keskiviikko 30. joulukuuta 2009

Kotihoitaja

Rovaniemellä aiotaan kokeilla pientä kotihoidon kuntalisää. Aiempi kokeilu kymmenisen vuotta sitten päättyi, kun tuki ei vähentänyt päivähoidon menoja. Tuskin niin käy nytkään. Kyselyn mukaan lisätuen pitäisi olla 260 euroa, jotta se vaikuttaisi perheiden päätöksiin. Niin suurta tukea ei varmaan tule. Kelan kotihoidon tukeahan saa kolmisensataa euroa kuussa. Kuntalisä tulisi sen lisäksi.

Tuki tuskin vaikuttaisi minuunkaan. Nythän olen hoitovapaalla, vaikka mistään en olekaan vapaalla. Työni Oulussa jäi, kun muutimme Rovaniemelle. Silloin jäin suoraan äitiyslomalle. Vaikka minulla olisi työpaikka, olisin varmaan kotona. Mies ei luultavasti jäisi hoitovapaalle, ja minusta Asla on liian pieni päivähoitoon. Raisa Cacciatoren sana siitä, että alle 3-vuotiaan paras paikka on kotona, on tietenkin vain yleisohje. Silti uskon häntä, ja järkeni sanoo samaa.

En ole synnynnäinen kotiäiti enkä halua olla vain äiti. Ystävieni lapset, jotka ovat samanikäisiä ainokaisia ja joiden äidit ovat kotona, saavat äideiltään varmasti paljon enemmän kuin Asla. Minä teen myös uraa. Etsin kontakteja, kirjoitan, opiskelen ja kehitän kykyjäni pikku projekteissa. Rahaa en juurikaan tienaa, mutta toivoakseni investoin tulevaan. Jo se, että pitää itsensä vireessä, on työtä - sen vahvistavat varmasti muut kotiäidit. Urantekoni etenee erittäin hitaasti, mutta yritän kuitenkin.

Haluaisin töihin ja olen huolissani urakehityksestäni. Jos valitsisin vain sen perusteella, mitä itse haluan, menisin töihin. K (tässä välissä hoidin yhden räkänenän) ... niin. Haaveisiini on aina kuulunut perhe, ja edelleenkin perhe on minulle tärkeä. Kotiäitiys ei ole vastenmielistä, vaikkei se yksistään tunnu tarpeeksi mielekkäältä elämän sisällöltä. Minusta elämä vain on niin, että kun on lapsia, niistä huolehditaan niin hyvin kuin kyetään.

Se, mitä elämässä hyväksyy annettuna ja mitä ei, on kiinni arvoista. Ei-uskovaisen on vaikea ymmärtää sitä, että uskovaisenkin mielestä jumalanpalvelus voi olla tylsä, mutta silti hän haluaa siellä käydä. Toisen mielestä joku uhraa itsensä lastensa vuoksi. Tämä "uhraaja" taas kyllä ajattelee luopuvansa jostakin, mutta ei pidä sitä uhrauksena. Hän vain elää elämäänsä, jossa on erilaisia tilanteita.

Ja siitä tulee onnellisuus. Että käsittää, mitä elämä on.

Hiiliruokaa

Viimeinkin mediassa on alettu puhua ruoan ympäristövaikutuksista. Itse aloin lukioikäisenä riista-kasvissyöjäksi. Itse eläimen tappaminen ei ollut minulle kynnyskysymys. Se, millaisissa oloissa eläin kasvaa, merkitsi paljon. Periaatteeni jalossa hengessä minusta tuli pian myös metsästäjä.

Olen vasta käynyt kaksi mielenkiintoista keskustelua lihan vallasta. Ola, kokki ammatiltaan, totesi, että onhan lihalla haittavaikutuksia. Samalla hän jatkoi, että lihasta luopuminen tarkoittaisi sitten nälkää - olisiko se parempi? En viitsinyt kohteliaana pöytäkeskustelijana inttää siitä, kuinka paljon nälkää näkeviä jo on ja kuinka huono tuottoaste rehuhehtaarilla on. Syksyllä yritin esittää partion suurleiri Kilkkeen keittiöpomoille, että välillä voisi kaikille tarjota kasvisruokaa. Hiljainen lihamies vastasi, että sitten se olisi soijaa, kun lihan proteiineja on vaikea korvata millään. Voi taivas... Lihan proteiinit ovat tärkeitä, mutta tarvitseeko niitä saada kaksi kertaa päivässä? Hänelle intin vähän vastaan. Laihoin tuloksin.

Olen vähentänyt ruokani ilmastovaikutuksen melko pieneksi. Metsästämme osan ruoasta. Kaupassa käymme vain pari kertaa viikossa. Yritän välttää sitä, että autolla lähdettäisiin vain ostoksille. Autokauppamatkat ovat erittäin kuluttavia, vaikka kuinka ostaisi luomua ja reilua.

Kaupassa suosin luomua, reilua, kotimaista sekä vähiä ja kierrätettäviä pakkauksia. Kaikki tuo käy jo ihan luonnostaan. Eineksiä käytämme vähän ja yritämme tehdä ison satsin ruokaa kerralla. Talvella ostan talvikasviksia, esimerkiksi kotimaisia juureksia. Kesällä sitten syödään kurkkuja, salaatteja, kesäkurpitsoja, tomaatteja sun muita.

Parannettavaa on. Juustoa, voita ja maitotuotteita kuluu liikaa siihen nähden, mikä oikea tarve olisi. Kalastaminen toisi paljon lisää kaivattua luonnonmukaisuutta ja terveellisyyttä. Innostusta ei kuitenkaan ole tarpeeksi. Mukavuussynti se kai sitten on.

sunnuntai 20. joulukuuta 2009

Lasten aikuisten maailma

Kävimme yksi päivä kaupungilla Aslan kanssa. En oikein nauttinut reissusta, kun halusin antaa lapselle aikaa käpötellä ja katsella sen sijaan, että olisin kiskonut häntä hihasta ja hokenut, että "kävelepä reiphaasti nyt". Ja sitten emme tietenkään ehtineet hoitaa kaikkia asioita.

Kävelimme sisälle Revontuleen (kauppakeskus), jonka ensimmäinen kauppa myy alusvaatteita. Asla pysähtyi tuijottamaan monen neliön kokoista Triumphin mainosta, jossa viehkeä nainen istui alusvaatteisillaan. Mietin, onko tämä nyt ei-toivottu tilanne. Siinä hän seisoi keskellä käytävää ja katsoi kuvaa. Annoin katsoa.

Nyt olen iloinen aloittelevasta Suomi-TV:stä, joka lupaa lähettää sellaisia ohjelmia, uutisiakin, joita lasten kelpaa katsoa. En juuri katsele telkkaria, mutta olen miettinyt, että lähetyksissä ei muisteta enää lainkaan, että lapsetkin näkevät niitä. Ihan kannatuksen vuoksi voisin pitää Suomi-TV:tä auki, jos olisi tarve pitää televisiota auki. Kaupoissa taas haluaisin aina kulkea lööpittömien kassojen kautta. Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aula on lööppien osalta puhunut täyttä asiaa.

Jättisuuren alusvaatemainokset kaupungilla ovat minusta vähän kiusallisia, mutta en aio niitä kieltää. Kai minun täytyy vain miettiä, miten osoittaisin lapselle, että hän saa sanoa, jos mainos nostattaa jotain mieleen. Ja pitäisi miettiä myös, miten vastaan lapsen kysymyksiin. Television kanssa on vaikeampaa, ja siksi pidän sen pääasiassa kiinni Aslan nähden. Kerran katsoin eräiden lasten kanssa televisiota, josta tuli kondomimainos. "Ilmapalloja", sanoi lapsi. Minä vain toivoin, että mainos vaihtuisi äkkiä toiseen. Vieläkään en tietäisi, mitä sanoisin.

Lukijat