Kun vauva syntyy kiireeseen

Moni suomalaisvauva syntyy vielä kiireeseen. Napanuora katkaistaan heti ja nyytti kiikutetaan hopusti pesulle, punnitukseen ja pukemaan.

Suurimmissa synnytyssairaaloissa vastasyntyneen ja äidin kiireetön rinnallahalailuhetki taitaa olla jo aivan arkea. Siksipä unohtuukin, että joillakin synnytyslaitoksilla äkkihoitokulttuuri on yhä voimissaan.

Toivelistan kanssa

Menin toiseen synnytykseeni toivelistan kanssa. - Siis juuri sellaisen listan, mistä on tullut niiiin muoti-ilmiö, että jopa hyvät ja lämminsydämiset kätilöt ovat niitä kritisoineet. Moitteisiin onkin syytä, sillä toiveet eivät aina ole realistisia. Niin on käynyt, koska sairaalat ja virallinen terveydenhuolto eivät ole tarpeeksi hyvin vastanneet synnyttäjien piirissä nousseeseen luomuihanteiseen vastakulttuuriin.

Omassa toivelistassani luki muun muassa, että napanuoran katkaisussa ei tarvitsisi kiirehtiä. Muutoin kätilö ei listastani juuri mitään lausunut, mutta tuota asiaa hän kävi erikseen kysymässä. Tapana kuulemma oli katkaista napanuora heti, ja ottaa siitä verinäyte. Hän selitti, että se on lääkärin ohje, mutta sitä ei ole pakko noudattaa.

Olin luullut, että napanuoran katkaisuajankohta on yksi aktivistiäitien vakiopuheenaiheita ja että kätilökin tietäisi sen. Hän vaikutti kuitenkin kummastuneelta. Että joku toivoo tuollaistakin.

Tutkimusuutinen

Viime vuoden lopussa julkaistiin tutkimus, jossa todettiin, että napanuoran katkaisussa ei kannata kiirehtiä, sillä odottelu lisää vauvan veren rauta-arvoja.

Itse olin lukenut aktiivista synnytystä koskevista lappusistani, että napanuoran kannattaa antaa sykkiä loppuun, jotta vauva saa istukasta kaiken hyödyn loppuun saakka. Pikaiselle katkaisulle en löytänyt muita perusteita kuin kätilön mainitseman tutkimuksen ja sen, että "se on sellainen tapa". Siksi minusta oli oikeutettua toivoa, että vauva saisi nauttia napanuorastaan hetken.

Miten sitten kävi? Junna, kuten Aslakin, oli potkiskellut vatsassa ahkerasti, mutta kuperkeikkoja en ollut koskaan tuntenut. Sen sijaan tunsin, miten he kasvoivat vatsassa siihen asentoon, mistä sitten synnytyksessä ponkaisivat matkaan. Luulen, että syy oli lyhyt napanuora. Molemmat olivat kiinni niin lyhyessä piuhassa, että hyvä kun pääsivät ulos.

Toivelistaani perehtynyt kätilö kysyi Junna käsissään, että mitäs nyt tehdään. Käskin katkaisemaan napanuoran, kun tilanne kuulosti niin hankalalta. Varmasti kätilö kyllä olisi joutanut pitää vauvaa siinä käsillään sen aikaa, kun napanuora sykkii. Annoin asian kuitenkin olla, sillä hän oli minusta jo hyvästi venyttänyt omien tottumustensa rajoja

Olin kiitollinen, että kätilö yritti vastata toiveisiini parhaansa mukaan, vaikkei ehkä varsinaisesti ymmärtänytkään ajatuksiani. Vaikka oman vauvani napanuora katkaistiin vanhaan tyyliin, minusta oli tärkeää sekin, että tulipahan tuollainenkin toive sanottua julki.

Karppausta

Talven aikana oli kauhea kohu lasten karppauttamisesta. Iik, meidänkin lapset karppaavat. Ainakin vähän. Ainakin toivoakseni, sillä en jaksa pitää lukua heidän syömisistään.

Aloitin liikojen hiilihydraattien väistelyn kymmenisen vuotta sitten. Sitä edelsikin aika, jolloin elin pelkillä hiilihydraateilla, koska välttelin rasvaa.

Täällä Suomen oloissa hiilihydraattien karttaminen vaatii ahkeruutta, sillä kansallisruokavaliomme on pottua, viljaa ja maitoa. Olenkin ollut hommassa välillä laiskempi ja välillä ahkerampi. Minusta olennaista on ollut se, että hiljoskellen mietin, millainen olisi ihanneruokavalio. Astelen sitä kohti sitä mukaa, kun jalka nousee.

Monipuolisempaa ruokaa

Karppauskeskustelu on ollut ällöttävää rasvataistelua. Sellaista soopaa tulee, kun toimittajat pitävät ykköstaitonaan asioiden esittämistä kansantajuisesti. Siis yksinkertaisesti. Eli mustavalkoisesti... ei kun sinne astihan ammattitaitopäättelyketju ei kannakaan.

En tiedä, onko olemassa jotain alkuperäistä karppausliikettä, mutta uskoakseni pohjimmiltaan kyse ei ole rasvakiistasta. Ainakin meillä karppauspyrkimys tarkoittaa sitä, että ainaisen voileivän sijaan syötäisiin vaikka hedelmiä ja marjoja. Pastan sijasta taas käytetään esimerkiksi punajuuria ja porkkanoita. Siis sellaisia ruokia, joissa on luonnostaan vähän hiilihydraatteja.

Vasta uutisoitiin, että Välimeren ruokavalio vähentää sydänkohtauksia. Järkeenkäypää. Ihan sama, onko ruokavalio sitten välimeriläisten vai okinawalaisten, idea on minusta se, että syödään paljon kasviksia ja jalostamatonta ruokaa. Länsimainen karppausinto on ihan buuhaata, jos se ymmärretään vain eläinperäiseksi.

Tutkijat viestintäonnettomuudessa

En ymmärrä, miksi suomalaiset ravitsemusasiantuntijat, esimerkiksi Ursula Schwab ja Matti Uusitupa ovat leimanneet karppauksen rajoitetuksi ruokavalioksi ja tuominneet sen lasten osalta. Miksi he eivät hyödynnä ruokakeskustelun julkisuutta ja valista meitä tiedoillaan karppauksesta? Heillä on varmasti tietoa tutkimuksista - kertoisivat niistä reilusti, jotta ihmiset saisivat itse ajatella. Nyt heidän kommenttinsa kuulostavat siltä, että karppaus on niin tyhmää, ettei siitä kannata edes puhua.

Uskon yliopistotason ihmisten - siis Schwabin ja Uusituvan - muistavan, että kansalaisia kehotetaan ja opetetaan kyseenalaistamaan asioita ja ajattelemaan itse. Ei silloin vastaukseksi riitä, että professori Uusitupa sanoo, että "ei näin".

Tasapainoista

Tykkään voista, ja sen kanssa minulla onkin ongelmia. Tasapainoinen ruokavalio voisi olla sellainen, että jos syön maidosta erotettua rasvaa, minun pitäisi syödä saman verran sitä jäljelle jäävää maitoa. Tai jos söisin naudan paistia, pitäisi syödä yhtä lailla myös muita ruhon osia.

Tasapainoteoriani on aikainen karvalakkimalli, mutta kuvaa sitä, mihin suuntaan pitäisi ajatella. Viime vuosina myllyyn on pukannut mukaan myös ajatus siitä, onko toisen nisäkkään jälkeläisille tarkoitettu maito ylipäätään sopivaa ihmisruokaa.

Karppauspuheenvuoroissa vilja nähdään usein pahaksi. Se on tiivistä ruokaa, varsinkin jauhoiksi käsiteltynä. Pahaksi en sitä silti saata sanoa, sillä on aivan selvää, miten maanviljelystaito on ollut ihmiskunnalle menestykseksi. Ihan samalla lailla ne, joilla on ollut rasvaa, ovat muinoin voineet hyvin.

Keinotekoista

Eräässä nettikeskustelussa kritisoitiin menestysleipä Karppista siitä, että siinä on käytetty epäluonnollisen paljon vehnägluteenia. Se on siis yksi vehnänosanen, jota saadaan, kun kaikki paha pestään ensin pois.

Vehnägluteeni on muuten yleinen lisäainekin. Joidenkin luulojen mukaan sen ylenpalttinen lisäainekäyttö on lisännyt keliakiaa. Samalla tavoin väitetään, että kun geenimuunneltu soija tuli markkinoille, maailman soija-allergiat moninkertaistuivat. En ole jahdannut väitteiden todenperäisyyttä, mutta sopivat minun järkeeni.

Presidenttikin laittoi kalsarit

Lehdessä oli kerran hauska uutinen. Etelä-Korean presidentti kertoi, että on alkanut käyttää lämpöalusvaatteita, jotta voisi pitää toimistossaan alhaisempaa lämpötilaa. Halusi kuulemma olla esimerkkinä kansalaisilleen.

Elämää meillä.

Ihan hyvin täällä viileämmässäkin kodissa on talven tarjennut, kun on pitänyt tarpeeksi vaatetta. Olen muuten meidän perheen viluisin. En ymmärrä tuota miestä, joka saunan jälkeen kuljeskelee ilman paitaa. Saati lapsia, jotka heittävät saunatakit ja pyyhkeet pois heti olohuoneeseen rantauduttuaan.

Typerät vinkit

Isä sanoi kerran kyllästyneensä lämpötilanlaskuvinkkeihin. "Mieluummin suljen kännykän kuin värjöttelen kylmässä", hän puuskahti. Samoihin vinkkeihin olen minäkin kyllästynyt, koska meillä ei enää kestä laskea lämpötilaa. Jo nyt mies on huolissaan talon rakenteista ja kylmänkosteista sisäkeleistä. Toisekseen vinkit ovat typeriä siksi, että monissa asunnoissa ei voi laskea lämpötilaa, koska niissä ei ole huoneistokohtaisia termostaatteja.

Minusta pitäisi olla ihan päivänselvää kaikille, että talvella ei tarvitse olla t-paitakelit edes olohuoneessa. - Paitsi silloin, kun on pakkasten kunniaksi lämmitetty leivinuunia. Silloin saa nauttia lämmöstä, jos sitä niin riittää.

Taas surkuttelua

Afrikan sarven nälänhätä on puhutellut minua aivan valtavasti. Olen pakottanut itseni miettimään, että lehtikuvien nälkäiset lapset voisivat olla omiani. Siinä olisi voipunut Asla ja elämästään taisteleva Junna. Ei sellaista ajatusta oikein kestä.

Sitten on edessä vaikea kysymys: Mitä tehdä? - Antaa rahaa. Mutta se ei ole minusta reilua, sillä antaisin kuitenkin vain liiastani. Silläkin tosin voitaisiin hankkia ruokaa, joka poistaa nälän. Mutta miten sitten saisin Somalian valtion hallinnon siihen tilaan, että se pitäisi huolta kansalaisistaan?

Hätäapubisnes

Avustustoiminta on nykään isoa liiketotimintaa. Avustuskohteet voivat kilpailuttaa järjestöjä, jotta ne pääsisivät avustamaan. Minä luotan suuriin kansainvälisiin avustusjärjestöihin. Ei siksi, että ne olisivat ainoita luotettavia avustajia, vaan siksi, että pienten järjestöjen lisäytyminen muuttaa avustustoiminnan rakennetta valtavasti. Toisaalta minua ärsyttää vallan suunnattomasti se, miten paljon Punainen risti, Unicef tai Kirkon ulkomaanapu mainostavat toimintaansa. Siihen menee hulluna rahaa.

Ehkä minun hommani ei olekaan korjata, vaan muuttaa. Jospa en miettisikään lahjoitussummia, vaan sitä, miten voisin päivittäin toimia niin, että kenenkään ei tarvitsisi kärsiä. Se on vaikeaa, mutta onpahan jotain, mistä itsensä kanssa kilvoitella.

Parempaa kohti voi mennä ostamalla reilun kaupan kahvia, mutta ei sekään ole mikään hyvin opastettu oikotie. Mietittäväksi jää vielä, mistä tulee kahvipaketin alumiini. Entä väriaineet? Tai paketin sulkemiseen käytetty liima? Mitä polttoainetta käytti se laiva, jonka kanssa kahvirahtisopimus on tehty? Kuljettaako se siinä samalla sotatarvikkeita?

Viimeinkin unitutkimusta Suomessa

Tampereella aloitellaan tutkimusta siitä, kannattaisiko neuvolassa antaa uniohjantaa. Jos tutkimus antaa aihetta, neuvolat saavat uniohjantaohjeistuksen.

Tutkimusta tekevää lastenneurologi Outi Saarenpää-Heikkilää siteerattiin Alma Median lehtien haastattelussa viime vuonna näin:

Aiemmin ajateltiin, että vastasyntynyt on kaoottinen olento, jolta ei voi odottaa yhtään mitään. Nyt pohditaan, voisiko vastasyntynyttäkin jollain hienovaraisella tavalla ohjata ja estää näin uniongelmia.

En tiedä, kuinka paljon asiaa on tutkittu, mutta neuvoloista on yleisesti viestitetty, että uniongelmat ovat nykyajan ongelma. Olen myös kuullut, että heikommin kehittyneissä maissa lasten itkuisuus on vähäisempää kuin esimerkiksi meillä Suomessa. En tietenkään tarkoita sitä, että nääntynyt lapsi ei jaksa enää itkeä, vaan tilanteita, joissa lapsella ei ole perustarpeidensa osalta hätää.

Huumaavat häiriömme

Uskoisin, että uniohjaus on erittäin tarpeellista. Elinympäristömme on vauvalle varsin raskas, sillä äiti pääsee helposti kauas ja vauvan voi turvallisesti jättää yksikseen pitkäksikin aikaa. Siellä, missä asutaan ahtaammin kuin meillä ja missä ei ole nykyaikaisia lastenhoitovälineitä, vauvaa on pidettävä paljon enemmän lähellä. Onneksi tämä on varsin hyvin jo ymmärretty länsimaissakin. Kantoliinat sun muuthan ovat hyvin suosittuja nykyisin.

Olen miettinyt, että saattaa olla myös vauvoja, jotka nukkuisivat itsekseen hyvin pitkiäkin aikoja, mutta herkät itkuhälyttimet opettavat heidät häiriötavoille. Jotkut vauvathan ääntelevät unissaan varsin kovasti, mikä sitten saatetaan tulkita hoivantarpeeksi. Yksi kaveriäiti sanoikin, ettei aluksi käsittänyt, miten kovaäänisesti vauva voi nukkua. Meidän Junna-vauvammekin iltayön unia kuunteli moni hartiat jännittyneinä - "nyt se kyllä kohta herää".

Elektronisten laitteiden tiedetään häiritsevän ainakin aikuisen unta - miksei vauvankin. Lisäksi vauvan ja lasten luontaista vuorokausirytmiä voi olla hankala tukea nykyaikana. Sähkölamput auttavat meitä ahkeroimaan myöhäiseen iltaan asti, joten päivän päättävä pimeä ei pääse vähentämään aistiärsykkeiden määrää ja auttamaan kehoa rauhoittumaan.