Viime syksynä kävelin ostamamme talon pihalla. Allani oli kitukasvuinen sammaleinen nurmikko. Mietin, että se on ihan hyvä. Pihamme on yksinkertainen. Tontti on raivattu havumetsään vaaran rinteeseen. Talon edelliset omistajat eivät ole olleet mitään puutarhaihmisiä - emme ole mekään.
Kahtena kesänä minulla oli pieni harjoituspiha rivitalossa. Kun ensimmäistä kertaa leikkasin siellä nurmikkoa, kauhistuin. Mikä määrä aikaa, melua ja polttoainetta! Vain siksi, että pihalla pitää olla nurmikko.
Haluan siistin ja helppohoitoisen pihan. Tämän maan ei tarvitse minun takiani muuttua. Jos hoitaisin pihaamme Kekkilän miesten ohjeiden mukaan, minun pitäisi haravoida keväällä roskat pois, levittää nurmelle kalkkia ja kevätlannoitetta, pistellä talikolla reikiä korjaamaan maan tiiviyttä, haravoida reikiin hiekkaa kuohkeuttajaksi, levittää pinnalle haketta pieneliöiden kuohkeutustoimien innoittajaksi, ajella ahkerasti ruohonleikkurilla, kastella nurmea ja tuhota voikukkia ja piharatamoita.
Antaa olla. Liian kuluttavaa luonnonvaroille ja minulle. Hieno nurmikko sopii sinne, missä se menestyy luonnollisesti.
Meidän pihamme on sammaleinen, koska havupuiden ripottelemat karikkeet ja havut pitävät maan happamana. Nurmikko on kitukasvuinen, koska puut vievät paljon vettä. Sammaloitumista edistää myös tiivis maa. Tiivistymistä on näiden lappilaisten lumipeitteiden alla vähän vaikea estää.
Lapin Kansassa oli tänään juttu nurmikon sammaloitumisesta. Puutarhuri antaa neuvoja sammaleen torjuntaan. Lopuksi toimittaja kysyy viisaan kysymyksen: "Pitääkö sammal saada pois nurmikolta?". Puutarhurin mielestä ei, mutta sammaleen huono puoli on se, että se ei kestä kulutusta.
Minä haluan, että nurmikollani on sammalta. Minä tykkään siitä. Minusta se on kaunista ja ihanan pehmeää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti