torstai 15. heinäkuuta 2010

Uneton kesäyössä

Raskaana uni on kevyttä, sanoo Vauva-lehden tämänvuotinen odotusnumero (3/2010). Minulla on laskettuun aikaan pari viikkoa, ja jo parin viikon ajan yöt ovat olleet hieman vaivalloisia. Pitää käydä vessassa, rauhoitella Aslaa ja kääntää asentoa. Nukkuminen käy kohtuullisen kätevästi, mutta unen odottelu pelottaa.

Kevään äitiysjoogaryhmässä yksi kokenut joogasynnyttäjä kertoi käyttäneensä synnytyksessä kolmiohengitystä. Kerroin kokeneeni sen vaativaksi, sillä sitä olisi pitänyt harjoitella ennen Aslan synnyttämistä. Hän kertoi harjoitelleensa sitä aina iltaisin ennen nukahtamista. Kokeilin sitä hänen vinkistään jo joskus raskauden puolivälissä ja huomasin nukahtaneeni alta aikayksikön.

Nyt, kun asentoa hakiessa (vatsallani nukkuja!) ja kuumuutta sietäessä nukahtaminen tuntuu vaikealta, olen palannut hengitysharjoitusten pariin. Harjoitusintoa on lisännyt myös supistelu (sama tilanne oli ollut joogakaverillani). Vauvan unijutussa joogaopettaja Malla Rautaparta kehottaakin raskaana olevaa tekemään hengitysharjoituksia rentoutumismielessä. Tulee mieleen, että olisiko taas luonto hoitanut asian viisaasti: Unihäiriöitä voi hoitaa rentoutumalla ja keskittymällä omaan kehoon. Ja se kaikki on valmentautumista synnytykseen.

Kuten jutussa sanotaan:
"Hengitysharjoitukset voivat auttaa unen tuloa ja vähentää huolta."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lukijat