Hitailun huipennus?

Neuvoloissa, kyselyissä ja raskausjutuissa on nykyään olettamus, että vauvaa toivova tai raskautta epäilevä tekee testin. Omasta elämästäni tiedossa on kaksi raskautta, mutta en edes tiedä, miltä raskaustesti näyttää.

Aslan odotus alkoi järkyttävillä vihlovilla vatsakivuilla. Tiesin epäillä raskautta, enkä lähtenyt tutkituttamaan niitä. Uskon yhä, että nuo kohdun kasvusta johtuvat kivut olivat kovempia kuin synnytyskivut. Viikon kärsimisen jälkeen kävin lopulta tekemässä testin YTHS:llä. Se kun oli ilmainen. Tätä toista raskautta ei ole testattu lainkaan. Kyllä se kävi aikaa myöten selväksi, että äitiysneuvolan asiakkaaksi tässä joutaa.

Eräässä vanhassa Vauva-lehden jutussa raskaustestin kuvataan mullistavan maailman. Minusta on ollut mukavampaa kasvaa raskauteen pikku hiljaa. Päivä päivältä ensiepäilys on muuttunut isommaksi epäilykseksi ja lopulta varmemmaksi arvailuksi. On ollut kasvattavaa kuunnella rauhassa omaa kehoa. On mukavaa olla malttavainen.

Synnytysvalmennus sinne päin

Piipahdin sairaalassa viime yönä tutkituttamassa kipujani. Makoilin tarkkailuhuoneessa ja kuuntelin seinäntakaisen synnytyssalin ääniä. Ensin kiinnitin huomiota kitaransoittoon. Luulin vauvan jo syntyneen ja isän soittelevan tervetulomusiikkia.

Myöhemmin kuuntelin pitkän tovin aivan hirveää huutoa, siis ponnistusvaihetta. Kitaransoitto olikin rentoutusapua. Koitin muistella, mitä olen ponnistusvaiheen äänenkäytöstä oppinut. Järkeilin, että jos oikein huutaa ja puhkuu, voima suuntautuu suusta ulos, ei niinkään lantionseudulle. Netistä äsken vilkaisin keskustelupalstoja, ja osa kertoi ponnistusvaiheen huudon olleen muuta kuin kipuhuutoa. Oma ponnistusvaiheeni Aslan kanssa meni siinä sivussa. Ei tuntunut paljon miltään, paitsi epämukavalta. Siksi en oikein tiedä sen vaiheen äänenkäytöstäkään.

En tiedä, oliko naapurihuoneen huuto hyvää vai huonoa synnytyksen edistymisen kannalta, mutta sain syyn miettiä taas lempiaihettani, synnytysvalmennusta. Edellisiltana olin lukenut Vauvasta (372010) synnytysvalmennusjutun. Kauhistuttavaa, miten esimerkkipariskunnan läpikäymä valmennus eteni.

"Synnytysvideo on edennyt ponnistusvaiheeseen. --- Selväksi käy silti, että synnytys on totista työtä... --- Videon katsomisen jälkeen...pohtia neljää kysymystä: Millaisia ajatuksia tuleva synnytys herättää? Minkälaisena näet oman roolisi synnytyksessä? Mitä odotat synnytyksessä kumppaniltasi? Mitä toiveita ja pelkoja synnytykseen liittyy? --- Erästä odottavaa äitiä huolestuttaa, miten hän mahtaa reagoida kipuun. Ja miten kätilö suhtautuu, jos synnytyssalissa ei pystykään käyttäytymään aivan salonkikelpoisesti? --- Myös epiduraalipuudutus herättää kysymyksiä."

Tietenkään en tiedä, miten jutun pohjana ollut valmennus oikeasti eteni, mutta karulta kuulostaa, että ei olisi ollenkaan käyty läpi sitä, että äiti voi itse vaikuttaa synnytyksen kulkuun. Sitä, että synnytykseen voi valmentautua. Sitä, että synnytystä voi sekä edistää että hidastaa. Mitenkään monimutkaisista asioista ei ole kyse, mutta silti kipuja pohtivaa lohdutetaan usein kuten Vauvankin jutussa:

"Luottakaa kätilöihin. Suomessa on maailman ammattitaitoisimmat kätilöt."

Uneton kesäyössä

Raskaana uni on kevyttä, sanoo Vauva-lehden tämänvuotinen odotusnumero (3/2010). Minulla on laskettuun aikaan pari viikkoa, ja jo parin viikon ajan yöt ovat olleet hieman vaivalloisia. Pitää käydä vessassa, rauhoitella Aslaa ja kääntää asentoa. Nukkuminen käy kohtuullisen kätevästi, mutta unen odottelu pelottaa.

Kevään äitiysjoogaryhmässä yksi kokenut joogasynnyttäjä kertoi käyttäneensä synnytyksessä kolmiohengitystä. Kerroin kokeneeni sen vaativaksi, sillä sitä olisi pitänyt harjoitella ennen Aslan synnyttämistä. Hän kertoi harjoitelleensa sitä aina iltaisin ennen nukahtamista. Kokeilin sitä hänen vinkistään jo joskus raskauden puolivälissä ja huomasin nukahtaneeni alta aikayksikön.

Nyt, kun asentoa hakiessa (vatsallani nukkuja!) ja kuumuutta sietäessä nukahtaminen tuntuu vaikealta, olen palannut hengitysharjoitusten pariin. Harjoitusintoa on lisännyt myös supistelu (sama tilanne oli ollut joogakaverillani). Vauvan unijutussa joogaopettaja Malla Rautaparta kehottaakin raskaana olevaa tekemään hengitysharjoituksia rentoutumismielessä. Tulee mieleen, että olisiko taas luonto hoitanut asian viisaasti: Unihäiriöitä voi hoitaa rentoutumalla ja keskittymällä omaan kehoon. Ja se kaikki on valmentautumista synnytykseen.

Kuten jutussa sanotaan:

"Hengitysharjoitukset voivat auttaa unen tuloa ja vähentää huolta."

Synttäritön

Lasten syntymäpäivät eivät kuulemma olekaan aina hauska juttu. Tarinoita kuuluu sieltä täältä, ja uusimman Meidän Perheen (7/2010) pääkirjoituksessakin voivotellaan syntymäpäivien vaativuutta.

Keväällä kävin melkein viikon kestäneillä 2-vuotissynttäreillä. Perhe oli päättänyt kutsua Iiskon oikeana syntymäpäivänä kavereita käymään ja lauantaina sukulaisia. Lopulta synttärivieraita kävi aamua iltaa monta päivää. Vastaavia tilanteita voivotellaan pääkirjoituksessakin.

Aslan 2-vuotissynttärit jäivät pitämättä. Pakkoko minun on niitä järjestää, jos en jaksa, jos ei huvita, jos ei ole aikaa, jos ei olla kotona ja jos perhe ei ole edes koossa silloin. Juhliminen kaksi kuukautta myöhässä olisi ollut minusta typerää. Syntymäpäivänä toki muistimme syntymäpäivän ja kävimme eräässä hauskassa paikassa: vaarin työpaikalla konehallissa. Mutta juhlia ei ollut.

Perheellisessä kaveripiirissä synttäreiden laiminlyöminen on herättänyt jännänlaista ihmetystä. Se ei ollut tavallista kummastelua, vaan kiusaantunutta ihmettelyä siitä, että miksi ihmeessä. Yhden mukaan synttäreiden väliin jättäminen on todella outoa. Toinen sanoi spontaanisti puolitoista kuukautta synttäreiden jälkeen, että kyllä ne täytyy nyt pitää. Yleensä puhumme ystävien kanssa avoimesti omista ja toisten valinnoista, mutta tässä synttäriasiassa moni ei selvästikään ole uskaltanut sanoa ajatuksiaan minulle ääneen.

Myöhemmin, tulevassa elämässä tarkoitus ei ole piinata lasta puuttuvilla synttäreillä, jos "ne on pidettävä". Mutta sen aika ei ole kaksivuotiaan kanssa, jos ei siltä tunnu.

Aitoa

Ostimme omakotitalon viime syksynä. Talven mittaan olemme tehneet taloa omaksemme. Projektina on lähinnä seinäpintojen remontointi, sillä ison remontin tarvetta ei pitäisi olla.

Olen miettinyt paljon sitä, miten kuvailisin sitä, miten kaikki etenee: harkitusti ja tarkasti. Sitten olen pohtinut, miten kertoisin, miksi kaikki etenee juuri niin.

Viime syksyn Koti ja Keittiö -lehdessä (9/2009) olikin eräässä kotiesittelyssä oiva kommentti siitä, miten kotia laitetaan.

"Stefanin mielestä kaunis koti vaikuttaa suoraan ihmisen hyvinvointiin. - Jos koristelet kotia liikaa, teet siitä jotain, mitä se ei oikeasti ole. Monilla sisustaminen menee yli. Minulle estetiikka on aitoutta, niukkuutta ja yksinkertaisuutta. Etsimme aitoutta muussakin elämässä."

Voisin kai itsekin sanoa samoin.