Kuutosluokkalaisten Yrityskylä on mahtava keksintö

Seminaarimatkalla Oulussa sain lyhyen opastuksen siellä toimivaan Yrityskylään.

Kylä on kuudesluokkalaisille rakennettu oppimisympäristö, joita on rakennettu kymmenkunta eri puolille Suomea. Pohjoisin on Oulussa.

Yrityskylän toiminta rahoitetaan opetus- ja kulttuuriministeriön, kuntien, säätiöiden ja yritysten tuella. Toimintaa koordinoi Taloudellinen tiedotustoimisto, jota puolestaan rahoittaa suomalainen elinkeinoelämä eli suomalaiset suuryritykset.

Halusi kokiksi, joutui toimariksi

Yrityskylä vaikuttaa olevan aivan mahtava oppimisympäristö. Esimerkiksi Oulussa oppilaat saavat ennen Yrityskylä-päivää peräti kymmenen tuntia opetusta yhteiskunnan toiminnasta, taloudesta, työelämän käsitteistä, työpaikan hakemisesta ja siitä, miksi veroja maksetaan.

Kiinnostu ensin, lue sitten

Ennen kirjallisuuden opetuksessa oli jalo ajatus, että klassikoita luetuttamalla lapset ja nuoret sivistyvät.

Periaatteessa joo.

Nykyään linja on melkeinpä se, että lue, mitä luet, kunhan jotakin luet. Joidenkin oppilaiden kanssa opettajilla menee paljon aikaa siihen, että väkeä pitää houkutella kirjojen ääreen. Toisen ääripään kanssa opettaja on helisemässä, sillä hän ei itse ehdi mitenkään pysyä kärryillä siitä, mitä nuoret lukevat.

Mahtavimmat moitteet väkisinluettamiselle on minusta antanut saamelaistutkija Veli-Pekka Lehtola. Äidinkielen opettajain liiton julkaisemassa Virke-lehdessä (4/2013) olleessa artikkelissa Lehtola kertoo omista kokemuksistaan. Hänen lännentarinoista lähtenyt kirjallisuusmakunsa laajeni "vähitellen kaiken maailman kirjallisuudeksi".

"Tätä lukemisen resurssia ei ole varaa menettää  tuputtamalla vastentahoitsille lukijoille klassikoita. Kun omaehtoinen lukemusinnostus pääsee vauhtiin, voivat muutkin kirjallisuuden lajit alkaa myöhemmin kiinnostaa."

Olen täysin samaa mieltä. Se, mikä lähteen omasta kiinnostuksesta, tuottaa parhaimman tuloksen.

Kiinnostuksesta puheen ollen, Lehtolan kirjoittama kirjallisuusjuttu on todella hyvin kirjoitettu ja muutenkin kiinnostava, sillä siinä hän kuvaa omaa kouluaikaansa asuntolassa Inarissa. Juttu tarjoaa vilauksen Suomen saamelaisten historiaan ja tuntoihin siltä ajalta, kun saamelaisuus ei ollut kovin pop.

Tapahtui jänniä! Kenelle kerron ja kuinka kiireesti?

Juttelin työkeikalla pelastuslaitoksen miesten ja naisten kanssa. Käsillä ei ollut pelastustehtävää, joten oli aikaa porista. Vaihdettiin siinä kuulumisia puolin toisin; itse kertoilin, millaista on onnettomuusuutisten tekeminen. Kerroin, että joskus iljettää soitella ja kysellä tietoja kesken tulipalonsammutuksen.

Pelastusväki totesi, että ei asiallinen työnteko ole vaiva, sehän kuuluu asiaan. Enemmän heitä haittasivat nykyajan ohikulkijat ja ohiajajat, jotka keskittyvät "lukijan kuvien" ottamiseen eivätkä siihen, että olisivat mahdollisimman vähän haitaksi ja vaaraksi. Toisinaan väki alkaa ikuistaa tilanteita jo siinä hetkessä kuin olisi syy ja velvollisuus ryhtyä auttajaksi.