Opettajamme myötä olen miettinyt samaa kuin hän. Viime kesänä oli viimein mukava lukea juttuakin tuosta aiheesta. Kotimaahan (14.7.2011) haastateltu Tuomo Kantele puheli näin:
Ekologisuus on yksinkertaisesti lähimmäisenrakkauden kysymys. Kaikki tekomme vaikuttavat ympäristöön ja muihin.Muistan, kun rippikoulussa haastoimme opettajaamme ympäristöasioissa. Olimme joukko murrosikäisiä mustavalkoisesti ajattelevia ympäristöherätyksen kokeneita. Opettaja ei onnistunut vakuuttamaan minua siitä, että formulat on ihan okei. Hän perusteli näkemystään muun muassa sillä, että formulaurheilu on muun muassa ajanut kehittämään kestävämpiä ja ympäristöystävällisempiä renkaita autoihin.
Samalla onni karkaa meiltäkin
Mainitsemassani Kotimaan jutussa on haastateltu myös teologipariskunta Veikko ja Irja Aro-Heinilää:
...että jokainen kysyisi itseltään, mistä voisin luopua, jotta lisäisin toisten hyvää ja riistäisin vähemmän muita tai luontoa.Minä olen usein katsonut lapsiani ja miettinyt, että entä jos lehtikuvassa ollut nälkiintynyt somalialaislapsi olisi jompikumpi heistä. Miten kovasti toivoisin, että Länsimainen Minä antaisi meille jotain, koska hänellä on kaikkea tarpeeksi pysyäkseen terveenä. Hänellä on myös vapaa-aikaa, jota hän voisi käyttää muiden auttamiseen.
Irja Aro-Heinilän kerrotaan pohtivan suomalaisten nuorten toivottomuutta - vaikka heillä on kaikkea:
Jospa kaikkea onkin liikaa ja asioiden pitäisi tulla hitaammin ja itse tekemällä. Olisi enemmän, mistä unelmoida.Minusta asioita ei pidä aina ratkaista heti. On tervettä saada tavoitella. Vauva-Aslalle olisin voinut opettaa, mitkä palikat sopivat palikkalaatikon erimuotoisiin reikiin. Sillä tavalla hän olisi oppinut sen taidon jopa kuukausia aikaisemmin. Mutta lopulta hän oppi itse. Tuollaisia arkivalintoja teen lasten kanssa päivittäin. Kärsivällisyyttä ne kysyvät, mutta sitä haluankin elämäni henkivän.
