1-vuotiaan pottalakon ratkaisu

Asla oli pottalakossa, kun ikää oli noin 1 v 2 kk. Kirjoittelin lakosta, mutta ratkaisun raportointi on jäänyt. Kirjoitan sen nyt.

Mietin monta päivää pottalakon syytä ja päättelin, että todennäköisesti se on uhmaa. Päätin kokeilla uhman taltuttamista. Jos se ei onnistuisi, antaisin ajan hoitaa tehtävänsä.

Asla oli liian nuori ymmärtämään tarrapalkintoja tai lahjontaa. Minun piti keksiä jotain tässä ja nyt. Mietin, mikä on Aslasta maailman kiinnostavinta - autot. Pyysin serkkupoikaa kokoamaan vanhoja autojaan kannelliseen muovilaatikkoon. Aslalle ne olisivat uusia.

Potta-autot tepsivät heti

Tuli potta-aika. Poika kieltäytyi koko kehonsa voimalla. Näytin autolaatikkoa ja lupasin avata sen, kunhan Asla istuu potalle. Syy-seuraus-suhteen ymmärtäminen puheesta oli Aslalle vielä vaikeaa, mutta sormella osoitellen viesti meni perille.

Poika istui, sai laatikon auki ja päätti karata. Keräsin autot pois ja suljin laatikon. Itkuhan siitä tuli. Jatkoin määrätietoisesti. Lapsi ymmärsi melkein heti, mistä on kyse. Parin päivän päästä mies kertoi tilanteesta, missä Asla oli istunut kiltisti potalle, ottanut autoja käteen ja alkanut nousta ylös. Ennen kuin isä ehti sanoa mitään, pojan ilme muuttui. Hän selvästi muisti, että ei tästä saanutkaan nousta.

Parin viikon kuluttua potta-autolaatikkoa ei tarvittu enää.

Potta ei kelpaa

Aslan pottalakko alkoi ahdistaa, ja yritin ottaa selvää, miksi sellaista tapahtuu. Etsin tietoa Googlen avulla, kun en kirjallisuudesta tiennyt. Nykyään netissä on älyttömän hyvin suomeksikin asiaa vaistovanhemmuudesta ja luonnonmukaisesta lapsenhoidosta, mutta 1-vuotiaan pottalakosta en kunnon tietoa löytänyt.

Pottalakon syyksi esitetään kahta asiaa: vaippaan totuttamista ja lapsen epäkypsyyttä. Kumpikaan selitys ei minulle käynyt, koska Asla on pottaillut menestyksekkäästi kahdeksan kuukauden ikäisestä alkaen. Epäkypsyys-selitys on virallista suomalaista terveystietoa, jonka a) muiden maiden ja kulttuurien ihmiset, b) nykyajan vvv:tä harjoittavat vanhemmat ja c) (iso)isovanhempiemme ja sitä aikaisemmat sukupolvet ovat osoittaneet vääräksi. Ennen täällä meilläkin oli aivan tavallista, että parivuotiaat olivat kuivia.

Ratkaisukeinoja

Löysin keskusteluja 1-vuotiaan pottalakosta. Kaava oli aika sama kuin meilläkin. Vanhemmat olivat alkaneet pottailun varhain, mutta joskus vuoden (esim. 10 kk - 1,5 v) tietämillä lapsi oli mennyt lakkoon. En löytänyt, että kukaan olisi kertonut ratkaisseensa ongelman. Ainoa ratkaisu oli aika ja toteamus siitä, miten lapset ovat erilaisia. Sellaistakin näkemystä löysin, että pottalakko on vaikea ratkaista sitten, kun varsinaine uhma-, siis tahtoikä on päällä. Moni totesi pottailun onnistuneen esimerkiksi 7 - 11 kk:n iässä. Lakon jälkeen pottailu onnistui useimmilla vasta 3 - 4 vuoden iässä. Vanhemmat ymmärrettävästi lopettivat lakon myötä ahkeran yrittämisen, koska lapsi ei kerta kaikkiaan suostunut potalle.

Vanhempien lasten kanssa pottalakkoa ratkaistiin tarroilla tai muilla palkinnoilla. Yksi hyvä ja hauska kokemus oli, että lapsi oli houkuteltu potalle kuulemaan, miten pieru pärähtää pottaan. Osa oli onnistunut tykästyttämään lapsen pöntölle istumaan tai pojan kohdalla pissattamaan seisaallaan kuten isäkin.

Kolmantena keinona löysin vanhan opin siitä, että antaa lapsen olla märissä vaatteissa. Joku oppi siitä päivässä, joku kahdessa viikossa. Oli myös kokemuksia siitä, että lasta ei pissalammikossa leikkiminen tai märissä housuissa touhuaminen häirinnyt yhtään. Joillakin vaippojen kieltäminen johti siihen, että lapsi pidätti molempia hätiään. Yöllä lapsi pissasi vaippaan. Ummetuksen ja virtsatietulehduksen vaara on, jos lapsi pidättelee.

Aika varmasti tepisi meilläkin, mutta se oli minulle toiseksi viimeinen vaihtoehto. Viimeinen olisi väkisin pottailu. Minun järkeeni ei mahdu, että ison lapsen pitäisi kulkea vaipassa. Tarrat, pieruhoukuttelu tai muu sellainen ei toimi vielä 1-vuotiaalla. Hän ei pysty käsittämään niin abstrakteja asioita. Vaipattomuuskin olisi riski. Syömisongelmat ratkaisee pienen lapsen kohdalla nälkä, mutta pissa- ja kakka-asioissa on se vaara, että lapsi huomaa, että mikäs on sen mukavampaa kuin pissata ja kakata lattialle.

Mutta miksi?

Minusta alkoi tuntua, että Aslan pottalakko on pohjimmiltaan samaa uhmaa kuin syöttötuolista pois kiipeäminen, lusikan heitteleminen lattialle ja käsienpesun vastustelu. Hän viattomasti yrittää näyttää ja käyttää omaa tahtoaan. Meidän tehtävämme on opettaa, missä menee raja.

Pottalakko on kinkkisempi ratkaistava kuin moni muu, koska lapsella ei ole välttämätöntä tarvetta käyttää juuri pottaa. Esimerkiksi lusikan käyttöön voi pakottaa ottamalla ruoan pois. Potan sijasta tarpeet voi hoitaa vaippaan - tai vaikka housuun tai lattialle. Lapsi voi myös pidättää. Siksi ei monella vanhemmalla varmasti ole pottalakon kanssa muuta keinoa kuin odottaa. Sitä en tiedä, tuleeko pottalakkoa niille lapsille, jotka eivät ole käyttäneet vaippaa (juuri) lainkaan. Olisi mielenkiintoista, jos joku osaisi kertoa.

Poika se on

Asla on niin ihastunut autoihin. Hänen leikkinsä on nykyään sitä, että hän ajelee pikkuautoilla pitkin lattiaa ja murisee. En käsitä, mistä hän on sen oppinut. Äitini mukaan sen täytyy vain olla geeneissä. Serkkuni visioi, että kivikaudella, kun keksivät pyörän, pyörittelivät sitä ja päristelivät samaan aikaan. Niin sen täytyy olla.

Haluan olla tiedostava sukupuolikasvattaja. Minua on puhutellut paljon Imatran kirkkoherran Olli Aallon, ei kun siis Marja-Sisko Aallon tapaus. Hänhän ryhtyi sukupuolenkorjaushoitoihin yli 50-vuotiaana, käytännössä sen jälkeen, kun hänen äitinsä oli kuollut. Äiti oli hyväksynyt lapsensa luonteen, mutta ei halunnut, että poikansa "esiintyisi" naisena äidin vielä eläessä. Olen tajunnut, että sukupuolisuus on hormonaalinen asia, ja jos (normiyhteiskunnan termein) kaikki ei ole siltä osin kunnossa, ihminen kokee olevansa hukassa yhteiskunnan nainen-mies-jaottelun kanssa.

Asla on poika, ja todennäköisesti hän on aivan tyypillinen poika. Vanhemapana haluan kuitenkin tiedostaa, mitkä ovat yhteiskuntamme poikajutut, jotta lapsellani olisi mahdollisuus osoittaa, millainen hän on. Eikä kyse ole vain sukupuolesta, vaan kasvatuksesta yleensäkin. Asla saa itse osoittaa, mistä hän tykkää. Lelulaatikko on aina ollut hänen ulottuvillaan. Olen yrittänyt välttää sitä, että opettaisin häntä leikkimään leluilla oikein. Kaikenlaisia leluja oli jokseenkin samassa suhteessa aluksi. En halunnut hankkia mitään, koska halusin ensin nähdä, mistä hän on kiinnostunut. Kaikkia leluja oli yhtä vähän - nukkeja, autoja, helistimiä, palloja, palikoita.

Autoista tuli suosikkeja, ja niinpä niitä on ilmaantunut lisää. Ilman sen kummempaa mallia Asla ryhtyi ajeluttamaan pikkuautoja laittioilla ja murisemaan kuin moottori. Äänen hän varmasti keksi ulkoa oikeista autoista. Samalla tavalla toimii kaikki, missä on pyörät, eli kaulin, leikkipuhelin tai teippirulla. Autot saavatkin olla huippujuttu. En yritä ohjata häntä muuhun. Jos hän kiinnostuu joskus vaikkapa nukeista, olen valmis tukemaan sitä.

Vaateaatteet

Poika saa näyttää pojalta ja tyttö tytöltä, mutta sitä en ymmärrä, että sukupuolen olisi pakko näkyä. Ihmettelen sitä, että vanhemmat pyytävät tuttaviltaan sinisiä vaatteita siksi, että syntymässä on poika. Eri asia on, jos kyse olisi siitä, että ei halua ottaa vastaa selkeitä tyttövaatteita tai siitä, että vanhemman oma lempiväri on sininen. Mutta että poika = sininen! Vauvana Aslalla oli paljon valkoista, koska minusta se on vauvan vaatteiden paras ja suloisin väri. Tykkään uudesta äitiyspakkauksestakin. Nyt Asla pukeutuu vanhempiensa (tai isovanhempiensa) maun mukaan, koska he hankkivat hänelle vaatteet. (Ja jos äiti ei jostain muiden ostamasta tykkää, se jää yleensä vähemmälle käytölle.)

Minua harmittaa, että vaatemallistoissa on yleensä poikavaate ja tyttövaate. Yleensä en tykkää kummastakaan. Jos tykkään, otan sen, mistä tykkään. Esimerkiksi Aslan yöpuku on Tutan Omppu-sarjaa. Minusta punainen versio oli hienoin, ja sen ostin. Monta kertaa huokaan, miksi pitää olla tyttövaatteita ja poikavaatteita. Miksei voi olla vain lastenvaatteita? Avoimessa päiväkodissa eräs äiti oli valmis ostamaan kolmivuotiaalle pojalleen vaaleanpunaisen pyörän siksi, että poika halusi sen. Olisinko minä?

Sukupuoliprotestin tarvetta minulla ei ole. Vaikka tykkäisin jostakin vaaleanpunaisesta mekosta, en ostaisi sitä Aslalle. Se olisi norminvastaista ja oman hyvän maun rajani vastaista. En myöskään tiedä, miten suhtautuisin, jos Asla joskus haluaisi itselleen mekon. En aio rohkaista siihen. Mutta opetanko hänelle eutkäteen asenteena, että mekot ovat tyttöjen juttu?

***

PS. Lastenlääkäri arvioi Aslaa vauva-aikana sanomalla, että hän on kaunis poika. Siksi punaisissa tai neutraaleissa vaatteissa Aslaa luullaan usein tytöksi. Oikaisen, jos tarve vaatii. Minusta on kuitenkin hauskaa se, että voin hieman ravistella ennakkoluuloja.

Pottalakkoon

Asla meni pottalakkoon. Ikää oli 1 v 2 kk.

Sanotaan, että lakon syy voisi olla huonoissa kokemuksissa. Asla oli ennen lakkoa vauvarokon kovassa kuumeessa, ja tavanomaisesti käytin häntä vessassa käynnin ja vaipanvaihdon yhteydessä potalla. Välillä hän väsyneenä itki potalla, kun ei jaksanut olla. Tietäähän sen tunteen, kun on itsekin joskus kipeä. Toki hän itki muutenkin. Ehkä lakon laukaisivat kuumeisena koetut ikävät hetket potalla, kun siinä piti parkua ja odottaa, että äitikin on valmis. Voi olla, että lakko olisi voinut tulla muutenkin.

Samaan aikaan Asla oppi kiukuttelemaan. Sekin varmasti vaikutti asiaan. Hän alkoi kiipeillä pois syöttötuolista, vaatia sylissä syömistä (kiipesi pöydälle ja konttasi syliini) ja vastustella vaipanvaihtoa. Kaikenlaista syliin kiikkumista, vaatteissa roikkumista ja muuta oman tahdon ilmausta alkoi olla samaan aikaan.

Aloin olla helisemässä. Ruokaongelmat ratkesivat toistaiseksi nopeasti - niistä voin kertoa toisessa postauksessa. Pottalakko meni siihen, että en jaksanut edes yrittää käyttää häntä potalla.

Asla alkoi käydä potalla noin kahdeksankuisena eli kun osasi istua tukevasti. Kakkavaippoja ei tarvinnut juuri vaihtaa ennen lakkoa, ja muutenkin homma meni hyvin - mutta rennosti. Jos pojan ei tehnyt mieli istua, hän sai mennä. Välillä, jos menohaluja tuntui olevan joka kerta, pistin hieman rajoja.

Aslan lakko toimi niin, että hän alkoi huutaa ja rimpuilla sylissä aina vessaan mennessämme ja vaippaa poistaessamme. Potalle tai vaihtoehtoisesi pöntölle häntä ei saanut, koska hän jännitti itsensä tikkusuoraksi ja huusi. Jotakin työkaluja olisi tarvinnut, jos olisi halunnut hänet väkisin taivuttaa. Järkeni sanoi heti, että väkisin ei kannata hommaa hoitaa. Yritin pysyä rauhallisena ja iloisena, mutta Asla ei enää suostunut lainkaan potalle.

Minua alkoi ahdistaa. Ajattelin, että haluan selvittää asian nopeasti. Aluksi päätin ottaa selvää ja yrittää hankkia tietoa vessatuksesta ja sitten yrittää ratkaista ongelman jotenkin muuten kuin "sopivaa aikaa" odottamalla.