sunnuntai 25. heinäkuuta 2010

Sisätilat ulkona

Nyt on keksitty oikein oiva markiisiseinä terassien sun muiden suojaksi. Jos siis joka paikkaan ei halua lasitusta, voi asentaa markiisiseinän. Tämän ilon minulle esitteli Osaava kodinrakentaja (6/2010).

Olen yrittänyt etsiä meille pihakalusteita, siis ulkokalusteita. Valikoima on nykyisin hämmästyttävän suppea, sillä nykyaikaiset pihakalusteet pitää suojata muun muassa sateelta ja auringolta. Kaiken lisäksi niitä pitää huoltaa vähän väliä.

Uusimmassa Meidän Talossa esitellään tämän kesän asuntomessukohteet. Arkkitehdin antamat arvostelut ilahduttavat minua suuresti! Monessa kohteessa hän kritisoi ylimitotettuja terasseja. Olenkin odottanut, koska tämä vuosia jatkunut kestopuuterassi-tanssilavamuoti alkaa kadota. Lisäksi odotan, mitä tapahtuu seuraavaksi nyt jo katetuille, seinitetyille, valaistuille ja lämmitetyille terasseille.

Mies ilahdutti minua viime syksynä pihaideallaan. Hän oli ehkä vähän haaveillut nykyaikaisesta puisesta terassi-pihakäytävästä. Lopulta hän keksi, että haluaa tehdä pihalle inva-mitoitetut pitkospuut - siis sellaiset, joita käytetään muun muassa estettömillä luontopoluilla. Isot lankut, puutapit, ah. Sitä odotan! Ja sitten minä hankin sellaiset pihakalusteet, joita voi pitää ulkona.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Lukijat