En ole äärimmäinen sananvapauden puolustaja, sillä sananvapauden nimissä tehdään paljon pahaa. Minusta se on rinnastettavissa jo kirkkohistoriaan - muinaisiin tekoihin, joiden jättämää taakkaa kristikunta kantaa aina muassaan.
STT julkaisi viime viikolla uutisen lööppirikollisen lapsista. Esimerkkitapauksessa kolmikymppinen lapsi kärsii mielenterveysongelmista, jotka juontuvat isän talousrikostuomiosta. Asiasta tehty lööppi ei varmastikaan yksin ajanut tuolloin 9-vuotiaan lapsen elämää huonoille urille, mutta kärsimystä sekin aiheutti.
Kauhajoen ja Jokelan koulusurmien jälkeen suomalainen media heräsi. Se, mitä lakiin on kirjoitettu, ei olekaan aina olennaisinta. Me emme voi päästää tilannetta siihen, että vain laki asettaa toiminnallemme rajat. Toimittajatkin ovat ihmisiä, jos eivät äitejä ja isiä niin ainakin lapsia. Lööpintekijöilläkin on toivottavasti rakkaita ihmisiä, joille kärsimystä ei soisi.
Nyt on meneillään vaalirahakohu. Voi voi. Keväisestä Matti Inkisen kuolemastakin voisi kohista. Poismenoa edeltävinä aikoina Inkinen oli useamman kerran lööpeissä ja juorulehtien kansissa. Voiko lööpintekijä todellakin vain ajatella, että "tämä on minun työtäni"? Vaivasiko omatunto sitä, joka kirjoitti Hymyn kanteen kerran järkyttävän tekstin "Riiput jo ristillä, Timo K. Mukka"?
Suomessa on viime aikoina annettu ihmisenmittaisia tuomioita yksityiselämää loukkaavasta tiedonvälittämistä. Voisiko onnettomuusuutisessa joskus lukea: "poliisi tutkii lööpin osuutta tapahtuneeseen"?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti