Karppausta

Talven aikana oli kauhea kohu lasten karppauttamisesta. Iik, meidänkin lapset karppaavat. Ainakin vähän. Ainakin toivoakseni, sillä en jaksa pitää lukua heidän syömisistään.

Aloitin liikojen hiilihydraattien väistelyn kymmenisen vuotta sitten. Sitä edelsikin aika, jolloin elin pelkillä hiilihydraateilla, koska välttelin rasvaa.

Täällä Suomen oloissa hiilihydraattien karttaminen vaatii ahkeruutta, sillä kansallisruokavaliomme on pottua, viljaa ja maitoa. Olenkin ollut hommassa välillä laiskempi ja välillä ahkerampi. Minusta olennaista on ollut se, että hiljoskellen mietin, millainen olisi ihanneruokavalio. Astelen sitä kohti sitä mukaa, kun jalka nousee.

Monipuolisempaa ruokaa

Karppauskeskustelu on ollut ällöttävää rasvataistelua. Sellaista soopaa tulee, kun toimittajat pitävät ykköstaitonaan asioiden esittämistä kansantajuisesti. Siis yksinkertaisesti. Eli mustavalkoisesti... ei kun sinne astihan ammattitaitopäättelyketju ei kannakaan.

En tiedä, onko olemassa jotain alkuperäistä karppausliikettä, mutta uskoakseni pohjimmiltaan kyse ei ole rasvakiistasta. Ainakin meillä karppauspyrkimys tarkoittaa sitä, että ainaisen voileivän sijaan syötäisiin vaikka hedelmiä ja marjoja. Pastan sijasta taas käytetään esimerkiksi punajuuria ja porkkanoita. Siis sellaisia ruokia, joissa on luonnostaan vähän hiilihydraatteja.

Vasta uutisoitiin, että Välimeren ruokavalio vähentää sydänkohtauksia. Järkeenkäypää. Ihan sama, onko ruokavalio sitten välimeriläisten vai okinawalaisten, idea on minusta se, että syödään paljon kasviksia ja jalostamatonta ruokaa. Länsimainen karppausinto on ihan buuhaata, jos se ymmärretään vain eläinperäiseksi.

Tutkijat viestintäonnettomuudessa

En ymmärrä, miksi suomalaiset ravitsemusasiantuntijat, esimerkiksi Ursula Schwab ja Matti Uusitupa ovat leimanneet karppauksen rajoitetuksi ruokavalioksi ja tuominneet sen lasten osalta. Miksi he eivät hyödynnä ruokakeskustelun julkisuutta ja valista meitä tiedoillaan karppauksesta? Heillä on varmasti tietoa tutkimuksista - kertoisivat niistä reilusti, jotta ihmiset saisivat itse ajatella. Nyt heidän kommenttinsa kuulostavat siltä, että karppaus on niin tyhmää, ettei siitä kannata edes puhua.

Uskon yliopistotason ihmisten - siis Schwabin ja Uusituvan - muistavan, että kansalaisia kehotetaan ja opetetaan kyseenalaistamaan asioita ja ajattelemaan itse. Ei silloin vastaukseksi riitä, että professori Uusitupa sanoo, että "ei näin".

Tasapainoista

Tykkään voista, ja sen kanssa minulla onkin ongelmia. Tasapainoinen ruokavalio voisi olla sellainen, että jos syön maidosta erotettua rasvaa, minun pitäisi syödä saman verran sitä jäljelle jäävää maitoa. Tai jos söisin naudan paistia, pitäisi syödä yhtä lailla myös muita ruhon osia.

Tasapainoteoriani on aikainen karvalakkimalli, mutta kuvaa sitä, mihin suuntaan pitäisi ajatella. Viime vuosina myllyyn on pukannut mukaan myös ajatus siitä, onko toisen nisäkkään jälkeläisille tarkoitettu maito ylipäätään sopivaa ihmisruokaa.

Karppauspuheenvuoroissa vilja nähdään usein pahaksi. Se on tiivistä ruokaa, varsinkin jauhoiksi käsiteltynä. Pahaksi en sitä silti saata sanoa, sillä on aivan selvää, miten maanviljelystaito on ollut ihmiskunnalle menestykseksi. Ihan samalla lailla ne, joilla on ollut rasvaa, ovat muinoin voineet hyvin.

Keinotekoista

Eräässä nettikeskustelussa kritisoitiin menestysleipä Karppista siitä, että siinä on käytetty epäluonnollisen paljon vehnägluteenia. Se on siis yksi vehnänosanen, jota saadaan, kun kaikki paha pestään ensin pois.

Vehnägluteeni on muuten yleinen lisäainekin. Joidenkin luulojen mukaan sen ylenpalttinen lisäainekäyttö on lisännyt keliakiaa. Samalla tavoin väitetään, että kun geenimuunneltu soija tuli markkinoille, maailman soija-allergiat moninkertaistuivat. En ole jahdannut väitteiden todenperäisyyttä, mutta sopivat minun järkeeni.