Edellinen unikoulukirjoitus koskee noin vuoden takaista aikaa. Akuutit ongelmat ratkesivat, ja sen jälkeen nukutuksiamme ja nukkumisiamme ovat värittäneet josjonkinlaiset tilanteet. Meillä on yhä uniongelmia - ainakin jos ne määritellään niin, että vieläkin on harvinaista saada nukkua koko yö. Nukuttaminenkin vaatii taitoa.
Minusta meillä ei kuitenkaan ole ongelmia. Olemme vanhempina oppineet reagoimaan tilanteisiin ja aika usein teemme korjaustoimenpiteitä. Meidän ei tarvitse käydä niistä enää perusteellisia keskusteluja, sillä olemme molemmat oppineet lapsen unen perusasiat (ainakin oman lapsemme kohdalla).
Millaisia juttuja tässä vuoden sisällä on sitten ollut? Muutto uuteen kotiin, siirtyminen pois pinnasängystä, nukahtaminen ilman vanhempaa, hyppely pois sängystä nukahtamista odotellessa, äidin ja isän huutelua, pelkoja, öisiä hätäkohtauksia, yöllisiä itkukapinoita, kömpimistä vanhempien sänkyyn... Olisiko melkein kaikenlaista, mitä kuvitella saattaa?
Uudistuksen edessä olemme aiempien kokemuksien vavisuttamina aina ennakoineet ja sopineet toimintamallista. Sitten onkin ollut ollennaista olla johdonmukainen. Jos olemme muuttaneet omaa kättäytymistämme tai reaktiotapaamme, olemme tehneet sen tietoisesti. Sehän ei ole lapsen kannalta reilua, että vanhempi ripustautuu johonkin ennalta päättämäänsä toimintamalliin, jos se ei tunnu lapselle sopivan.
Enää emme pelkää nukkumiseen liittyviä uudistuksia.
keskiviikko 30. kesäkuuta 2010
tiistai 29. kesäkuuta 2010
Ohranjyviä
Bongasin ensi kertaa mainoksen, jossa kaupataan ohraa riisin sijaan. Nyt vasta!
Ohraryynejä on ollut kaupassa jo vuosia ja ilmastoruoastakin on puhuttu jo pari vuotta. Olenkin hämmästellyt sitä, miten hitaasti ohra on tehnyt tuloaan. Edes Pirkka-koekeittiöt sun muut eivät ole sen puolesta juurikaan rummuttaneet. Luulen, että Raision aloittama Torino-ohranjyväintoa lietsova mainoskampanja saa Pirkat ja Yhteishyvätkin kehumaan ohraa.
Minulla on ollut monta syytä käyttää ohraa jo vuosia. Ensinnäkin sen käyttäminen on helppoa. Sitä valmistetaan ja käytetään kuten riisiä - ja samalta se näyttääkin. Meillä kävi vasta vieras, joka kaikessa outoudessaan uskaltautui kattilan kantta korotettuaan toteamaan, että ei ole riisin ystävä. Sain ylpeänä huomauttaa, että minun kattilassani onkin ohraa.
Ohra on kotimaista. Se on halpaa. Se on hyvää. Se sopii riistan kanssa paremmin yksiin kuin riisi. Se on ilmastoystävällistä. Uskoakseni se on moniin riiseihin verrattuna myös ravinteikkaampaa. Perunan se lyö tärkkelysottelussa. Riisiähän puoltavat karppausaatteet, mutta vastustavat ympäristöaatteet. Ohra on hyvä kompromissi.
Ja missä on ohra korvannut riisin? Tietenkin kirkon rappusilla häissämme vuonna 2004.
Ohraryynejä on ollut kaupassa jo vuosia ja ilmastoruoastakin on puhuttu jo pari vuotta. Olenkin hämmästellyt sitä, miten hitaasti ohra on tehnyt tuloaan. Edes Pirkka-koekeittiöt sun muut eivät ole sen puolesta juurikaan rummuttaneet. Luulen, että Raision aloittama Torino-ohranjyväintoa lietsova mainoskampanja saa Pirkat ja Yhteishyvätkin kehumaan ohraa.
Minulla on ollut monta syytä käyttää ohraa jo vuosia. Ensinnäkin sen käyttäminen on helppoa. Sitä valmistetaan ja käytetään kuten riisiä - ja samalta se näyttääkin. Meillä kävi vasta vieras, joka kaikessa outoudessaan uskaltautui kattilan kantta korotettuaan toteamaan, että ei ole riisin ystävä. Sain ylpeänä huomauttaa, että minun kattilassani onkin ohraa.
Ohra on kotimaista. Se on halpaa. Se on hyvää. Se sopii riistan kanssa paremmin yksiin kuin riisi. Se on ilmastoystävällistä. Uskoakseni se on moniin riiseihin verrattuna myös ravinteikkaampaa. Perunan se lyö tärkkelysottelussa. Riisiähän puoltavat karppausaatteet, mutta vastustavat ympäristöaatteet. Ohra on hyvä kompromissi.
Ja missä on ohra korvannut riisin? Tietenkin kirkon rappusilla häissämme vuonna 2004.
lauantai 26. kesäkuuta 2010
Melkein mallikas
Huvitun lehtijutuista, joissa elämä pienitään pikku lohkoihin. Toukokuun Meidän Perheessä oli juttu "Organisaattoriksi voi oppia". Olen melkein malliesimerkki jutun ihannevanhemmasta.
1. Opettele olemaan läsnä. Kuulutko sinäkin niihin unelma-anelmiin, joiden ajatukset liitelevät laajoja kaaria...> En kuulu.
2. Älä sählää kymmentä asiaa yhtä aikaa. Niin ei mikään valmistu. Valitse mieluummin yksi kohta, joka kaipaa kohennusta...> Puolittain näin. Teen monta asiaa yhtä aikaa, mutta keskeneräiset työt ovat järjestyksessä. Harvoin pääsevät unohtumaan.
3. Asiat tärkeysjärjestykseen! Mieti, mikä sinulle on olennaista juuri nyt. Koti on työmaa, joka ei koskaan tule valmiiksi... Kotiäiti tai -isä tekee palkatonta...> Koti ei ole työ. Se on elämä. Tämä on elämänasenneasia. Koti ei myöskään ole projekti. En tarvitse tällaista ohjetta.
4. Joskus töitä on vain liikaa... Passaatko isoja lapsiasi liikaa? Sovi lasten kanssa kotitöistä...> En. Isoja lapsia ei ole, mutta on jo asioita, jotka Aslankin (2 v.) pitää hoitaa itse.
5. Suunnittele ja ennakoi. Päivästä toiseen suunnilleen samanlaisena toistuva rytmi on hyväksi kaikille ja tuo ryhtiä... Mieti seuraavan päivän ohjelma...> En järjestele seuraavaa päivää, mutta olen järjestellyt elämäni. Olen kotiäiti, koska kaikki olisi liian rankkaa, jos olisimme molemmat mieheni kanssa töissä. Näin minulla on aikaa myös itse harrastaa. Uskon katuvia vanhoja vanhempia, jotka päivittelevät sitä, etteivät malttaneet olla perheen kanssa.
6. Merkkaa kaikki tapaamiset kalenteriisi 15 minuuttia tai puolta tuntia aiemmaksi.> Olen opetellut ajoissa lähtemistä. En vielä osaa täysin. (Lukiko lehdessä oikeasti, että "merkkaa"...?)
7. Järjestele keittiö uusiksi. Keittiö on kodin sydän - ja loputon työmaa... Jos keittiössä on jatkuvasti tavarat hukassa...> Ei ole. Meillä on lähes kaikille tavaroille oma paikkansa. Ja tavaran määrä on rajoitettu.
8. Säilytä astiakaapissa vain pieni määrä lautasia, kuppeja ja mukeja. Näin tiskikoneen tyhjennys käy nopeasti... Astiakaapin pitäisi olla niin väljä, että sinne saa tavarat heittämällä.> Meillä astiakaapissa on vain muutamia pysyväisasukkeja. Huolehdin siitä, että kuivuneet astiat tyhjennetään sieltä pois. Päivänselvä asia.
9. Tyhjennä keittiön työtasot tavaroista. Kokatessa heitä roskat roskiin sitä mukaa kuin niitä syntyy ja purkit ja mausteet omille paikoilleen.> Päivänselvää tämäkin.
10. Poista liika tavara.> Ja estä liian tavaran tulo. Tämä on yksi taloudenpitoni perusasia. Tavarat, joita ei ole ole, eivät loju väärissä paikoissa.
11. Opeta siisteyttä.> Aslan moni leikki lopetetaan, jos menee tyhmäilyksi. Vaadin, että tavaroita viedään myös paikoilleen. Jos vesi kaatuu, en juurikaan toru, mutta käsken hakemaan luutun. Sen osaa 1-vuotiaskin.
12. Hanki iso kori. Tähän olohuoneeseen tai eteiseen sijoitettuun risteilijään voi noukkia lattialla lojuvat tavarat odottamaan hetkeä...> Tämä on kokeiltu. En hanki, koska miehellä kaikki väliaikaissäilytyspaikat tuppaavat jäämään pysyviksi. Mutta väliaikaiskasoille meillä on kyllä tietyt paikat. Pitää vain muistutella miestä käymään niitä läpi aika ajoin.
13. Eteinen siistiksi. Epäjärjestys on usein seurausta tavarapaljoudesta. Varaa eteiseen korkeintaan kaksi kenkäparia ja takkia kullekin... säilytä ylimääräiset ulkovaatteet vaatekaapissa. Hanki eteiseen lipasto, jossa on omat asustelaatikot perheenjäsenille. Nimeä alimmainen perheen pienimmälle, jotta hän ylettyy... Laatikossa voi olla oma rasia myös kännykälle, bussilipulle ja avaimille...> On jo. Oikein lipasto ja sen päällä pikkuinen korikin kännykälle, bussilipuille ja avaimille. Miestä pitää muistutella tuosta kenkä- ja takkijutusta tosin.
14. Varaa ainakin kerran viikossa hetki laskujen maksamiseen. Hoida samalla muutkin paperiasiat.> Näillekin on oma pinonsa, joka aika ajoin käydään läpi. Ja laskut säilytetään tietopaikassa.
15. Hyödynnä tietotekniikkaa. Matkalle lähteminen lapsikatraan kanssa sekoittaa totuttuja kuvioita. Kokenut äiti neuvoo tekemään Exceliin valmiit pohjat...> Tätä en ole kokeillut. En ole tarvinnut.
16. Muista lepopäivä.> Sunnuntai.
sunnuntai 13. kesäkuuta 2010
Materialisti
Eilen ystäväni Leenu kävi kylässä. Hän on elämässään (taas) lillumisvaiheessa. Irtiotto virasta, elantomahdollisuuksien etsiminen ensi talveksi, kesä ilman asuntoa jne. Hän kertoi, että vaikka on vuosia asunut samassa isossa talossa, omaa tavaraa on vain yksi peräkärryllinen. Ihailen.
Toinen tavarakeskustelumme alkoi kysymyksestä "Eikö Aslalla ole omaa huonetta?". Vastasin, että ei ole, kun ei ole tarvetta. Esittelin, miten Aslan lelut ovat olkkarin laatikoissa ja vessan lelukorissa ja muutamassa muussa paikkaa.
- Siis tuohan on se määrä, minkä yksi lapsi saa yhtenä jouluna. Miten olet onnistunut? hän päivitteli.
Sanoin olevani niin tiukka, että kukaan ei uskalla tuoda meille mitään. Olen myös jo vienyt leluja vähemmäksi kirpparille.
Ostan kyllä lapselleni leluja, mutta vain tarpeeseen. Tänä keväänä olen ostanut kirpparilta ainakin lasten koripallokorin, muutamia leikkityökaluja ja hiekkalaatikkoleluja. Nyt suunnitelmissa on ostaa jonkinlainen kottikärry. Lelulinjani on niukka, koska ahdistun joutavanpäiväisestä tavarasta. Lapsen myötä olen myös huomannut, että lelujen määrällä ei voi taistella kiinnostuksen hiipumista vastaan. Haluan myös antaa lapselleni mahdollisuuden kehittää mielikuvitustaan. En halua opettaa hänelle, miten leikitään. Koripallokorin ostin, kun olin huomannut Aslan heittelevän palloa toistuvasti ämpäriin. Myös kavereiden luona koripallokorit olivat melkeinpä ykkösjuttu.
Tavarat ovat minulle käsittämättömän tärkeitä. Saatan suuttua ihan mielettömästi, jos joku tärkeäksi kokemani tavara menee rikki - tai ainakin harmistun siitä kovasti. Talvella mutristelin, kun mies oli heittänyt viimeinkin tyhjentyneen T-Kaupan tulitikkuaskin takkaan.
Kun saan tavaraa, kysyn yleensä sen tarinaa. Tai vaikken tietäisikään vanhaa tarinaa, usein tavara tulee tarinan myötä - kuten tuo mainittu koripallokori. En inhoa tavaraa, mutta inhoan joutavanpäiväistä tavaraa.
Toinen tavarakeskustelumme alkoi kysymyksestä "Eikö Aslalla ole omaa huonetta?". Vastasin, että ei ole, kun ei ole tarvetta. Esittelin, miten Aslan lelut ovat olkkarin laatikoissa ja vessan lelukorissa ja muutamassa muussa paikkaa.
- Siis tuohan on se määrä, minkä yksi lapsi saa yhtenä jouluna. Miten olet onnistunut? hän päivitteli.
Sanoin olevani niin tiukka, että kukaan ei uskalla tuoda meille mitään. Olen myös jo vienyt leluja vähemmäksi kirpparille.
Ostan kyllä lapselleni leluja, mutta vain tarpeeseen. Tänä keväänä olen ostanut kirpparilta ainakin lasten koripallokorin, muutamia leikkityökaluja ja hiekkalaatikkoleluja. Nyt suunnitelmissa on ostaa jonkinlainen kottikärry. Lelulinjani on niukka, koska ahdistun joutavanpäiväisestä tavarasta. Lapsen myötä olen myös huomannut, että lelujen määrällä ei voi taistella kiinnostuksen hiipumista vastaan. Haluan myös antaa lapselleni mahdollisuuden kehittää mielikuvitustaan. En halua opettaa hänelle, miten leikitään. Koripallokorin ostin, kun olin huomannut Aslan heittelevän palloa toistuvasti ämpäriin. Myös kavereiden luona koripallokorit olivat melkeinpä ykkösjuttu.
Tavarat ovat minulle käsittämättömän tärkeitä. Saatan suuttua ihan mielettömästi, jos joku tärkeäksi kokemani tavara menee rikki - tai ainakin harmistun siitä kovasti. Talvella mutristelin, kun mies oli heittänyt viimeinkin tyhjentyneen T-Kaupan tulitikkuaskin takkaan.
Kun saan tavaraa, kysyn yleensä sen tarinaa. Tai vaikken tietäisikään vanhaa tarinaa, usein tavara tulee tarinan myötä - kuten tuo mainittu koripallokori. En inhoa tavaraa, mutta inhoan joutavanpäiväistä tavaraa.
keskiviikko 2. kesäkuuta 2010
Haudan takaa
Kesän vakiouutisaineistoa on päivittely vanhentuneista hautapaikoista. Keskustelu on sellaista hiljaista hyssyttelyä. Kommentoijina on niitä, jotka ovat pahastuneet hoitamiskehotuksista ja siitä, että seurakunta uhkaa ottaa hautapaikan uudelleen käyttöön. Vastakkainen mielipide on tabu. Sitähän olisi moukka, jos kannattaisi hautapaikkojen kierrätystä.
Minusta ortodoksien perustelut puisille hautaristeille ovat hyvät. Ajallisen unohtamisen myötä ne maatuvat. Suomessa onkin jo ollut esimerkiksi sellainen kohu, että vanha hautakivi oli kaupan rappusena. Seurakunnasta todettiin, että vanhat hautakivet ovat vaikeita tapauksia. Ne pitäisi hävittää kalliisti, etteivät joutuisi kyseenalaiseen käyttöön.
Kulttuurihistoriallisessa mielessä museomaiset hautausmaat ovat tärkeitä ja ihania. Mutta kaikkia hautapaikkoja ei voida säilyttää loputtomiin. Eikä kaukaisille sukulaisille auta kuuluttaa moraalista velvoitetta isoisotätien hautojen hoitamisesta. Niin se vain on, että suurin osa ihmisistä maatuu ja unohtuu.
Yleensä hautapaikkasopimus tehdään 25 vuodeksi. Enimmäismäärä on 50 vuotta. 25 vuotta on minusta turhan lyhyt aika. Kuvitellaanpa vaikka lapsi, joka menettää vanhempansa pienenä. Alle kolmikymppisenä - ehkäpä oma elämä ei ole vielä vakiintunut - hän joutuu kohtaamaan tilanteen, jossa hänen vanhempiensa hautapaikkasopimus raukeaa.
Käsittääkseni hautapaikkasopimuksen uusiminen on helppoa eikä 25 vuoden määräaika aina tarkoita sitä, että seurakunta tarttuisi asiaan heti. Omaisilla on minusta oikeus pitää hautapaikka oma aikansa. Se, miten kauan, vaihtelee kunkin henkilökohtaisten tuntemusten mukaan. Haudan hoitamattomuus on yksi peruste palauttaa hautapaikka seurakunnalle. Muiston ja hautapaikan vaaliminen on minusta makuasia. Kaikkien vainajien tahto ei ole koristellun kaunis hauta, eikä luonnontilaisuus kerro aina siitä, että hauta olisi unohdettu.
Minusta ortodoksien perustelut puisille hautaristeille ovat hyvät. Ajallisen unohtamisen myötä ne maatuvat. Suomessa onkin jo ollut esimerkiksi sellainen kohu, että vanha hautakivi oli kaupan rappusena. Seurakunnasta todettiin, että vanhat hautakivet ovat vaikeita tapauksia. Ne pitäisi hävittää kalliisti, etteivät joutuisi kyseenalaiseen käyttöön.
Kulttuurihistoriallisessa mielessä museomaiset hautausmaat ovat tärkeitä ja ihania. Mutta kaikkia hautapaikkoja ei voida säilyttää loputtomiin. Eikä kaukaisille sukulaisille auta kuuluttaa moraalista velvoitetta isoisotätien hautojen hoitamisesta. Niin se vain on, että suurin osa ihmisistä maatuu ja unohtuu.
Yleensä hautapaikkasopimus tehdään 25 vuodeksi. Enimmäismäärä on 50 vuotta. 25 vuotta on minusta turhan lyhyt aika. Kuvitellaanpa vaikka lapsi, joka menettää vanhempansa pienenä. Alle kolmikymppisenä - ehkäpä oma elämä ei ole vielä vakiintunut - hän joutuu kohtaamaan tilanteen, jossa hänen vanhempiensa hautapaikkasopimus raukeaa.
Käsittääkseni hautapaikkasopimuksen uusiminen on helppoa eikä 25 vuoden määräaika aina tarkoita sitä, että seurakunta tarttuisi asiaan heti. Omaisilla on minusta oikeus pitää hautapaikka oma aikansa. Se, miten kauan, vaihtelee kunkin henkilökohtaisten tuntemusten mukaan. Haudan hoitamattomuus on yksi peruste palauttaa hautapaikka seurakunnalle. Muiston ja hautapaikan vaaliminen on minusta makuasia. Kaikkien vainajien tahto ei ole koristellun kaunis hauta, eikä luonnontilaisuus kerro aina siitä, että hauta olisi unohdettu.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)