Eiköhän vakinaisteta avoimet päiväkodit ja perhekerhot?

Äitiyslomalaisen aamu alkaa. Vauva herää. Mies lähtee töihin. Aamupesulle. Pue vauva. Pukeudu. Aamupalaa itselle ja lapselle. Siivoilua (lapsen, keittiön, itsensä). Jaahas, päiväuniaika koittikin jo. Äkkiä pakkaamaan. Mitä tänään pitikään... (kauppalista? kirjaston kirjat? perhekerhopäivä? kyläilyä kaverin luona? kartongit keräykseen? neuvola?)

Itkee jo. Meinaapa puhalluttaa. Yksi, kaksi, kolme, neljä, vaikka sata.

Lastenhoitokeskustelu Nina Mikkosen peesissä on ollut ihanan mustavalkoinen: hyvä äiti hoitaa lapsensa kotona ja fasisti vie hänet päiväkotiin. Neutraalit nössykät sanovat tähän, että vanhemmilla pitää olla aito mahdollisuus valita, kummin tekee. Ja että kotihoidon tukea pitää nostaa. Tuommoinen puhe on ihan hötöntöttöä, mitä itse ongelmaan tulee.

Kökitäänkö kotona keskenämme?

Erään tutkijan mukaan (aamu-TV:ssä taannoin) vanhempien merkittävin ongelma on yksinäisyys. Suurimman osan äitiyslomastani olen kokenut kotona vauvan kanssa olemisen raskaaksi. Olemmekin kulkeneet paljon ihmisten ilmoilla - kaupoissa, kylästelemässä, perhekerhoissa ja jopa miehen työpaikalla.

Minusta omat vanhemmat ovat lapsen parhaat hoitajat, mutta "äiti ja lapsi kaksin päivät kotona" -ympäristö on luonnoton. Se aiheuttaa äidille turhautumista, väsymistä ja yksinäisyyttä. Lapsi jää paitsi sosiaalisista kontakteista.

Maikkarin 45 minuuttia -ohjelmassa Jari Sarasvuo sanoo, että lapset pitäisi varhain laittaa kilpailullisiin tilanteisiin. Hänen mukaansa lapselle on hyödyllistä, että hän välillä onnistuu ja välillä epäonnistuu ja "tottuu siihen, mitä elämä on oikeasti". Kommentaattoriksi kutsuttu pastori Jaakko Heinimäki taas toivoo lapsille harrastuksia, jotka eivät perustu vastustajan kukistamiseen, vaan yhdessä tekemiseen. Katsoin ohjelman ja mietin heti, että kohta moralistit ampuvat Sarasvuon alas. Totta kai lapsi tarvitsee kilpailullisia tilanteita. Ei Sarasvuo puhunut kilpaurheilusta, vaan kilpailullisista tilanteista. Minusta ne voivat olla hyvin pieniäkin. Kun kerhotäti kysyy viikonloppukuulumisia, lapset opettelevat ottamaan puheenvuoron (ja kuuntelemaan). Ponnistella voi muutenkin kuin urheilemalla.

Täytä kasvatusvastuusi parissa tunnissa

Nina Mikkonen latasi päivähoitokeskusteluun aiheellista yhteiskuntakritiikkiä. Se ymmärrettiin niin, että päiväkodin työntekijöitä ei arvosteta. Arvosteluhan kohdistui - tai ainakin pitäisi kohdistua - päivähoitojärjestelmään. Miten kasvatusvastuu voi olla kotona, jos lapset ovat yhdeksän tuntia valveillaojoajastaan muualla kuin kotona? Minä menin pienenä hoitoon. Väkisinkin se etäännytti vanhemmista. Ei kaikesta päivän aikana tapahtuneesta ehtinyt raportoida kotona.

Ei kotona hoitava tarvitse palkkaa

Kotihoidon pitäisi olla kliseisesti "aito mahdollisuus" eli Kelan pitäisi maksaa kotiin jäävälle paremmin. Tv-uutisissa tavikset toistelevatkin, että hyvä rikas-Mikkosen on puhua. Monessa perheessä raha käy vähiin, jos molemmat vanhemmat eivät ole töissä. Kotihoidon tuen korottaminen ei ole ainoa apu. Hyvää perhepolitiikkaa olisi vähentää lapsiperheiden kuluja. Esimerkiksi asuntojen hinnat ja lainat pitäisi saada kohtuulliselle tasolle. Puoli sanaa on totta toki Mikkoseltakin: taloudellinen pakko ei aina ole taloudellinen pakko, jos halutaan valita toisin.

Moni äiti lähtee lopulta töihin lepäämään. Saahan töissä käydä esimerkiksi rauhassa vessassa. Kotihoidon ainoa kynnyskysymys ei siis ole raha, vaan vanhemman henkinen hyvinvointi. Kuntaliiton varhaiskasvatustyöryhmä esitti vastikään (STT 3.2.), että kaikille yli 3-vuotiaille pitäisi tarjota avoimen päiväkodin palvelut. Kannatan! Lisäksi päivähoitoa pitäisi kehittää avoimen päivähoidon, osa-aikaisen päivähoidon ja perhekerhojen suuntaan. Osa-aikatyönkin pitäisi olla oikea mahdollisuus.

Minä haluaisin käydä töissä oman urani, oman hyvinvointini ja hieman palkankin tähden. Haluaisin myös hoitaa lastani itse. Silloin, kun lapseni on muualla hoidossa, haluaisin, että hoito-olot ovat lapsen mittapuun mukaiset. En halua häntä suureen päiväkotiryhmään. Kotihoito, muutaman perheen yhteinen hoitaja, vuorohoito muiden äitien kanssa tai perhepäivähoito ovat minun unelmiani.

Vaihe 5: Päiväunten tuotekehittelyä

Asla ei enää nukkunut liian vähän päiväunia, mutta se edellytti kahta asiaa. Jotta Asla suostui olemaan vaunuissa, hänellä piti olla tutti suussa. Lisäksi minun piti lenkkeillä päiväunien ajan, jos ei sattunut käymään niin, että poika nukahti imetyksessä sänkyyn.

Hus, tutti!

Aloitin tutin vieroittamisen. Tutti oli apuna myös iltanukahtamisesssa. Minusta vieroittaminen on helpoin aloittaa päiväunista.

Päivätutin vieroitus kävi helposti, mutta ei nopeasti. Ilman Pantleyn ohjetta tuskin olisin niin hyvin onnistunut. Pantley kirjoittaa, että kaikki nukahtamiskeinot lopetetaan samoin: otetaan keino pois, ennen kuin vauva nukahtaa.

Päiväunet alkoivat pukemisella ja imetyksellä. Sitten laitoin Aslan vaunuun. Usein hän alkoi itkeä. Tutin ja kävelemisen (ja alussa joskus myös sylin) avulla sain hänet rauhalliseksi. Jos hän ei itkenyt, en laittanut tuttia. Luovuin siitä tavasta pian, koska väsymyksen painaessa Asla alkoi yleensä itkeä, ja sitten hänet oli vaikea, joskus mahdoton, rauhoitella. Tavaksi vakiintui "tutti suuhun ja vaunuihin".

Pantley käskee ottamaan tutin pois, ennen kuin vauva nukahtaa. Jos vauva vastustaa, tutti laitetaan takaisin. Kun vauva on rauhoittunut, se otetaan taas pois. Toistoja tarvitaan aluksi tosi monta, mutta lopulta vauva hyväksyy tilanteen ja nukkuu tutitta.

Kun Aslan silmä luppasi ja hän oli nukahtamisillaan, otin tutin pois. Jos hän alkoi äkistä, laitoin tutin nopeasti takaisin, ettei itku kävisi mahdottomaksi. Ja pois, suuhun, pois, suuhun, pois, suuhun jne. Alussa saattoi käydä niin, että Asla ärsyyntyi kunnolla, ja jouduin kanniskelemaan.

Pantley ei huomioi neuvoissaan sitä, että alussa vauva kerkeää nukahtaa, ennen kuin tutti otetaan pois. Vanhempi voi kokea silloin, että homma ei onnistu, ja jättää työn kesken. Vaikka Asla aluksi nukahtikin tutti suussa, toistuva pois ottaminen iskostui hänen mieleensä. Pikku hiljaa tutin kesti ottaa pois aikaisemmin ja aikaisemmin. Lopulta pystyin ottamaan sen pois heti, kun hän oli rauhoittunut vaunuihin. Viimein tuttia ei tarvinnut lainkaan.

Jos Asla heräsi "kesken", annoin tutin, jotta hän nukahtaisi mahdollisimman pian uudestaan. Lopulta uskalsin kokeilla, nukahtaisiko hän ilman tuttia uudestaan, ja niinhän tapahtui.

Vaunujen pysäytys

Vielä piti ratkaista jatkuvan kävelemisen ongelma. Otin mallia tutinvieroituksesta. Aloin tähän vasta sitten, kun päiväunilla ei tarvittu tuttia. Tutti oli hätävarana.

Tässäkin pätee tuttu periaate: vauvan pitäisi herätä niissä oloissa, joissa hän nukahtaa. Kävelin, kunnes Asla oli nukahtamassa, ja pysäytin vaunut. Oli oikein tylsää seisoa keskellä pyörätietä ja odottaa. Aluksi tuli aina itku. Lähdin liikkeelle, odotin rauhoittumista, pysähdyin ja sama rundi aina alusta.

Pysähtyneisiin vaunuihin nukahtaminen oli Aslalle vaikeampaa kuin tutitta kuukahtaminen. Joskus piti laittaa tutti suuhun, joskus piti kantaa ja joskus ehkä juosta kotiin. Mutta taas Asla oppi.

Aluksi Asla ei nukkunut pysähdyksissä pitkään. Toin hänet nukahtamisen jälkeen kotiportaille, kyttäsin heräämistä ja lähdin uusintakierrokselle. Uusintakierroksella en aina tehnyt pysäytysnukutusta.

Asla ei oppinut nukahtamaan suoraan kuistille (kuten laita-vaunuun-minä-nukahdan-heti-vauvat), mutta hän oppi jatkamaan uniaan pysäytyksissä. Jos olisi ollut kesä, olisin valinnut pysäytyspaikan niin, että olisin voinut odotella siinä, kunnes lapsi herää. Oli kuitenkin kolea, sateinen syksy.

Lopputuloksia

Molemmissa nukahtamisharjoituksissa oli tärkeää kärsivällinen toistaminen ja aika. Kesken leikin ei pidä lopettaa. Aluksi käy todennäköisesti niin, että uniapuvälineen saa pois, vasta kun vauva on nukahtanut. Siitä huolimatta poisottoa pitää jatkaa. Imetysnukahtamisvieroituksessa Pantley neuvoo odottamaan lapsen rauhoittumista ja laskemaan "tuhat, kaksi tuhatta ... kymmenen tuhatta" aina ennen kuin irrottaa rinnan lapsen suusta.

Minä opin myös sen, että ei pidä pelätä "jos se alkaa itkeä". Joinakin kertoina harjoitukset saattavat mennä toivottomaksi huudoksi. Silloin on taas kaikki keinot sallittuja. Pantleyn oppien mukaanhan lasta ei tarvitse itkettää. Kitinään vastataan heti, kun huomataan, että se ei rauhoitu itsestään.

Ja vielä oppina kolahti, että pikavoittojen kalastelu ei kannata. Ei kannata lähteä siitä päästä, että laittaa vauvan tutitta vaunuun ja toivoo hänen nukahtavan. Nukahtamisharjoituksissa pitää toimia niin, että lähdetään vähentämään hoidon määrää nukahtamishetkestä. Tärkeintä on pitää lapsi rauhallisena nukahtamiseen asti.

Vaihe 4: Yksittäisiä apuvälineitä

Olemme ottaneet käyttöön yksittäisiä apuvälineitä, joiden toivoimme auttavan Aslaa nukkumaan paremmin.

• Unipussi. Auttoi selvästi silloin, kun Asla alkoi pyöriä, ryömiä ja nousta kontalleen. Hän havahtui hereille harvemmin, kun unipussi esti liikkumisen. Kun taidot ja voimat kasvoivat, tämä hyöty jäi. Pysyypä kuitenkin peitto päällä ja poika lämpimänä, kun yöllä nostellaan.
• Ruskovillan villa-alusta (hoitoalusta). Laitoimme tämän pinnasängyn pohjalle pehmikkeeksi ja lämmikkeeksi. Vaahtomuovipatja+puuvillalakana oli kylmä ja kova yhdistelmä. Auttoi mielestämme hieman sänkyynlaskemisvaiheessa.
• Unilelu. Asla nukahti monesti nalleansa halaten. Nalle on ollut hänen sängyssään aina. Rätin ideaa hän ei tajunnut. Valitsimme kakkosunileluksi pienen pehmon, jota Pantleyn ohjeiden mukaan hajustimme ihoamme vasten. Pehmoa imeskellen ja heiluttaen Asla on nukahtanut. On auttanut myös häntä pysymään sängyssä - hänellä kun on taipumusta nousta aina ylös. Nyt näyttää menneen siihen, että lelut pitää heilutella ja viskoa sängyn laidan yli ennen nukahtamista. Tulos siis on nolla.
• Vaunujen puoli-istuva asento. Asla viihtyi vaunuissa noin kuukauden. Sitten alkoi tuskaiset ajat, kun hän vain huusi, kun hänet laittoi vaunuihin. 3 - 4 kuukauden iässä vasta löytyi ratkaisu. Hänet piti tukea vaunuihin puoli-istuvaan asentoon. Siinä hän katseli, kunnes silmä painui kiinni. Olisimmepa keksineet tämän aikaisemmin! Hänen luonteeseensa on kuulunut pienestä asti voimakas tarve nähdä, mitä ympärillä tapahtuu. Kantoliinassakaan hän ei ole viihtynyt kasvot kantajaan päin.
  

Emme ottaneet käyttöön:

• Pimennysverhot. Verhojen sanotaan olevan tehokkaita, mutta näillä leveyksillä hyöty olisi marginaalinen. Puolet vuodesta öisinkin on valoisaa, joten uudet ongelmat olisivat kohta edessä. Parempi tottua nukkumaan valoisassa.
• Nukkuminen eri huoneessa. Joitakin vauvoja tämäkin kylmä tosiasia auttaa nukkumaan rauhallisemmin. Meidän asunnossamme järjestely ei ole mielestämme mahdollista.

Vaihe 3: Lisää öisiä rauhoittelukeinoja

Pelkkää imetystä (melkein)

Asla rauhoittui yöllä useinmiten imetykseen. Joskus avuksi riitti tutti tai syli. Olin aika kärsimätön, ja halusin miehen mukaan öisiin valvomisiin pian. Siksi aloimme päiväunien pidentämisen ja iltanukutuskehitystyön rinnalla rauhoitella Aslaa öisin muutenkin kuin rinnalle.

Jälkiviisaana mietin, että olisi kannattanut odottaa rauhassa iltanukutusten vakiintumista. Ideahan oli se, että lopulta Asla rauhoittuisi vähemmin ja vähemmin toimenpitein illalla, ja sitten myös vähemmin ja vähemmin toimenpitein öisin. Olisi ollut lempeämpää, että olisimme harjoitelleet vain iltanukahtamista. Ensimmäiseen yöheräämiseen olisi sitten reagoitu samoin rauhoittelukeinoin kuin iltanukutuksessa. Jos vauva ei olisi niihin rauhoittunut, olisi rauhoitteluapuna ollut imetys tai sylissä kanniskelu tai mikä tahansa.

Kahden viikon tehojakso

Otimme kahden viikon koejakson. Ensimmäiset illat menivät siihen, että kokeilimme, saisimmeko Aslaa rauhoittumaan muuten kuin imetykseen. Lopulta hän alkoi rauhoittua siihen, että häntä pidetään sylissä jumppapallon päällä kevyesti pomppien. Hän rauhoittui, nukahti, nukkui ja heräsi. Nukutusteho ei ollut yhtä voimakas kuin imetyksessä. Selvästi vaikutti tottumiskysymykseltä. Niinpä oman jaksamisen vuoksi otin käyttöön säännön, että aina neljän tunnin jälkeen imetän, ettei tarvitse koko yötä valvoa.

Periaatteessa idea oli Pantleyn oppien mukainen. Hän kannustaa etsimään vaihtoehtoisia nukutuskeinoja ja nukuttamaan vauvaa eri tavoin. Meillä tulosta syntyi. Kolmen yön jälkeen heräämisiä oli jo vähemmän, ja Asla rauhoittui keskimäärin nopeammin kuin aikaisemmin.

Lopputulos ja kriittinen arviointi

Nyt tuntuu siltä, että en tekisi samaa uudestaan. Odottaisin pidempään iltanukutuksen opettelun kanssa ja kokeilisin rauhassa, voiko yötä lähteä parantamaan sitä kautta.

Miksi en ole tyytyväinen?

• Yön ensimmäinen herätys oli varsinkin alussa itkuinen. Periaatteitteni vastaisesti annoin vauvan itkeä pitkään - en tietenkään yksinään, vaan koko ajan yritin häntä rauhoitella monin keinoin. Pantleyn malli toteutuisi, jos lapsi tyytyisi järjestelmään melko helposti. Asla protestoi voimakkaasti.
• Imetys neljän tunnin välein antoi minulle mahdollisuuden nukkuakin jonkin verran. Se ei kuitenkaan ollut lapsentahtista. Sama olisi kai ollut lopettaa imetys kokonaan ja valvoa lyhytaikaisesti hieman enemmän. Nyt Asla ei periaatteessa voinut tietää, miten hänen tarpeeseensa vastataan. En siis katsonut Aslan tarvetta hänestä itsestään, vaan kellosta.

Kritiikin kritiikkinä pitää kuitenkin sanoa, että itkuilta ei olisi voinut mitenkään välttyä, koska ei Asla aina rauhoitu imetyksenkään. Oikeastaanhan aloin vähentää imetyksiä siitäkin syystä, että joskus imetin ja imetin yöllä, ja sitten poika kärsikin ähkystä.

Miten kävi?

Sain hämmästyä vauvan sisäinen kellon voimakkuudesta. Koska Asla meni nukkumaan yleensä kahdeksan aikaan, ensimmäinen imetys tuli puolen yön jälkeen. Toinen imetys sitten osui neljän ja viiden välille. Kuukauden päästä Asla heräsi useina öinä kahdesti, juuri noina aikoina. Kun kaksi heräämistä oli vakiintunut, yritin vähentää yhteen öiseen imetyskertaan. Se ei onnistunutkaan, koska vauva oli niin hyvin tahdistunut.

Lopputulos antoi minulle uskoa siihen, että vauvan sisäinen kello on ainakin Aslalla ihanan voimakas. Sitä voi käyttää hyväksi nukkumaan opettelussa.