele häntä uneen, vaan uskallan lopettaa koskettamisen silläkin uhalla, että joskus voi tulla itku. Minusta parhaita olivat ne hetket, kun huomasin, että Asla ei välttämättä itke ollenkaan illalla nukahtaessaan. Toinen suosikkisaavutukseni oli se, kun Asla oppi laskeutumaan itse makuulle, vaikka hän välillä nousikin seisomaan.

Mies uskalsi pian kokeilla sellaistakin, että hän vain laski vauvan sänkyyn ja jäi itse makoilemaan viereen omaan sänkyynsä. Se onnistui. Toisinaan Asla nousi tarkistamaan monta kertaa, että onhan isä siinä lähellä. Joskus isän piti hieman silittää, että Asla ymmärsi laittaa itse jälleen maata.

Parin kuukauden jälkeen meillä oli vauva, joka parhaimmillaan nukahti heti, kun hänet imetyksen jälkeen laski sänkyynsä. Öisinkin hän rauhoittui joskus helposti.

Joulukoristeita

Teinpäs tässä talven ja auroinkoisen kevään kunniaksi joulukoristeita. Ratkaisin kaksi ongelmaa: Meillä on kuusenkoristeita, muttei koskaan kuusta. Meillä ei myöskään ole jouluverhoja.

Ostin siis vain tavallista satiininauhaa. Päätin tehdä nämä nyt hyvissä ajoin, kun aina ennen joulua on niin paljon tekemistä, ettei tämmöseen ehdi.

Alkeellisilla käsityötaidoilla

Käytämme kestovaippoja. Aluksi käytimme harsoja. Ne olivat mielestäni kelpo vaippoja siihen saakka, kunnes Asla alkoi liikkua. Ongelma ei ollut mikään sellainen, että vaippa päällä olisi huono liikkua, vaan se, että hän liikkui niin paljon, että vaippaa ei saanut puettua päälle. Nyt itken jo välillä Fuzzienkin kanssa, kun ei niitäkään ehdi saada paikoilleen. Poika on kuin korkkiruuvi siinä vaipan päällä "maatessaan". Ja kierre osuu justiinsa siihen lantion kohdalle.

Harsojen jälkeen olen ostanut valmisvaippoja, pääasiassa käytettyjä. Omat suosikkini ovat Fuzzi Bunz -taskuvaipat. Myös Imse Vimsen aio:t ovat hyviä. Ne istuvat suurimmalle osalle lapsista.

Kuvassa olevissa imuissa on päällinen puuvillakangasta ja sisällä muutama kerros vanhaa froteepyyhettä. Olen tehnyt erikokoisia. Isot käyvät taskuvaipan täytteeksi ja pienet lisätäytteeksi. Molempia käytimme myös harsojen sisällä lisäimuna.

Näiden ompelijoille annan sellaisen vinkin, että sisälle tuleva frotee kannattaa kiinnittää kunnolla päälliskankaaseen. Monta kappaletta olen jo korjannut, kun pyykkäyksen jälkeen irti oleva tai irronnut täyte on ollut pelkkä mytty.

Vaihe 6: Iltatutin vieroitus

Vielä vähän viilattavaa iltanukutuksessa

Asla oli oppinut nukahtamaan iltaisin itsekseen, tosin tutti suussa. Olisi hyvä, että nukahtamiseen ei liittyisi minkäänlaista imemisassosiaatiota. Siitä ei ole haittaa, jos siitä ei ole haittaa. Meillä kuitenkin heräiltiin öisin.

Iltanukutus kulki niin, että imetin ja laitoin (tai mies laittoi) Aslan sänkyyn. Hän nousi usein ylös, rynkytti pinnasängyn laitoja tai muuten vain juoksenteli ympäri sänkyä ja kurotteli laitojen yli. Olimme hissukseen ja kävimme aina välillä kääntämässä pojan makuulleen ja tarvittaessa laitoimme tutin takaisin suuhun. Jollain kallistuskerralla hän lopulta jäi aloilleen makaamaan ja nukahti. Yritimme näyttäytyä mahdollisimman vähän, koska olimme havainnoineet, että Asla riehaantuu, jos hänellä on seuraa.

Tuttikaapparihiipparit

Iltatutista vieroittaminen oli hankalampaa kuin päiväunitutista, koska päivällä meillä oli käytössä vaunut. Aluksi etsimme sopivaa irrotushetkeä. Ei liian aikaisin, ettei tulisi huuto, mutta ei liian myöhäänkään, ettei se olisi hyödytöntä.

Oikea hetki oli siinä, kun poika oli sammumaisillaan, mutta silmä ei vielä painunut kiinni. Se oli kuin talvi-iltapäivien sininen hetki, lyhyt mutta kaunis. Tutin irrottaja ei saanut näyttäytyä, koska se riehaannutti pojan. Niinpä me konttailimme ja hiippailimme pinnasängyn ympärillä ja yritimme hivuttaa käden tutille ja kiskaista tutin irti aivan kuin näkymätön nukkumatti sen tekisi.

Uusi ongelma

Vieroitusoperaatio ei kerennyt purra. Jokin muu puri. Asla sai samoina viikkoina (8 kk:n ikäinen) ensimmäiset ylähampaansa. Kuten ystävänsä Iisko, Aslakin alkoi hyljeksiä tuttia ylähampaiden myötä. Häntä piti alkaa taas kanniskella iltaisin. Tutin hän yleensä kiskaisi suusta ja nakkasi lattialle. Epätoivoisesti yritimme tutittaa, kunnes lopulta päätimme, että eiköhän tartuta tilaisuuteen. Jos joka tapauksessa piti kantaa, on sama pärjätä vastedes ilman tuttia.

Meillä alkoi uusi koulu. Harmitti. Toisaalta pitäähän ymmärtää, että vauva kasvaa niin nopeasti, että joskus uusi ongelma tulee, ennen kuin vanha on ratkaistu. Rauhoittelimme Aslaa jälleen sylissä ja laitoimme hänet sänkyyn nukahtamaan, sikäli kun se onnistui.

Huipennus

Viimein, parin viikon jälkeen, koitti suuri ilta. Laskin Aslan imetyksen jälkeen sänkyyn. Hän nousi ylös, kierteli sänkyä, kurotteli, kolisteli, rynkytti ja lopulta laskeutui itse nukkumaan. Katsoin tapahtumaa epäuskoisena oven raosta. Minun ei tarvinnut käydä Aslan luona lainkaan.

Se olikin paha ilta. Samalla kun seurasin tapahtumaa, mietin, että huh huh. Se oli joululomareissua edeltävä ilta. Pääsimme huipennukseen juuri silloin, kun rutiinit olivat menossa rikki. Seuraavana päivänä lähdimme reissuun. Eikä toista tuollaista iltaa enää tullut.

***

PS. Olemme sairastelleet kaikki kevään flunssat oikein urakalla. Sen vuoksi blogin päivityksessä on ollut tauko.