Aamulla

Poikkeuksellisesti laitan tänne ihan tunnelmia vain.

Aamulla keittiössä:
Mies keittää kahvia, ja vaimo hipsii keittiöön.
- Eks nuku enää? mies kysyy.
- Ei väsytä. Olen nukkunu niin hyvin. Asla heräs vain puoli kaheltatoista ja kahelta.
Mies katsoo kelloa. Se näyttää vartin yli seitsemän.
- Onko se vielä hengissä? hän kuiskaa epävarmasti naurahtaen.
- On. Mie tarkistin.

Elämäntapana hitailu

Slowslowslowslowslow.

Olen miettinyt mielekästä suomennosta slow-filosofialle. Ilmiön nimihän on englanniksi dowshifting, joka tarkoittaa vaihteen vaihtamista pienemmälle. Siihen liittyvät muun muassa slow food, slow travel, slow design ja slow housing. Siis hidasta kaikki: ruoka, matkustelu, muotoilu ja asuminen.

Kielikellossa (3/2008) pohditaan suomennosta downshiftingille. Suomennokseksi on kuulemma ehdotettu hitailua. Minusta hidas on kantasanaksi vähän liian raju, liian hidas. Enemmän minusta ilmiöön liittyvät sellaiset ilmaukset kuin "otapa rauhallisesti", "höllennäpä vähän", "pistetäänpäs pykälää pienemmälle", "löysätä tahtia" tai "vähentää kierroksia". En kuitenkaan ole keksinyt niistä näppärää johdosta kuvaamaan ilmiötä. Olkoon sitten hitailua.

Viimevuotisessa Huomisen koti -lehdessä on artikkeli slow-asumisesta. Siinä toimittaja käyttää rauhallisuus-sanaa korvaamassa slow-käsitteen. Jutussa tulevaisuuden tutkija Sirkka Heinonen ja VTT:n tutkija Minna Halonen kertovat hitailusta eli slow-filosofiasta. Osuvimmin oli muotoiltu kuvaus päivittäisten valintojen tekemisestä: Slow-filosofiassa valinnat tehdään tietoisesti aina tilanteen mukaan. Esimerkkinä käytetään kaupunkimatkustamista - mennäänkö autolla, kävellen vai bussilla. Tiivistä tietoa Heinosen ja Halosen tutkimuksista.

Hitailu pyrkii kaikella tapaa kestävyyteen. Halosen ja Heinosen mukaan se eroaa vihreästä aatteesta siinä, että vihreä aate lähtee ympäristöstä, mutta hitailussa on sosiaalinen ulottuvuus. Se pyrkii elämäntapana ratkaisemaan paineita, jotka tulevat yhteiskunnasta, eivät pelkästään esimerkiksi ympäristönsuojelusta. Esimerkiksi nykyihminen on pahasti työn ja vapaa-ajan paineiden puristama, melkein pusertama minusta.

Vaihe 2: Kaikki voimat iltanukutukseen

Tällaista se oli

Syntymästään lähtien Asla nukkui öisin (toki heräili syömään), mutta illalla nukahtaminen oli ongelma. Emme aluksi ymmärtäneet, mistä on kyse, kun hän huusi muutamia tunteja iltaisin.

Kun Asla oli parikuinen, huomasimme kapalon auttavan: hän rauhoittui ja nukahti. Hän siis huusi väsymystään, mutta ei osannut nukahtaa, ei edes rinnalle. Imetysrauhoitteluissa ajauduimme pikemmin ylisyöttökierteeseen, kun varmistelin, ettei ainakaan nälkäänsä huuda. Kapalointiin, hyssyttelyyn ja nukahtamiseen loppui jatkossa moni huuto (se oli siis huutoa, ei itkua tai kitinää). Kapalointi myös auttoi toiseen nukahtamisongelmaan, nimittäin säpsähdysrefleksiin. Se vaivasi aina nukahtamishetkellä.

Iltanukutuksen idea

Ajan myötä yöt kävivät risaisiksi. Unikoulumme alkoi päiväunien pidentämisestä. Se rauhoitti kyllä lasta muuten, mutta ei pelastanut öitämme. Koska öiset uniongelmat johtuvat heräilystä ja uudelleennukahtamisen vaikeudesta, on aluksi syytä keskittää voimat iltanukutukseen. Pantleyn mukaan kaikki lapset heräilevät tai ainakin melkein heräilevät öisin. Olisi ihanteellista, että he osaisivat nukahtaa uudestaan itsekseen.

Emme tehneet Pantleyn ohjeiden mukaista uniohjelmaa vielä tässä vaiheessa, koska halusin lähteä ratkomaan asiaa ongelma kerrallaan. Ajattelin, että ehkä jollain askelmalla tärppää. Päiväunien parantaminen ei riittänyt, joten otimme uuden askeleen.

Lapsen on helpointa nukahtaa uudelleen, jos öinen tilanne on samanlainen kuin illalla. Kaikissa unikoulumalleissa käsittääkseni tähdätään siihen, että lapsi nukahtaisi illalla siihen ympäristöön, missä hänen on määrä nukkua koko yö. Meillä se tarkoittaa pinnasänkyä. Joitakin lapsia ei haittaa se, että heidät nukutetaan sylissä ja siirretään sitten pinnasänkyyn.

Periaate on helppo, mutta Aslaa ei niin vain saatukaan nukahtamaan pinnasänkyyn rauhallisena makuullaan. Hän nimittäin nousi kärppänä ylös, kun hänet sänkyyn laski. Hän vain leikki ja leikki ja oli lopulta niin väsynyt, että itki.

Erilaisia unikouluohjeita on paljon. Anna Wahlgrenin mallissa lapsi pidetään väkisin makuulla. Tassuttelussa makaavaa lasta rauhoitellaan käsillä ja huutava lapsi nostetaan syliin, mistä hänet rauhoittumisen jälkeen taas lasketaan sänkyyn.

Anna Wahlgrenin metodi ei sovi minun sydämeeni, enkä ole siihen juuri perehtynyt. Tassuttelusta voin sanoa muutaman sanan. Se ilmeisesti sopii monille lapsille, ja hoito onnistuu usein kotiunikoulunakin. Suurimmalta osin se on kai vanhempien tsemppausta.

Tiedän kuitenkin monia, joita tassuttelu ei auta. Lapsi ei kerta kaikkiaan viihdy makuulla tai ei rauhoitu tassutteluun. Asla ei rauhoittunut sylissä. Hänet sai rauhoiteltua esimerkiksi jumppapallon päällä pomputtaen, mihin hän sitten nukahtikin. Kun hänet yritti laskea sänkyyn, hän huusi, muttei herännyt. Jumissa siinä oltiin.

Hyvää nukahtamishetkeä odotellessa

Tassuttelu on vain yksi nukutuskeino. Tärkeää on ymmärtää sen taustalla oleva periaate. Keinot kehittelee jokainen itse oman vauvansa mukaan. Keinona voi olla vaikka imetys, kunhan siitä pyritään asteittain pois.

Ensin vakiinnutimme iltarutiinit. Sovimme, että iltaan kuuluvat iltapala, hampaiden pesu, vaipan ja yöpuvun vaihto hämärässä makuuhuoneessa, kirjan lukua tai muuta läheisyyttä ja imetys. Rutiinien ei minusta tarvitse olla pitkiä, mutta niiden tehtävänä on kertoa vauvalle, että yö lähenee. Lapsen odotetaan oppivan toimintamalli, ettei nukahtamishetki tule hänelle yllättäen kesken leikkien. Joillakin kuulemma vauva oppii iltaisin nukahtamaan hyvin jo rutiinien avulla.

Päämääränä oli myös etsiä ja vakiinnuttaa nukkumaanmenoaika. Me emme halunneet päättää sitä itse, vaan yritimme etsiä sen tarkkailemalla vauvan väsymystilaa, nukahtamisherkkyyttä ja yön kulkua. Tämä oli meillä nukutushommassa kaikkein hankalinta, mutta nukkumaanmenoajan arviointi helpottui, kun päiväuniin muodostui päiväuniprojektin ansiosta selkeä rytmi.

Kinkkisempää oli ratkoa, miten varsinainen nukutus käyttää. Aloimme kokeilla erilaisia keinoja. Tavoitteena ei ollut pikainen onni ja autuus, vaan rauhallinen eteneminen Aslan tahdissa, asia kerrallaan. Aluksi tavoitteena oli, että tuttikin riittäisi aikaisempaa enemmän yörauhoittelijaksi jatkuvan imettämisen sijaan.

Aikaisemmin imetin Aslan makuullaan sängyssämme, mihin hän nukahti ja mistä hänet nostettiin omaan sänkyynsä. Aloin imettää istuen, minkä päätteeksi laskin hänet sänkyynsä. Monesti kävi niin, että hän ei nukahtanut syliin, mutta nukahti heti, kun olin hänet laskenut. Iltanukahtaminen kutakuinkin vakiintui, mutta yöllä heräiltiin yhä tiheään ja rauhoittelu oli vaikeaa.

Ensimmäinen tavoite oli saavutettu, kun Asla nukahti kutakuinkin samalla tapaa joka ilta. Siitä saattoi siirtyä eteenpäin. Seuraavaksi päätimme purkaa nukahtamisen ja imetyksen välistä suhdetta. Toiveissa oli, että Asla hyväksyisi useammin yörauhoittelijaksi tutin. Tiesin kyllä, että parasta olisi, jos mitään imemisassosiaatiota ei tarvitsisi. Mutta asia kerrallaan.

Aloin imettää Aslan aikaisemmin, ennen hampaidenpesua. Pesun jälkeen hänet laitettiin omaan sänkyynsä makuulle, mistä hän nousi vikkelästi ylös. Hän seisoi sängynlaitaa vasten meuhkaten. Poistuimme huoneesta ja kävimme aina laskemassa hänet makuulle ja laitoimme tutin suuhun. Joskus tuli itku tai huuto, ja silloin vauva rauhoiteltiin sylissä ja pallolla. Tämä oli rasittava ja työläs vaihe. "Miksei se jo nuku?". Lopulta Asla otti pääasialliseksi tavakseen nukahtaa pinnasänkyyn kyljelleen tutti suussa. Valitettavasti en enää muista, mikä vaikutus tällä oli yöhön. Yöt kuitenkin parantuivat siitä, mitä ne olivat pahimmillaan.

Ja jatkuu...

Iltanukahtaminen oli tutin vieroitusta vaille saatu ihanteelliseksi. Oikea nukahtamisaika oli vielä hakusessa. Seuraavia askeleita ovat sitten vaihtoehtoisten rauhoittelukeinojen etsiminen ja tutista vieroittaminen. Niistä kirjoitan taas myöhemmin.

Unikoulun alkumetrejä

Puolivuotiaan Aslan unet olivat aivan hakoteillä. Isä ei siitä tiennyt, kun äiti vaiensi öisen heräilijän aina tissillään ja kun oli päiväunien aikaan töissä.

Tapahtui eräänä aamuna:
- Tämä yöhän meni tosi hyvin, sanoi isä herätessään.
- Tämä oli elämäni surkein yö, sanoi äiti puolestaan.

Äiti päätti, että nyt aletaan hommiin.

Joillakin bisnesvainu toimii

Jo kaksi isoa yritystä on luvannut olla irtisanomatta väkeään, vaikka menisikin taantuman aikana heikosti - tai siis aiempaa heikommin. Ne ovat Pekkaniska ja Wetteri. Hyvä bisneshän perustuu uusiin ideoihin. Nyt parin pomon bisnesvainu on pelannut loistavasti! Soisin vastuullisuuden leviävän, vaikka tästä edespäin muut ovatkin apinoijia.

Takana on 15 hyvää vuotta ja työtä on tehty yhdessä. Yhdessä eletään myös huonommat vuodet, on ajatus. (Lapin Kansa 24.1. siteeraa Wetterin toimitusjohtajaa Aarne Simulaa.)

Ei pitäisi olla työvoimasta kiinni, että Pekkaniska ja Wetteri olisivat iskussa taantuman jälkeenkin. Positiivinen julkisuus on liike-elämässä aina eduksi. Lupaus olla pitämättä yt-neuvotteluja on mitä parasta yritysimagon kultausta. Maine paranee työnantajana, asiakkaana ja myyjänä.

Ylitornion Meltosjärvellä asuva Raimo Yrjänheikki on kertonut lehdistössä (jokin syntymäpäivähaastattelu se taisi olla), miten koville 1990-luvun lama otti. Hän nimittäin piti väkensä töissä, koska halusi kantaa vastuunsa työntekijöistään. Hän ei ollut mikään Pekka Niska. Hänellä oli pieni yritys, ja hän uhrasi omastaan sen, mitä työntekijöilleen tarjosi.

Jotkut veikkaavat nykyisen yhteiskunta- ja talousmallin (miksi sitä pitäis kutsua?) tulleen tiensä päähän. Siltä minustakin tuntuu. Mutta enpä olisi arvannut, mikä se uusi malli on ja että uutta mallia lähtevät luomaan isojen yritysten johtajat. Jos vielä kuluttajat alkavat tukea näitä yrityksiä, mallille pitää keksiä jo nimikin. 'Vastuullinen markkinatalous' -käsitteen ammun heti alas liian tylsänä. Parempia ideoita?

Vain meille, ei muille

Sodankylässä jotkut uskovat, että kun tarpeeksi puhutaan, kirjelmöidään ja jaellaan lausuntoja, kuntaa halkoo pian junarata. Nelostien tapaan Lapin halkovaa rautatietä on odotettu 1800-luvulta lähtien. Tarkoitus olisi päästä Rovaniemeltä Sodankylän ja Ivalon kautta Jäämerelle.

Savukoski odottaa Soklin kaivosta. Hanke on hyvästi vireillä. Jos tulee kaivos, tulee myös junarata. Kiskot kulkevat tätä nykyä Sallaan rajan pintaan. Salla on Savukosken eteläpuolella. Radasta tosin puuttuu nyt muutama kilometri, kun yritteliäs ja toimelias paikkakuntalainen keksi viime vuonna hyvän bisneksen ja purki kiskoja ja myi ne romuna eteenpäin.

Sodankylän kunta on antamassa lausuntoa Soklin radasta. Se toivoo, että rata kulkisi Pelkosenniemen kautta, jolloin Sodankylänkin olisi mahdollista hyötyä siitä hieman. Toinen vaihtoehto kulkisi idempää Sallan kautta. Pelkosenniemi sijoittuu Sodankylän ja Savukosken väliin.

Vaan pahus sentään. Eihän sellaista lausuntoa sovi mennä antamaan!

- Soklin tiettyä ratalinjausta kannattamalla kunta vain vähentää mahdollisuuksia päästä joskus itse rautatieverkon piiriin, (Alpo) Lintula puuskahtaa. (Lapin Kansa 23.1.2009)

Tuostahan voisi vielä jatkaa, että jos ei anneta lausuntoa, pullonhenki tekaisee meille ihan oman radan.

Ne, jotka ovat antamassa kaivosradasta lausuntoa pyytämättä, osoittavat hyvää tilannetajua. Ne, jotka lausunnon antamista kritisoivat, osoittavat kyllä todella kovaa kärsivällisyyttä. Ihailtavaa puhdasoppisuutta siitä, miten kunnan asioista suunnitellaan piiiiiiiiiiitkälle tulevaisuuteen.

Väkisintutitus

Pari kuukautta harjoiteltiin tutin käyttöä, muutama kuukausi käytettiin ja pari kuukautta vieroitettiin. Joo-o, kyllä voi joku kysyä, oliko järkeä vai ei. En tiedä, niin kuitenkin tehtiin.

Aluksi en antanut Aslalle tuttia. Olin fanaattinen imetyksen onnistumisen suhteen. Ajattelin, että jos vauva tuttia tarvitsee, sitä käytetään. Muutaman viikon jälkeen halusin tutin. Asla ärsyyntyi minusta kovasti siitä, että halusi lutkutella rintaa, mutta maitoa tuli niin runsaasti, että oli pian ähky. Huutava Asla oli vaikea rauhoitella. Joskus kelpasi äidin tai isän sormi imeskeltäväksi. Imemistarvettaan Asla purki omiin sormiinsa, ja muut neuvoivat, että tutista on helpompi vieroittaa kuin sormista.

Malliksi valikoitui Tommee Tippee, jossa imuote on samanlainen kuin rinnalla. Mitään tuttia Asla ei huolinut, mutta Tommee Tippeetä hän imaisi sentään kerran pari, ennen kuin sylkäisi pois. Siitä sain pontta yrittää. Harjoitusta kesti kaksi kuukautta. Ujutin tutin suuhun imetyksen päätteeksi, jos Asla oli puoliunessa. Usein hän sen otti, kun vain hoksasin oikean hetken.

Toinen tehokas väkisintutituskeino oli kantoliina. Kun Asla oli kasvot rintaani vasten ja teki unta, sujautin tuttia hänelle suuhun ja suorastaan pakotin imemään sitä. Kantoliina tuki Aslan päätä niskasta ja itse pidin tuttiä kädellä hänen suussaan.

Idea oli siis se, että käytin jotain tehokasta nukutuskeinoa (imetys, kantoliina) ja yritin lisätä siihen tutin. Näin uskoin hänen assiosioivan tutin rauhoittumiseen. Samahan pätee muussakin unihoidossa, esimerkiksi unilauseiden käytössä.

Ja niin siinä kävi. Tutista tuli yksi hyvä rauhoituskeino. Käytimme sitä vauvallamme säästeliäästi, eikä se koskaan ollut mikään varma tapa saada Asla rauhoittumaan. Siitä oli kuitenkin apua, kun opetimme häntä nukkumaan vaunuissa ja pinnasängyssä - tai siis opetimme nukkumaan ylipäätään.

Hiihtokoulussa

Jokatalvinen hiihtokouluni on jo hyvällä mallilla. Nyt on takana jo 26 kilometriä! Sen olen koonnut kolmen lenkin aikana.

Tänä talvena aloitin hiihtämisen poikkeuksellisen aikaisin, jo joulukuun puolivälissä. Silloin kävimme Luostolla. Viime viikonloppuna lomailimme Pyhällä, missä tekniikkaa hiottiin oikein kahtena päivänä. Suurimman oivalluksen koin potkuissa. Tuntui ihmeelliseltä, kun vasemmalla potkaistessa oikea suksi lähti luisuun. Ennen olen kirjaimellisesti lykkinyt eteenpäin. Tyyleistä a-kuokka ja mogren rytmittyvät molemmat jo ihan hyvin. Opettajan mielestä vassua* (huomaa sujuva hiihtoslangin käyttö!) ei kannata edes yrittää. "Et sie sitä jaksa."

Asla on ollut hiihtämässä kahdesti. Luostolla kokeilimme Manduca-kantoreppua ja Pyhällä miehen joululomalla valmistamaa ahkiota. Minä käytin nuilla reissuilla kaikki voimani itseni eteenpäinviemiseen, mutta ukko kokeili kumpaakin. Manduca veti kuulemma vapaalla pitemmän korren. Ahkio lienee parempi, sitten kun mennään urien ulkopuolella vaellussuksilla.

Hiihtokeskusturneehen on tänä talvena kuulunut myös Ylläs, mutta 30 asteen pakkasten vuoksi siellä vietettiin kirjaimellisesti mökkiloma.

---
*) ruotsalaishiihtäjä Wasbergin kehittämä tyyli

Vaihe 1: Päiväunet pitemmiksi

Tällaista se oli

Aslasta kehittyi hissukseen eli 5 - 6 kuukauden iässä toivoton nukkuja. Päivällä hän nukkui huonoimmillaan 2 x 25 minuuttia ja yöllä heräili pahimmillaan 20 minuutin välein. Päivisin hän kitisi - myöhemmin syykin varmistui: hän oli liian väsynyt.

Kannatan lapsentahtista vauvanhoitoa ja vastustan turhaa itkettämistä. Lapsen pitää voida luottaa koko ajan siihen, että vanhempi on saatavilla ja tarvittaessa apuna. Sitten hän voi nukkuakin luottavaisin mielin eikä hänellä ole aina herätessään tarvetta varmistaa huutamalla, että joku huolehtii.

Miksi aloitin päiväunista?

Ystäväni (hänellä on Aslan ikäinen Iisko-vauva) suosittelemana luin Pehmeä matka höyhensaarille -kirjaa. Kehoituksena oli aloittaa uniongelmien korjaaminen päiväunista, jos on tarvetta. Useimmilla vauvoilla hyvät päiväunet auttavat hyviin yöuniin ja päinvastoin. Yleensähän ajatellaan, että onpahan yöllä väsynyt, jos nukkuu päivällä huonosti. Oikeasti siinä käy niin, että vauva on yliväsynyt ja levoton. Voi myös olla, että sama ongelma vaivaa sekä yö- että päiväunia. Jos sen ratkaiseen päivällä, myös yöt voivat parantua.

Minusta riittävien unien takaaminen on vanhemmalle paitsi mukavuus- myös vastuukysymys. Lapsihan tarvitsee lepoa ja unta kasvaakseen, kehittyäkseen ja oppiakseen.

Yhden unen pitäisi (Pantleyn mukaan) kestää vähintään tunnin ja päiväunta pitäisi Aslan ikäisellä olla 2,5 - 4 tuntia. Meillä se ei täyttynyt lähimainkaan. Joillekin vauvoille riittää vähempikin uni, mutta päätin tarkistaa asian Aslan osalta. Tartuin Pantleyn ohjeeseen ja yritin pidentää päiväunia "keinolla millä hyvänsä".

Asla nukkui päiväunensa missä sattui: vaunuissa, pinnasängyssä, kantoliinassa, autossa, vanhempien sängyssä ja sylissä. Hän oli tottunut siihen, että aina kun hän herää, hänet nostetaan pois. Tietenkin ajattelimme hänen nukkuneen tarpeeksi, koska hän ei rauhoittunut uudestaan nukkumaan esim. vaunuja heijaamalla. Hiljalleen uniaika sitten oli lyhentynyt niin, että hän heräsi melkein aina puolen tunnin jälkeen - jopa liikkuvissa vaunuissa. Toinen ongelma Aslan näkökulmasta oli varmasti se, että liikuimme paljon. Kävimme kaupungilla, kylästelemässä ja matkoilla. Hän heräsi usein eri paikassa kuin missä oli nukahtanut. Se ehkä tahdisti hänet siihen, että kun herää, on edessä jotain uutta ja mielenkiintoista.

Näin homma käytti

Vauvojen uniongelmat liittyvät Pantelyn mukaan uniassosiaatioon. Eli vauva tottuu nukahtamaan jollakin tavalla / joillakin tavoilla (esim. vain imetykseen). Vaikka vanhemmasta tuntuu, että vauva nukkuu tunteja putkeen, oikeasti hän havahtuu välillä hereille tai lähes hereille. Uniongelmaisilla ei ole kykyä nukahtaa itsekseen uudestaan. Meidän vauvamme oli tottunut siihen, että kun silmät aukeavat, on aika nousta ylös. Minun piti siis saada Asla nukkumaan pitempiä päiväunia keinolla millä hyvänsä. Pantleyn mukaan se riittää joillakin vauvoilla saamaan yönkin kohdalleen.

Pantleyn ohje kuuluu niin, että kun lapsi herää "kesken" unien, hänet pitää nukuttaa uudestaan millä tahansa konstilla. Pantley neuvoo menemään kytikselle, silloin kun lapsi oletettavasti havahtuu hereille. Näin hänet saadaan jatkamaan uniaan mahdollisimman pian. Ja siitä hänen pitäisi sitten parissa viikossa oppia nukkumaan pitempiä jaksoja itsekseen.

Asla nukahti päiväunille helpoiten liikkuvissa vaunuissa ja imetettäessä, joten otin ne ainoiksi päiväunikeinoiksi. Herkästi ajatellaan, että niin ei ainakaan kannata tehdä, sillä vauva tottuu siihen. Pantleyn neuvot heräilevän vauvan kanssa perustuvat siihen, että vauvalla on jokin "huono" uniassosiaatio (esim. imetys tai tutti). Hän neuvoo, miten niitä puretaan. Minä päätin edetä niin, että ensin luon selkeät uniassosiaatiot, jotta vauva oppisi ylipäätään nukkumaan pidempään ja nukahtamaan uudestaan. Myöhemmässä vaiheessa sitten purkaisin assosiaatiot.

Niinpä sitten päivät pitkät pukkasin vaunuja. Kun laitoin Aslan vaunuun, laitoin vielä univarmistimen päälle eli tutin suuhun. Usein otin sen pois, kun hän nukahti. Kun hän heräsi, laitoin tutin takaisin ja jatkoin matkaa. Aikaisemmin hän ei ollut nukahtanut uudestaan edes liikkuviin vaunuihin, eikä hän harjoituksen alkuaikoinakaan jatkanut aina uniaan. Parhaimmillaan hän oli hereillä 45 minuuttia, kunnes nukahti uudestaan.

Joskus Alsa nukahti päiväunille sisälle kesken imetyksen. Tuolloinkin hän heräsi pian uudestaan. Pantleyn rohkaisemana menin aina imettämään hänet uudestaan uneen.

Ja tulosta syntyi!

Mitä Asla oppi ja miten? Ensin hän tottui siihen, että kun lähdetään vaunukävelylle, voi laittaa päiväunille. Sen jälkeen hän oppi myös nukahtamaan uudestaan, kun olosuhteet pysyivät samana. Jatkoin aina kävelyä niin kauan, kuin unta vain suinkin riitti. Ehkä jo viikon kuluttua hän ei enää heräillytkään puolen tunnin jälkeen, vaan nukkui unensa yhtäjaksoisesti. Mutta minun piti pitää lupaukseni ja kävellä koko ajan. Parhaimmillaan lenkki kesti kolmisen tuntia.

Sisällä imetysnukutusten kanssa kävi myös niin, että Aslan sisäinen kello tahdistui päiväuniin, ja hän nukkui pian sisälläkin jopa 2,5 tuntia putkeen. Olin ihmeissäni. En tiennyt, mihin olisin kaiken sen oman ajan käyttänyt!

Mitä minä opin? Kun päiväunet pitenivät, opin tietämään, paljonko Asla tarvitsee unta. Pantley oli oikeassa siinä, että 55 minuuttia päiväunia on liian vähän. Kokonaismääräksi vakiintui 2 - 3 tuntia. Hiljalleen myös rytmi vakiintui.

Minulla oli helpottunut olo, kun ei tarvinnut koko aikaa olla varpaillaan siitä, milloin lapsi pitäisi laittaa päiväunille tai milloin hän herää (ja mitä pitää ehtiä tehdä, ennen kuin hän herää). Asla oli myös paljon hyväntuulisempi kuin aikaisemmin.

Seuraava askel

Tämä ei vielä korjannut yöuniamme, mutta oli isoksi avuksi. Kerron myöhemmin, miten päiväunien parantaminen jatkui ja miten yöunien parantaminen jatkui.

Bussipöhö paheni

Harjoittelin eilen käyttämään Rovaniemen joukkoliikennettä. Astuin paikallisbussiin ensimmäisen kerran, vaikka olen vihertävä ja vaikka olen asunut täällä jo vuoden. Minulla oli valtaisia ennakkoluuloja.

Onneksi varasin koko päivän. Lähtötilanne oli helppo, sillä asumme pysäkin lähellä ja meiltä on suora yhteys keskustaan. Matka-aika on noin viisi minuuttia.

Yksikään seuraavista ennakkoluuloista ei kumoutunut eilen:

• Kertalippu maksaa aivan liikaa.
• Autot kulkevat miten sattuu.
• Vuoroja on liian harvassa.
• Aikataulut pitää arvata.
• Linjat ovat täynnä poikkeuksia (F = ei kulje sinne, * = ei mene tänne, C = lähteekin tuolta, K = ajaakin kohteiden A, R, G ja H kautta).

Siis: Rovaniemen joukkoliikenne on tarkoitettu vakiokäyttäjille. Niille, jotka osaavat aikataulut ja reitit ulkoa.

***

Matkakertomus

Valmistauduin edellisiltana. Aikataulut, reitit ja oikeat linjat löytyivät helposti netistä, siitä kiitos. Itse piti arvioida, moneltako auto on lähipysäkillä. Aamulla selvisi, että laskin väärin. Olisi kai pitänyt illalla kirjoittaa reitti muistilapulle ja käydä ajamassa se autolla läpi.

Aamulla oli pakkasta -18 astetta. Värjöttelimme Aslan (9 kk) kanssa ulkona 40 minuuttia seuraavaa vuoroa odotellessamme. Siinä oli hyvin aikaa katsella aikatauluja ja laskea, moneltako seuraava bussi poimisi meidät kyytiin, kun se lähtee varuskunnasta kello 9.10. Arvioin ajan alakanttiin.

Kahden vuoron otannalla arvioin ajan keskimäärin oikein. Tilastollisesti voi myös laskea, että joka toisella kertaa onnistuu pääsemään kyytiin.

Auto lähestyi keskustaa. Ihmettelin reittiä. - Jaahas, tämä taitaa olla juuri se poikkeus Å, joka meneekin sieltä, täältä ja tuolta, kun muut vuorot ajavat tuosta. Jotten joutuisi kovin kauas, painoin nappia mieluummin liian aikaisin kuin myöhään. Hullun tuuria, sillä onnistuin jäämään lähimmällä pysäkillä pois.

Kotona tarkistin aikataulusta, menikö auto vakio- vai poikkeusreittiään. Sepä jäikin arvoitukseksi, sillä reitin kohdalla lukee "Jäämerentie - Ounaskosken silta (tai Jätkänkynttilä) - Valtakatu". Niin siinä todellakin lukee: Ounaskosken silta (tai Jätkänkynttilä)! Aikataulun alla on pitkä lista selitteitä (mm. S, N, P ja Z), mutta mistään ei käy ilmi, kumpaa siltaa mennään milloinkin. Ilmeisesti kuski saa ajaa fiiliksensä mukaan.

Asiat oli kaupungissa lopulta hoidettu, ja etsiskelin paluukyytiä. Kiirehdin pysäkille, ja totesin, että seuraavat auto, tai siis seuraavat autot lähtevät 45 minuutin päästä. Meille pääsee kahdella linjalla, ja ne lähtevät kaupungista samaan aikaan. Se on ilmeisesti kaupungin tapa, sillä viiden minuutin sisällä keskuspysäkiltä lähti kolme autoa, jossa luki LKS (keskussairaala).

Autot tulivat, astuin ensimmäiseen. Kuski kysyi, haluanko varmasti tähän autoon, enkä tuohon toiseen. Sanoin, "joo", sillä oikeasti minulle oli aivan sama, kunhan pääsisin kotiin. Olimme odottaneet vauvani kanssa päivän aikana yhteensä puolitoista tuntia. Menin maksamaan. Kuski odotti rahaa. Minä kysyin, paljonko pitää antaa.
- No minne olet menossa? (ei-kovin-ystävällinen äänensävy)
- Saarenkylään.
- No mutta minne sinne, siellä on monta paikkaa.
- Liikenneympyrään.
- Huoh, tämä on kuitenkin väärä auto. (mutisee lähinnä itsekseen).
- No eikö tämä mene sinne?
- No menee, mutta mutkan kautta.
- Ei minua haittaa, jos sinua ei haittaa, vastasin, sillä en jaksanut enää vaihtaa autoa lastenvaunujen kanssa.

Ei tullut vastausta enää. Hintakin selvisi. Se ei selvinnyt, riippuuko matkan hinta todella siitä, millä Saarenkylän pysäkillä jää pois.

Pääsin kotiin. Pakkanen oli kirinyt kahteenkymppiin. Matkoihin kului odotteluineen 125 minuuttia. Siis kaksi tuntia ja viisi minuuttia. Ja mitä tämä maksoi (meno - paluu)?
- 5,80 euroa.

Jatkuu ensi numerossa, jos on joskus aivan pakko.

Hui hui, Jaana Pelkosta ja isä Mitroa kiinnostaa politiikka

Isä Mitro puhuu minusta aina viisaita. Kuluneella viikolla lehdistö mietti, voiko ortodoksipappi olla poliitikko. Tietojen mukaan kirkko vastustaa pappiensa poliittisia toimia. Isä Mitro mielisi eurovaaliehdokkaaksi, ja hänen mielestään kirkon politiikkakammo on täysin aiheetonta.

Tässä on sitten se isä Mitron sitaatti, mikä tällä kertaa innosti minua:

- Minä taas olen sitä mieltä, että jokainen suomalainen on poliittinen toimija. Yhteiskunnallista vastuuta ei voi paeta.

Noin hän kommentoi asiaa Iltalehdessä (8.1.2009).

Minuakin ihmetyttää, miksi Suomessa kaikki kammoksuvat politiikkaa. Haloo, ei täällä voisi elää ilman. Silti kaikki, jotka ovat kiinnostuneita politiikasta, ovat epäilyttäviä. Niin on esimerkiksi Jaana Pelkonen. Hänhän alkoi yhtäkkiä ministerin (kok.) avustajaksi.

Vakvasti ottaen - politiikkakammo on niin syvä, että siitä ei edes puhuta. Eräässä koulutuksessa keskusteltiin siitä, miten nuoret kiinnostuisivat yhteiskunnasta enemmän. Syy kyllä tuli selväksi: tietoa ei ole tarpeeksi, sitä ei ole edes tarjolla tarpeeksi.

Olen nuori enkä tunne asiaa veressäni, mutta olen kuullut tarinoita kiihkeistä 1960- ja 1970-luvuista. Silloin politiikka oli kaikessa, ja sen vuoksi sitä ei ole muka enää missään. Esimerkiksi peruskouluissa haluttiin lisätä kansalaisten valtaa ja niihin perustettiin kouluneuvostot. Jäsenet valittiin poliittisesti, ja neuvostoihin kuului niin oppilaita kuin aikuisia. Tietenkin siitä repesi aina riita. Nuoret joutuivat tuntemaan nahoissaan aikuisten kyläpolitikoinnin. Ja tuon typeryyden seurauksia me nyt kannamme uusien sukupolvien piittaamattomuutena. Pitäisikö jo uskaltaa tehdä jotain?

Tammikuun Annassa on haastateltu Jaana Pelkosta. Kliseisesti jutussa vähän taivastellaan, miten Pelkonen on kiinnostunut politiikasta. Pelkonen on varmasti yrittänyt selittää jotain yksinkertaista. Kuitenkin kaikki, mitä toimittaja on saanut puserrettua juttuun, on se, että Pelkonen sanoo olleensa aina kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista. Ooh.

Noh, onneksi on isä Mitro, joka puhuu viisaita selkokielellä.

Eihän heräily vauvaa haittaa, mutta minua

Ei se voi olla totta, että ihmislapsi kärsii uniongelmista ja väsyttää vanhempansa. Käsittääkseni vauvojen ja lasten uniongelmat ovatkin aika länsimainen ilmiö.

Kun väsyin heräilemään puolen tunnin välein, mietin, mitä tämä oikein on. Miten ihminen toimisi aivan luomuna? Äiti suojelisi lasta ja vauva nukkuisi hänen vieressään - aivan varmasti. Minäkin uskon, että lapsella on kaikista ihaninta nukkua perhepedissä. Olen kuullut tutkimuksista, joiden mukaan perhepedissä nukkuvat lapset koisivat keskimääräistä sikeämmin.

Osa vauvoista taas heräilee vanhempiensa vieressä kahta tiheämmin. Meillä tilanne on näin. Alussa ajattelin, että lapsi saa nukkua omassa sängyssään, jos se käy hyvin. Asla nukkui sekä vieressämme että kopassaan. Ensimmäiset kuukaudet menivät hyvin. Kun ongelmat alkoivat, perhepeti ei riittänyt rauhoittajaksi. Joillakin kuulemma riittää. Kun omassa sängyssä nukutti hieman paremmin, luovuimme johdonmukaisuuden vuoksi perhepedistä. (Johdonmukaisuushan on unihoidon avainsana!)

Vaikka vauva heräilisikin perhepedissä usein, hän silti varmasti nukkuu tyytyväisenä ja hyvin. Heräily, jota nimitetään uniongelmaksi, ei ole vauvan ongelma, vaan vanhemman. - Varsinkin jos vauva nukahtaa aina imetykseen. Eihän ihanampaa voi olla. Elizabeth Pantley kirjoittaa oikein ymmärtäväisesti siitä, että vanhemmilla on tarve tehdä muutakin kuin hoitaa vauvaa. Hänen mielestään muutosta ei tarvitse, jos sietää itse vauvan heräilyjä ja uudelleennukutuksia.

***

Palaan vielä luomuihmiseen. Hänen vauvallansa ei todennäköisesti olisi uniongelmia. Selittäjäksi eivät varmaankaan riitä yhteiset yöt. Niiden lisäksihän vauva nimittäin viettää päivänsäkin vanhemmassaan kiinni. Parhaimmillaan aivan konkreettisesti iholla. Hän voi luottaa täysin siihen, että äiti on hän en lähellään koko ajan, aivan koko ajan. Siksi hän uskaltaa nukahtaa ja nukkua, silloin kuin väsyttää. Osa vauvoistahan on tällaisia tietenkin nykyisinkin, naapurissakin...

Kun yritän ajatella, miltä nukkuminen Aslasta tuntuu, ymmärrän häntä hyvin. Hän nukahtaa esimerkiksi vaunuissa, kun lähdemme kaupungille ja herää, kun jään porisemaan jonkun kanssa. Hän havahtuu ja kuulee uusia ääniä. Ei hän varmasti pelkää, mutta haluaa tietää, mikä tämä tilanne on. Siksi hän jää hereille.

Sitten on aivan tavallinen tilanne suomalaisperheissä: vauva nukahtaa vaunuihin, herää myöhemmin pihalla ikkunan alla ja joutuu hieman itkemään, ennen kuin äiti rientää paikalle. Esimerkkejä on paljon. Vauvat ovat erilaisia, mutta herkkä vauva haluaa varmistaa, että häntä ei unohdeta. Pian tilanteet heijastuvat kaikkiin unihetkiin. Meillä asiat voisivat hyvin olla toisin, jos olisin vaikkapa intiaaniäiti, joka kantaa vauvaa liinassa päivät läpeensä.

***

En ole kivikautinen luomuihminen, enkä ole lapseni kanssa tiiviisti päivin öin. Lisäksi minulla on heräilevä vauva. Hyväksyn, että elämäntapamme ja lapsenhoitotapamme ei ole harmoniassa vauvan biologisten tarpeiden kanssa. Ja onhan meitä suomalaisia kritisoitu viime aikoina hyvin voimaakkasti siitä, että vaadimme vauvalta liikaa itsenäisyyttä. On esimerkiksi sanottu, että pinnasängyssä yksin nukkuminen on täysin luonnotonta. Mutta kyllä minusta länsimainenkin vauva voi olla onnellinen. Jos joku on sopeutuvainen, niin ihmisvauva.

Kun luin nettikeskusteluja uniongelmista, huomasin, että moni samassa tilanteessa oleva ja helliä hoitomenetelmiä kannattava äiti vain hyväksyy tilanteen, koska haluaa varmistaa lapsensa turvallisuudentunteen. Se on ihanteellista. Minusta kuitenkin tuntui, että onnellisuuteni kärsii tiheästä heräilystä. Onneksi löysin Elizabeth Pantleyn kirjan, jossa opastetaan parantamaan lapsen nukkumistottumuksia lempeästi, ilman itkuja. Niksien sijaan homma alkaa siitä, että ymmärretään, mitä vauvan uniongelmat oikeastaan ovat.

Kukkuja --> nukkuja

Opetamme Aslaa nukkumaan. Siinä onkin hommaa. Lähtötilanne syksyllä ei ollut kovin hyvä, kun viisikuukautinen nukkui heikoimmillaan kahdet 25 minuutin päiväunet ja heräili 12-tuntisen yön aikana pahimmillaan 20 minuutin välein. Roimia askeleita on siitä tultu eteenpäin - hitaasti kylläkin.

Joululomalla olimme useamman kerran reissussa, mikä sekoitti yömme. Loppiaisena totesimme olevamme kutakuinkin lähtöpisteessä. Se oli kyllä totaalista liioittelua. Joissakin asioissa unikoulutyö piti aloittaa melkein alusta, kuten iltanukahtamisessa.

Siinä morkkisepätoivossa aloin ensi kertaa kunnolla lukea netistä tekstejä hakusanalla unikoulu. Luin kaksi sivullista Googlen antamia linkkejä. Olin täysin tyrmistynyt siitä, millaisia itku-unikouluja lapsille pidetään. Joku jopa kertoi jakaneensa kerrostalon rappukäytävässä korvatulppia naapureille unikoulun ajaksi. Lopetin lukemisen.

En ollut ottanut sen tarkemmin selvää oikeista unikouluista kuin tassutteluistakaan, sillä olen edennyt Elizabeth Pantleyn oppien mukaan. Siinä on nainen paikallaan! Hän on nähnyt valtavan vaivan kehitellessään lempeitä unenparannuskeinoja. Tärkeimpiä eivät ole lopulta itse keinot, vaan Pantleyn filosofian ymmärtäminen. Sen perusteella voi kehitellä itse lisää menetelmiä. Ja ne kyllä toimivat!

Vaunut ja istuimet

Meillä on 03/2008 syntynyt vauva. Koska itse olen hakenut netistä tietoa vauvatarvikehankintoja suunnitellessani, kirjoittelen kokemuksiani tänne muiden hyödynnettäväksi.

Vaunut

Ora Jovi Air.

Ulkoilemme paljon muuallakin kuin asfalttiympäristössä, joten panostimme työntöominaisuuksiin ja laadukkaaseen runkoon.
+ vakaat, tilavat, kestävät, tavarakori ei ole heppana, hyvin varustellut
- painava runko, väljäksi mainostettu istuin on liiankin väljä (pakkasella hyödyllinen), kookkaat (esim. kaupoissa, autossa)

Me hankkisimme nyt mieluummin pehmeän kantokassin, joka muuntuu lämpöpussiksi ja jonka saa vöihin kiinni. Tarve syntyi, kun vauvamme ei enää kuukauden ikäisestä lähtien viihtynyt lainkaan vaunuissa makuulla, kun hänen piti nähdä ympärilleen. Tuimme hänet kantokoppaan tyynyillä puoli-istuvaan asentoon.

Turvaistuin

Akta Graco Logico S, telakan kanssa.

Kaukalo on menestynyt turvallisuustesteissä (Autoliitto). Suunniteltu 0 - 9 -kuukautiselle vauvalle. Meillä riitti juuri tuon ajan, vaikka loppuajasta turvavyöt kävivät lyhyiksi toppahaalarin kanssa.

Ajamme paljon pitkiä matkoja, joten painotimme turvallisuutta ja mukavuutta pienelle vauvalle. Istuimen käyttöiästä tingimme mielellämme, koska on vaikeaa tehdä turvallista ja mukavaa istuinta pitkään käyttöön. Vauvahan kasvaa noin 100 % ensimmäisen vuotensa aikana.
Turvavyöllä kiinnitettävä telakka on erittäin erittäin kätevä. Kaukalo kiinnitetään telakkaan napsauttamalla. Kaukalon voi kiinnittää myös suoraan vöihin, joten telakkaa ei tarvitse kuljettaa mukana, vaikka autoa vaihdettaisiin kesken matkan.

Maxi-Cosi Mobi.

Tässäkin hankinnassa painotimme lapsen turvallisuutta ja matkustusmukavuutta. Vauva kasvaa edelleen nopeasti, joten vieläkin on vaikea valmistaa hyvää istuinta, jolla on mahdollisimman pitkä käyttöikä.

Selkä menosuuntaan on kiistatta turvallisin matkustustapa pienelle lapselle. Meidän lapsemme viihtyy huonosti, jos ei näe. Sen vuoksi halusimme selkä menosuuntaan -istuimen, jossa on hyvin tilaa ja hyvät näkymät. Haimme combi-istuinta, mutta emme löytäneet sellaista mallia, joka olisi mahdollisimman mukava selkä menosuuntaan -asennossa, joka on menestynyt turvallisuustesteissä ja joka on sopivanhintainen.

Mobissa on hyvin varmanoloinen kiinnitysjärjestelmä. Istuimessa on tilaa kasvaa. Mobissa lapsemme on viihtynyt erittäin hyvin - toisin kuin viime aikoina turvakaukalossaan. Tuttiakaan ei enää tarvitse, niin hyvin näkee ulos!

-16°C

Eilen alkoi pakkaskausi. Pikku Aslamme (9 kk) nukkuu päiväunensa lähinnä ulkona, ja pakkanen pisti vähän miettimään varustusta. Itselleni kyllä löytyi lämmikettä: nutukkaat jalkaan, toppahousut niin ikään jalkaan, untsikka ylle, nahkakinttaat käteen ja villapipo päähän.

Leluja ja vaatteita en ole Aslalle juuri ostellut, mutta ulkoiluvarusteita kyllä. Nyt oli ensimmäistä kertaa oikeasti hyötyä siitä, että lastenvaunuissamme on tilaa. Pojalle puettiin päälle kolme ohutta kerrosta villaa ja hänet sujautettiin Haglöfsin vauvamakuupussiin. Alustana on läpi talven lampaantalja ja nyt vielä jalkapää kiepautettiin paksuun villateddyvilttiin. Päälle sommiteltiin vielä isän untuvatakki ja vaunun suojapeite. Hyvin tarkeni. Parin tunnin unien jälkeen äijä oli aivan lämmin.

Tänään pakkanen painui jo alle kahdenkymmenen. Ihmeellistä oli, että Asla nukkui molemmat päikkärinsä sisällä. Jos keli kylmenee, meillä on vielä varaa lisätä eristystä porontaljoilla. Luulen kyllä, että eilisessä pakkauksessa tarkenee, vaikka vielä kylmenisikin.

Huomenna lähdemme Ylläkselle. Ukko on flunssassa ja ulkona on kovin raikasta, joten kummoista ulkoilulomaa tuskin tulee. Täytyy nyt kuitenkin lähteä edes yrittämään, kun vielä on yhteistä lomaa jäljellä.