Inarin seurakunnassa on eestaasvaiheiden jälkeen lakkautettu tunturipapin virka. Niinhän sitä saatetaan tehdä, jos katsotaan, että vähemmilläkin papeilla pärjätään. Paha vain, että virassa oli mitä tykätyin pappi.
Eipä ole vaikea arvata, mitä moni seurakuntalainen on tehnyt monivuotisen viranlakkauttamisprosessin aikana. En ole kuullut, mitä mieltä itse pappi on ollut kirkostaeroamisista. Tuskin tykkää.
Moni ei ymmärrä, miten pelottavalla tiellä tässä ollaan.
Meidän peruskoulussamme on jo pitkään kasvanut sukupolvia, jotka ovat hyvin tietoisia yksilönvapaudestaan. Minähän näytän, jos jokin asia ei miellytä!
Ei ole sattumaa, että nykyisin puhutaan paljon viharikoksista. Johan meille on opetettu, että tunteisiin on oikeus ja että niitä pitää näyttää. (Niiden lisäksi meillä on muuten jo vanhastaan paljon vihastumisrikoksia. Ne ovat niitä, että kun kovasti ottaa pannuun, saattaa vaikka tappaa toisen.)
Meidän raukkojen pitäisi oppia tarkoin se, että me saamme hyvää rakentamalla sitä emmekä eroamalla kirkosta silloin, kun joku asia seurakunnassa ei mene oman mielen mukaan.
Luulen vieläpä, että hädän ja surun hetkellä kirkon palvelut kelpaavat edelleen monelle. Minulle ne kelpaavat vaikka joka päivä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti