Meidän lapset ovat syöneet alusta asti itse. Asla katseli talvella avoimessa päiväkodissa (perhekerhontapainen), kun vauvoja syötettiin. Häntäkin alkoi vauvattaa.
- Äiti, laita ruokaa minun suuhun, hän lässytti.
Vastasin, että höps vain, ei meillä tehdä niin. Mielessäni minua huvitti, että hän ei osannut puhua syöttämisestä. Tuntui pitävän syöttämistä jotenkin uutena ja outona asiana. Toisaalta minua ihmetytti asian outouskin, koska kyllähän Aslaa on silloin tällöin syötettykin - tilanteita kun on niin monenlaisia.
Junna (8 kk) on sormiruokaillut kaksi ja puoli kuukautta. Meillä se on jo niin luontevaa, että minua kummastuttaa kaupoissa myytävät kahdeksankuisille vauvoille tarkoitetut soseet. Lähinnä mietin, että eihän niissä ole mitään syömistä, kun ovat niin vetisiä.
Teen Junnalle ruoan samalla kuin muillekin, siis samoista aineksista. Aina en jaksa tehdä sormiruokailuversioista, joten joskus Junnaa tulee syötettyä. Olen syöttänyt muun muassa pieneksi pätkittyä spagettia ja jauhelihaa ja miettinyt, miksi ihmeessä se pitäisi vielä soseuttaa.
Minä pidän yksinkertaisesta elämästä, ja sitä sormiruokailukin on. Miksi turhaa tekemään asioita monen mutkan kautta? Kun vauva syö itse, kenenkään ei tarvitse käyttää omaa ruokailuaan siihen, että syöttää toista. Eikä tarvitse miettiä vauvalle viihdykettä, että hän malttaisi keskittyä syömiseen. Lisäksi haluan vanhempana tukea lapsen luottamusta omiin tietoihin ja taitoihin aina hänen kykyjensä mukaan. Syömisestään terve vauva voi päättää itse, vaikka vanhemmat toki valitsevat, millaista ruokaa kulloinkin tarjoillaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti