Hauska homma, mutta onko se pohjimmiltaan luontevaa tai lajityypillistä, että ihmisen uros kortteeraa kotona, kuivittaa ja pyykkää. Ettei vain sekin olisi Pohjois-Euroopan 1980-luvun jälkeisten outojen aikojen keksintöä, jolloin kenelläkään täällä ei ollut normaali olo eli nälkä, kylmä ja tyly.Liekö Juntti saanut paljon haukkuja kirjoituksestaan, en tiedä.
Olen joskus vasiten hurjistuttanut ihmisiä meidän perheen koti-isyyskeskusteluilla. Varsinkin feminismiin kallellaan olevat rouvat ovat haukkoneet henkeään kuullessaan, että koti-isyys on yhtä kuin painajainen. "Kato nyt, tuola ulkona on tuomonen ilma, ja mie vain viikkaan valkosta pyykkiä", sain kerran kuulla harsojen taittelun lomasta.
Rouvat ovat varmasti porisseet, että on se niin pöyristyttävää. Miettineet, kuka on masentunut tai kuka kohta tuosta masentuu. Huokailleet, ovatko elämänarvot kohdillaan, ja taivastelleet, mitä lapsetkin tuosta vielä miettivät.
Vauva on eri asia
Monena päivänä olen toivonut, että olisipa minun mieheni se, joka on suuresti innostunut vauvanhoidosta. Että tekisi, vaikkei käskisi. Mutta ei minulle ole kauhistus, jos hän tunnustaa inhoavansa vaipanvaihtoa, pukemista (johon kuuluu lapsen pyydystäminen) ja eestakaista vaunujen pakkausta ja pukkausta.
Minusta vauvasta voi tykätä vaikka kuinka paljon, vaikka vauvanhoidosta ei tykkäisikään. Menköön vaikka niin, että minä vaihtelen vaippoja ja huolehdin päiväunista muutaman vuoden, ja mies sitten harrastelee niiden kanssa 15 vuotta.
"Vauvaa on hauska porisuttaa, mutta veri ei veda vauvanhoitoon niin kuin vaimolla vaan mieluummin pirtistä ulos."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti