Vauva ja maapallo

"Mitä järkeä minun on pitää huolta yhdestä lapsesta, kun maailmassa kuitenkin kuolee satoja tuhansia pienokaisia vuosittain?"

Janne Metso kirjoittaa Vauvassa (6/2009) siitä, minkälaisen ekologisen nukahduksen hän on kokenut lapsensa syntymän myötä. Hän arvelee perheensä kuluttavan viikossa enemmän kuin afrikkalainen kylä kuukaudessa. Metso tietää ympäristösyntinsä, mutta haluaa nyt elää niin, että hänen oma lapsensa on tärkeintä, mitä hänellä on. Selväksi käy, että ristiriita ei ole kuitenkaan ratkaistu.

Metso miettii, mitä sanoisi maailman köyhien lapsien vanhemmille. "Olen pahoillani" vai "olen paholainen" Nii-in, sanopa muuta. Mietin asiaa hieman pidemälle. Mitä minä toivoisin, jos olisin se maailman laidan köyhä äiti, jolla on yhtä rakas lapsi kuin oma Aslani? Tuttavani Robert sanoi tähän kerran, että kaipa hän toivoisi asuvansa Pohjoismaissa. Sitten hän totesi, miten kiitollisia saammekaan olla elinpiiristämme.

Tähänkö piste?

Ei minusta. Luulen, että toivoisin, että maailmassa elettäisiin niin, että minulla ja perheelläni olisi mahdollisuus elää onnellisena kotonamme. Ettei tarvitsisi pyrkiä kylmään ja pimeään Pohjoismaahan.

Sidottu turpeeseen

Kuulun kai nyt talonpoikien luokkaan, kun omistan talon ja maan. Aion asua kotonani, ja olen sitoutunut sen myötä erinäisiin rasitteisiin ja velvoitteisiin.

Lapin Kansassa on tänään uutinen siitä, että monet kunnat kiristävät kiinteistöveroa. Rovaniemi ei kylläkään niin aio tehdä. Kuntaparat tarvitsevat rahaa. Ne yrittävät saada rahaa ja säästöjä niin, että kuntalaisten hyvinvointi ei liiemmin kärsi. Sen kyllä ymmärrän.

Kiinteistöveron nostosta tulee mieleen saamenkulttuurin luennot yliopistossa. Tutkija Aslak Aikio oikaisi monia vääriä luuloja saamelaisten huonosta kohtelusta Ruotsin vallan aikana. Hän puhui Lapinrajoista ja viljelyrajoista. Keräilytaloudessa eläneet saamelaiset olivat kruunulle tärkeitä, eikä heitä voinut verottaa ja kiristää miten sattuu, sillä heillä oli mahdollisuus lähteä paremmille seuduille asumaan. Sen sijaan Lapinrajan tuntumassa asuneita talonpoikia kurjistettiin. Heidän verojaan nostettiin tarvittaessa, sillä Aikion sanoin "talonpoikahan on sidottu turpeeseen".

Samanlainen olo on minulla. Kiinteistöveron nosto on helppo tapa kerätä rahaa. Muutaman äyrin takia ei muuteta mihinkään. Tärkeimpiä asuinpaikan vaikuttimia ovat työ, perhe ja taloudellinen kokonaisuus, ei yksittäinen vero.

Minua voidaan nyt lypsää kiinteistöverolla, vesimaksuilla ja kaikenlaisilla ekomaksujen tapaisilla korvikeveroilla. En minä niiden takia kotoani mihinkään lähde. Minä olen kiinni turpeessa.

Kuka näitä keksii?

Pottailun ensiaskeleisiin kuuluu KaksPlussan mukaan (6/2009) pottailuvaatteiden hankinta.

"Löysät housut ja housuvaipat lapsi saa helposti itsekin vetäistyä alas, kun haluaa potalle."

Asla on jo melko kuiva, mutta motoriset taidot eivät ole likimainkaan sillä tasolla, että hän voisi itse laskea housunsa. KaksPlussan lähtökohta on se, että pottaan tutustuminen aloitetaan aikaisintaan puolitoistavuotiaana. Lapsentahtisuus tarkoittaa sitä, että lapselle annetaan vaippa, jos hän sitä haluaa.

Totta, pyynnöstä vaipan antaminen on lapsentahtista lapselle, joka on tottunut käyttämään vaippaa. Mutta onko vaippojen käyttö leikki-ikäisillä lapsentahtista? Onko vaippojen käyttö ylipäätään lapsentahtista?

Pitääkö lapsen olla tietoinen hädästään?

KaksPlussassa lastenlääkäri Risto Lappi oikein kritisoi pissattajavanhempia. Hänen mukaansa "ei ole luonnollista, että vanhemmat ottavat pissattajan roolin näin vahvasti". En ymmärrä, miten vauvan pissattaminen voi olla haitallista, kuten lääkäri Lappi jutun mukaan sanoo.

Jos pikkuisen viitsii katsoa omaa kulttuuriamme etäämmälle muihin maihin tai edes omassa kulttuurissamme muutamia vuosikymmeniä taaksepäin, oivaltaa kyllä, mikä on lapsentahtista ja mikä ei. Nykyaikana Suomessa ja joissakin muissakin maissa on mahdollista käyttää vaippoja, mutta mikään välttämättömyys vaipat eivät ole. Jos olisivat, meillä ei todellakaan olisi maailmassa ylikansoitusongelmaa.

Lapin mukaan noin 2,5 - 3 -vuotias osaa kertoa hädästään ja pyytää päästä potalle. Asla teki näin ensimmäisen kerran noin vuoden ikäisenä. Tunnen neljä erilaista lasta, jotka ovat olleet noin 1,5 - 2 -vuotiaana kuivia. Vanhemmat eivät ole samasta kaveripiiristä, ja he ovat edenneet lapsentahtisesti ilman sen kummempaa pakottamista tai yliopettamista. Lapin mukaan se ei kai ole mahdollista. Olen myös kuullut mummoista, jotka päivittelevät sitä, miten nykyään isojakin lapsia pidetään vaipoissa.

Miksi vanhemmat saavat kahdenlaista, ristiriitaista tietoa kuivaksioppimisvalmiudesta? Lapin ja kaltaistensa tieto perustuu siihen, että kuivaksi oppiminen edellyttää, että lapsi on asiasta tietoinen. Lapin viittaus siihen, että pissatus häiritsisi lapsen omaa oppimista, tarkoittanee juuri tietoista oppimista. Me todella modernit tai todella vanhanaikaiset - kummin vain - taas ajattelemme, että lapsen ei tarvitse tiedostaa pissaa, kakkaa, pottaa tai vaippaa - saati osata puhua niistä. Vauvahan osaa vaikka mitä. Hän esimerkiksi osaa suosia helppokäyttöisempää tuttipulloa tissin sijaan. Miksi hän ei automatisoituisi myös pissatukseen?

Olisi reilua, että kaikki saisivat tietoa vaihtoehdoista

Aslalla on vaipat, koska meidän kulttuurissamme pissatustieto on kadonnut, enkä jaksanut ottaa itse asioista selvää tuoreena vanhempana. Vaikka palaisin ajassa taaksepäin, en tekisi toisin, sillä uutukaisena äitinä minulla ei ollut voimia pissatukseen. Minusta on kuitenkin tärkeää tietää, mikä on luonnollista lapselle ja mikä taas nykyajan tuomaa luksusta.

Vanhemmille pitäisi olla paremmin tarjolla todenmukaista tietoa eri vaihtoehdoista ja siitä, että vaipat voivat olla vain lyhyt vaihe vauvan elämässä. Monen 3-vuotiaan kuivaksioppiminenkin olisi varmasti helpompaa, jos vanhemmat tietäisivät, mitä lapsentahtisuus tarkoittaa erilaisten valintojen kohdalla. Vaippalapsella se tarkoittaa eri asiaa kuin lapsella, joka ei ole koskaan edes oppinut kakkaamaan vaippaan.

Pantleyn uniopeista

Vauvassa 11/2008 oli juttu Pantleyn unikoulusta. Toimittaja kertoi päiväkirjanomaisesti kokemuksiaan. Raportoinnin aikana unikoulu auttoi hieman, mutta läpimurtoa ei tullut. Oman kokemukseni myötä uskon, että Pantleyn oppien toimivuudesta todistaa se, että toimittaja pääsi heti ensimmäisinä öinä etenemään.

Olen miettinyt paljon Pantleyn unikoulua, koska mielestäni se on hyvä metodi, mutta moni raportoi luovuttaneensa. Ohjelman raskaus riippuu siitä, miten vaikeaksi uniongelma on kehittynyt ja siitä, miten herkkä vauva on. Meidän Aslamme on tässä suhteessa mielestäni aika herkkä. Nyt taaperoiässä se näkyy muun muassa niin, että lomamatkalla hän erittäin helposti heittää ruokailut hulinoiksi, kun käytössä ei olekaan rutiinia ja syöttötuolia. Lapsen ahdistus näkyy riehumisena.

Pantleyn ohjelma on vanhemmille erittäin vaativa, erityisesti vaikeiden tapausten kohdalla paljon vaativampi kuin moni muu unikoulu, sillä se toimii vauvan ehdoilla. Sen toteuttaminen vaatii syventymistä ja usein omien elämäntapojen tilapäistä muuttamista vauvan ehdoille. Jos aloittaa Pantleyn unikoulun, lapsen unesta tulee hetkellisesti elämän ykkösasia. Tämä on minusta tärkein asia, joka kannattaa miettiä huolella läpi ennen kuin hommaan alkaa. Unikoulu onnistuu useimmiten vain, jos siihen sitoutuu kunnolla. Unikoulun jälkeen, kun vauva on oppinut nukahtamaan ja nukkumaan, elämä voi olla taas rentoa, kunhan pidetään minimirutiineista kiinni.

Pantley antaa konkreettisia vinkkejä, joita voi kokeilla niitä sieltä täältä noukkien. Niistä voi olla apua. Pitää kuitenkin varautua siihen, että elämässä joutuu tekemään unikoulun ajaksi aivan perustavanlaatuisia muutoksia. Esimerkiksi minä päädyin muutamaksi kuukaudeksi kävelemään vaunujen kanssa tuntitolkulla joka päivä.

Pantleyn opit pätevät useimpiin vauvoihin. On mahdollista, että jotkut opit eivät päde juuri oman vauvan kohdalla, mutta vauvalle pitää antaa mahdollisuus kokeilla. Vanhemman on sitouduttava harjoitukseen. On epäreilua vaatia vauvalta joustamista sen mukaan, mitä itse viitsii kulloinkin tehdä. Jos esimerkiksi aloittaa nukkumaanmenon aikaistamisen, sen vaikutusta ei näe kahdessa päivässä. Kannattaa kokeilla kutakin temppua kunnolla ja arvoida tulokset esimerkiksi 10 päivän päästä. Siitä ei tule mitään, jos vaihtelee uniohjelmaa harva se päivä.

Vanhemmalle on helpompi, jos käy ongelmien ja ratkaisujen kimppuun yksi kerrallaan. Jos päiväunet ovat pielessä, on parempi antaa öiden mennä vanhaan tapaan ja yrittää korjata aluksi päiväunia. Me aloitimme päiväunista ja nukahtamisharjoituksista. Jos yrittää opettaa parempia nukahtamistapoja ja samalla harjoitella itse uudenlaisia yöherätysten hoitoja, päätyy helposti niihin kuuluisiin aamuyön luovutuksiin.

Pantleyn ohjelman huono puoli on se, että vanhemman pitää olla terävänä ja jaksaa yrittää. Se on erittäin vaikeaa, kun väsyneen pinna palaa helposti. En suosittele, että vaikeasti uniongelmainen perhe alkaa ykskaks tehdä uniohjelmaa. Parasta olisi, jos vanhemmalla olisi tukena muita aikuisia, joiden kanssa käytäisiin sitoutumisen periaatteet läpi ennen unikoulun aloittamista. Tässä unikoulussa jos missä pätee se, että hyvin suunniteltu (ja noudatettu) on puoliksi tehty.

Riiput jo ristillä, osa 2

Kirjoitin vastikään siitä, miten vastuutonta juorujournalismi usein on. Nyt käteeni sattui toukokuinen Journalisti, jota en ollut vielä ehtinyt lukea. Siinä oli Hymyn uuden päätoimittajan Sami Lotilan haastattelu. Alla on lainaus jutusta.

Voisitko julkaista Hymyssä (...) tosi ilkeän jutun tunnetusta kirjailijasta tyyliin "Riiput jo ristillä, Jari Tervo"?
Totta helvetissä. Hyvä idea.

Miten säälittävää ja törkeää. Onko Lotilalla ihmisiä, joita hän rakastaa? Entä läheisiä, joiden ei soisi joutuvan kärsimään tuollaisten juttujen takia?

Lotila, jos häntä nyt blogini ylipäätään kiinnostaa, leimaa minut varmasti vain huumorintajuttomaksi tosikoksi. Minä kun en ymmärtänyt hänen itseironista huultaan. Sitä, että tuhoaa toisen ihmisen elämän, ei voi puolustella sanomalla "Daiju, se oli vitsi!".

Pyöräkärry

Trek Gobug 2

Meillä on käytössä Trek Gobug -pyöräkärry. Ostimme sen, koska liikumme paljon pyörällä. Gobug on kärrien keskikastia. Se ei ole varsinainen urheilukärry, kuten kalleimmat mallit. Se on kuitenkin hyvä. Jossain keskustelussa se nimettiin pyöräkärryjen Hiaceksi. Osuva nimitys!

Pyöränistuimeen verrattuna pyöräkärry on meidän mielestämme parempi, koska siinä voi kuljettaa lapsen lisäksi tavaraa, esimerkiksi kauppaostoksia. Jos meillä olisi vain pyöränistuin, ostokset pitäisi laittaa reppuun, mikä olisi lapselle epämukavaa. Pyöräkärryn kanssa kaupasta tuo helposti kolme kassillista ruokaa.

Pyöränistuimissa on jo varmaan sellaisia klik-klak-kiinnitänpäs-helposti-malleja. Meillä ei ole pyörissä tavaratelineitä, joten istuimen pitäisi olla satulatolppaan tai runkoon (?) kiinnitettävä. Lisäksi istuimen pitäisi olla helposti irrotettavissa ja vaihdettavissa pyörästä toiseen. Kumpikaan meistä ei halua maastopyöränsä pysyväksi taakaksi lastenistuinta.

Pyöräkärry kiinnitetään takapyörän akseliin. Kärryn mukana tulee vasittu akseli. Meillä on kärrymme miinuspuolena se, että akseli pitää aina vaihtaa siihen pyörään, jolla kärryä vedetään. Vaihtaminen on helppoa. En tiedä, saako Trekin akseleita irtokappaleina. Olen ehdottanut toisen akselin hankintaa, sillä minä voisin ajella aina vetoakseli takarattaan pitimenä. Miehelle, jolla on varsin korkeat laatuvaatimukset pyöränsä jokaikisen osan suhteen, ei sovi, että hänellä olisi jatkuvasti vetoakseli. Minulle akselilla ei ole niin väliä, sillä kerran kävin kaupungilla ilman koko kampetta. Vetoakseli oli siirretty pyörästäni toiseen pyörään, eikä minulle ollut laitettu alkuperäistä akselia tilalle.

Trekin huonoin puoli on jousituksen puuttuminen. Jos olisin rikas, hankkisen jousitetun kärryn. Mutta koska en ole kovin varakas, päätin, että jouseton kärri saa riittää, kun hintaero oli useita satoja euroja. Jousitus on tarpeen paitsi maastoreiteillä myös asfalttiteillä - ne kun eivät ole yleensä priimapintaisia. Kärryssähän on joustava kangasistuin ja ilmapyörät, joten kuoppaan täräyttäminen ei ole automaattisesti vaarallista.

Gobugiimme mahtuu hyvin tavaraa. Istuimen takana on hyvä tavaratila ja lisäksi lapsen jalkojen eteen voi laittaa jotain. Silloin täytyy tietysti huomioida se, että onnettomuustilanteessa matkustamossa olevat tavarat lentävät.

Trek rullaa hyvin ja on kohtuullisen kevyt. Raskaan kärryn kanssa reissut jäisivät vähiin. Siksi en tyytynyt halpaan malliin. Ylämäet jaksaa kohtuukuntoinen ihminen polkea.

Suojapeitteet eivät ole Trekissä reunoiltaan täysin tiiviit, mutta mielestäni riittävät. Perussuoja on verkko, joka suojaa roskilta ja pölyltäkin. Sen päälle voi kiinnittää sade- ja tuulisuojan (pääosin muovia). Lapsen ja tavarat löytää kummankin suojan alta aivan hyvin. Kovallakin sateella olemme olleet liikenteessä, ja lapsi on suojautunut hyvin sekä sateelta että roiskeelta.

Trekiin ei saa babysetiä. Käsittääkseni babysetejä ei saa käyttää urheilukärryissäkään pyöräillessä eli lapsen pitää osata istua. Asla alkoi pyöräilyharrastuksen kolmikuisena. Otimme kärryn kangasistuimet irti ja kiinnitimme vanhan auton turvakaukalon remmeillä kiinni. Kaukalon pitää olla jalustallinen, mikä tarkoittaa yleensä tosi vanhaa. Remmeillä sen saa sidottua kärryn runkoon hyvin kiinni. Aluksi pitää ajaa varovasti, koska vauva ei osaa tukea niskaansa. Kyyti ei saa olla pomppivaa. Koska babysetejä ei saa käyttää pyöräillessä, on turvakaukaloviritys mielestäni turvallisin vaihtoehto, jos välttämättä haluaa vauvan kanssa pyöräillä.

Kärryn muuttaminen työnnettäväksi vaunuksi on ominaisuus, jota olen muutaman kerran kaivannut. Olisi kätevää ajaa kaupan eteen, irrottaa kärry vetolaitteesta ja käydä sen kanssa kierros marketissa. Pari kertaa olen sen tehnytkin, mutta kärryä on pitänyt työntää pienestä kahvasta eikä sitä ole voinut jättää seisomaan itsekseen. Meillä siis ei ole eteen kiinnitettävää lisäpyörää eikä työntöaisaa. Tarvittaessa kärryä voi kuitenkin työntää kävellen, mutta kovin kätevää se ei ole.

Vinkkejä kärrynostajalle:
- Mieti akselipolitiikkaa: löytyykö jostakin setistä sellainen akseli, jota voisit käyttää jatkuvasti.
- Jos haluat polkea paljon, osta kärry joka kulkee hyvin.
- Mieti turvallisuusominaisuuksia. Turvakaari on tärkeä.
- Jousituksesta tinkiminen säästää monta sataa euroa, mutta vaatii kynnyksissä ja möykyissä varovaisempaa ajoa ja hitaampaa vauhtia. Tosilenkkeilijälle suosittelen jousitettua mallia.