Työntekijä - itsensä työllistäjä - yrittäjä

Työelämäkäsityksemme tuulettuvat toivottavasti pian. Oikein ristivedolla.

Oma ammattiliittoni Journalistiliitto haluaa parantaa itsensä työllistäjien asemaa. Itsensätyöllistäjä ymmärretään nykyisin freelanceriksi eli työntekijäksi, joka tekee töitä useille toimeksiantajille. Itsensätyöllistäjä on jotain työntekijän ja yrittäjän väliltä. Ja kun on jotain väliltä, on väliinputoaja.

Minusta itsensätyöllistäminen on tulevaisuuden työmuoto. Vakituinen tai pitkä määräaikainen työsuhde kuulukoon jatkossakin työhön, johon tarvitaan tekijää jatkuvasti. Niin sanottua silpputyöongelmaa kuitenkin auttaisi, jos useille eri työnantajille työskenteleminen tehtäisiin helpommaksi esimerkiksi verokortti- ja päivärahakäytäntöjä uudistamalla. Ihmisen kannalta olennaisinta ei ole päivittäinen tulo, kuten se päivärahojen laskennassa nähdään, vaan kuukausitulo.

Itsensä työllistäviä on perinteisesti ollut luovilla aloilla, kuten juuri toimittajissa, mutta määrä kasvaa jatkuvasti muillakin aloilla. Ja kasvaisi aivan varmasti reilumminkin, jos useille toimeksiantajille työskenteleminen olisi nykyistä helpompaa.

Journalistiliiton mukaan itsensä työllistäjät katsotaan yrittäjiksi, vaikka heidän ansiotasonsa on jäänyt matalammaksi kuin työntekijöillä. Ammattiliitto ei voi palkkiotasossa auttaa, sillä kartellisäännösten vuoksi freelancereiden palkkioiden yhteinen edunvalvonta on mahdotonta.

Voi höpöys. Millaisen kartellin kymmenen yksittäistä toimittajaa onnistuu tekemään isoa mediayhtiötä vastaan? Ei minkäänlaista. Mutta olisipa hauskaa, jos iso mediatalo voitaisiin tuomita monopoliaseman väärinkäytöstä työnantajana.*

---

* Isot lehtitalot ovat ottaneet Suomessakin tavaksi sanella freelancer-sopimusten ehdot toteamalla, että ota tai jätä. Freelancer luovuttaa juttujen ja kuvien oikeudet niin, että lehtitalo saa käyttää niitä jatkossakin ja jopa myydä niitä. Vastuut saattavat kuitenkin jääädä alkuperäiselle tekijälle.

Kummitaulut

Tein lapsille kummitaulut. Molemmissa on kummilta saatu kastelahja. Tauluista tuli sopivasti toistensa kaltaiset, mutta kuitenkin keskenään aivan erilaiset, yksilölliset.

Junnan taulu on jalanjälkivalos, jonka teimme, kun hän oli kolmen kuukauden ikäinen. Vaihdoin tauluun kehysnauhan, minkä myötä siitä tuli oikein sievä ja meidännäköisemme. Alkuperäiset nauhat olivat siniset.

Aslan taulussa on hänen kastelahjakseen saama komsiopallo. Se on hopeariipus, jollainen ripustettiin ennen Lapissa lapsen komsioon. Komsio on koppa, jossa saamelaiset kuljettivat imeväisikäisiään. Nykyään hopeapallon voisi vastaavasti ripustaa pinnasängyn ylle tai vaunun kuomuun. Riipus suojeli lasta maahisilta, joilla oli tapana vaihtaa ihmisvauvan tilalle maahisvauva.

Lapsia taulut muistuttavat kummeista ja kasteesta. Ripustimme taulut makuuhuoneeseemme. En halunnut sinne lasten kuvia, mutta symbolinen taulu sopii huoneeseen hyvin. Taulut ovat minulle aamuisin ja iltaisin ihana muistutus rakkaista lapsistamme.

Että vain ja ainoastaan sosetta vauvalle

Sain Prismasta erikoistarjouksen: Braun-pikasekoitin vain 69,95 eurolla!

Tämä on tätä, että mikään ei ole kaupallisempaa kuin lastensaaminen. Menepä laittamaan nimesi johonkin lipukkeeseen, niin saat kotiisi ihan erikseen pyytämättä Pilttipiiri-lehden, tukuttain kirjakerhomainoksia, puuronäytteitä, marketin jugurttitarjouskuponkeja ja matkatoimistojen mukamasalennuskirjeitä.

Pikasekoitinmainos on ihanan ylimalkainen. Sillä on kuulemma helppo valmistaa vauvanruokaa, kun se on täydellinen apulaiseni - tai siis olisi, jos sen ostaisin. Sanotaanpa mainoksessa sekin, että "on tärkeää valmistaa ruoka oikein". Sitä ei sanota, miten sen voi tehdä väärin.

Maalaisjärki hoi. Mulla on sähköhella, kattila ja vesihana. Mie keitän vauvalle potut. Se on helppoa - onnistuu ilman apulaistakin.

Rahat ei riitä

Harmi, että asun eri vaalipiirissä kuin kuntaministeri Tapani Tölli (kesk). Melkeinpä puolueesta riippumatta olen valmis äänestämään sitä, joka uskaltaa sanoa ääneen, että tällä menolla Suomi on pian entinen hyvinvointivaltio.

Töllihän puhui helmikuun alussa siitä, että ihmisten on otettava enemmän vastuuta itsestään.

Me olemme tottuneet ajattelemaan, että teki ihminen millaisia elämäntapavalintoja hyvänsä, kyllä systeemi hoitaa seuraukset.

Tämä on ihan eri asia kuin muinainen puhe siitä, että tupakoitsijoilta pitää leikata terveydenhuoltoetuuksia. Tölli sanoo, että ihmisten itseauttamiskykyä ja vastuuta omista valinnoista pitää kasvattaa. Hädänalaisia pitää auttaa, mutta muutoin ihmiset joutaisivat huolehtia enemmän toisistaan, vaikkapa lastenkasvatuksesta tai vanhustenhoidosta.

Minusta olisi tärkeää, että valtio ja kunnat tukisivat nykyistä enemmän vapaaehtoistoimintaa. En ymmärrä sitä, että kunta järjestää sählykerhon, kun halvempaa ja tehokkaampaa olisi tukea harrastusjärjestöjä. Vakavissakin asioissa, vaikkapa sairauksissa, yhdistykset pystyvät usein tarjoamaan paljon parempaa palvelua kuin kunnat ja valtio.

Parhaimmillaan yhdistykset tukevat innovatiivisuutta ja parantavat yhteiskuntaa. Esimerkiksi Hengitysliitto Heli on tehnyt paljon hyvää asumisterveyden eteen. Muutaman innostuneen aikanaan perustama Kestovaippayhdistys taas on tsempannut jo äitiyspakkausraadinkin kestovaippojen puolelle. Aika hienoa.

Katso, kaikki rapistuu

Oliko se niin, että Rooma kukoisti niin kauan kuin huikea saavutus, viemäriverkosto, pelasi?

Täällä Rovaniemellä korjataan jo ainakin toista talvea yllättäviä vesivuotoja. Sattumaltahan putket rikkoontuvat aina silloin tällöin, mutta vieläkään ei uskota, että vesilaitoksen työntekijät ovat tosissaan: vesijohtoverkostoa korjataan aivan liian hitaasti.

VR yrittää pysyä raiteillaan. Routavauriot kuulemma pahenevat vuosi vuodelta. Samoin on katujen laita. Peruskorjauksiin ei ole tarpeeksi rahaa.

Asiat tulevat esiin pikkuhiljaa. Junat myöhästelevät, nopeusrajoituksia lasketaan, vesimaksuja nostetaan ja kotikadun kunnosta valitetaan tekstaripalstoilla. Siltikään ihmiset eivät tajua, että elämme elämää, johon meillä ei ole varaa.

Itseluottamusta tukemassa

Muotisuunnittelija Hanna Sarén vaatii Meidän Perheen (10/2010) haastattelussa, että lapselle pitää antaa oikeus pukeutua mielenkiintoisesti.

Kyllä he oppivat myöhemmin järkevänkin pukeutumisen.

Tv-kokki Janne Pekkala puolestaan julisti joskus, että lapsella pitää olla vapaus kokeilla keittiössä. Kerrankin isä-Pekkala oli saanut iltapalaksi jotain, jossa oli muistaakseni muroja, nakkeja ja maitoa. Tai jotain muuta yhtä kummallista. Sarénkin puolustaa kokeilevaisuutta. Hänen mielestään lapsen omat vaateyhdistelmät ovat paljon hauskempia kuin aikuisten.

Sarénin hehkuttamaa pukeutumisasiaa en ole aiemmin miettinyt, mutta ruokaoivalluksen olen kokenut. Toivon, että Asla saisi itse tutustua makuihin ja makuyhdistelmiin. Monta kertaa olen huomannut aikuisen opettamistarpeen turhaksi. Miksi aikuisen piti valistaa, että karjalanpiirakan päälle ei voi panna yhtäaikaa kinkkua ja lohta? Tai miksi aikuisen piti sanoa, että pelkkä nuudeli ei ole hyvää, vaan sen kanssa pitää syödä kastiketta? Tai miksi aikuisen piti tempaista voileipäkeksi lapsen kädestä voideltavaksi - kuka sitä nyt kuivaa keksiä söisi?

Oma kieli, oma keho

Jos minua haastateltaisiin perhejuttuun oman alani asiantuntijana, julistaisin, että lapsen pitää saada tutustua kieleen rauhassa. Liikunnanopettajamieheni taas sanoisi, että, lapsen pitäisi oivaltaa itse liikesarjoja ja liikemalleja.

Ystävälleni Jaakolle Asla, 2, kertoi kerran, että "met kävimä huomena uimahallissa". Jaakko vastasi, että eihän noin voi sanoa. Lapsen kielenkehityksen mielenkiintoisin vaihe on, kun hän oppii itse sanojen merkityksiä. Esimerkiksi vielä vuosi sitten tippuminen, kaatuminen ja kädestä lipeäminen olivat kaikki Aslan kielessä 'kaatumista'. Hiljalleen merkitykset ja sanat löysivät toisensa.

Liikkumisen oivaltamista koimme vasta luistinten kanssa. Kokeilimme luisteluttaa ensikertalaista perinteisesti tukien, mutta totesimme sen olevan turhaa. Aslahan vain nojasi luisteluttajaan. Sitten käskimme pojan seisoa jäällä ja etsiä liikettä. Tueksi annoimme pikkuveljen vaunut. Parin minuutin jälkeen oli aika lopettaa. Luistelu oli vielä turhan vaivalloista. Parempi harrastaa lajia sitten, kun lapsen keho on siihen valmis, ehkäpä ensi talvena.

Liikuntataidoissa vanhempien kunnianhimo on yleensä suuri. Pienille lapsille opetetaan herkästi yksittäisiä taitoja: koripallon heittämistä sormiotteella, jalkapallon potkaisemista sisäsyrjällä tai kuperkeikan tekemistä. Tärkeämpiäkin asioita olisi, esimerkiksi peleissä pelin hahmottaminen ja tilanteisiin reagoiminen. Yleinen kompurointi taas on motorisesti kehittävämpää kuin kuperkeikat.

Hämmentävät tapaopit

Pukeutuminen on minusta hyvä esimerkki siitä, miten lapselle yritetään siirtää aikuisen koodistoa. Lapsen itsetunnon kehittymistä vaikeuttaa, jos hän joutuu miettimään asoita aikuisten sovinnaisuuskoodien kautta, vaikka ei itse niitä luontevasti ymmärrä. Hän ei ymmärrä, miksi aikuisten mielestä jotkut asiat eivät sovi yhteen. Siitä hän hiljalleen siirtää valintavastuun aikuiselle, kun kokee, ettei osaa.