Karppausta

Talven aikana oli kauhea kohu lasten karppauttamisesta. Iik, meidänkin lapset karppaavat. Ainakin vähän. Ainakin toivoakseni, sillä en jaksa pitää lukua heidän syömisistään.

Aloitin liikojen hiilihydraattien väistelyn kymmenisen vuotta sitten. Sitä edelsikin aika, jolloin elin pelkillä hiilihydraateilla, koska välttelin rasvaa.

Täällä Suomen oloissa hiilihydraattien karttaminen vaatii ahkeruutta, sillä kansallisruokavaliomme on pottua, viljaa ja maitoa. Olenkin ollut hommassa välillä laiskempi ja välillä ahkerampi. Minusta olennaista on ollut se, että hiljoskellen mietin, millainen olisi ihanneruokavalio. Astelen sitä kohti sitä mukaa, kun jalka nousee.

Monipuolisempaa ruokaa

Karppauskeskustelu on ollut ällöttävää rasvataistelua. Sellaista soopaa tulee, kun toimittajat pitävät ykköstaitonaan asioiden esittämistä kansantajuisesti. Siis yksinkertaisesti. Eli mustavalkoisesti... ei kun sinne astihan ammattitaitopäättelyketju ei kannakaan.

En tiedä, onko olemassa jotain alkuperäistä karppausliikettä, mutta uskoakseni pohjimmiltaan kyse ei ole rasvakiistasta. Ainakin meillä karppauspyrkimys tarkoittaa sitä, että ainaisen voileivän sijaan syötäisiin vaikka hedelmiä ja marjoja. Pastan sijasta taas käytetään esimerkiksi punajuuria ja porkkanoita. Siis sellaisia ruokia, joissa on luonnostaan vähän hiilihydraatteja.

Vasta uutisoitiin, että Välimeren ruokavalio vähentää sydänkohtauksia. Järkeenkäypää. Ihan sama, onko ruokavalio sitten välimeriläisten vai okinawalaisten, idea on minusta se, että syödään paljon kasviksia ja jalostamatonta ruokaa. Länsimainen karppausinto on ihan buuhaata, jos se ymmärretään vain eläinperäiseksi.

Tutkijat viestintäonnettomuudessa

En ymmärrä, miksi suomalaiset ravitsemusasiantuntijat, esimerkiksi Ursula Schwab ja Matti Uusitupa ovat leimanneet karppauksen rajoitetuksi ruokavalioksi ja tuominneet sen lasten osalta. Miksi he eivät hyödynnä ruokakeskustelun julkisuutta ja valista meitä tiedoillaan karppauksesta? Heillä on varmasti tietoa tutkimuksista - kertoisivat niistä reilusti, jotta ihmiset saisivat itse ajatella. Nyt heidän kommenttinsa kuulostavat siltä, että karppaus on niin tyhmää, ettei siitä kannata edes puhua.

Uskon yliopistotason ihmisten - siis Schwabin ja Uusituvan - muistavan, että kansalaisia kehotetaan ja opetetaan kyseenalaistamaan asioita ja ajattelemaan itse. Ei silloin vastaukseksi riitä, että professori Uusitupa sanoo, että "ei näin".

Tasapainoista

Tykkään voista, ja sen kanssa minulla onkin ongelmia. Tasapainoinen ruokavalio voisi olla sellainen, että jos syön maidosta erotettua rasvaa, minun pitäisi syödä saman verran sitä jäljelle jäävää maitoa. Tai jos söisin naudan paistia, pitäisi syödä yhtä lailla myös muita ruhon osia.

Tasapainoteoriani on aikainen karvalakkimalli, mutta kuvaa sitä, mihin suuntaan pitäisi ajatella. Viime vuosina myllyyn on pukannut mukaan myös ajatus siitä, onko toisen nisäkkään jälkeläisille tarkoitettu maito ylipäätään sopivaa ihmisruokaa.

Karppauspuheenvuoroissa vilja nähdään usein pahaksi. Se on tiivistä ruokaa, varsinkin jauhoiksi käsiteltynä. Pahaksi en sitä silti saata sanoa, sillä on aivan selvää, miten maanviljelystaito on ollut ihmiskunnalle menestykseksi. Ihan samalla lailla ne, joilla on ollut rasvaa, ovat muinoin voineet hyvin.

Keinotekoista

Eräässä nettikeskustelussa kritisoitiin menestysleipä Karppista siitä, että siinä on käytetty epäluonnollisen paljon vehnägluteenia. Se on siis yksi vehnänosanen, jota saadaan, kun kaikki paha pestään ensin pois.

Vehnägluteeni on muuten yleinen lisäainekin. Joidenkin luulojen mukaan sen ylenpalttinen lisäainekäyttö on lisännyt keliakiaa. Samalla tavoin väitetään, että kun geenimuunneltu soija tuli markkinoille, maailman soija-allergiat moninkertaistuivat. En ole jahdannut väitteiden todenperäisyyttä, mutta sopivat minun järkeeni.

Presidenttikin laittoi kalsarit

Lehdessä oli kerran hauska uutinen. Etelä-Korean presidentti kertoi, että on alkanut käyttää lämpöalusvaatteita, jotta voisi pitää toimistossaan alhaisempaa lämpötilaa. Halusi kuulemma olla esimerkkinä kansalaisilleen.

Elämää meillä.

Ihan hyvin täällä viileämmässäkin kodissa on talven tarjennut, kun on pitänyt tarpeeksi vaatetta. Olen muuten meidän perheen viluisin. En ymmärrä tuota miestä, joka saunan jälkeen kuljeskelee ilman paitaa. Saati lapsia, jotka heittävät saunatakit ja pyyhkeet pois heti olohuoneeseen rantauduttuaan.

Typerät vinkit

Isä sanoi kerran kyllästyneensä lämpötilanlaskuvinkkeihin. "Mieluummin suljen kännykän kuin värjöttelen kylmässä", hän puuskahti. Samoihin vinkkeihin olen minäkin kyllästynyt, koska meillä ei enää kestä laskea lämpötilaa. Jo nyt mies on huolissaan talon rakenteista ja kylmänkosteista sisäkeleistä. Toisekseen vinkit ovat typeriä siksi, että monissa asunnoissa ei voi laskea lämpötilaa, koska niissä ei ole huoneistokohtaisia termostaatteja.

Minusta pitäisi olla ihan päivänselvää kaikille, että talvella ei tarvitse olla t-paitakelit edes olohuoneessa. - Paitsi silloin, kun on pakkasten kunniaksi lämmitetty leivinuunia. Silloin saa nauttia lämmöstä, jos sitä niin riittää.

Taas surkuttelua

Afrikan sarven nälänhätä on puhutellut minua aivan valtavasti. Olen pakottanut itseni miettimään, että lehtikuvien nälkäiset lapset voisivat olla omiani. Siinä olisi voipunut Asla ja elämästään taisteleva Junna. Ei sellaista ajatusta oikein kestä.

Sitten on edessä vaikea kysymys: Mitä tehdä? - Antaa rahaa. Mutta se ei ole minusta reilua, sillä antaisin kuitenkin vain liiastani. Silläkin tosin voitaisiin hankkia ruokaa, joka poistaa nälän. Mutta miten sitten saisin Somalian valtion hallinnon siihen tilaan, että se pitäisi huolta kansalaisistaan?

Hätäapubisnes

Avustustoiminta on nykään isoa liiketotimintaa. Avustuskohteet voivat kilpailuttaa järjestöjä, jotta ne pääsisivät avustamaan. Minä luotan suuriin kansainvälisiin avustusjärjestöihin. Ei siksi, että ne olisivat ainoita luotettavia avustajia, vaan siksi, että pienten järjestöjen lisäytyminen muuttaa avustustoiminnan rakennetta valtavasti. Toisaalta minua ärsyttää vallan suunnattomasti se, miten paljon Punainen risti, Unicef tai Kirkon ulkomaanapu mainostavat toimintaansa. Siihen menee hulluna rahaa.

Ehkä minun hommani ei olekaan korjata, vaan muuttaa. Jospa en miettisikään lahjoitussummia, vaan sitä, miten voisin päivittäin toimia niin, että kenenkään ei tarvitsisi kärsiä. Se on vaikeaa, mutta onpahan jotain, mistä itsensä kanssa kilvoitella.

Parempaa kohti voi mennä ostamalla reilun kaupan kahvia, mutta ei sekään ole mikään hyvin opastettu oikotie. Mietittäväksi jää vielä, mistä tulee kahvipaketin alumiini. Entä väriaineet? Tai paketin sulkemiseen käytetty liima? Mitä polttoainetta käytti se laiva, jonka kanssa kahvirahtisopimus on tehty? Kuljettaako se siinä samalla sotatarvikkeita?

Viimeinkin unitutkimusta Suomessa

Tampereella aloitellaan tutkimusta siitä, kannattaisiko neuvolassa antaa uniohjantaa. Jos tutkimus antaa aihetta, neuvolat saavat uniohjantaohjeistuksen.

Tutkimusta tekevää lastenneurologi Outi Saarenpää-Heikkilää siteerattiin Alma Median lehtien haastattelussa viime vuonna näin:

Aiemmin ajateltiin, että vastasyntynyt on kaoottinen olento, jolta ei voi odottaa yhtään mitään. Nyt pohditaan, voisiko vastasyntynyttäkin jollain hienovaraisella tavalla ohjata ja estää näin uniongelmia.

En tiedä, kuinka paljon asiaa on tutkittu, mutta neuvoloista on yleisesti viestitetty, että uniongelmat ovat nykyajan ongelma. Olen myös kuullut, että heikommin kehittyneissä maissa lasten itkuisuus on vähäisempää kuin esimerkiksi meillä Suomessa. En tietenkään tarkoita sitä, että nääntynyt lapsi ei jaksa enää itkeä, vaan tilanteita, joissa lapsella ei ole perustarpeidensa osalta hätää.

Huumaavat häiriömme

Uskoisin, että uniohjaus on erittäin tarpeellista. Elinympäristömme on vauvalle varsin raskas, sillä äiti pääsee helposti kauas ja vauvan voi turvallisesti jättää yksikseen pitkäksikin aikaa. Siellä, missä asutaan ahtaammin kuin meillä ja missä ei ole nykyaikaisia lastenhoitovälineitä, vauvaa on pidettävä paljon enemmän lähellä. Onneksi tämä on varsin hyvin jo ymmärretty länsimaissakin. Kantoliinat sun muuthan ovat hyvin suosittuja nykyisin.

Olen miettinyt, että saattaa olla myös vauvoja, jotka nukkuisivat itsekseen hyvin pitkiäkin aikoja, mutta herkät itkuhälyttimet opettavat heidät häiriötavoille. Jotkut vauvathan ääntelevät unissaan varsin kovasti, mikä sitten saatetaan tulkita hoivantarpeeksi. Yksi kaveriäiti sanoikin, ettei aluksi käsittänyt, miten kovaäänisesti vauva voi nukkua. Meidän Junna-vauvammekin iltayön unia kuunteli moni hartiat jännittyneinä - "nyt se kyllä kohta herää".

Elektronisten laitteiden tiedetään häiritsevän ainakin aikuisen unta - miksei vauvankin. Lisäksi vauvan ja lasten luontaista vuorokausirytmiä voi olla hankala tukea nykyaikana. Sähkölamput auttavat meitä ahkeroimaan myöhäiseen iltaan asti, joten päivän päättävä pimeä ei pääse vähentämään aistiärsykkeiden määrää ja auttamaan kehoa rauhoittumaan.

Ympäristönsuojelu on lähimmäisenrakkautta

Meillä oli yläasteella biologian opettaja, jota pidin hyvin viisaana ja ympäristöään ajattelevana ihmisenä. Hän oli kristitty, ja ihmetteli, miten kristityt eivät ymmärrä ympäristönsuojelua velvollisuudekseen.

Opettajamme myötä olen miettinyt samaa kuin hän. Viime kesänä oli viimein mukava lukea juttuakin tuosta aiheesta. Kotimaahan (14.7.2011) haastateltu Tuomo Kantele puheli näin:

Ekologisuus on yksinkertaisesti lähimmäisenrakkauden kysymys. Kaikki tekomme vaikuttavat ympäristöön ja muihin.

Muistan, kun rippikoulussa haastoimme opettajaamme ympäristöasioissa. Olimme joukko murrosikäisiä mustavalkoisesti ajattelevia ympäristöherätyksen kokeneita. Opettaja ei onnistunut vakuuttamaan minua siitä, että formulat on ihan okei. Hän perusteli näkemystään muun muassa sillä, että formulaurheilu on muun muassa ajanut kehittämään kestävämpiä ja ympäristöystävällisempiä renkaita autoihin.

Samalla onni karkaa meiltäkin

Mainitsemassani Kotimaan jutussa on haastateltu myös teologipariskunta Veikko ja Irja Aro-Heinilää:

...että jokainen kysyisi itseltään, mistä voisin luopua, jotta lisäisin toisten hyvää ja riistäisin vähemmän muita tai luontoa.

Minä olen usein katsonut lapsiani ja miettinyt, että entä jos lehtikuvassa ollut nälkiintynyt somalialaislapsi olisi jompikumpi heistä. Miten kovasti toivoisin, että Länsimainen Minä antaisi meille jotain, koska hänellä on kaikkea tarpeeksi pysyäkseen terveenä. Hänellä on myös vapaa-aikaa, jota hän voisi käyttää muiden auttamiseen.

Irja Aro-Heinilän kerrotaan pohtivan suomalaisten nuorten toivottomuutta - vaikka heillä on kaikkea:

Jospa kaikkea onkin liikaa ja asioiden pitäisi tulla hitaammin ja itse tekemällä. Olisi enemmän, mistä unelmoida.

Minusta asioita ei pidä aina ratkaista heti. On tervettä saada tavoitella. Vauva-Aslalle olisin voinut opettaa, mitkä palikat sopivat palikkalaatikon erimuotoisiin reikiin. Sillä tavalla hän olisi oppinut sen taidon jopa kuukausia aikaisemmin. Mutta lopulta hän oppi itse. Tuollaisia arkivalintoja teen lasten kanssa päivittäin. Kärsivällisyyttä ne kysyvät, mutta sitä haluankin elämäni henkivän.