torstai 28. lokakuuta 2010

Uni ja valve

Pantley kirjoittaa kirjansa pikkuvauvaosiossa (0 - 4 kk) uniäänistä. Hän selvittää, miten vauvat ääntelevät paljon ja kuuluvastikin unissaan ja miten kannattaa oppia erottamaan uniäänet ja heräämisäänet toisistaan. Pantley itse kertoo opettaneensa yhden lapsistaan heräämään, kun nosti vauvan syötettäväksi ja hoidettavaksi, aina kun hän itki tai ähisi unissaan.

Molempien vauvojeni kanssa olen välttänyt nukkuvan lapsen pikkuininöihin ja -kitinöihin reagoimista. Junna on varsin meluisa nukkuja. Herkkäuninen mieheni muuttikin asentopaikkansa toiseen huoneeseen melko pian vauvan kotiutumisen jälkeen.

Isompien vauvojen osiossa Pantley neuvoo osoittamaan vauvalle selvästi uni- ja valveajat. Pikkuvauvojen vanhempia hän ohjeistaa ainoastaan öiden ja päivien erottamisella. Oman kokemukseni perusteella jo pikkuvauvalle kannattaa vakuuttaa, että väsyneenä kannattaa nukkua. (Aslan (silloin 7 kk) kanssahan uniongelmien ensiratkaisu oli opettaa vauva nukahtamaan uudelleen heräämisen jälkeen.)

Eilen koin unikannustuksen tehon kahdesti. Ensimmäisillä päiväunilla kyse oli siitä, että jos vauva herää, ensin pitää kunnolla selvittää, haluaako hän todella herätä. Illan unilla vauvalle piti antaa aikaa rauhoittua nukahtamaan.

Jatka vain unia, vauvaseni

Päivällä laitoin Junnan nukkumaan vaunuihin. Hän nukkui nelisen tuntia. Ensimmäisen kahden tunnin aikana kävin rauhoittelemassa häntä 3 - 4 kertaa. Ensimmäisellä rauhoituskerralla Junna itki ihan kunnolla ääneen useita minuutteja, mutta kylmäverisesti työntelin vaunuja, ja pian hän nukahti uudestaan.

Yli tunnin nukkumisen jälkeen hän heräsi, itki, eikä tuntunut rauhoittuvan. Nostin hänet syliin ja hän röyhtäisi. Sen jälkeen hän nukahti taas vaunuihin. Viimeisen kerran rauhoittelin hänet 1 t 45 min nukkumisen jälkeen. Sen jälkeen hän nukkui pari tuntia putkeen, kunnes oli valmis heräämään.

Monen mielestä vauvan rauhoittaminen yli tunnin, tai jopa liki kahden tunnin, unien jälkeen on omituista. Olen usein kuullut kommentin: "Mutta onhan se nukkunut jo niin ja niin kauan." - Totta, vauva voi olla virkeä puolentoista tunnin unien jälkeen. Mutta ei välttämättä aina.

Väsy rauhassa, vauvaseni

Illalla kävimme autolla kirjastossa. Olin ajatellut ottaa Junnan autosta syliin, jos hän ei nukahda matkalla. Arvioin lähtiessämme, että hänellä olisi uniaika. Mies kuitenkin otti hänet autosta turvakaukalossa. Siinä hän aikansa katseli maailmanmenoa ja nukahti kirjaston tohinoihin. Itse olisin siis valvottanut häntä suotta, jos olisin kanniskellut sylissä samalla, kun etsin kirjoja ja lehtiä. Automatka oli ilmeisesti liian lyhyt nukahtamiseen. Jälleen kerran poika näytti vain tarvitsevan pitkän rauhoittumisajan ennen unia.

Virheitä ja parannuksia

Aslan kanssa noudatin aluksi sellaista periaatetta, että uni kyllä tulee aikanaan. Vaunuista nostin hänet päiväunilta vain parinkymmenen minuutin unien jälkeen, jos hän ei helposti rauhoittunut uudestaan. Kertomallani kirjastoreissulla olisi ehdottomasti ottanut Aslan syliin ja samalla siis valvottanut häntä kirjastokäynnin ajan.

Näitä molempia tapahtui, ja niistä mitä ilmeisemmin seurasi yliväsymystä ja lopulta myös se, että vauva ei osannut nukahtaa uudestaan unilta herättyään. Jos vain mahdollista, heräävän Junnan kanssa selvitän aina ensin sen, haluaisiko hän jatkaa unia. En anna hänen huutaa määrättömän pitkään, mutta olen opetellut tunnistamaan itkuja ja eleitä ja arvioimaan, missä ajassa hän nukahtaa uudestaan esimerkiksi vaunuihin, jos on nukahtaakseen.

Vauvaa tarkkailemalla voi oppia tunnistamaan, herääkö hän virkeänä vai väsyneenä. Ja sen opettelu kannattaa! Kannattaa muuten yrittää seurata myös nälän ja imemishalun eroja ja jopa pissa- ja kakkahädästä kertovia kitinöitä. Niiden tunnistaminen auttaa myös unitarpeiden ymmärtämisessä.

Siinä, että antaisin vauvan rauhoittua ja nukahtaa rauhassa, minulla on vielä oppimista. Pelkään yliväsymystä, ja siksi minulla on kiire imettää ja hytkyttää Junna (3 kk) nukkumaan. Yhtenä iltana kokeilin sitä, että ensin puuhastelimme hieman rauhallisia juttuja ja sitten laitoin hänet väsyneenä, mutta vielä tyytyväisenä koppaan. Hän jokelteli hieman, mutta hiljalleen nukahti. Ainoa rauhoituskeino oli kapalo ja äidin läsnäolo. (Tuttia hän ei ole huolinut.)

2 kommenttia:

  1. Hei!
    Googletin unikouluasioita, lähinnä lempeämpiä semmoisia, ja jonkun linkin kautta (ehkä kirjoitit jollakin palstalla joskus?) päädyin tänne blogiisi. Hurmaannuin, luin kolmen myöhäisillan hiljaisina hetkinä ihan kaikki kirjoituksesi.

    Kirjoitat ensinnäkin sellaisella tavalla, että sitä on ihanaa lukea. Soljuvaa, värikästä, kaunista kieltä. Lisäksi ajatusmaailmasi on hyvin lähellä omaani, useammin kuin kerran olen huomannut ihmetteleväni että vihdoinkin joku muukin on tajunnut tuon ja tuon asian oikein ;)

    Tuli ihan semmoinen olo, että olisi mukavaa jutella kanssasi kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan välillä, lapsista, uniasioista, politiikasta, mistä nyt tahansa! Minulla on itselläni myös kaksi lasta, 3-vuotias Unna (ei, meillä ei ole pohjoiseen juuria, nimi merkityksineen päivineen oli tytöllemme vain niin sopiva ja kaunis) ja näinä päivinä vuoden täyttävä Elsa.

    Kiitos eniten tästä blogista - olen taistellut Unnan kanssa uniasioista lähes koko hänen pienen ikänsä, nyt pelkäänkin että onnistun tekemään paremmin nukkuvasta pikkusiskostakin hankalan omalla hölmöilylläni.. :D

    -Kira

    VastaaPoista
  2. Paljon kiitoksia tästä ihanasta palautteesta! On niin mukava kuulla, että blogia luetaan. Vielä mukavampaa on tietenkin se, että lukeminen innostaa!

    Olen välillä huomannut, että rauhallisemman toisen lapsen kanssa meinaa tulevaisuudenkin unista huolehtiminen mennä välillä överiksi. Alitajunnasta kaikuu tieto siitä, että vauva-aikaa on jäljellä kuitenkin vielä monta kuukautta. Valvomiskauheuden kokeneena se pelottaa, vaikka pelko ei häiritsekään elämää.

    VastaaPoista

Lukijat