Äitiyslomalaisen aamu alkaa. Vauva herää. Mies lähtee töihin. Aamupesulle. Pue vauva. Pukeudu. Aamupalaa itselle ja lapselle. Siivoilua (lapsen, keittiön, itsensä). Jaahas, päiväuniaika koittikin jo. Äkkiä pakkaamaan. Mitä tänään pitikään... (kauppalista? kirjaston kirjat? perhekerhopäivä? kyläilyä kaverin luona? kartongit keräykseen? neuvola?)
Itkee jo. Meinaapa puhalluttaa. Yksi, kaksi, kolme, neljä, vaikka sata.
Lastenhoitokeskustelu Nina Mikkosen peesissä on ollut ihanan mustavalkoinen: hyvä äiti hoitaa lapsensa kotona ja fasisti vie hänet päiväkotiin. Neutraalit nössykät sanovat tähän, että vanhemmilla pitää olla aito mahdollisuus valita, kummin tekee. Ja että kotihoidon tukea pitää nostaa. Tuommoinen puhe on ihan hötöntöttöä, mitä itse ongelmaan tulee.
Kökitäänkö kotona keskenämme?
Erään tutkijan mukaan (aamu-TV:ssä taannoin) vanhempien merkittävin ongelma on yksinäisyys. Suurimman osan äitiyslomastani olen kokenut kotona vauvan kanssa olemisen raskaaksi. Olemmekin kulkeneet paljon ihmisten ilmoilla - kaupoissa, kylästelemässä, perhekerhoissa ja jopa miehen työpaikalla.
Minusta omat vanhemmat ovat lapsen parhaat hoitajat, mutta "äiti ja lapsi kaksin päivät kotona" -ympäristö on luonnoton. Se aiheuttaa äidille turhautumista, väsymistä ja yksinäisyyttä. Lapsi jää paitsi sosiaalisista kontakteista.
Maikkarin 45 minuuttia -ohjelmassa Jari Sarasvuo sanoo, että lapset pitäisi varhain laittaa kilpailullisiin tilanteisiin. Hänen mukaansa lapselle on hyödyllistä, että hän välillä onnistuu ja välillä epäonnistuu ja "tottuu siihen, mitä elämä on oikeasti". Kommentaattoriksi kutsuttu pastori Jaakko Heinimäki taas toivoo lapsille harrastuksia, jotka eivät perustu vastustajan kukistamiseen, vaan yhdessä tekemiseen. Katsoin ohjelman ja mietin heti, että kohta moralistit ampuvat Sarasvuon alas. Totta kai lapsi tarvitsee kilpailullisia tilanteita. Ei Sarasvuo puhunut kilpaurheilusta, vaan kilpailullisista tilanteista. Minusta ne voivat olla hyvin pieniäkin. Kun kerhotäti kysyy viikonloppukuulumisia, lapset opettelevat ottamaan puheenvuoron (ja kuuntelemaan). Ponnistella voi muutenkin kuin urheilemalla.
Täytä kasvatusvastuusi parissa tunnissa
Nina Mikkonen latasi päivähoitokeskusteluun aiheellista yhteiskuntakritiikkiä. Se ymmärrettiin niin, että päiväkodin työntekijöitä ei arvosteta. Arvosteluhan kohdistui - tai ainakin pitäisi kohdistua - päivähoitojärjestelmään. Miten kasvatusvastuu voi olla kotona, jos lapset ovat yhdeksän tuntia valveillaojoajastaan muualla kuin kotona? Minä menin pienenä hoitoon. Väkisinkin se etäännytti vanhemmista. Ei kaikesta päivän aikana tapahtuneesta ehtinyt raportoida kotona.
Ei kotona hoitava tarvitse palkkaa
Kotihoidon pitäisi olla kliseisesti "aito mahdollisuus" eli Kelan pitäisi maksaa kotiin jäävälle paremmin. Tv-uutisissa tavikset toistelevatkin, että hyvä rikas-Mikkosen on puhua. Monessa perheessä raha käy vähiin, jos molemmat vanhemmat eivät ole töissä. Kotihoidon tuen korottaminen ei ole ainoa apu. Hyvää perhepolitiikkaa olisi vähentää lapsiperheiden kuluja. Esimerkiksi asuntojen hinnat ja lainat pitäisi saada kohtuulliselle tasolle. Puoli sanaa on totta toki Mikkoseltakin: taloudellinen pakko ei aina ole taloudellinen pakko, jos halutaan valita toisin.
Moni äiti lähtee lopulta töihin lepäämään. Saahan töissä käydä esimerkiksi rauhassa vessassa. Kotihoidon ainoa kynnyskysymys ei siis ole raha, vaan vanhemman henkinen hyvinvointi. Kuntaliiton varhaiskasvatustyöryhmä esitti vastikään (STT 3.2.), että kaikille yli 3-vuotiaille pitäisi tarjota avoimen päiväkodin palvelut. Kannatan! Lisäksi päivähoitoa pitäisi kehittää avoimen päivähoidon, osa-aikaisen päivähoidon ja perhekerhojen suuntaan. Osa-aikatyönkin pitäisi olla oikea mahdollisuus.
Minä haluaisin käydä töissä oman urani, oman hyvinvointini ja hieman palkankin tähden. Haluaisin myös hoitaa lastani itse. Silloin, kun lapseni on muualla hoidossa, haluaisin, että hoito-olot ovat lapsen mittapuun mukaiset. En halua häntä suureen päiväkotiryhmään. Kotihoito, muutaman perheen yhteinen hoitaja, vuorohoito muiden äitien kanssa tai perhepäivähoito ovat minun unelmiani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti