Viimeinkin unitutkimusta Suomessa

Tampereella aloitellaan tutkimusta siitä, kannattaisiko neuvolassa antaa uniohjantaa. Jos tutkimus antaa aihetta, neuvolat saavat uniohjantaohjeistuksen.

Tutkimusta tekevää lastenneurologi Outi Saarenpää-Heikkilää siteerattiin Alma Median lehtien haastattelussa viime vuonna näin:

Aiemmin ajateltiin, että vastasyntynyt on kaoottinen olento, jolta ei voi odottaa yhtään mitään. Nyt pohditaan, voisiko vastasyntynyttäkin jollain hienovaraisella tavalla ohjata ja estää näin uniongelmia.

En tiedä, kuinka paljon asiaa on tutkittu, mutta neuvoloista on yleisesti viestitetty, että uniongelmat ovat nykyajan ongelma. Olen myös kuullut, että heikommin kehittyneissä maissa lasten itkuisuus on vähäisempää kuin esimerkiksi meillä Suomessa. En tietenkään tarkoita sitä, että nääntynyt lapsi ei jaksa enää itkeä, vaan tilanteita, joissa lapsella ei ole perustarpeidensa osalta hätää.

Huumaavat häiriömme

Uskoisin, että uniohjaus on erittäin tarpeellista. Elinympäristömme on vauvalle varsin raskas, sillä äiti pääsee helposti kauas ja vauvan voi turvallisesti jättää yksikseen pitkäksikin aikaa. Siellä, missä asutaan ahtaammin kuin meillä ja missä ei ole nykyaikaisia lastenhoitovälineitä, vauvaa on pidettävä paljon enemmän lähellä. Onneksi tämä on varsin hyvin jo ymmärretty länsimaissakin. Kantoliinat sun muuthan ovat hyvin suosittuja nykyisin.

Olen miettinyt, että saattaa olla myös vauvoja, jotka nukkuisivat itsekseen hyvin pitkiäkin aikoja, mutta herkät itkuhälyttimet opettavat heidät häiriötavoille. Jotkut vauvathan ääntelevät unissaan varsin kovasti, mikä sitten saatetaan tulkita hoivantarpeeksi. Yksi kaveriäiti sanoikin, ettei aluksi käsittänyt, miten kovaäänisesti vauva voi nukkua. Meidän Junna-vauvammekin iltayön unia kuunteli moni hartiat jännittyneinä - "nyt se kyllä kohta herää".

Elektronisten laitteiden tiedetään häiritsevän ainakin aikuisen unta - miksei vauvankin. Lisäksi vauvan ja lasten luontaista vuorokausirytmiä voi olla hankala tukea nykyaikana. Sähkölamput auttavat meitä ahkeroimaan myöhäiseen iltaan asti, joten päivän päättävä pimeä ei pääse vähentämään aistiärsykkeiden määrää ja auttamaan kehoa rauhoittumaan.

Ympäristönsuojelu on lähimmäisenrakkautta

Meillä oli yläasteella biologian opettaja, jota pidin hyvin viisaana ja ympäristöään ajattelevana ihmisenä. Hän oli kristitty, ja ihmetteli, miten kristityt eivät ymmärrä ympäristönsuojelua velvollisuudekseen.

Opettajamme myötä olen miettinyt samaa kuin hän. Viime kesänä oli viimein mukava lukea juttuakin tuosta aiheesta. Kotimaahan (14.7.2011) haastateltu Tuomo Kantele puheli näin:

Ekologisuus on yksinkertaisesti lähimmäisenrakkauden kysymys. Kaikki tekomme vaikuttavat ympäristöön ja muihin.

Muistan, kun rippikoulussa haastoimme opettajaamme ympäristöasioissa. Olimme joukko murrosikäisiä mustavalkoisesti ajattelevia ympäristöherätyksen kokeneita. Opettaja ei onnistunut vakuuttamaan minua siitä, että formulat on ihan okei. Hän perusteli näkemystään muun muassa sillä, että formulaurheilu on muun muassa ajanut kehittämään kestävämpiä ja ympäristöystävällisempiä renkaita autoihin.

Samalla onni karkaa meiltäkin

Mainitsemassani Kotimaan jutussa on haastateltu myös teologipariskunta Veikko ja Irja Aro-Heinilää:

...että jokainen kysyisi itseltään, mistä voisin luopua, jotta lisäisin toisten hyvää ja riistäisin vähemmän muita tai luontoa.

Minä olen usein katsonut lapsiani ja miettinyt, että entä jos lehtikuvassa ollut nälkiintynyt somalialaislapsi olisi jompikumpi heistä. Miten kovasti toivoisin, että Länsimainen Minä antaisi meille jotain, koska hänellä on kaikkea tarpeeksi pysyäkseen terveenä. Hänellä on myös vapaa-aikaa, jota hän voisi käyttää muiden auttamiseen.

Irja Aro-Heinilän kerrotaan pohtivan suomalaisten nuorten toivottomuutta - vaikka heillä on kaikkea:

Jospa kaikkea onkin liikaa ja asioiden pitäisi tulla hitaammin ja itse tekemällä. Olisi enemmän, mistä unelmoida.

Minusta asioita ei pidä aina ratkaista heti. On tervettä saada tavoitella. Vauva-Aslalle olisin voinut opettaa, mitkä palikat sopivat palikkalaatikon erimuotoisiin reikiin. Sillä tavalla hän olisi oppinut sen taidon jopa kuukausia aikaisemmin. Mutta lopulta hän oppi itse. Tuollaisia arkivalintoja teen lasten kanssa päivittäin. Kärsivällisyyttä ne kysyvät, mutta sitä haluankin elämäni henkivän.

Rukoile siellä, politikoi täällä

Miksi yhteiskunnassa pitäisi pitää eri instanssit täysin erillään. Onko pakko olla paikkoja, joissa vain rukoillaan, paikkoja, joissa politikoidaan, paikkoja joissa lainataan kirja? Eikö ihminen voisi olla eri persoonana eri puolilla läsnä yhdessä tilassa? - toimittaja Johanna Korhonen Kirjasto-lehdessä 2/11

Poimin tuon lainauksen toisesta lehdestä, joten en tiedä, mitä muuta jutussa kirjoitettiin. Luulen, että Korhoselta on kysytty, mitä kaikkea kirjastossa voi tehdä.

Vimma lokeroida ihmisiä on mennyt niin pitkälle, että ihmisten on välillä vaikea löytää paikkaansa. Se, että politiikkaa ei saa tehdä jossain, on hölmöä. Kaikki, jotka haluavat vaikuttaa yhteiskuntaan, tekevät politiikkaa. Perinteinen puoluepolitiikka ja siihen liittyvät vallankäyttöperinteet ovat asia erikseen.

Suomen politiikka on kriisissä. Meillä on ns. vanha poliitikkosukupolvi, joka on tottunut harrastamaan politiikkaa, jossa näytellään riitaisia, mutta oikeasti jaetaan valtaa porukan kesken.

Nuorempi polvi taas näkee yhteiskunnallisen vaikuttamisen laajemmin. He tavallaan elävät samaa vaihetta kuin silloin, kun nykyiset suurpuolueet syntyivät. Itsenäistymisen alussahan nykyisten puolueiden edeltäjät toimivat parantaakseen yhteiskuntaa.

Perussuomalaiset ja ruotsalainen Piraattipuolue ovat hyviä esimerkkejä siitä, miten vanhakantainen puheissamme oleva poliittinen luokittelu on. Tarkoitan sitä, ollaanko oikealla, vasemmalla vai keskellä. Tavallaan jo Vihreät ovat jo pitkään rikkoneet tuota kaavaa, mutta heidät on kuitenkin ollut helppo sijoittaa vasemmalle.

Viimein kai alkaa löytyä ymmärrystä sille, että ihminen voi olla poliittisesti aktiivinen, vaikkei kaivakaan itselle pysyvää poteroa sen enempää oikealle kuin vasemmallekaan.

Miksi menisin kirkkoon?

Silloin tällöin on villi huomata, että joku ajattelee samaa kuin minä itse.

Keväällä tulin surulliseksi miettiessäni, miksi en juuri koskaan käy kirkossa. Totesin, että minulla on kaikki asiat niin hyvin, etten kaipaa hengellistä yhteyttä. Mukamas. Oliko se Laestadius, joka sanoi, että jos omatuntosi sanoo, ettet ole tehnyt mitään väärää, voit olla varma, että se on nukkumassa.

Kotimaassa oli elokuussa Kongon piispan haastettelu:

Suomessa elämän ydintä haetaan sen sijaan jokapäiväisestä työstä, ja se voi johtaa harhaan. ... Piispa kertoo yllättyneensä kuullessaan, että suomalaiset eivät enää halua käydä kirkossa.

On aika vaikea pysyä hengellisessä kuosissa ilman seurakuntayhteyttä. Eipä olisi monelle kristitylle pahaksi, jos joitakin Raamatun käskyjä noudatettaisiin ihan kyseenalaistamatta: osallistuisi seurakunnan toimintaan ja pyhittäisi lepopäivän.

Lepoon määrätty

Eilen luin Meidän Perheestä masentuneen isän haastattelua. Hänet oli kai ajanut masennukseen liian kiivas elämä: perheen perustaminen, talon laittaminen ja firman pyörittäminen. Joku toinen varmasti kestäisi saman rasituksen masentumatta, mutta hän oli ollut jo vuosikausia aloitekyvytön.

Viimeiset kolme vuotta mies on lähinnä levännyt. Lapset kasvavat siinä sivussa. Sitä, mitä kaikkea hänen masennuksensa takana on, en tiedä. Moni masennustauti kuitenkin varmasti jäisi puhkeamatta, jos ihminen uskoisi, että välillä on levättävä, vaikka siltä ei tuntuisikaan.

Päiväkoti kerhona

Kolmen vuoden ikä näyttää olevan luonnollinen murroskohta lastenhoidossa. Yksi jos toinen kotiäiti alkaa yhtäkkiä kiinnostua päivähoitopaikoista.

Kaveripiirissäni pienet lapset hoidetaan lähes järkiään kotona, mutta noin puolet tuttavaperheistäni on käyttänyt isommille lapsille subjektiivista päivähoito-oikeutta. Lapset ovat siis olleet hoidossa, vaikka vanhempi on ollut kotona.

Kerhot seurakunnan vastuulla

Kolmevuotiaina (useimmat) lapset tosiaankin alkavat kaivata leikkiseuraa. Tällaisissa pienissä nykyajan perheissä sellaista on hankala tarjota. Kun Asla täytti kolme, kiikutin hänet seurakunnan päiväkerhoon. Kolme vuotta on sinne alaikäraja, mutta meidän Aslamme olisi minusta voinut viedä sinne jo aiemmin. Aivan varmasti olisi siellä viihtynyt.

Juttelin vasta-aikoihin erään lastenohjaajan kanssa. Hänen mukaansa ainakin täällä Rovaniemellä päiväkerhoihin on tunkua. Pari vuotta sitten kuulin puhuttavan, että kerhoihin olisi aiempaa vähemmän tulijoita, kun taas tenavaparkeissa eli avoimessa tilapäishoidossa olisi ryysis. Ehkä riitaisasti käyttöön otettu kotihoidon kuntalisä on vaikuttanut siten, että lapsia hoidetaan aiempaa enemmän kotona.

Minusta kuntien, kaupunkien ja vaikka yhdistystestinkin, esimerkiksi MLL:n, pitäisi tarjota enemmän kerhoja - tai mitä tahansa muuta muutaman tunnin hoitoa. Käsittääkseni koko maassa pikkulasten kerhotoiminta on lähinnä seurakuntien vastuulla.

Oulussa asuva kotiäitikaverini laittoi lapsensa päiväkodin taaperokerhoon kaksivuotiaana. Minusta se kuulosti aivan loistavalta palvelulta. Kerhovalituksen lomassa on tosin syytä muistaa sellainen hyvä asia, että avoimia perhekerhoja on hyvin tarjolla koko maassa.

Jostain on kerho keksittävä

Minusta subjektiivinen päivähoito-oikeus tulisi poistaa, ja sen sijaan pitäisi tarjota kevytrakenteisimpia hoito- ja perhepalveluita. Subjektiivinen eli henkilökohtainen päivähoito-oikeus on mukava ja hyvä palvelu, mutta kaikkiin palveluihin eivät vain yhteiskunnan rahat riitä.

Niille, joille subjektiivinen päivähoito-oikeus on oikeasti tarpeen, pitää löytää muu vaihtoehto. Tarkoitan jotain sellaista kuten päiväkerho tai oikeus päivähoitopaikkaan sosiaalisten tai terveydellisten syiden vuoksi.

Näen subjektiivisessa päivähoidossa kahdenlaista väärinkäyttöä. Jotkut vanhemmat suorastaan laistavat lastenhoidosta sen myötä. Toisille päivähoito taas toimii päiväkerhona.

Päivähoidossa osapäivähoitolaiset ja vaihtelevat hoitoajat tuottavat hankaluuksia. Vaihtelevat rytmit stressaannuttavat lapsia ja hoitajia. Eriaikaisuus on nykyaikaa, eikä sitä voi poistaa, mutta kaikenlaiset turhat lisästressin aiheuttajat voisi heittää menemään.

Minusta olisi kokeilemisen arvoista myös se, että perustetaan päiväkodin oheen kerhoryhmä, joka olisi hallinnollisesti kevyempi ja sekä päiväkodille että perheelle halvempi ratkaisu kuin oikea päivähoitopaikka. Joillekin ei taas ole väliä sillä, että kerhomainen päiväkotipaikka on kallis. Siksi kysyntää voisi olla ihan yksityisille kerhoillekin.

Kuntalisäkin on lisäkivaa

Rovaniemeläisenä nautin myös sellaisesta ylimääräisestä palvelusta kuin kotihoidon kuntalisä. Se on mukava raha saada, mutta vastuullisena kansalaisena olen sitä mieltä, että se pitäisi maksaa vain hoitolisänä. Hoitolisähän on Kelan kotihoidon tukeen maksama lisäraha, jos perheen tulot ovat pienet. Minusta kunnan ja valtion rahaa pitää käyttää siihen, mihin sitä todella tarvitaan. Ihan samasta syystä voi muuten ihmetellä, miksi lapsilisää maksetaan ihan kaikille, ökyrikkaillekin.