keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Kansanterveystyötä perheisiin

Olen ollut muutamia kertoja kunnallisvaaliehdokkaana, ja sen myötä on pitänyt miettiä, mistä hyvinvointi lähtee. Vastaukseni on, että perheestä.


Parhaiten ja tehokkaimmin ihmisen hyvinvointi lähtee kasvamaan lapsuuden perheessä. Ja sama toisin päin: sieltä se myös lähtee parhaiten pois. Onneton lapsuus on iso reikä jälkikäteen paikattavaksi.

Koko Suomi töihin*

Minusta koko Suomen pitäisi huolehtia, että perheissä olisi asiat hyvin. Perheitä ei pidä palvella ja paapoa, mutta perheiden pitää saada tuntea, että tarvittaessa on jotain, mihin nojata.

Perheen pitäisi saada elää perheenä. Se on kuitenkin vaikeaa, jos pienet lapset on laitettava hoitoon siksi, että vanhempien pitää mennä töihin tai opiskelemaan. Vanhemmilla on todella haastava tehtävä luoda lämmin mutta kurin sisältävä suhde lapsiinsa, jos yhteinen aika on vain olemista.

Entisaikaan vetoaminen on ällöttävää, mutta sanonpa nyt kuitenkin, että silloin, kun lapset piti ottaa mukaan pyykille jokirantaan, oli kerta kaikkisen pakko pitää heille kuri, etteivät he huku. Sellaisessa tilanteessa on vähän eri asia luoda auktoriteettisuhdetta kuin siinä, että pikku Asla pitäisi saada hampaidenpesulle. Jokirantapyykkärille ympäristö auttaa asettamaan rajoja ja sääntöjä. Tällaisessa kaupunkilaiskodissa ne pitää keksiä.

Siksi vanhemmuus ei ole helppoa nykyään. Vaikka se on maailman luonnollisin asia ja lapsia on kasvatettu kautta aikain ja plaa, plaa, plaa, plaa.

Itä-Suomi-projektista eteenpäin

Viimeisen vuoden aikana uutisista, tai pikemminkin poliisitiedotteista, on tullut selväksi sekin, että pahoinvointikin lähtee perheistä. Yksi surullisimmista uutisista koski isoisää, joka jättäytyi junan alle 2-vuotiaan lapsenlapsensa kanssa. Se tuntui koskettavan lukijoita aivan erityisesti. Luulen, että jotenkin vanhemman tekemä surmatyö on ymmärrettävämpi kuin isovanhemman.

Varsinkin poliitikot tuntuvat olevan kuin öö aapisen laidassa, kun heiltä kysytään, mitä pitäisi tehdä. Tässäpä yksi hyvä vinkki, joka tulee Väestöliiton pari- ja perheterapeutilta, psykologi Keijo Markovalta:
"Kansanterveyslaitoksen pitäisi keskittyä parisuhdetutkimukseen. Parisuhteiden toimiminen on kansanterveydellisesti yhtä tärkeä asia kuin sydän- ja verisuonitautien ehkäisy."
Minusta Markovalla on hyvä pointti. Sydän- ja verisuonitautien selätys Itä-Suomessa oli tehokas projekti, vaikka siinäkin aihe oli vaikea, kun muutettavana oli jokaisen ihmisen omat elämäntavat. Siinäkin hoidettiin yksittäisten ihmisten terveyttä. Jos siinä onnistuttiin, miksei toisenlainenkin kansanterveystyö voisi onnistua.

 ---
*) Pahoittelen kliseistä ja vaalimainosmaista otsikkoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lukijat