Itseluottamusta tukemassa

Muotisuunnittelija Hanna Sarén vaatii Meidän Perheen (10/2010) haastattelussa, että lapselle pitää antaa oikeus pukeutua mielenkiintoisesti.

Kyllä he oppivat myöhemmin järkevänkin pukeutumisen.

Tv-kokki Janne Pekkala puolestaan julisti joskus, että lapsella pitää olla vapaus kokeilla keittiössä. Kerrankin isä-Pekkala oli saanut iltapalaksi jotain, jossa oli muistaakseni muroja, nakkeja ja maitoa. Tai jotain muuta yhtä kummallista. Sarénkin puolustaa kokeilevaisuutta. Hänen mielestään lapsen omat vaateyhdistelmät ovat paljon hauskempia kuin aikuisten.

Sarénin hehkuttamaa pukeutumisasiaa en ole aiemmin miettinyt, mutta ruokaoivalluksen olen kokenut. Toivon, että Asla saisi itse tutustua makuihin ja makuyhdistelmiin. Monta kertaa olen huomannut aikuisen opettamistarpeen turhaksi. Miksi aikuisen piti valistaa, että karjalanpiirakan päälle ei voi panna yhtäaikaa kinkkua ja lohta? Tai miksi aikuisen piti sanoa, että pelkkä nuudeli ei ole hyvää, vaan sen kanssa pitää syödä kastiketta? Tai miksi aikuisen piti tempaista voileipäkeksi lapsen kädestä voideltavaksi - kuka sitä nyt kuivaa keksiä söisi?

Oma kieli, oma keho

Jos minua haastateltaisiin perhejuttuun oman alani asiantuntijana, julistaisin, että lapsen pitää saada tutustua kieleen rauhassa. Liikunnanopettajamieheni taas sanoisi, että, lapsen pitäisi oivaltaa itse liikesarjoja ja liikemalleja.

Ystävälleni Jaakolle Asla, 2, kertoi kerran, että "met kävimä huomena uimahallissa". Jaakko vastasi, että eihän noin voi sanoa. Lapsen kielenkehityksen mielenkiintoisin vaihe on, kun hän oppii itse sanojen merkityksiä. Esimerkiksi vielä vuosi sitten tippuminen, kaatuminen ja kädestä lipeäminen olivat kaikki Aslan kielessä 'kaatumista'. Hiljalleen merkitykset ja sanat löysivät toisensa.

Liikkumisen oivaltamista koimme vasta luistinten kanssa. Kokeilimme luisteluttaa ensikertalaista perinteisesti tukien, mutta totesimme sen olevan turhaa. Aslahan vain nojasi luisteluttajaan. Sitten käskimme pojan seisoa jäällä ja etsiä liikettä. Tueksi annoimme pikkuveljen vaunut. Parin minuutin jälkeen oli aika lopettaa. Luistelu oli vielä turhan vaivalloista. Parempi harrastaa lajia sitten, kun lapsen keho on siihen valmis, ehkäpä ensi talvena.

Liikuntataidoissa vanhempien kunnianhimo on yleensä suuri. Pienille lapsille opetetaan herkästi yksittäisiä taitoja: koripallon heittämistä sormiotteella, jalkapallon potkaisemista sisäsyrjällä tai kuperkeikan tekemistä. Tärkeämpiäkin asioita olisi, esimerkiksi peleissä pelin hahmottaminen ja tilanteisiin reagoiminen. Yleinen kompurointi taas on motorisesti kehittävämpää kuin kuperkeikat.

Hämmentävät tapaopit

Pukeutuminen on minusta hyvä esimerkki siitä, miten lapselle yritetään siirtää aikuisen koodistoa. Lapsen itsetunnon kehittymistä vaikeuttaa, jos hän joutuu miettimään asoita aikuisten sovinnaisuuskoodien kautta, vaikka ei itse niitä luontevasti ymmärrä. Hän ei ymmärrä, miksi aikuisten mielestä jotkut asiat eivät sovi yhteen. Siitä hän hiljalleen siirtää valintavastuun aikuiselle, kun kokee, ettei osaa.

Uniopetusta alle puolivuotiaalle

Kotiunikoulun sanotaan sopivan yli puolivuotiaille vauvoille, mutta minusta pienempääkin vauvaa voi unikouluttaa. Toisaalta, jottei tulisi sekaannuksia, ehkä pikkuvauvan kohdalla olisi syytä puhua uniohjauksesta eikä niinkään kouluttamisesta.

Ikärajalle on varmasti syynsä - en kyllä muista, mitkä. Pikkuvauvan uniohjaus on sitä, että tietoisesti mietitään tapoja, miten vauvaa nukutetaan. Sana koulutus ehkä kuvaa enemmän selkeää toimintatapojen muutosta, mikä sopii vasta isommalle vauvalle. Onhan sekin unikoulua jo pienestä pitäen, jos vauva oppii huonoille nukkumistavoille. Kuten meidän Asla.

Tassuttelua jo vastasyntyneelle

Suomessahan kotiunikoulu tarkoittaa yleensä tassuttelua. Junnaa tassuttelin pienestä pitäen. Käytin hyväkseni vastasyntyneen väsymystä ja yritin totuttaa hänet nukahtamaan vasta imetyksen jälkeen. Ei hän (7 kk) mikään unelmanukahtaja ole, mutta tietääpähän ainakin, että joka unisyklin eli 35 - 45 minuutin jälkeen ei tarvitse huutaa tissiä.

Pikku vauvaa on helppo rauhoittaa tassulla. Aikuisen kämmenellä voi lukita pikkuiset kädet säpsähtelyjen varalta. Sitten tassu vain otetaan pois ennen nukahtamista.

Puolivuotiaana voi olla myöhäistä

Yli puolivuotiaan kotiunikoulu voisi toimia Junnalla, joka on aika rauhallinen. Aslalla se ei olisi toiminut. Hänen unitottumuksensa olivat niin pahasti vaurioituneet, että tassuhoito ei onnistunut itkuitta, tai siis huudoitta, tai siis rääkymisittä. Puolivuotiaalla uniongelmat voivat siis olla jo niin vaikeita, että kotiunikoulu ei onnistu.

Nyt neuvoloihin on tulossa uniohjausta kokeiluluontoisesti. Se on hyvä. Tassutteluhoidon markkinoiminen yli puolivuotiaiden vanhemmille on hyvä juttu. Vielä parempi olisi, että kaikilla vanhemmille tarjottaisiin neuvolassa jo alkuvaiheessa perustiedot vauvan unesta ja vinkkejä nukahtamistapojen pohdintaan.

Lapsentahtista sormiruokintaa

Meidän lapset ovat syöneet alusta asti itse. Asla katseli talvella avoimessa päiväkodissa (perhekerhontapainen), kun vauvoja syötettiin. Häntäkin alkoi vauvattaa.
- Äiti, laita ruokaa minun suuhun, hän lässytti.
Vastasin, että höps vain, ei meillä tehdä niin. Mielessäni minua huvitti, että hän ei osannut puhua syöttämisestä. Tuntui pitävän syöttämistä jotenkin uutena ja outona asiana. Toisaalta minua ihmetytti asian outouskin, koska kyllähän Aslaa on silloin tällöin syötettykin - tilanteita kun on niin monenlaisia.

Junna (8 kk) on sormiruokaillut kaksi ja puoli kuukautta. Meillä se on jo niin luontevaa, että minua kummastuttaa kaupoissa myytävät kahdeksankuisille vauvoille tarkoitetut soseet. Lähinnä mietin, että eihän niissä ole mitään syömistä, kun ovat niin vetisiä.
Teen Junnalle ruoan samalla kuin muillekin, siis samoista aineksista. Aina en jaksa tehdä sormiruokailuversioista, joten joskus Junnaa tulee syötettyä. Olen syöttänyt muun muassa pieneksi pätkittyä spagettia ja jauhelihaa ja miettinyt, miksi ihmeessä se pitäisi vielä soseuttaa.

Minä pidän yksinkertaisesta elämästä, ja sitä sormiruokailukin on. Miksi turhaa tekemään asioita monen mutkan kautta? Kun vauva syö itse, kenenkään ei tarvitse käyttää omaa ruokailuaan siihen, että syöttää toista. Eikä tarvitse miettiä vauvalle viihdykettä, että hän malttaisi keskittyä syömiseen. Lisäksi haluan vanhempana tukea lapsen luottamusta omiin tietoihin ja taitoihin aina hänen kykyjensä mukaan. Syömisestään terve vauva voi päättää itse, vaikka vanhemmat toki valitsevat, millaista ruokaa kulloinkin tarjoillaan.

Tavallinen ruoka voi olla kasvisruokaa

Lapin Kansassa oli nyt talvella juttu koulujen kasvisruokapäivästä. Ainakin muutamissa Etelä-Suomen kaupungeissa on pohdittu, olisiko aihetta tarjota yhtenä päivänä ainoastaan kasvisruokaa.

No olisi. Lapin Kansan* jutussa asiaa on kysytty Kotimaiset Kasvikset ry:stä. Näkökulmana on se, syövätkö koululaiset tarpeeksi kasviksia ja kannustaisiko kasvisruokapäivä syömään niitä enemmän.

Toimituksessa ei kai ole ymmärretty idean ideaa. Kasvisruokapäivässähän ei ole kyse vain terveellisyydestä, vaan myös lihan kulutuksen vähentämisestä.

Kasvisruokapäivistä nousee aina kauhea haloo. Ei ole kauan siitä, kun kouluruokana oli puuroja, keittoja ja pottuja jauhokastikkeella. Onko päivittäisestä lihansyönnistä tullut joku ihmisoikeus?

Olen melkein kasvissyöjä

Minä kelpuutan ruokavaliooni riistaa, poroa, (kotimaista) lammasta ja pienissä määrin luomulihaa. Yleensä kuitenkin olen kasvissyöjä kodin ulkopuolella, vaikka kasvissyöjäksi eristäytyminen ei edistä kasvissyöntini tavoitteita.

Se, joka ei tunne kasvissyönnin arvomaailmaa, luulee, että kyse on vain siitä, mitä henkilö laittaa suuhunsa ja mitä ei. Minä toivon, että kaikki ihmiset söisivät enemmän kasviksia ja vähemmän lihaa, koska lihan tuotanto kuluttaa paljon luonnonvaroja ja koska teollisuuslihaeläimillä ei ole kaksiset oltavat.

Kasvisruoka on leimautunut erikoisruokavalioksi, mikä korostaa lihan asemaa "tavallisena ruokana". Joskus, kun en näistä kasvisruokapäiväpuheista ollut vielä kuullutkaan, olen partiotapahtumassa luvannut olla sekasyöjä, jos kaikille tarjotaan kerran kasvisruokaa. Minulle tehdyt erillisannokset vaivasivat - ihan jo siksikin, että muonittajat ovat vapaaehtoistyössä. Ekologisintakin olisi syödä samasta soppakattilasta muiden kanssa.

Viime kesän partiosuurleiri Kilkettä valmisteltaessa esitin muonittajille, että kerran olisi tarjolla koko sakille kasvisruokaa. Reseptinikkari ei innostunut asiasta, koska hänen mielestään lihan proteiineja on niin vaikea korvata. Hän tuumi, että sitten pitäisi laittaa soijaa. Olin äimistinyt. Juuriko pitää saada lihan proteiineja 14 kertaa viikossa?

---

*) ja muiden Alma Median lehtien