Unikoulutuksen tarpeellisuudesta

Kello on kolme iltapäivällä. Laitoin kahvin kiehumaan. Tuuletin - en siis taloa vaan voitonmerkkiä. Lapset nimittäin nukkuvat.

Parikuinen Junna on vain torkkunut läpi päivän. Nyt on lupa toivoa, että hän viimeinkin nukkuisi vähän pidempään. Asla (2,5 v.) taas heräsi äsken puolentoista tunnin unien jälkeen, kun pissa tuli housuun. Hän itki uikuttaen. Kysyin, haluaako hän jatkaa vielä unia. "Joo", hän vastasi ja kömpi huoltojen jälkeen takaisin sänkyyn.

Junnan syntymän jälkeen aloin uudelleen lukea Pantleyn* kirjaa. En ole ahdistunut vauvan unien vuoksi, mutta Aslan kanssa kokemani jälkeen haluan yrittää ohjata Junnaa hyviin nukkumatapoihin jo pienestä lähtien. Kirjaa lukiessa on myös tauon jälkeen mukava tarkastella uudestaan Aslan vauva-aikaa; miettiä, mikä meni vikaan ja mikä ei mennyt vikaan.

Unen määrä kasvoi

Aslan unikoulutuksessa en onnistunut täysin. Tuloksiin meni liikaa aikaa ja vauva joutui itkemään. Pantleyn mukaan vanhemmankaan ei tarvitsisi itkeä, mutta me itkimme, koska jouduimme valvomaan niin paljon. Me tosin emme noudattaneetkaan Pantleyn varsinaista ohjelmaa. Tulokset ovat silti huimat. Siitä lähtien, kun unet korjaantuivat, unen määrä kasvoi valtavasti. Nyt Asla nukkuu yleensä ainakin parin tunnin hyvät päiväunet.

Kirjan alussa Pantley kuvaa kokemuksiaan 1-vuotiaansa kanssa. Aluksi risaista nukkumista oli 9 tuntia vuorokaudessa. Tutkimus- ja kokeilutyönsä tuloksena hän sai kirjoittaa myöhemmin unipäiväkirjaan levollisista ja pitkistä unista, joiden yhteispituus oli 13 tuntia.

Meidän Aslamme heräilee vielä öisin, mutta emme ole jaksaneet enää "kouluttaa" häntä. Emme ole kokeneet riittävästi tarvetta, sillä mieskin on oppinut jatkamaan unia yöheräilyjen jälkeen. Hänhän on siis itse kaksiviikkoisesta lähtien nukahtanut illalla ja herännyt aamulla ja noussut saman tien ylös. Vauvaperhe-elämämme aluksi hän ei kyennyt sopeutumaan siihen, että yöllä heräämisen jälkeen jatketaan unia.

Onkohan unitarvetta tutkittu?

Kuulin kesällä vaikeasti uniongelmaisesta taaperosta. Hänen kohdallaan puhuttiin vakavasti keskittymishäiriö- tai muun diagnoosin mahdollisuudesta. En voinut olla miettimättä, oliko ensin uniongelma ja sitten keskittymishäiriö vai päinvastoin. Sen olen lukenut, että lapsen hermosto tarvitsee kehittyäkseen riittävää unta. Tutti-, rintaruokinta- ja nukkumisasentotutkimuksia siteerataan joka esitteessä ja lehdessä, mutta en tiedä, miten unen tarvetta on tutkittu.

Joka puolella todetaan, että vanhempi voi olla huoletta - vauva kyllä nukkuu, kun on tarpeen. Se on ainakin puoliksi puppua. Varmasti vauva nukkuu niin paljon, että säilyy hengissä, mutta lapsi voi todellakin kärsiä liian vähäisestä unesta vain siksi, että ei jostakin syystä osaa nukkua. Sitä en ymmärrä, miten se on mahdollista, kun kyse on perustarpeesta, mutta niin se vain on. Luultavasti se liittyy jotenkin siihen, että unen aikana ihminen on puolustuskyvytön. Nukahtaminen ja nukkuminen vaativat luottamusta siihen, että kukaan ei hyökkää päälle tai että ei tule hylätyksi.

En ole vaivautunut etsimään tietoa mahdollisista unitutkimuksista, mutta ainakaan en ole nähnyt niitä siteerattavan. Neuvola-aineistoissa, vauvalehdissä ja nettisivuilla pakkaavat samat totuudet elävän vuodesta toiseen. Jos joku tietää tutkimuksia, kertokoon!

Unen vaikutus vauvan luonteeseen

Meillä uniopetus on vaikuttanut Aslan persoonallisuuteen positiivisesti. Tietenkään en voi kasvattaa häntä uudestaan ja katsoa, mitä toisenlainen tapa olisi tuonut. Hyvä vaikutus on kuitenkin varmasti ollut sillä, että kitinät loppuivat kokonaan, kun lapsen ei tarvitse riekkua ylhäällä väsyneenä. Se tapahtui sen myötä, kun vaunukävelyillä laitettiin päiväunet kuntoon Aslan ollessa noin kahdeksankuinen.

Väsynyt kitisevyys vaikutti jo siihen, miten suhtauduin vauvaani ja minkälaisena häntä pidin. Myöhemmin se olisi varmasti vaikuttanut jo hänen omaan minäkuvaansa. Eihän kukaan aikuinen jaksa olla kärsivällinen kitisevän lapsen kanssa päivästä toiseen. Hui, ajatella, että se kaikki olisi ollut korjattavissa, mutta ei olisi osattu korjata.

---
*Pantley Elizabeth: Pehmeä matka höyhensaarille (englanninkielinen alkuteos on kuulemma selkeästi parempi kuin suomennus)