torstai 7. huhtikuuta 2016

Näin teimme tämän uutisen

Joskus mietiskelen, miltäköhän toimittajakunta näyttää suuren yleisön silmissä. Suunnittelin asiasta blogikirjoitusta jo pari vuotta sitten, mutta niin kuin moni muukin hyväideainen blogikirjoitukseni, sekin jäi muiden kiireiden ja aikaansaamattomuuden ihmeen jalkoihin.

Nyt aihe on kahta ajankohtaisempi. Niinpä kaivoin vanhan tekstini fossilisoituneen luurangon esiin ja täydentelen sitä tässä uudemmilla lauseilla. Usean vuoden ajan annoimme valemedian kasvaa ihan rauhassa, ymmärtämättä, että sillä olisi yhteiskunnallista vaikutusta. (Olen jokseenkin katkera 1990-luvun ja 2000-luvun alun "nukkuvien puolue" -puheista, koska sitten kun nukkuvien puolue alkoi viimeinkin löytää kuuntelijoita, ei siihenkään oltu tyytyväisiä. Tyly yhteiskunnallinen sivuutus maksaa nyt kalliin hinnan.)

x

Ovatko toimittajat yleisön silmissä yksi ammattikunta? Meitähän on kaikenlaisia aina Tuomas Enbusken viihdetähtiydestä uutistoimittajaan ja paikallislehden maakuntakuulumisten kertojaan.

Sen täytyy olla niin, että perinteisen median uutistoimittajat ovat kasvotonta joukkoa, joka kantaa pääosan yleisestä toimittajaleimasta. He juoksuttivat Merja Ailusta ja jahtasivat Heidi Hautalaa ja kaivoivat kilvan tietoja huumepoliisien toimista. Lopputulos näissä nykyajan kohu-uutisissa on sellainen kaikkia osapuolia kuunteleva sekametelisoppa, että yleisö ei jaksa tietää, tekivätkö "toimittajat" hyvää vai pahaa.

Nyt kansainvälinen toimittajakunta paljasti Panaman-paperit. Millaisena toimittajat tuon uutisen äärellä näyttäytyvät? Tekivätkö hyvin vai väärin?

x

Toimituksen oven sisäpuolella kaikki näkyy kovin toisin. Siellä elää kilpailuasetelma eri medioiden välillä. Perinteisesti vastakkain ovat olleet Yle ja sanomalehdistö. Nyt asetelmat ovat jo paljon muuttuneet. Maakunnalliset sanomalehdet tekevät monenlaista yhteistyötä ja Ylen aikaa sitten hylkäämä STT(-Lehtikuva) on kutistunut mammutista miniksi.

Kaiken kauheuden keskellä on tapahtunut se, mitä olen pitkään toivonut (huomaa puhe nukkuvien puolueesta). Journalistinen media on valeuutisten voiman edessä astunut yhteen riviin. Hieman väkinäiseltä se näyttää, mutta hieno reaktio viimein.

Keskinäiseen kilpailuun keskittyminen on ollut journalistisen median suuri kompastuskivi. Joskus toimittajana minusta on tuntunut perin kummalliselta, kun omaa työtä verrataan "kilpailevan median" saavutuksiin, ei yleisön tyytyväisyyteen. (Toisesta suuresta kompastuskivestä eli hyvätuottoisten lehtiyhtiöiden muuttumisesta tappiolliseksi on puhuttu kyllin paljon.)

x

Siinä, miltä toimittajat näyttävät muulle maailmalle, on vielä yksi erikoinen piirre. Kaduilla nimittäin tapaa tuon tuostakin ihmisiä, jotka suhtautuvat uutistoimittajaan aivan kuin minulla olisi kelanauhuri kädessä ja pressikortti hatun lierissä.

Mikä kumma muukalainen.

(Sen jälkeen saatetaan edelleen kysäistä klassinen yleisökysymys, että missä sinä olet töissä...)

x

Yksi idea sopisi tähän tilanteeseen paremmin kuin nenä päähän. Journalistiikan opiskelija Jarno Liski on nostanut jo aikaa sitten esiin kansainvälisen idean, jonka mukaan toimitukset voisivat paljastaa uutistensa taustatöitä. Se olisi vallan hienoa!

Koittaisipa viimein aika, että journalistinen media toisi selvemmin työskentelyperiaatteensa esiin!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lukijat