Kilpailemassa

Lapin Kansan tekstaripalstalla oli kerran tällainen:

Juuri niin siinä kävi. Alakoululainen tuli kisapäivänä kotiin, lysähti eteisen lattialle ja itki katkerasti. Miksi ihmeessä on pakko kilpailla?

Muistaakseni silloin oli ollut jotkut koulujen väliset kilpailut. Siihen nähden on hieman liioiteltua sanoa, että aina kilpaillaan.

Luulisi jokaisen luokanopettajan muistavan, millaista oli kilpailla koulussa. Vähintään joka toinen luokanopettaja muistaa, että se ei ollut mukavinta sisältöä oppitunnille.

Minusta yksilölajien urheilukilpailut eivät sovi kouluun, missä yhteisö on muutenkin herkkä kaikenlaiselle valta-asettelulle. Se on vanhanaikaista touhua, sillä nykyään lapsilla on mahdollisuuksia mitellä eri harrastuksissa. Sen sijaan joukkueottelut ovat parhaimmillaan hyviä hyvän hengen nostattajia koulussakin.

Toivottavasti tekstarin kirjoittanut vanhempi on puhunut lapsensa kanssa asiasta kunnolla. Minä mietin tuollaisista asioista niin, että ne kuuluvat lasten kasvukulttuuriin, halusin tai en. Siksi minun täytyy yrittää tukea lastani siinä ympäristössä, missä hän elää. Toinen askel on kehittää kasvuympäristöä. Silloin on paikallaan puhua asiasta vaikkapa opettajan kanssa.

Hävitä, hävitä

Asla osasi kaksivuotiaana puhua hyvin ja selvittää kaikenmoisia asioita. Kerran syksyllä eräs ystäväni veti pihalla lapsille juoksuleikkiä, kunnes Asla tapansa mukaan tarjosi leikistä omaa versiotaan. Siinä selityksessä ei ollut päätä eikä häntää siltä osin, kuka voitti ja kuka hävisi. - Koska poika ei tiennyt, mitä voittaminen ja häviäminen tarkoittavat.

Olin vasiten karttanut voittamisesta ja häviämisestä puhumista. Siinä haastoin itseäni keksimään vaihtoehtoisia leikkejä. Lisäksi ajattelin, että hän ehtii oppia ne myöhemmin. - Niin hän oppikin. Me olimme leikkineen kilpajuoksuja sun muita, mutta niissä ansioitui hienolla suorituksella tai omalla idealla. Palkinnoksi lapsi sai kannustusta, ei voittajamainintaa.

Myöhemmin talvella näin pulkkamäessä usein pojan, joka kävi isänsä kanssa laskemassa. Minun kävi sääliksi lasta, jolle pulkkamäen ainoa idea oli voittaa tai hävitä. Jos poika kesken laskun huomasi, että isä menee lujempaa, hän pysäytti vauhdin. Isä reagoi tähän sanomalla aina, että "sinun täytyy oppia häviämäänkin".

Kyllä pulkkamäkeen voi keksiä muutakin kuin kilpalaskentaa. Ei se edes kovin vaikeaa ole.

Painajaisena koti-isyys

Pekka Juntti kirjuuttaa kolumnissaan (Lapin Kansa 19.8.2012) isyysvapaista. Hän ihmettelee, onko mahdollista, että ihmislajin luonteva työnjako on keksitty vasta nyt, viimeisinä vuosikymmeninä.

Hauska homma, mutta onko se pohjimmiltaan luontevaa tai lajityypillistä, että ihmisen uros kortteeraa kotona, kuivittaa ja pyykkää. Ettei vain sekin olisi Pohjois-Euroopan 1980-luvun jälkeisten outojen aikojen keksintöä, jolloin kenelläkään täällä ei ollut normaali olo eli nälkä, kylmä ja tyly.

Liekö Juntti saanut paljon haukkuja kirjoituksestaan, en tiedä.

Olen joskus vasiten hurjistuttanut ihmisiä meidän perheen koti-isyyskeskusteluilla. Varsinkin feminismiin kallellaan olevat rouvat ovat haukkoneet henkeään kuullessaan, että koti-isyys on yhtä kuin painajainen. "Kato nyt, tuola ulkona on tuomonen ilma, ja mie vain viikkaan valkosta pyykkiä", sain kerran kuulla harsojen taittelun lomasta.

Rouvat ovat varmasti porisseet, että on se niin pöyristyttävää. Miettineet, kuka on masentunut tai kuka kohta tuosta masentuu. Huokailleet, ovatko elämänarvot kohdillaan, ja taivastelleet, mitä lapsetkin tuosta vielä miettivät.

Vauva on eri asia

Monena päivänä olen toivonut, että olisipa minun mieheni se, joka on suuresti innostunut vauvanhoidosta. Että tekisi, vaikkei käskisi. Mutta ei minulle ole kauhistus, jos hän tunnustaa inhoavansa vaipanvaihtoa, pukemista (johon kuuluu lapsen pyydystäminen) ja eestakaista vaunujen pakkausta ja pukkausta.

Minusta vauvasta voi tykätä vaikka kuinka paljon, vaikka vauvanhoidosta ei tykkäisikään. Menköön vaikka niin, että minä vaihtelen vaippoja ja huolehdin päiväunista muutaman vuoden, ja mies sitten harrastelee niiden kanssa 15 vuotta.

"Vauvaa on hauska porisuttaa, mutta veri ei veda vauvanhoitoon niin kuin vaimolla vaan mieluummin pirtistä ulos."