Kuutosluokkalaisten Yrityskylä on mahtava keksintö

Seminaarimatkalla Oulussa sain lyhyen opastuksen siellä toimivaan Yrityskylään.

Kylä on kuudesluokkalaisille rakennettu oppimisympäristö, joita on rakennettu kymmenkunta eri puolille Suomea. Pohjoisin on Oulussa.

Yrityskylän toiminta rahoitetaan opetus- ja kulttuuriministeriön, kuntien, säätiöiden ja yritysten tuella. Toimintaa koordinoi Taloudellinen tiedotustoimisto, jota puolestaan rahoittaa suomalainen elinkeinoelämä eli suomalaiset suuryritykset.

Halusi kokiksi, joutui toimariksi

Yrityskylä vaikuttaa olevan aivan mahtava oppimisympäristö. Esimerkiksi Oulussa oppilaat saavat ennen Yrityskylä-päivää peräti kymmenen tuntia opetusta yhteiskunnan toiminnasta, taloudesta, työelämän käsitteistä, työpaikan hakemisesta ja siitä, miksi veroja maksetaan.

Kiinnostu ensin, lue sitten

Ennen kirjallisuuden opetuksessa oli jalo ajatus, että klassikoita luetuttamalla lapset ja nuoret sivistyvät.

Periaatteessa joo.

Nykyään linja on melkeinpä se, että lue, mitä luet, kunhan jotakin luet. Joidenkin oppilaiden kanssa opettajilla menee paljon aikaa siihen, että väkeä pitää houkutella kirjojen ääreen. Toisen ääripään kanssa opettaja on helisemässä, sillä hän ei itse ehdi mitenkään pysyä kärryillä siitä, mitä nuoret lukevat.

Mahtavimmat moitteet väkisinluettamiselle on minusta antanut saamelaistutkija Veli-Pekka Lehtola. Äidinkielen opettajain liiton julkaisemassa Virke-lehdessä (4/2013) olleessa artikkelissa Lehtola kertoo omista kokemuksistaan. Hänen lännentarinoista lähtenyt kirjallisuusmakunsa laajeni "vähitellen kaiken maailman kirjallisuudeksi".

"Tätä lukemisen resurssia ei ole varaa menettää  tuputtamalla vastentahoitsille lukijoille klassikoita. Kun omaehtoinen lukemusinnostus pääsee vauhtiin, voivat muutkin kirjallisuuden lajit alkaa myöhemmin kiinnostaa."

Olen täysin samaa mieltä. Se, mikä lähteen omasta kiinnostuksesta, tuottaa parhaimman tuloksen.

Kiinnostuksesta puheen ollen, Lehtolan kirjoittama kirjallisuusjuttu on todella hyvin kirjoitettu ja muutenkin kiinnostava, sillä siinä hän kuvaa omaa kouluaikaansa asuntolassa Inarissa. Juttu tarjoaa vilauksen Suomen saamelaisten historiaan ja tuntoihin siltä ajalta, kun saamelaisuus ei ollut kovin pop.

Tapahtui jänniä! Kenelle kerron ja kuinka kiireesti?

Juttelin työkeikalla pelastuslaitoksen miesten ja naisten kanssa. Käsillä ei ollut pelastustehtävää, joten oli aikaa porista. Vaihdettiin siinä kuulumisia puolin toisin; itse kertoilin, millaista on onnettomuusuutisten tekeminen. Kerroin, että joskus iljettää soitella ja kysellä tietoja kesken tulipalonsammutuksen.

Pelastusväki totesi, että ei asiallinen työnteko ole vaiva, sehän kuuluu asiaan. Enemmän heitä haittasivat nykyajan ohikulkijat ja ohiajajat, jotka keskittyvät "lukijan kuvien" ottamiseen eivätkä siihen, että olisivat mahdollisimman vähän haitaksi ja vaaraksi. Toisinaan väki alkaa ikuistaa tilanteita jo siinä hetkessä kuin olisi syy ja velvollisuus ryhtyä auttajaksi.

Kotihoidontukea ei tarvitse leikellä

Kotihoidontuen uudistus on nyt sosiaali- ja terveysministeriön valmistelussa. Hallitushan sopi viime kesänä, että kotihoidontuki rajataan puoliksi molemmille vanhemmille. Myöhemmin tänä vuonna hallitus tekee muutoksista lakiesityksen budjettilakina, jonka sitten eduskunta hyväksyy tai hylkää. Yleensähän se hyväksyy. Muutosten on määrä tulla voimaan 1.8.2015.

Minä olen käyttänyt kotihoidontukea melko paljon, mutta en kaikkea, mitä on ollut mahdollisuus saada. Minulle nimittäin kotihoidontuki on ollut valtava apu työllistymiseen. Siksi kotihoidontukea ei tarvitse leikellä.

Pitää olla työ, mistä jäädä vapaalle

Luulevatko Kokoomus ja SDP, että kaikki vanhemmat ovat ammattikoulusta työhön valmistautuneita duunareita tai virassaan pötköttäviä opettajia?

Englantilaisen puolihyvät neuvot lehdistölle

Meidän oma ammattilehtemme Journalisti on kiitettävästi yrittänyt viime vuosina etsiä avaimia siihen, miten suomalaismedia selviäisi tulevaisuuteen.

Varsinainen pasuuna oli löytynyt haasteltavaksi kesällä. Tulevaisuuden median osaaja, brittiläinen Emily Bell kertoi haastattelussa, että suomalaisilla olisi kenties vielä aikaa välttää yleiset virheet (Journalisti 8/2013).

Bellin mielestä olisi syytä katsoa, mitä brittilehdet puuhasivat kymmenen vuotta sitten. He nimittäin tekivät samaa kuin suomalaiset nyt: hankkivat uusia painokoneita, rakennuttivat uusia toimitaloja ja tekivät formaattiuudistuksia kuten lehden koon pienetämistä. Kas, tabloid-uudistushan on nyt yksi kovista sanoista Suomessa.

Bell toteaa, että mikään näistä toimista ei ratkaissut lehdistön ansaintamallin ongelmia eikä edistänyt innovaatiota.

"Niiden sijaan Bell investoisi mobiiliin ja palkkaisi ihmisiä, jotka ajattelevat eri tavalla kuin perinteisessä mediassa on tapana."

Joo ja jaa, sanon minä. Eihän se onnistu, jos aikoo pelkkää sanomalehteä pitää hengissä sillä, että muuttaa sen tabloidiksi. Eivät postilaatikkojen saranat enää kulu entiseen malliin, selvä se.

Katso lukijaa silmiin

Pikkuisen kuitenkin toivoisin Bellin, ja suomalaisen median, katsovan suomalaislukijoita reilusti silmiin. Minusta tuntuu, että Bell ei tunne suomalaisten sanomalehtiperinnettä. Meillä on suuret ikäluokat ja muutenkin vielä valtavasti niitä, jotka haluaisivat aamuisen sanomalehden kotiinsa, jos vain sen saisivat. Isolle osalla kelpaa lehti päiväpostissakin, kunhan se vain tulee.

Heitä pitää palvella niin hyvin, että mahdollisimman suuri osa heistä saadaan pidettyä maksavina asiakkaina. Pitää tehdä niin kuin erään kollegan mukaan Paavo Väyrynen teki presidentinvaalikampanjassaan; kääntää kaikki kivet, osa vieläpä kahdesti.

Kun perinteinen lehdistö ymmärtää sen, sitten se voi kääntyä digikanavien puoleen ja kysyä, miten siellä uutis- ja artikkelinälkäistä yleisöä palveltaisiin parhaiten. Sitten voitaisiin vielä miettiä, miten tarjoillaan täkyjä niille, joilla ei ole nälkä, mutta jotka saattaisivat hyvään nisukahvitarjoukseen tarttua, kun se eteen sattuu.

Jos nettiin pannaan sanomalehti tarjolle, se palvelee lähinnä niitä, jotka eivät toiveistaan huolimatta saa lehteä postia aamu- tai päiväpostissa kotiinsa. Niille, jotka eivät sanomalehteä kaipaa, lienee turhan suuri työ perehtyä siihen netissäkään. Heille pitää tarjota muunlainen kaista journalistien leipomien antimien joukkoon.