Valitsen, mitä ostan

Päätin vasta, että olen valmis ostamaan Tatu ja Patu -kirjoja täyteen hintaan.

Ostoskäyttäytymistäni ohjaa jo melko pitkä lista kriteerejä ja niiden välisiä painotuksia. Kotimaista, ympäristöystävällistä, lähellä tuotettua, käsityötä, pienyrittäjyyttä, lyhyttä tuotantoketjua, kierrätettyä jne. Erityisesti uusien tuotteiden kanssa olen tarkka. Isoissa kaupoissa ostan harvoin täysihintaista tavaraa.

Annassa (51 - 52) on juttu Tatu ja Patu -taiteilijoista Sami Toivosesta ja Aino Havukaisesta. Minuun teki vaikutuksen se, että he tekevät määrätietoisesti päätyökseen laadukkaita lastenkirjoja.

"Joskus pariskunta aloittaa päivän ideointipalaverila kahvilassa... - Puhumme täysin tosissamme järjettömiä lauseita. Esimerkiksi onko loogista, jos pehmoapinoidilla on teleskooppiset voimat?"

Hyvät kirjat tuntuvat nyt aiempaa paremmilta, kun tiedän niiden tarinan. Yhtä Tatua ja Patua edeltää vuoden työ.

"Parin ideamylly alkaa jauhaa heti, kun ovi aamuyhdeksältä kolahtaa kiinni tyttärien ... lähtiessä kouluun. ---

- Mikä ihmeen oma aika? Miksi pitäisin parhaana aikana sitä, kun olen pois tärkeimpien ihmisteni luota. Minulle omaa aikaa on se, kun istun sohvan nurkassa lehteä lukemassa ja perhe on siinä ympärillä. ---

Kello on vähän yli kaksi iltapäivällä. Ainon ja Samin työpäivä päättyy, sillä Anna ja Miina kiipeävät valkoisissa villamyssyissään ja reput selässään kotiportaita ylös."

Tuollaisten ihmisten työtä olen valmis ostamaan.

Nokkamukittakin pärjää

Minusta ei tainnut olla kauheasti hyötyä Liinalle, joka kyseli kokemuksiani lasten ruokailuvälineistä. Ensilusikaksi suosittelin maurikunnaslaista puulusikkaa ja muksiksi kuksaa. - Ihan vilpittömästi niin, sillä en ole kokenut tarpeelliseksi hankkia vasittuja lastenastioita.

Meillä muovisiksi ensilusikoiksi riittävät sieltä täältä tulleet ilmaisnäytteet, sillä vauvat syövät pääasiassa sormin. Puulusikasta tykkään, koska siihen ruoka tarttuu helposti ja koska se on miellyttävä suussa. Niistä ei myöskään tule jätettä, ja samalla välttyy niiltä muovista liukenevilta ainesosilta, jotka vaikuttavat ihmiskehossa hormonien tavoin. Asla alkoi käyttää lusikkaa itse 9 kk:n iässä. Kun syöminen oli epävakaata, oli kiitollista, että ruoka tarttui lusikkaan.

Nokkamukia emme ole käyttäneet. Aslan vauva-aikana meillä ei sattunut sellaista olemaan, ja neuvolantäti sanoi, että tavallinen lasi riittää. Junna alkoi harjoitella juomista reilun viiden kuukauden ikäisenä, ja kuukauden jälkeen se käy jo aivan hyvin. Asla joi ensimmäisen kerran omin käsin noin 9 kuukauden iässä - puukuksastaan.

Asla on syönyt alusta asti posliiniastioista. Yhtään lautasta ei ole särkynyt, mutta yksi lasi taisi rikkoontua joskus, kun hän oli reilun vuoden ikäinen. Sormiruokaillessa menee aluksi aikaa siihen, että lapsi oppii hahmottamaan lautasen ja ottamaan siltä ruokaa. Hyvin pian Aslan lautanen sai olla paikoillaan. Saa nähdä, oppiiko Junna samoin. Aslan vauva-aikana muuten tietämättäni säikäyttelin vieraita, kun laitoin lapsen eteen posliinilautasen ja lasin.

Myöhemmän vaiheen syömäkamppeista tarpeellisia ovat lasten ruokalusikat kokonsa vuoksi - ja on sekin kyllä ihan kätevää, että niissä on lasta miellyttäviä kuvia. Lastenhaarukat sen sijaan ovat usein tylppiä, mikä tietysti hankaloittaa käyttöä. Onneksi 2-vuotiaan suuhun sopii jo aikuistenkin haarukka.