Kävin synnyttämässä elokuun alussa. Nyt olen kahden siis kahden lapsen äiti.
Ennakkoon synnytys ei jännittänyt. Olin jo kerran kokenut, miten oma kehoni toimii. Epävarmuutta aiheuttavista asioista olin ottanut aiempaa paremmin selvää. Sellaisia olivat esimerkiksi toimiminen ponnistusvaiheessa ja välilihan leikkauksen välttäminen. Olin perehtynyt synnytyksen luonnolliseen kulkuun hyvin, ja hahmotin, millainen urakka eri vaiheineen olisi edessä. Kaiken varalta ympärilläni olisi sairaala ja hoitohenkilökunta.
Kun synnytys läheni ja koitti, ymmärsin jännittäväni. Jännitin sitä, että olen ensikertalainen uudelleensynnyttäjänä. Suurin toive ja pahin pelko oli se, että lapsi syntyisi erityisen nopeasti. Mitä siinä pelkäsin? En mitään järjellistä. Kai vain pelkäsin sitä, että lapsi yhtäkkiä humpsahtaa ulos. Lisäksi jännitin sitä, millainen kätilö tuekseni sattuu. Aslan synnytystä hoitanut kätilö ei ollut kovin synnyttäjälähtöinen.
Kesän mittaan olin kuullut varovaisia huhuja siitä, että synnyttäjien palaute Lapin keskussairaalasta on muuttunut parin vuoden aikana parempaan. Tämänkesäisen synnytyksen jälkeen voin todeta, että siltä minustakin tuntuu. Minulle sattui sekä aamuvuoroon että iltavuoroon mukavat kätilöt, jotka olivat valmiita toimimaan synnyttäjälähtöisesti. Se oli tärkeää, koska olin itse valmistautunut synnyttäjäksi enkä potilaaksi.
Aamuvuoron kätilö kai jopa ilahtui suhtautumisestani. Hän sanoi, että usein synnyttäjä vain toivoo, että saisi kaiken mahdollisen hoidon ja avun heti. Myös iltavuoron kätilö suhtautui luomutoiveeseeni ymmärtäväisesti, vaikkei ehkä ollut vakuuttunut siitä, että joku haluaa kokea kaiken sen kivun ja tuskan. Kahden synnytyksen perusteella kuulun niihin, joiden synnytys etenee rentoutumisesta huolimatta hitaasti ja erittäin kivuliaasti.
Valmistautuminen, kipu ja tuska kannatti. Säästyin kummemmilta vaurioilta, ja koko ajan olen saanut kuulla, että en näytä yhtään siltä, että olisin synnyttänyt eilen / pari päivää sitten / viime viikolla. Se on, kuulkaa, suuri ilo olla hyvässä kunnossa synnytyksen jälkeen.
---
PS. Minulla ei ole senkummempia tietämyksiä luomusynnytyksestä tai aktiivisesta synnytyksestä, joten en niistä yksityiskohtaisesti kirjoittele. Itse olen valmistautunut synnytyksiin äitiysjoogassa, vertaiskeskusteluilla luomusynnyttäjäystävieni kanssa ja tutustumalla Bebesinfon synnytysmateriaaliin.
torstai 26. elokuuta 2010
sunnuntai 25. heinäkuuta 2010
Sisätilat ulkona
Nyt on keksitty oikein oiva markiisiseinä terassien sun muiden suojaksi. Jos siis joka paikkaan ei halua lasitusta, voi asentaa markiisiseinän. Tämän ilon minulle esitteli Osaava kodinrakentaja (6/2010).
Olen yrittänyt etsiä meille pihakalusteita, siis ulkokalusteita. Valikoima on nykyisin hämmästyttävän suppea, sillä nykyaikaiset pihakalusteet pitää suojata muun muassa sateelta ja auringolta. Kaiken lisäksi niitä pitää huoltaa vähän väliä.
Uusimmassa Meidän Talossa esitellään tämän kesän asuntomessukohteet. Arkkitehdin antamat arvostelut ilahduttavat minua suuresti! Monessa kohteessa hän kritisoi ylimitotettuja terasseja. Olenkin odottanut, koska tämä vuosia jatkunut kestopuuterassi-tanssilavamuoti alkaa kadota. Lisäksi odotan, mitä tapahtuu seuraavaksi nyt jo katetuille, seinitetyille, valaistuille ja lämmitetyille terasseille.
Mies ilahdutti minua viime syksynä pihaideallaan. Hän oli ehkä vähän haaveillut nykyaikaisesta puisesta terassi-pihakäytävästä. Lopulta hän keksi, että haluaa tehdä pihalle inva-mitoitetut pitkospuut - siis sellaiset, joita käytetään muun muassa estettömillä luontopoluilla. Isot lankut, puutapit, ah. Sitä odotan! Ja sitten minä hankin sellaiset pihakalusteet, joita voi pitää ulkona.
Olen yrittänyt etsiä meille pihakalusteita, siis ulkokalusteita. Valikoima on nykyisin hämmästyttävän suppea, sillä nykyaikaiset pihakalusteet pitää suojata muun muassa sateelta ja auringolta. Kaiken lisäksi niitä pitää huoltaa vähän väliä.
Uusimmassa Meidän Talossa esitellään tämän kesän asuntomessukohteet. Arkkitehdin antamat arvostelut ilahduttavat minua suuresti! Monessa kohteessa hän kritisoi ylimitotettuja terasseja. Olenkin odottanut, koska tämä vuosia jatkunut kestopuuterassi-tanssilavamuoti alkaa kadota. Lisäksi odotan, mitä tapahtuu seuraavaksi nyt jo katetuille, seinitetyille, valaistuille ja lämmitetyille terasseille.
Mies ilahdutti minua viime syksynä pihaideallaan. Hän oli ehkä vähän haaveillut nykyaikaisesta puisesta terassi-pihakäytävästä. Lopulta hän keksi, että haluaa tehdä pihalle inva-mitoitetut pitkospuut - siis sellaiset, joita käytetään muun muassa estettömillä luontopoluilla. Isot lankut, puutapit, ah. Sitä odotan! Ja sitten minä hankin sellaiset pihakalusteet, joita voi pitää ulkona.
maanantai 19. heinäkuuta 2010
Räkkä
Tänä kesänä on ollut aivan järkyttävästi mäkäräisiä ja paljon sääskiäkin. Lehdissä on vinkkejä siitä, miten lapsi suojataan ötököiltä. Minä haluaisin tietää myös sen, miksi lapsi pitäisi suojata ötököiltä.
Asla tuli juhannuksena kaikista vaatteiden saumakohdista ja paljailta pinnoilta mäkäröiden syömäksi. Puremarei'istä vuosi verta, paukamia oli paljon ja lapsi näytti aika nuijitulta. Mutta haitta näytti olevan esteettinen. Paukamat eivät häirinneet yöunia eikä Asla niitä muutenkaan kynsinyt.
Heti, kun ötökkäkausi alkoi, päätin olla tekemättä asiasta ongelmaa, jos ongelmaa ei ilmene. Nyt sääskensyömät näyttävät vähän kutiavan, mutta toistaiseksi tavallinen vaatetus suojaa riittävästi. En ymmärrä hyttysvouhotusta, jos lapsi itse näyttää sääskien sun muiden kanssa pärjäävän. Altistus lisää sietokykyä useimmilla, ja mikä merkittävintä: meidän lapsemme on syytä tottua ulkoilmaan.
Meidän Perheessä (7/2010) utsjokelainen Annukka Hirvasvuopio-Laiti kertoo, että Lapissa vauvaa ei välttämättä voi nukuttaa ulkona, koska sääskiverkko ei suojaa mäkäräisiltä eikä polttiaisilta. Tuota en ollut tullut ajatelleeksi. Aslan vauvakesänä ötököitä ei ollut näin paljon.
Laitin perheen esikoinen on kerran kärsinyt pahasti mäkäräisistä, joilta siis ei pysty oikein edes vaatteilla suojautumaan. Allergisen reaktion saaneesta kaksivuotiaasta oli pihaleikkien jälkeen löytynyt 68 puremaa. Melkoinen hyökkäys.
Asla tuli juhannuksena kaikista vaatteiden saumakohdista ja paljailta pinnoilta mäkäröiden syömäksi. Puremarei'istä vuosi verta, paukamia oli paljon ja lapsi näytti aika nuijitulta. Mutta haitta näytti olevan esteettinen. Paukamat eivät häirinneet yöunia eikä Asla niitä muutenkaan kynsinyt.
Heti, kun ötökkäkausi alkoi, päätin olla tekemättä asiasta ongelmaa, jos ongelmaa ei ilmene. Nyt sääskensyömät näyttävät vähän kutiavan, mutta toistaiseksi tavallinen vaatetus suojaa riittävästi. En ymmärrä hyttysvouhotusta, jos lapsi itse näyttää sääskien sun muiden kanssa pärjäävän. Altistus lisää sietokykyä useimmilla, ja mikä merkittävintä: meidän lapsemme on syytä tottua ulkoilmaan.
Meidän Perheessä (7/2010) utsjokelainen Annukka Hirvasvuopio-Laiti kertoo, että Lapissa vauvaa ei välttämättä voi nukuttaa ulkona, koska sääskiverkko ei suojaa mäkäräisiltä eikä polttiaisilta. Tuota en ollut tullut ajatelleeksi. Aslan vauvakesänä ötököitä ei ollut näin paljon.
Laitin perheen esikoinen on kerran kärsinyt pahasti mäkäräisistä, joilta siis ei pysty oikein edes vaatteilla suojautumaan. Allergisen reaktion saaneesta kaksivuotiaasta oli pihaleikkien jälkeen löytynyt 68 puremaa. Melkoinen hyökkäys.
sunnuntai 18. heinäkuuta 2010
Hitailun huipennus?
Neuvoloissa, kyselyissä ja raskausjutuissa on nykyään olettamus, että vauvaa toivova tai raskautta epäilevä tekee testin. Omasta elämästäni tiedossa on kaksi raskautta, mutta en edes tiedä, miltä raskaustesti näyttää.
Aslan odotus alkoi järkyttävillä vihlovilla vatsakivuilla. Tiesin epäillä raskautta, enkä lähtenyt tutkituttamaan niitä. Uskon yhä, että nuo kohdun kasvusta johtuvat kivut olivat kovempia kuin synnytyskivut. Viikon kärsimisen jälkeen kävin lopulta tekemässä testin YTHS:llä. Se kun oli ilmainen. Tätä toista raskautta ei ole testattu lainkaan. Kyllä se kävi aikaa myöten selväksi, että äitiysneuvolan asiakkaaksi tässä joutaa.
Eräässä vanhassa Vauva-lehden jutussa raskaustestin kuvataan mullistavan maailman. Minusta on ollut mukavampaa kasvaa raskauteen pikku hiljaa. Päivä päivältä ensiepäilys on muuttunut isommaksi epäilykseksi ja lopulta varmemmaksi arvailuksi. On ollut kasvattavaa kuunnella rauhassa omaa kehoa. On mukavaa olla malttavainen.
Aslan odotus alkoi järkyttävillä vihlovilla vatsakivuilla. Tiesin epäillä raskautta, enkä lähtenyt tutkituttamaan niitä. Uskon yhä, että nuo kohdun kasvusta johtuvat kivut olivat kovempia kuin synnytyskivut. Viikon kärsimisen jälkeen kävin lopulta tekemässä testin YTHS:llä. Se kun oli ilmainen. Tätä toista raskautta ei ole testattu lainkaan. Kyllä se kävi aikaa myöten selväksi, että äitiysneuvolan asiakkaaksi tässä joutaa.
Eräässä vanhassa Vauva-lehden jutussa raskaustestin kuvataan mullistavan maailman. Minusta on ollut mukavampaa kasvaa raskauteen pikku hiljaa. Päivä päivältä ensiepäilys on muuttunut isommaksi epäilykseksi ja lopulta varmemmaksi arvailuksi. On ollut kasvattavaa kuunnella rauhassa omaa kehoa. On mukavaa olla malttavainen.
perjantai 16. heinäkuuta 2010
Synnytysvalmennus sinne päin
Piipahdin sairaalassa viime yönä tutkituttamassa kipujani. Makoilin tarkkailuhuoneessa ja kuuntelin seinäntakaisen synnytyssalin ääniä. Ensin kiinnitin huomiota kitaransoittoon. Luulin vauvan jo syntyneen ja isän soittelevan tervetulomusiikkia.
Myöhemmin kuuntelin pitkän tovin aivan hirveää huutoa, siis ponnistusvaihetta. Kitaransoitto olikin rentoutusapua. Koitin muistella, mitä olen ponnistusvaiheen äänenkäytöstä oppinut. Järkeilin, että jos oikein huutaa ja puhkuu, voima suuntautuu suusta ulos, ei niinkään lantionseudulle. Netistä äsken vilkaisin keskustelupalstoja, ja osa kertoi ponnistusvaiheen huudon olleen muuta kuin kipuhuutoa. Oma ponnistusvaiheeni Aslan kanssa meni siinä sivussa. Ei tuntunut paljon miltään, paitsi epämukavalta. Siksi en oikein tiedä sen vaiheen äänenkäytöstäkään.
En tiedä, oliko naapurihuoneen huuto hyvää vai huonoa synnytyksen edistymisen kannalta, mutta sain syyn miettiä taas lempiaihettani, synnytysvalmennusta. Edellisiltana olin lukenut Vauvasta (372010) synnytysvalmennusjutun. Kauhistuttavaa, miten esimerkkipariskunnan läpikäymä valmennus eteni.
Myöhemmin kuuntelin pitkän tovin aivan hirveää huutoa, siis ponnistusvaihetta. Kitaransoitto olikin rentoutusapua. Koitin muistella, mitä olen ponnistusvaiheen äänenkäytöstä oppinut. Järkeilin, että jos oikein huutaa ja puhkuu, voima suuntautuu suusta ulos, ei niinkään lantionseudulle. Netistä äsken vilkaisin keskustelupalstoja, ja osa kertoi ponnistusvaiheen huudon olleen muuta kuin kipuhuutoa. Oma ponnistusvaiheeni Aslan kanssa meni siinä sivussa. Ei tuntunut paljon miltään, paitsi epämukavalta. Siksi en oikein tiedä sen vaiheen äänenkäytöstäkään.
En tiedä, oliko naapurihuoneen huuto hyvää vai huonoa synnytyksen edistymisen kannalta, mutta sain syyn miettiä taas lempiaihettani, synnytysvalmennusta. Edellisiltana olin lukenut Vauvasta (372010) synnytysvalmennusjutun. Kauhistuttavaa, miten esimerkkipariskunnan läpikäymä valmennus eteni.
"Synnytysvideo on edennyt ponnistusvaiheeseen. --- Selväksi käy silti, että synnytys on totista työtä... --- Videon katsomisen jälkeen...pohtia neljää kysymystä: Millaisia ajatuksia tuleva synnytys herättää? Minkälaisena näet oman roolisi synnytyksessä? Mitä odotat synnytyksessä kumppaniltasi? Mitä toiveita ja pelkoja synnytykseen liittyy? --- Erästä odottavaa äitiä huolestuttaa, miten hän mahtaa reagoida kipuun. Ja miten kätilö suhtautuu, jos synnytyssalissa ei pystykään käyttäytymään aivan salonkikelpoisesti? --- Myös epiduraalipuudutus herättää kysymyksiä."Tietenkään en tiedä, miten jutun pohjana ollut valmennus oikeasti eteni, mutta karulta kuulostaa, että ei olisi ollenkaan käyty läpi sitä, että äiti voi itse vaikuttaa synnytyksen kulkuun. Sitä, että synnytykseen voi valmentautua. Sitä, että synnytystä voi sekä edistää että hidastaa. Mitenkään monimutkaisista asioista ei ole kyse, mutta silti kipuja pohtivaa lohdutetaan usein kuten Vauvankin jutussa:
"Luottakaa kätilöihin. Suomessa on maailman ammattitaitoisimmat kätilöt."
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)