Vaihe 9: Illalla nukkumaan ilman äitiä

Yöheräilyt vähenivät yhteen kertaan. Imetin Aslan aamuyöllä, koska silloin hän yleensä heräsi niin, ettei rauhoittunut yhtään. Minulle se sopi, koska yritin olla kiitollinen siitä, että tarvitsee enää herätä vain yhden kerran. Se myös antoi aamulla aikaa heräillä rauhassa ennen aamupalalle kiirehtimistä.

Iltanukutuksen hienosäätöä

Illalla Aslan nukuttaminen ei ollut enää homma eikä mikään. Ihmeellistä! Pitää muistaa koko ajan, että siihen tultiin pitkän työn kautta ja että Pantleyn opeista oli selvästi apua. Aslasta alkoi nähdä, että toistuvat iltarutiinit rauhoittivat häntä ja että hän osasi odottaa, että kohta pääsee nukkumaan. Nukkumaanmenoaikakin alkoi vakiintua noin kello kahdeksaan. Itkut loppuivat melkein tyystin.

Annoimme Aslalle aikaa vakiinnuttaa iltanukahtaminen, ja työskentelimme välissä yöhoitojen kanssa. Se tuotti tulosta, ja siirryimme taas illan hiomiseen. "Ongelmana" oli vielä se, että illalla tarvittiin äiti imettämään ennen nukahtamista.

Pari kertaa olin poissa kotoa illalla nukkumaanmenoaikaan. Kotiin tullessa kuulin jo portaille hirveän huudon. Mies yritti saada poikaa nukkumaan. Kaikki oli mennyt hyvin siihen saakka, kun iltarutiineissa oli tullut imetyksen aika. Asla oli selvästi tajunnut, että äiti puuttuu, ja alkanut itkeä.

Aloimme askel kerrallaan siirtää imetystä kauemmas nukahtamishetkestä. Asla siis oli imetetty ennen sänkyyn laittamista, siten että sänkyyn mennessään hän oli vielä hereillä. Ensiksi tehtiin niin, että valot pidettiin päällä imetyksen ajan ja sammutettiin vasta, kun poika oli laitettu sänkyyn. Seuraavaksi imetyksen jälkeen vielä puettiin yöpuku, laitettiin poika sänkyyn ja sammutettiin valot.

Asla yllätti

Eräänä iltana olin taas menoissani. Tulin kotiin kiirehtien, koska tiesin, että nukkumisaika on käsillä. Ovella olikin vastassa hiljaisuus. Mies katsoi televisiota ja totesi, että Asla oli mennyt täysin itkuitta nukkumaan.

Tavoitteenani oli ollut, että yksivuotiaana Asla osaisi mennä nukkumaan ilman äitiä. Se toteutui viikkoa ennen synttäreitä. Suunitelmissani oli, että se tapahtuisi sen kautta, että imetyshetki loittonee nukahtamishetkestä. Asla kuitenkin otti etumatkaa.

Ilman äitiä nukahtaminen onnistuu vain, jos äiti ei ole kotona. Edelleenkin siis loitonnan imetystä nukahtamishetkestä askel kerrallaan. Nyt on jumittu siihen, että imetys on vaipanvaihdon jälkeen ennen yöpuvun pukemista. Se ei mene vielä kitkatta, joten odotellaan tuloksia rauhassa.

Vaihe 8: Viimeinkin pitempiä öitä!

Aslan nukuttaminen iltaisin oli ihanaa. Kotitunnelma vapautui, kun kysymys "Kumpi nukuttaa?" ei enää ahdistanutkaan. Emme me asiasta puhuneet, mutta sen vain huomasi, että aikaisemmin nukuttaja oli toiminut pikemminkin velvollisuudentunnosta kuin mielellään.

Mikään ei auta

Periaatteemme on koko ajan ollut hoitaa Aslaa hänen tarpeisiinsa vastaten. Jos hän on yöllä herännyt ja kaivannut läheisyyttä tai apua nukahtamiseen, hän on sitä saanut. Itsenäisen nukahtamisen taitoa oli kehitetty illasta alkaen. Viimeinkin olimme saaneet iltanukutuksen ihanteelliseksi.

Asla (9 - 10 kk) heräili muutaman kerran yössä. Olin vähentänyt imetystä, ja useimmiten rauhoitin Aslan kantamalla häntä sylissä ja laskemalla sitten omaan sänkyynsä. Isä onnistui rauhoittelussa ja omaan sänkyyn uudelleennukuttamisessa paremmin kuin äiti. Joskus myös imetin, varsinkin aamuyöllä.

Suunta piti olla eteenpäin, mutta se olikin taaksepäin. Yöheräilijää ei tahtonut saada jatkamaan uniaan omassa sängyssään, ja mieskin istui joskus toista tuntia vauva sylissä. Parin minuutin välein hän yritti laskea tätä pinnasänkyyn. Vääää! Imetyskään ei auttanut. Asla ei nukkunut imetyksen jälkeen erityisen pitkään eikä hän välttämättä edes nukahtanut imetyksen päätteeksi.

Minusta vauvalla on oikeus saada vastaus hätäänsä tai huoleensa yölläkin. Minä en itse päätä sitä, että "nyt hän on jo niin ja niin monta kuukautta ja saa pärjätä ilman sitä ja tätä". Vauva osoittaa tilanteen. Meillä alkoi näyttää siltä, että enää ei ole mitään tarvetta, jota me hellät vanhemmat voisimme tyydyttää. Nyt oli aika opetella yönukkumista aivan oikeasti. Asla halusi nukkua, mutta ei osannut. Hän ei kaivannut mitään hoitomuotoa, koska ne eivät rauhoittaneet häntä sen kummemmin.

Itkuinen yö

Koitti yö, jolloin Asla taas heräsi. Pidin sylissä, ei auttanut. En imettänyt, koska takana oli jo monta yötä, jolloin imetys oli ollut turhaa. Imetyksen jälkeenkin vauva oli pitänyt erikseen rauhoittaa. Alkoi mennä siihen, että Asla nukkui rauhallisesti, vain jos juoksentelin ympäri taloa häntä käsivarsillani kantaen. Siinä ei ollut mitään järkeä.

Laskin Aslan sänkyynsä. Ajattelin, että jos hän itkee joka tapauksessa - sylissäkin - on sama opettaa hänet rauhoittumaan sänkyynsä. Samalla laillahan opettaisin hänet rauhoittumaan sylissä, jos pitäisin häntä vain sylissä. Halasin häntä pinnasängyn laidan yli. Pidin vauvaani tavallaan sylissä, mutta en nostanut häntä sängystä. Silitin, paijasin, lauloin. Itku ei ollut kovaa, mutta itkua kuitenkin. Yritin hoitaa ja lohduttaa häntä yhtä hyvin kuin sylissäkin.

Sängyssä hän itki ehkä tunnin. Edeltävän tunnin hän oli itkenyt sylissäni. Erään kerran, kun laskin hänet selälleen, hän päätti jäädä siihen. Hän sulki silmänsä. Avasi ja tarkisti, että äiti on vieressä. Lupasin olla. Hän laittoi silmät kiinni. Ja kurkisti kohta taas. Sitten hän huokaisi ja nukahti. Ja nukkui niin rauhallisena ja kauniina, että minä itkin ja ihailin.

Parin tunnin päästä Asla heräsi. Tassuttelin häntä jotenkuten puoliunessa ja taisin sanoakin jotakin. Hän päätti jatkaa uniaan. Aamuyöllä hän heräsi rääkymään. Rauhaa ei tullut, joten imetin. Sama tilanne on ollut useampana yönä. Siinä viiden pintaan tulee sellainen herääminen, että poika ei rauhoitu. Annan olla. Ajattelen, että ehkä hänellä sitten on nälkä.

Entä jos?

Itkumetodi tuotti nopean tuloksen. Pian Asla nukkui jopa yhdeksänkin tuntia putkeen. Olisiko pitänyt tehdä se aikaisemmin?

Ei minusta. Oli tärkeää kokeilla eri keinoja ja varmistaa, että Asla on todellakin itse valmis nukkumaan yönsä. Minulle tuosta valmiudesta todisti se, että mikään öinen hoito ei enää auttanut. Tai en tiedä, oliko se todiste, mutta joka tapauksessa oli kyse siitä, että hänet oli opetettava rauhoittumaan johonkin, koska hän vain itki. Mieluummin ohjasin häntä rauhoittumaan sänkyynsä kuin sylihyppyyttelyyn.

Enkö vain uskalla myöntää, että olisi pitänyt tehdä itkuhoito aikaisemmin? Voihan se olla niinkin. Minulla on kokemus vain yhdestä lapsesta. Hänen kohdallaan yöheräilyn apu ei löytynyt päiväunista eikä iltanukutuksesta. Ei löytynyt myöskään siitä, että yöllisiä toimia vähennettään koko ajan ja hänet opetetaan nukahtamaan yölläkin omaan sänkyynsä.