Iltalehden juttu aktiivisesta synnytyksestä on melkein samanlainen, minkä voisin kirjoittaa tänne blogitekstiksi. Suurin ero minun ja haastatellun Hanna-Marin kokemuksissa on se, että minusta synnytys ei ollut ihana kokemus. Se teki niin kipeää. Olennaista oli, että kivun kanssa pärjäsi, kun siihen oli valmistautunut. Jos kokisin saman uudestaan, en ottaisi edelleenkään kipulääkettä.
Minulle aktiivinen synnytys on kokemuksena itseisarvo. Olen taipuvainen uskomaan, että hyvin mennessään luomusynnytys on eduksi myös vauvalle, mutta en ole kovin paljon perehtynyt asiaan, joten en julista sitä. En ole varma, onko siitä vauvalle merkittävää hyötyä. Sen tiedän, että ainakin keskimäärin siitä on äidille hyötyä. Äiti kokee vauvan syntymän vaihe vaiheelta ja saa samalla käydä läpi monia tunteita. Toisekseen äidin elimistö palautuu nopeasti ja kärsii vähemmän vaurioita. Nämä pätevät siis keskimäärin.
Synnytyskeskustelun pahin ongelma on minusta vastakkainasettelu. Jos ei ole luomusynnytysihmisiä, ei tarvitse perehtyä aktiiviseen synnytykseen. Jos taas on periaatteellinen luomusynnyttäjä, haluaa synnyttää kesämökin saunassa.
Vaikka haluaisi kaikki mahdolliset kivunlievitykset, on tärkeää tietää aktiivisesta synnytyksestä. Omalla kohdallani olisin ollut kivusta ja tuskasta kärsimässä hätää monta tuntia, ennen kuin olisin saanut puudutteita. Minulta lähti jalat alta heti, kun synnytys alkoi käynnistyä. Sen ajan, kun joutuu olemaan ilman kipulääkkeitä, voi silti pärjätä siedettävästi ja nopeuttaa ja edistää synnytyksen kulkua, jos tietää, mitä pitää tehdä. Jos ei tiedä, voi hidastaa synnytystä ja lisätä omaa tuskaansa merkittävästi.
Aktiivisen synnyttäjän on taas syytä tiedostaa, että kaikki ei mene aina niin kuin toivoisi. Silloin tarvitaan lääketiedettä. Minusta auttaa, jos tietää synnytyksen peruskaavan ja sen, miten aktiivinen synnytys perusteiltaan menee. Silloin nimittäin myös ymmärtää, milloin ja miksi tarvitaan lääketieteellistä apua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti