Pikku Junna on pian kolmekuinen. Hänen kanssaan - imettäen nimittäin - olen lukenut Pantleyn kirjan alkuosan, joka käsittelee 1 - 4-kuukautisten vauvojen uniasioita.
Pikkuvauvoillehan voi harjoittaa unikoulua, mutta kyse ei ole muutoksesta, vaan ohjaamisesta hyviin unitapoihin. Vauvalle ei siis opeteta mitään, vaan tavallaan vastasyntyneen väsymystä hyväksi käyttäen ohjataan nukkumaan hyvin. Pieni vauvahan nukkuu paljon ja nukahtaa helposti joka tapauksessa.
Kaksi hyvää viikkoa
Suomalaisissa vauvaohjeissa todetaan usein, että vauvan itkuisuus lisääntyy pariviikkoisena. Samaan aikaan vastasyntyneen väsymys alkaa hiljalleen kaikota. Uniasioita paljon pohtineena uskon, että itkuisuuden lisääntyminen liittyy paljolti väsymykseen - jos ei sitten D-vitamiinitippoihin.
Aluksi vauva siis todellakin nukkuu juuri silloin kun nukuttaa ja on hereillä, jos jaksaa - niin kuin neuvolassa usein sanotaan. Mutta sitä aikaa ei kestä kauan, ehkä vain pari viikkoa.
"Mikään ei ole hyvä" -vaihe
Seuraavaksi vauvalla voi olla aika, jolloin hän "ei nuku, mutta ei ole tyytyväinenkään missään". Se on aikaa, jolloin vauvaa ei enää väsytä niin paljon, mutta hän ei jaksa olla reippaanakaan.
Tässä vaiheessa pidimme Aslaa hereillä, koska ei hän nukkunutkaan. Pian kyllä huomasin, että viihdyttämisessä ei ollut järkeä, koska vauva viihtyi viihdyttämisen ajan, mutta sitten kitinä palasi - ehkä jopa pahempana. Tuoreena äitinä en kuitenkaan osannut tehdä mitään, sillä vauva ei nukahtanut. (Pantleyn oppeihin tutustuin vasta, kun Asla oli puolivuotias.)
Junnan kanssa tein toisin. Hoitelin häntä hellästi ja rauhallisesti, keinuttelin ja imettelin, mutta en yrittänyt aktiivisesti nukuttaa. Tein kaikkea sellaista, että hän pysyi rauhallisena, mutta en yrittänyt virkistää ja viihdyttää. Huomasin, että lopulta hän yleensä nukahti. Hän siis tarvitsi vain pitkän rauhoittumisajan. Koin niin todeksi kuulemani: Nukahtaminen on erotilanne. Minun piti siis puolen tunnin ajan vakuuttaa Junnalle, että on turvallista nukahtaa.
Voisiko olla mahdollista, että tässä vaiheessa luodaan pohjaa uniongelmalle, jos sellainen on tullakseen? Iso osa vauvoista kaiketikin kasvaa ilman kummoisia uniongelmia. Minä kirjoitan niille, jotka elävät sitä huonompaa todellisuutta.
Virkeämpi parikuinen
Vanhempien kannalta tilanne näyttää helpottavan kahden - kolmen kuukauden iässä, jolloin vauva alkaa näön kehittymisen vuoksi viihtyä paremmin itsekseen. Aslan näkö kehittyi varhain, ja hän viihtyi jo kolmeviikkoisena pitkiäkin aikoja hymynaaman kuvaa katsellen. Junna oli 1,5-kuukautta, ennen kuin hän alkoi viihtyä itsekseen.
Lisäksi pari - kolme kuukautta vanha vauva yksinkertaisesti jaksaa olla paremmin hereillä, joten hänellä on selvästi virkeitä aikoja päivärytmissään.
tiistai 26. lokakuuta 2010
tiistai 12. lokakuuta 2010
Unikoulutuksen tarpeellisuudesta
Kello on kolme iltapäivällä. Laitoin kahvin kiehumaan. Tuuletin - en siis taloa vaan voitonmerkkiä. Lapset nimittäin nukkuvat.
Parikuinen Junna on vain torkkunut läpi päivän. Nyt on lupa toivoa, että hän viimeinkin nukkuisi vähän pidempään. Asla (2,5 v.) taas heräsi äsken puolentoista tunnin unien jälkeen, kun pissa tuli housuun. Hän itki uikuttaen. Kysyin, haluaako hän jatkaa vielä unia. "Joo", hän vastasi ja kömpi huoltojen jälkeen takaisin sänkyyn.
Junnan syntymän jälkeen aloin uudelleen lukea Pantleyn* kirjaa. En ole ahdistunut vauvan unien vuoksi, mutta Aslan kanssa kokemani jälkeen haluan yrittää ohjata Junnaa hyviin nukkumatapoihin jo pienestä lähtien. Kirjaa lukiessa on myös tauon jälkeen mukava tarkastella uudestaan Aslan vauva-aikaa; miettiä, mikä meni vikaan ja mikä ei mennyt vikaan.
Unen määrä kasvoi
Aslan unikoulutuksessa en onnistunut täysin. Tuloksiin meni liikaa aikaa ja vauva joutui itkemään. Pantleyn mukaan vanhemmankaan ei tarvitsisi itkeä, mutta me itkimme, koska jouduimme valvomaan niin paljon. Me tosin emme noudattaneetkaan Pantleyn varsinaista ohjelmaa. Tulokset ovat silti huimat. Siitä lähtien, kun unet korjaantuivat, unen määrä kasvoi valtavasti. Nyt Asla nukkuu yleensä ainakin parin tunnin hyvät päiväunet.
Kirjan alussa Pantley kuvaa kokemuksiaan 1-vuotiaansa kanssa. Aluksi risaista nukkumista oli 9 tuntia vuorokaudessa. Tutkimus- ja kokeilutyönsä tuloksena hän sai kirjoittaa myöhemmin unipäiväkirjaan levollisista ja pitkistä unista, joiden yhteispituus oli 13 tuntia.
Meidän Aslamme heräilee vielä öisin, mutta emme ole jaksaneet enää "kouluttaa" häntä. Emme ole kokeneet riittävästi tarvetta, sillä mieskin on oppinut jatkamaan unia yöheräilyjen jälkeen. Hänhän on siis itse kaksiviikkoisesta lähtien nukahtanut illalla ja herännyt aamulla ja noussut saman tien ylös. Vauvaperhe-elämämme aluksi hän ei kyennyt sopeutumaan siihen, että yöllä heräämisen jälkeen jatketaan unia.
Onkohan unitarvetta tutkittu?
Kuulin kesällä vaikeasti uniongelmaisesta taaperosta. Hänen kohdallaan puhuttiin vakavasti keskittymishäiriö- tai muun diagnoosin mahdollisuudesta. En voinut olla miettimättä, oliko ensin uniongelma ja sitten keskittymishäiriö vai päinvastoin. Sen olen lukenut, että lapsen hermosto tarvitsee kehittyäkseen riittävää unta. Tutti-, rintaruokinta- ja nukkumisasentotutkimuksia siteerataan joka esitteessä ja lehdessä, mutta en tiedä, miten unen tarvetta on tutkittu.
Joka puolella todetaan, että vanhempi voi olla huoletta - vauva kyllä nukkuu, kun on tarpeen. Se on ainakin puoliksi puppua. Varmasti vauva nukkuu niin paljon, että säilyy hengissä, mutta lapsi voi todellakin kärsiä liian vähäisestä unesta vain siksi, että ei jostakin syystä osaa nukkua. Sitä en ymmärrä, miten se on mahdollista, kun kyse on perustarpeesta, mutta niin se vain on. Luultavasti se liittyy jotenkin siihen, että unen aikana ihminen on puolustuskyvytön. Nukahtaminen ja nukkuminen vaativat luottamusta siihen, että kukaan ei hyökkää päälle tai että ei tule hylätyksi.
En ole vaivautunut etsimään tietoa mahdollisista unitutkimuksista, mutta ainakaan en ole nähnyt niitä siteerattavan. Neuvola-aineistoissa, vauvalehdissä ja nettisivuilla pakkaavat samat totuudet elävän vuodesta toiseen. Jos joku tietää tutkimuksia, kertokoon!
Unen vaikutus vauvan luonteeseen
Meillä uniopetus on vaikuttanut Aslan persoonallisuuteen positiivisesti. Tietenkään en voi kasvattaa häntä uudestaan ja katsoa, mitä toisenlainen tapa olisi tuonut. Hyvä vaikutus on kuitenkin varmasti ollut sillä, että kitinät loppuivat kokonaan, kun lapsen ei tarvitse riekkua ylhäällä väsyneenä. Se tapahtui sen myötä, kun vaunukävelyillä laitettiin päiväunet kuntoon Aslan ollessa noin kahdeksankuinen.
Väsynyt kitisevyys vaikutti jo siihen, miten suhtauduin vauvaani ja minkälaisena häntä pidin. Myöhemmin se olisi varmasti vaikuttanut jo hänen omaan minäkuvaansa. Eihän kukaan aikuinen jaksa olla kärsivällinen kitisevän lapsen kanssa päivästä toiseen. Hui, ajatella, että se kaikki olisi ollut korjattavissa, mutta ei olisi osattu korjata.
---
*Pantley Elizabeth: Pehmeä matka höyhensaarille (englanninkielinen alkuteos on kuulemma selkeästi parempi kuin suomennus)
Parikuinen Junna on vain torkkunut läpi päivän. Nyt on lupa toivoa, että hän viimeinkin nukkuisi vähän pidempään. Asla (2,5 v.) taas heräsi äsken puolentoista tunnin unien jälkeen, kun pissa tuli housuun. Hän itki uikuttaen. Kysyin, haluaako hän jatkaa vielä unia. "Joo", hän vastasi ja kömpi huoltojen jälkeen takaisin sänkyyn.
Junnan syntymän jälkeen aloin uudelleen lukea Pantleyn* kirjaa. En ole ahdistunut vauvan unien vuoksi, mutta Aslan kanssa kokemani jälkeen haluan yrittää ohjata Junnaa hyviin nukkumatapoihin jo pienestä lähtien. Kirjaa lukiessa on myös tauon jälkeen mukava tarkastella uudestaan Aslan vauva-aikaa; miettiä, mikä meni vikaan ja mikä ei mennyt vikaan.
Unen määrä kasvoi
Aslan unikoulutuksessa en onnistunut täysin. Tuloksiin meni liikaa aikaa ja vauva joutui itkemään. Pantleyn mukaan vanhemmankaan ei tarvitsisi itkeä, mutta me itkimme, koska jouduimme valvomaan niin paljon. Me tosin emme noudattaneetkaan Pantleyn varsinaista ohjelmaa. Tulokset ovat silti huimat. Siitä lähtien, kun unet korjaantuivat, unen määrä kasvoi valtavasti. Nyt Asla nukkuu yleensä ainakin parin tunnin hyvät päiväunet.
Kirjan alussa Pantley kuvaa kokemuksiaan 1-vuotiaansa kanssa. Aluksi risaista nukkumista oli 9 tuntia vuorokaudessa. Tutkimus- ja kokeilutyönsä tuloksena hän sai kirjoittaa myöhemmin unipäiväkirjaan levollisista ja pitkistä unista, joiden yhteispituus oli 13 tuntia.
Meidän Aslamme heräilee vielä öisin, mutta emme ole jaksaneet enää "kouluttaa" häntä. Emme ole kokeneet riittävästi tarvetta, sillä mieskin on oppinut jatkamaan unia yöheräilyjen jälkeen. Hänhän on siis itse kaksiviikkoisesta lähtien nukahtanut illalla ja herännyt aamulla ja noussut saman tien ylös. Vauvaperhe-elämämme aluksi hän ei kyennyt sopeutumaan siihen, että yöllä heräämisen jälkeen jatketaan unia.
Onkohan unitarvetta tutkittu?
Kuulin kesällä vaikeasti uniongelmaisesta taaperosta. Hänen kohdallaan puhuttiin vakavasti keskittymishäiriö- tai muun diagnoosin mahdollisuudesta. En voinut olla miettimättä, oliko ensin uniongelma ja sitten keskittymishäiriö vai päinvastoin. Sen olen lukenut, että lapsen hermosto tarvitsee kehittyäkseen riittävää unta. Tutti-, rintaruokinta- ja nukkumisasentotutkimuksia siteerataan joka esitteessä ja lehdessä, mutta en tiedä, miten unen tarvetta on tutkittu.
Joka puolella todetaan, että vanhempi voi olla huoletta - vauva kyllä nukkuu, kun on tarpeen. Se on ainakin puoliksi puppua. Varmasti vauva nukkuu niin paljon, että säilyy hengissä, mutta lapsi voi todellakin kärsiä liian vähäisestä unesta vain siksi, että ei jostakin syystä osaa nukkua. Sitä en ymmärrä, miten se on mahdollista, kun kyse on perustarpeesta, mutta niin se vain on. Luultavasti se liittyy jotenkin siihen, että unen aikana ihminen on puolustuskyvytön. Nukahtaminen ja nukkuminen vaativat luottamusta siihen, että kukaan ei hyökkää päälle tai että ei tule hylätyksi.
En ole vaivautunut etsimään tietoa mahdollisista unitutkimuksista, mutta ainakaan en ole nähnyt niitä siteerattavan. Neuvola-aineistoissa, vauvalehdissä ja nettisivuilla pakkaavat samat totuudet elävän vuodesta toiseen. Jos joku tietää tutkimuksia, kertokoon!
Unen vaikutus vauvan luonteeseen
Meillä uniopetus on vaikuttanut Aslan persoonallisuuteen positiivisesti. Tietenkään en voi kasvattaa häntä uudestaan ja katsoa, mitä toisenlainen tapa olisi tuonut. Hyvä vaikutus on kuitenkin varmasti ollut sillä, että kitinät loppuivat kokonaan, kun lapsen ei tarvitse riekkua ylhäällä väsyneenä. Se tapahtui sen myötä, kun vaunukävelyillä laitettiin päiväunet kuntoon Aslan ollessa noin kahdeksankuinen.
Väsynyt kitisevyys vaikutti jo siihen, miten suhtauduin vauvaani ja minkälaisena häntä pidin. Myöhemmin se olisi varmasti vaikuttanut jo hänen omaan minäkuvaansa. Eihän kukaan aikuinen jaksa olla kärsivällinen kitisevän lapsen kanssa päivästä toiseen. Hui, ajatella, että se kaikki olisi ollut korjattavissa, mutta ei olisi osattu korjata.
---
*Pantley Elizabeth: Pehmeä matka höyhensaarille (englanninkielinen alkuteos on kuulemma selkeästi parempi kuin suomennus)
torstai 7. lokakuuta 2010
Tarpeellistako?
Lehdissä ja vauvanhoito-oppaissa on hauskoja selvityksiä siitä, mitä vauvanhoitoon tarvitaan. Erään minimilistan mukaan tarvitaan seuraavat tavarat:
Puhdistusaineen käyttöä en ymmärrä. 2,5-vuotias Asla on tarvinnut pesuainetta vasta muutamia kertoja. Silloin hän on ollut mustakätinen pyöränkorjauksen tai takanlämmityksen jälkeen. Perusvoide riittää hiustenkin pesuun oikein hyvin.
Amme ei ole ollut meidän vauvajuttu. Minusta ammeessa kylvettäminen on työlästä, ja pikku vauvammekin ovat kokeneet sen ikäväksi. Vedessä on tarjennut, mutta vedenpinnan yläpuolella on varmaan palellut, ainakin itkettänyt. Vauvan kanssa on mukava käydä suihkussa. Siinä tulee hauskasti syliteltyä iho ihoa vasten. Ainakin omat vauvamme ovat tykänneet siitä erittäin paljon. Aslan kanssa amme otettiin käyttöön vasta istumataidon (ja loiskuttelutaidon) myötä.
Vauvan hiusharjaa en oikein ymmärrä. Varmaan se tekee hyvää hieroessaan päänahkaa, mutta kai se on laiskuutta, että vauvojen hiusten harjaaminen on jäänyt puolitiehen, tai vielä kauemmaksi.
- Pumpulipuikkoja
- Vanulappuja
- Puhdistusainetta
- Amme
- Hiusharja
- Kynsisakset
- Perusvoide
- Harsoliinoja
- Kylpypyyhe
- D-vitamiinia
- Kuumemittari
- Särkylääkkeitä
- Kertakäyttöisiä puhdistuspyyhkeitä reissuun
Puhdistusaineen käyttöä en ymmärrä. 2,5-vuotias Asla on tarvinnut pesuainetta vasta muutamia kertoja. Silloin hän on ollut mustakätinen pyöränkorjauksen tai takanlämmityksen jälkeen. Perusvoide riittää hiustenkin pesuun oikein hyvin.
Amme ei ole ollut meidän vauvajuttu. Minusta ammeessa kylvettäminen on työlästä, ja pikku vauvammekin ovat kokeneet sen ikäväksi. Vedessä on tarjennut, mutta vedenpinnan yläpuolella on varmaan palellut, ainakin itkettänyt. Vauvan kanssa on mukava käydä suihkussa. Siinä tulee hauskasti syliteltyä iho ihoa vasten. Ainakin omat vauvamme ovat tykänneet siitä erittäin paljon. Aslan kanssa amme otettiin käyttöön vasta istumataidon (ja loiskuttelutaidon) myötä.
Vauvan hiusharjaa en oikein ymmärrä. Varmaan se tekee hyvää hieroessaan päänahkaa, mutta kai se on laiskuutta, että vauvojen hiusten harjaaminen on jäänyt puolitiehen, tai vielä kauemmaksi.
tiistai 5. lokakuuta 2010
Vauva ei tarvitse kirjoja
Sain uuden vauvan myötä taas kirjeen Marius Sandvikiltä*. Sandvik yrittää myydä kirjoja vauvaperheille. Hän kertoo laveasti kirjojen lukemisen hyvistä puolista. Vauvoille suunniteltuja pehmokirjoja luettaessa voi kuulemma seurata vauvan aistien kehittymistä ja harjoittaa myönteistä vuorovaikutusta. - No niin voi, mutta niin voi ilman kirjojakin.
Kirje julistaa, että milloinkaan ei ole liian varhaista antaa lapselle kirjoja. Ehkä ei, mutta sitä en ymmärrä, että juuri kirjat olisivat se juttu. Vuorovaikutukseen ja kielenoppimiseen oikea jutustelu on paljon parempaa kuin kirjojen lukeminen. En ymmärrä, miksi pitäisi katsella kuvakirjasta palloa, autoa ja nukkea, kun voisi tutustua oikeaan palloon, autoon ja nukkeen. Mitä lisäarvoa kuvien katseleminen tuo? Leluista huvittavimpia ovat kylpykirjat. Miksi kylvyssä pitäisi lukea kirjaa?
Sandvik tunnustaakin kirjeessään, että "kaikkein parasta ovat kuitenkin lukemiseen liittyvät yhdessäolon hetket". Jos vanhempi kykenee hyvään vuorovaikutukseen, kirjoja ei tarvita. Parastahan olisi, jos vanhempi osaisi kertoa tarinoita itse. Kieli taas kehittyy parhaiten, kun lapsi kuulee monenlaista kieltä ja saa itse käyttää sitä.
Joskus kirja auttaa
Kirjat ovat lapselle hyödyllisiä eläytymisen ja tunteiden käsittelyn kannalta, mutta noitakin taitoja voi yllyttää muunlaisella tarinoinnilla. Minusta ihanteellisinta olisi olla lapsen kanssa ulkona ja keksiä mielikuvituksellisia tarinoita yhdessä lapsen kanssa.
Kirjat ovat tarpeellisia, jos vanhempi ei osaa tai jaksa höpötellä ja tarinoida. Esimerkiksi masennuksen vuoksi lapsen kanssa oleminen voi olla vaikeaa. Silloin kirja on tutkitustikin hyvä apu. Vanhemman ei tarvitse osata heittäytyä tilanteeseen syvällisesti, mutta lapsi saa kokea erityisen hetken.
Erityinen yksityiskohta: silmät
Kirjojen varhaista lukemista voi miettiä kriittisesti myös fysiologisen kehityksen kannalta. Ei ole sattumaa, että on syntynyt stereotypioita silmälasipäisistä lukutoukista tai nörteistä. Likinäköisyys on pitkälti länsimainen ilmiö. Nykyaikana, kun eletään paljon sisätiloissa ja kaupunkimiljöössä, ihmisen silmä saa harvoi katsoa kauas ja levätä. Suomalainen lapsi ehtii lukea koulussa ihan tarpeeksi. Lapsuudessa olisi hyvä antaa silmän kehittyä rauhassa.
---
* Marius Sandvik on Vaukirja-kirjakerhon taustalla olevan yhtiön konsernijohtaja.
Kirje julistaa, että milloinkaan ei ole liian varhaista antaa lapselle kirjoja. Ehkä ei, mutta sitä en ymmärrä, että juuri kirjat olisivat se juttu. Vuorovaikutukseen ja kielenoppimiseen oikea jutustelu on paljon parempaa kuin kirjojen lukeminen. En ymmärrä, miksi pitäisi katsella kuvakirjasta palloa, autoa ja nukkea, kun voisi tutustua oikeaan palloon, autoon ja nukkeen. Mitä lisäarvoa kuvien katseleminen tuo? Leluista huvittavimpia ovat kylpykirjat. Miksi kylvyssä pitäisi lukea kirjaa?
Sandvik tunnustaakin kirjeessään, että "kaikkein parasta ovat kuitenkin lukemiseen liittyvät yhdessäolon hetket". Jos vanhempi kykenee hyvään vuorovaikutukseen, kirjoja ei tarvita. Parastahan olisi, jos vanhempi osaisi kertoa tarinoita itse. Kieli taas kehittyy parhaiten, kun lapsi kuulee monenlaista kieltä ja saa itse käyttää sitä.
Joskus kirja auttaa
Kirjat ovat lapselle hyödyllisiä eläytymisen ja tunteiden käsittelyn kannalta, mutta noitakin taitoja voi yllyttää muunlaisella tarinoinnilla. Minusta ihanteellisinta olisi olla lapsen kanssa ulkona ja keksiä mielikuvituksellisia tarinoita yhdessä lapsen kanssa.
Kirjat ovat tarpeellisia, jos vanhempi ei osaa tai jaksa höpötellä ja tarinoida. Esimerkiksi masennuksen vuoksi lapsen kanssa oleminen voi olla vaikeaa. Silloin kirja on tutkitustikin hyvä apu. Vanhemman ei tarvitse osata heittäytyä tilanteeseen syvällisesti, mutta lapsi saa kokea erityisen hetken.
Erityinen yksityiskohta: silmät
Kirjojen varhaista lukemista voi miettiä kriittisesti myös fysiologisen kehityksen kannalta. Ei ole sattumaa, että on syntynyt stereotypioita silmälasipäisistä lukutoukista tai nörteistä. Likinäköisyys on pitkälti länsimainen ilmiö. Nykyaikana, kun eletään paljon sisätiloissa ja kaupunkimiljöössä, ihmisen silmä saa harvoi katsoa kauas ja levätä. Suomalainen lapsi ehtii lukea koulussa ihan tarpeeksi. Lapsuudessa olisi hyvä antaa silmän kehittyä rauhassa.
---
* Marius Sandvik on Vaukirja-kirjakerhon taustalla olevan yhtiön konsernijohtaja.
maanantai 27. syyskuuta 2010
Pakko kierrättää
Olen huomannut, että pakkomielteisiä uusiokäyttäjiä on kahdenlaisia. Ehkä molemmat tyypit pistävät talteen kaiken pussinsulkijoista alkaen, mutta toiminnan idea on erilainen.
Vanhanmalliset uusiokäyttäjät panostavat tallettamiseen ja säästämiseen. Uudenmallisilla painottuu jätteen välttäminen. Ensimmäinen säästää (tai kuvittelee säästävänsä) rahaa ja materiaa omassa taloudessaan. Toinen säästää ympäristöä ja koko maailman taloutta.
Vanhanmallisilla uusiokäyttäjillä on tarve keksiä käyttöä kaikelle. He jakavat kannettomia muovirasioita sukulaisille, että niissä voi säilyttää ryynejä ja makaroneja. He laittavat kaiken, aivan kaiken, muovipusseihin, koska muovipusseja on säästynyt valtava kasa keittiön laatikkoon. Lisäksi he sulkevat pussin narulla - pitäähän narunpätkillekin keksiä jotakin käyttöä.
Uudenmalliset uusiokäyttäjät eivät pyri käyttämään kaikkea hödyksi, vaan korvaavat hankintansa kierrätysmateriaaleilla. Juhlamekkoa tarvitessaan he eivät osta sitä uutena kaupasta, vaan muodistavat vanhaa. Kodin säilytyslaatikot syntyvät pahvilaatikosta ja tapetista, jotta ei tarvitsisi mennä halpakauppaan. Joskus on toki tarve keksiä käyttöä jollekin, jota ei enää alkuperäiskäytössä tarvita. Silloin pinnistellään mielikuvitusta ja tehdään jotain aivan uutta, vaikkapa astiatelineestä lampunvarjostin.
Innoittajani tällä kertaa: Tekstiiliromu (www.facebook.com/tekstiiliromu)
Vanhanmalliset uusiokäyttäjät panostavat tallettamiseen ja säästämiseen. Uudenmallisilla painottuu jätteen välttäminen. Ensimmäinen säästää (tai kuvittelee säästävänsä) rahaa ja materiaa omassa taloudessaan. Toinen säästää ympäristöä ja koko maailman taloutta.
Vanhanmallisilla uusiokäyttäjillä on tarve keksiä käyttöä kaikelle. He jakavat kannettomia muovirasioita sukulaisille, että niissä voi säilyttää ryynejä ja makaroneja. He laittavat kaiken, aivan kaiken, muovipusseihin, koska muovipusseja on säästynyt valtava kasa keittiön laatikkoon. Lisäksi he sulkevat pussin narulla - pitäähän narunpätkillekin keksiä jotakin käyttöä.
Uudenmalliset uusiokäyttäjät eivät pyri käyttämään kaikkea hödyksi, vaan korvaavat hankintansa kierrätysmateriaaleilla. Juhlamekkoa tarvitessaan he eivät osta sitä uutena kaupasta, vaan muodistavat vanhaa. Kodin säilytyslaatikot syntyvät pahvilaatikosta ja tapetista, jotta ei tarvitsisi mennä halpakauppaan. Joskus on toki tarve keksiä käyttöä jollekin, jota ei enää alkuperäiskäytössä tarvita. Silloin pinnistellään mielikuvitusta ja tehdään jotain aivan uutta, vaikkapa astiatelineestä lampunvarjostin.
Innoittajani tällä kertaa: Tekstiiliromu (www.facebook.com/tekstiiliromu)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)