Eipä ole paljon lehdissä näkynyt juttuja yritysten lamapuskureista. Ennen vanhaan hyvää taloudenpitoon kuului, että hyvinä aikoina varaudutaan huonoihin aikoihin. Nyt meno on sellaista, että huonoja aikoja ei odotella. Sitten kun katovuosi koittaa, ihmetellään, että eihän tällaista pitänyt tulla.
Kevään Journalistissa (7.5.2009) oli juttu "Puskurit omistajien taskuihin". Lehtiyhtiöt ovat koonneet viime vuosina krouvisti voittoja, ja avokätisesti niitä on jaettu omistajille. Sitten koitti lama. Hups, yllättäen seitsemäntoista lihavan vuoden jälkeen.
- Pyydän kaikkia työntekijöitä kantamaan vastuunsa yhteisen työmme hyväksi. Jättäkää lomarahat nostamatta, pitäkää palkattomia vapaita tai ottakaa tästä hyvä eropaketti. Tässä tilanteessa ei voi ajatella lyhytnäköisesti, sillä yhtiön on pakko turvautua irtisanomisiin, jos emme saa tarpeeksi säästöjä. Tämuä on meidän yhteinen ponnistuksemme.
Talousajattelussa olen ottanut askeleita vasemmalle. Olen niin raivostunut kapitalistismin vuoksi. Ensin kootaan voittoja eikä säästetä tulevan varalle. Huonoina aikoina tappiot maksatetaan muilla. Hyvinvointivaltioissa maksajiksi joutuvat kaikki: valtio, työttömyyskassat ja muut kansalaiset.
tiistai 14. heinäkuuta 2009
maanantai 13. heinäkuuta 2009
Lööpistä tuomiolle
En ole äärimmäinen sananvapauden puolustaja, sillä sananvapauden nimissä tehdään paljon pahaa. Minusta se on rinnastettavissa jo kirkkohistoriaan - muinaisiin tekoihin, joiden jättämää taakkaa kristikunta kantaa aina muassaan.
STT julkaisi viime viikolla uutisen lööppirikollisen lapsista. Esimerkkitapauksessa kolmikymppinen lapsi kärsii mielenterveysongelmista, jotka juontuvat isän talousrikostuomiosta. Asiasta tehty lööppi ei varmastikaan yksin ajanut tuolloin 9-vuotiaan lapsen elämää huonoille urille, mutta kärsimystä sekin aiheutti.
Kauhajoen ja Jokelan koulusurmien jälkeen suomalainen media heräsi. Se, mitä lakiin on kirjoitettu, ei olekaan aina olennaisinta. Me emme voi päästää tilannetta siihen, että vain laki asettaa toiminnallemme rajat. Toimittajatkin ovat ihmisiä, jos eivät äitejä ja isiä niin ainakin lapsia. Lööpintekijöilläkin on toivottavasti rakkaita ihmisiä, joille kärsimystä ei soisi.
Nyt on meneillään vaalirahakohu. Voi voi. Keväisestä Matti Inkisen kuolemastakin voisi kohista. Poismenoa edeltävinä aikoina Inkinen oli useamman kerran lööpeissä ja juorulehtien kansissa. Voiko lööpintekijä todellakin vain ajatella, että "tämä on minun työtäni"? Vaivasiko omatunto sitä, joka kirjoitti Hymyn kanteen kerran järkyttävän tekstin "Riiput jo ristillä, Timo K. Mukka"?
Suomessa on viime aikoina annettu ihmisenmittaisia tuomioita yksityiselämää loukkaavasta tiedonvälittämistä. Voisiko onnettomuusuutisessa joskus lukea: "poliisi tutkii lööpin osuutta tapahtuneeseen"?
STT julkaisi viime viikolla uutisen lööppirikollisen lapsista. Esimerkkitapauksessa kolmikymppinen lapsi kärsii mielenterveysongelmista, jotka juontuvat isän talousrikostuomiosta. Asiasta tehty lööppi ei varmastikaan yksin ajanut tuolloin 9-vuotiaan lapsen elämää huonoille urille, mutta kärsimystä sekin aiheutti.
Kauhajoen ja Jokelan koulusurmien jälkeen suomalainen media heräsi. Se, mitä lakiin on kirjoitettu, ei olekaan aina olennaisinta. Me emme voi päästää tilannetta siihen, että vain laki asettaa toiminnallemme rajat. Toimittajatkin ovat ihmisiä, jos eivät äitejä ja isiä niin ainakin lapsia. Lööpintekijöilläkin on toivottavasti rakkaita ihmisiä, joille kärsimystä ei soisi.
Nyt on meneillään vaalirahakohu. Voi voi. Keväisestä Matti Inkisen kuolemastakin voisi kohista. Poismenoa edeltävinä aikoina Inkinen oli useamman kerran lööpeissä ja juorulehtien kansissa. Voiko lööpintekijä todellakin vain ajatella, että "tämä on minun työtäni"? Vaivasiko omatunto sitä, joka kirjoitti Hymyn kanteen kerran järkyttävän tekstin "Riiput jo ristillä, Timo K. Mukka"?
Suomessa on viime aikoina annettu ihmisenmittaisia tuomioita yksityiselämää loukkaavasta tiedonvälittämistä. Voisiko onnettomuusuutisessa joskus lukea: "poliisi tutkii lööpin osuutta tapahtuneeseen"?
perjantai 3. heinäkuuta 2009
Kaksi kauhista vuotta
Tämä aika on kauhea sumppu. Muutamassa vuodessa pitäisi valmistua, lisääntyä, työllistyä ja asettua. Kaikkea yritän kovasti.
Viime vuonna lisäännyin ja valmistuin. Melkein työllistyinkin. Toissa vuonna olin hyvässä työsuhteessa, mutta se piti jättää, kun mies sai työn ja piti muuttaa. Seuraajani on jo vakinaistettu. Tänä vuonna olen viritellyt uudestaan työllistymistä, mutta lapsenhoidon kanssa se ei ole helppoa. Lapsi on minulle kuitenkin tärkein, ja haluan, että hän saa olla kotona. Asettuminen on edennyt talon ostoon. Kaupat tehdään pian.
Tässä ei ole mitään järkeä, että kaikki pitää tehdä yhtä aikaa. Malliyhteiskuntamme on rakentunut aivan persiilleen. Ensin voisi rukata koulutusjärjestelmää niin, että ei tarvitsisi istua sisätiloissa kahtakymmentä vuotta, ennen kuin pääsisi töihin. Systeemi ei ole edes toimiva, sillä korkeakouluopinnot viivästyvät työn vuoksi melkein kaikilla. Pitäisikin hyväksyä se, että ihmiset lähtevät ja jopa haluavat töihin nuorempina kuin pitäisi.
Työn ohessa opiskelun pitäisi olla tavallinen tapa opiskella. Yliopistoilta, ammattikorkeakouluilta ja ammattikouluilta menee hirveästi turhaa aikaa siihen, että opiskelijoille rukataan mahdollisuuksia valmistua työn ohessa. Jos koko homma suunniteltaisiin uudestaan, kaikilla olisi helpompaa.
Muiltakin osin elämässä pitäisi olla mahdollista tehdä asioita osa-aikaisesti. Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aulahan on tällä viikolla perännyt parempia mahdollisuuksia osa-aikatyöhön, jotta lapset voisivat olla enemmän kotona.
Meille osui toiveiden talo eteen, ja onneksemme saimme siitä kaupat sovittua. Luojalle kiitos, mies on juuri saanut viran. Kotiäiti ja pätkätyöläinen eivät ole lainaneuvotteluissa kovin vahvoilla. Meille ensiasunto on omakotitalo. Lukion jälkeen lähdimme molemmat opiskelemaan. Mies opiskeli kaksi korkeakoulututkintoa ja minä yhden. Ei siinä ollut mahdollista hankkia asuntoa.
Näin ystävääni Hannaa eilen. Hänen perheessään on viimeisen vuoden aikana ratkottu aivan samoja ongelmia kuin mekin. Totesimme molemmat, että lujilla tässä ollaan. Kauhistuttavaa on ajatella, että omat lapsemme joutuvat joskus samaan kamalaan kouluputkeen, joka kestää vähintään kymmenen vuotta.
Viime vuonna lisäännyin ja valmistuin. Melkein työllistyinkin. Toissa vuonna olin hyvässä työsuhteessa, mutta se piti jättää, kun mies sai työn ja piti muuttaa. Seuraajani on jo vakinaistettu. Tänä vuonna olen viritellyt uudestaan työllistymistä, mutta lapsenhoidon kanssa se ei ole helppoa. Lapsi on minulle kuitenkin tärkein, ja haluan, että hän saa olla kotona. Asettuminen on edennyt talon ostoon. Kaupat tehdään pian.
Tässä ei ole mitään järkeä, että kaikki pitää tehdä yhtä aikaa. Malliyhteiskuntamme on rakentunut aivan persiilleen. Ensin voisi rukata koulutusjärjestelmää niin, että ei tarvitsisi istua sisätiloissa kahtakymmentä vuotta, ennen kuin pääsisi töihin. Systeemi ei ole edes toimiva, sillä korkeakouluopinnot viivästyvät työn vuoksi melkein kaikilla. Pitäisikin hyväksyä se, että ihmiset lähtevät ja jopa haluavat töihin nuorempina kuin pitäisi.
Työn ohessa opiskelun pitäisi olla tavallinen tapa opiskella. Yliopistoilta, ammattikorkeakouluilta ja ammattikouluilta menee hirveästi turhaa aikaa siihen, että opiskelijoille rukataan mahdollisuuksia valmistua työn ohessa. Jos koko homma suunniteltaisiin uudestaan, kaikilla olisi helpompaa.
Muiltakin osin elämässä pitäisi olla mahdollista tehdä asioita osa-aikaisesti. Lapsiasiavaltuutettu Maria Kaisa Aulahan on tällä viikolla perännyt parempia mahdollisuuksia osa-aikatyöhön, jotta lapset voisivat olla enemmän kotona.
Meille osui toiveiden talo eteen, ja onneksemme saimme siitä kaupat sovittua. Luojalle kiitos, mies on juuri saanut viran. Kotiäiti ja pätkätyöläinen eivät ole lainaneuvotteluissa kovin vahvoilla. Meille ensiasunto on omakotitalo. Lukion jälkeen lähdimme molemmat opiskelemaan. Mies opiskeli kaksi korkeakoulututkintoa ja minä yhden. Ei siinä ollut mahdollista hankkia asuntoa.
Näin ystävääni Hannaa eilen. Hänen perheessään on viimeisen vuoden aikana ratkottu aivan samoja ongelmia kuin mekin. Totesimme molemmat, että lujilla tässä ollaan. Kauhistuttavaa on ajatella, että omat lapsemme joutuvat joskus samaan kamalaan kouluputkeen, joka kestää vähintään kymmenen vuotta.
sunnuntai 28. kesäkuuta 2009
1-vuotiaan pottalakon ratkaisu
Asla oli pottalakossa, kun ikää oli noin 1 v 2 kk. Kirjoittelin lakosta, mutta ratkaisun raportointi on jäänyt. Kirjoitan sen nyt.
Mietin monta päivää pottalakon syytä ja päättelin, että todennäköisesti se on uhmaa. Päätin kokeilla uhman taltuttamista. Jos se ei onnistuisi, antaisin ajan hoitaa tehtävänsä.
Asla oli liian nuori ymmärtämään tarrapalkintoja tai lahjontaa. Minun piti keksiä jotain tässä ja nyt. Mietin, mikä on Aslasta maailman kiinnostavinta - autot. Pyysin serkkupoikaa kokoamaan vanhoja autojaan kannelliseen muovilaatikkoon. Aslalle ne olisivat uusia.
Potta-autot tepsivät heti
Tuli potta-aika. Poika kieltäytyi koko kehonsa voimalla. Näytin autolaatikkoa ja lupasin avata sen, kunhan Asla istuu potalle. Syy-seuraus-suhteen ymmärtäminen puheesta oli Aslalle vielä vaikeaa, mutta sormella osoitellen viesti meni perille.
Poika istui, sai laatikon auki ja päätti karata. Keräsin autot pois ja suljin laatikon. Itkuhan siitä tuli. Jatkoin määrätietoisesti. Lapsi ymmärsi melkein heti, mistä on kyse. Parin päivän päästä mies kertoi tilanteesta, missä Asla oli istunut kiltisti potalle, ottanut autoja käteen ja alkanut nousta ylös. Ennen kuin isä ehti sanoa mitään, pojan ilme muuttui. Hän selvästi muisti, että ei tästä saanutkaan nousta.
Parin viikon kuluttua potta-autolaatikkoa ei tarvittu enää.
Mietin monta päivää pottalakon syytä ja päättelin, että todennäköisesti se on uhmaa. Päätin kokeilla uhman taltuttamista. Jos se ei onnistuisi, antaisin ajan hoitaa tehtävänsä.
Asla oli liian nuori ymmärtämään tarrapalkintoja tai lahjontaa. Minun piti keksiä jotain tässä ja nyt. Mietin, mikä on Aslasta maailman kiinnostavinta - autot. Pyysin serkkupoikaa kokoamaan vanhoja autojaan kannelliseen muovilaatikkoon. Aslalle ne olisivat uusia.
Potta-autot tepsivät heti
Tuli potta-aika. Poika kieltäytyi koko kehonsa voimalla. Näytin autolaatikkoa ja lupasin avata sen, kunhan Asla istuu potalle. Syy-seuraus-suhteen ymmärtäminen puheesta oli Aslalle vielä vaikeaa, mutta sormella osoitellen viesti meni perille.
Poika istui, sai laatikon auki ja päätti karata. Keräsin autot pois ja suljin laatikon. Itkuhan siitä tuli. Jatkoin määrätietoisesti. Lapsi ymmärsi melkein heti, mistä on kyse. Parin päivän päästä mies kertoi tilanteesta, missä Asla oli istunut kiltisti potalle, ottanut autoja käteen ja alkanut nousta ylös. Ennen kuin isä ehti sanoa mitään, pojan ilme muuttui. Hän selvästi muisti, että ei tästä saanutkaan nousta.
Parin viikon kuluttua potta-autolaatikkoa ei tarvittu enää.
torstai 18. kesäkuuta 2009
Potta ei kelpaa
Aslan pottalakko alkoi ahdistaa, ja yritin ottaa selvää, miksi sellaista tapahtuu. Etsin tietoa Googlen avulla, kun en kirjallisuudesta tiennyt. Nykyään netissä on älyttömän hyvin suomeksikin asiaa vaistovanhemmuudesta ja luonnonmukaisesta lapsenhoidosta, mutta 1-vuotiaan pottalakosta en kunnon tietoa löytänyt.
Pottalakon syyksi esitetään kahta asiaa: vaippaan totuttamista ja lapsen epäkypsyyttä. Kumpikaan selitys ei minulle käynyt, koska Asla on pottaillut menestyksekkäästi kahdeksan kuukauden ikäisestä alkaen. Epäkypsyys-selitys on virallista suomalaista terveystietoa, jonka a) muiden maiden ja kulttuurien ihmiset, b) nykyajan vvv:tä harjoittavat vanhemmat ja c) (iso)isovanhempiemme ja sitä aikaisemmat sukupolvet ovat osoittaneet vääräksi. Ennen täällä meilläkin oli aivan tavallista, että parivuotiaat olivat kuivia.
Ratkaisukeinoja
Löysin keskusteluja 1-vuotiaan pottalakosta. Kaava oli aika sama kuin meilläkin. Vanhemmat olivat alkaneet pottailun varhain, mutta joskus vuoden (esim. 10 kk - 1,5 v) tietämillä lapsi oli mennyt lakkoon. En löytänyt, että kukaan olisi kertonut ratkaisseensa ongelman. Ainoa ratkaisu oli aika ja toteamus siitä, miten lapset ovat erilaisia. Sellaistakin näkemystä löysin, että pottalakko on vaikea ratkaista sitten, kun varsinaine uhma-, siis tahtoikä on päällä. Moni totesi pottailun onnistuneen esimerkiksi 7 - 11 kk:n iässä. Lakon jälkeen pottailu onnistui useimmilla vasta 3 - 4 vuoden iässä. Vanhemmat ymmärrettävästi lopettivat lakon myötä ahkeran yrittämisen, koska lapsi ei kerta kaikkiaan suostunut potalle.
Vanhempien lasten kanssa pottalakkoa ratkaistiin tarroilla tai muilla palkinnoilla. Yksi hyvä ja hauska kokemus oli, että lapsi oli houkuteltu potalle kuulemaan, miten pieru pärähtää pottaan. Osa oli onnistunut tykästyttämään lapsen pöntölle istumaan tai pojan kohdalla pissattamaan seisaallaan kuten isäkin.
Kolmantena keinona löysin vanhan opin siitä, että antaa lapsen olla märissä vaatteissa. Joku oppi siitä päivässä, joku kahdessa viikossa. Oli myös kokemuksia siitä, että lasta ei pissalammikossa leikkiminen tai märissä housuissa touhuaminen häirinnyt yhtään. Joillakin vaippojen kieltäminen johti siihen, että lapsi pidätti molempia hätiään. Yöllä lapsi pissasi vaippaan. Ummetuksen ja virtsatietulehduksen vaara on, jos lapsi pidättelee.
Aika varmasti tepisi meilläkin, mutta se oli minulle toiseksi viimeinen vaihtoehto. Viimeinen olisi väkisin pottailu. Minun järkeeni ei mahdu, että ison lapsen pitäisi kulkea vaipassa. Tarrat, pieruhoukuttelu tai muu sellainen ei toimi vielä 1-vuotiaalla. Hän ei pysty käsittämään niin abstrakteja asioita. Vaipattomuuskin olisi riski. Syömisongelmat ratkaisee pienen lapsen kohdalla nälkä, mutta pissa- ja kakka-asioissa on se vaara, että lapsi huomaa, että mikäs on sen mukavampaa kuin pissata ja kakata lattialle.
Mutta miksi?
Minusta alkoi tuntua, että Aslan pottalakko on pohjimmiltaan samaa uhmaa kuin syöttötuolista pois kiipeäminen, lusikan heitteleminen lattialle ja käsienpesun vastustelu. Hän viattomasti yrittää näyttää ja käyttää omaa tahtoaan. Meidän tehtävämme on opettaa, missä menee raja.
Pottalakko on kinkkisempi ratkaistava kuin moni muu, koska lapsella ei ole välttämätöntä tarvetta käyttää juuri pottaa. Esimerkiksi lusikan käyttöön voi pakottaa ottamalla ruoan pois. Potan sijasta tarpeet voi hoitaa vaippaan - tai vaikka housuun tai lattialle. Lapsi voi myös pidättää. Siksi ei monella vanhemmalla varmasti ole pottalakon kanssa muuta keinoa kuin odottaa. Sitä en tiedä, tuleeko pottalakkoa niille lapsille, jotka eivät ole käyttäneet vaippaa (juuri) lainkaan. Olisi mielenkiintoista, jos joku osaisi kertoa.
Pottalakon syyksi esitetään kahta asiaa: vaippaan totuttamista ja lapsen epäkypsyyttä. Kumpikaan selitys ei minulle käynyt, koska Asla on pottaillut menestyksekkäästi kahdeksan kuukauden ikäisestä alkaen. Epäkypsyys-selitys on virallista suomalaista terveystietoa, jonka a) muiden maiden ja kulttuurien ihmiset, b) nykyajan vvv:tä harjoittavat vanhemmat ja c) (iso)isovanhempiemme ja sitä aikaisemmat sukupolvet ovat osoittaneet vääräksi. Ennen täällä meilläkin oli aivan tavallista, että parivuotiaat olivat kuivia.
Ratkaisukeinoja
Löysin keskusteluja 1-vuotiaan pottalakosta. Kaava oli aika sama kuin meilläkin. Vanhemmat olivat alkaneet pottailun varhain, mutta joskus vuoden (esim. 10 kk - 1,5 v) tietämillä lapsi oli mennyt lakkoon. En löytänyt, että kukaan olisi kertonut ratkaisseensa ongelman. Ainoa ratkaisu oli aika ja toteamus siitä, miten lapset ovat erilaisia. Sellaistakin näkemystä löysin, että pottalakko on vaikea ratkaista sitten, kun varsinaine uhma-, siis tahtoikä on päällä. Moni totesi pottailun onnistuneen esimerkiksi 7 - 11 kk:n iässä. Lakon jälkeen pottailu onnistui useimmilla vasta 3 - 4 vuoden iässä. Vanhemmat ymmärrettävästi lopettivat lakon myötä ahkeran yrittämisen, koska lapsi ei kerta kaikkiaan suostunut potalle.
Vanhempien lasten kanssa pottalakkoa ratkaistiin tarroilla tai muilla palkinnoilla. Yksi hyvä ja hauska kokemus oli, että lapsi oli houkuteltu potalle kuulemaan, miten pieru pärähtää pottaan. Osa oli onnistunut tykästyttämään lapsen pöntölle istumaan tai pojan kohdalla pissattamaan seisaallaan kuten isäkin.
Kolmantena keinona löysin vanhan opin siitä, että antaa lapsen olla märissä vaatteissa. Joku oppi siitä päivässä, joku kahdessa viikossa. Oli myös kokemuksia siitä, että lasta ei pissalammikossa leikkiminen tai märissä housuissa touhuaminen häirinnyt yhtään. Joillakin vaippojen kieltäminen johti siihen, että lapsi pidätti molempia hätiään. Yöllä lapsi pissasi vaippaan. Ummetuksen ja virtsatietulehduksen vaara on, jos lapsi pidättelee.
Aika varmasti tepisi meilläkin, mutta se oli minulle toiseksi viimeinen vaihtoehto. Viimeinen olisi väkisin pottailu. Minun järkeeni ei mahdu, että ison lapsen pitäisi kulkea vaipassa. Tarrat, pieruhoukuttelu tai muu sellainen ei toimi vielä 1-vuotiaalla. Hän ei pysty käsittämään niin abstrakteja asioita. Vaipattomuuskin olisi riski. Syömisongelmat ratkaisee pienen lapsen kohdalla nälkä, mutta pissa- ja kakka-asioissa on se vaara, että lapsi huomaa, että mikäs on sen mukavampaa kuin pissata ja kakata lattialle.
Mutta miksi?
Minusta alkoi tuntua, että Aslan pottalakko on pohjimmiltaan samaa uhmaa kuin syöttötuolista pois kiipeäminen, lusikan heitteleminen lattialle ja käsienpesun vastustelu. Hän viattomasti yrittää näyttää ja käyttää omaa tahtoaan. Meidän tehtävämme on opettaa, missä menee raja.
Pottalakko on kinkkisempi ratkaistava kuin moni muu, koska lapsella ei ole välttämätöntä tarvetta käyttää juuri pottaa. Esimerkiksi lusikan käyttöön voi pakottaa ottamalla ruoan pois. Potan sijasta tarpeet voi hoitaa vaippaan - tai vaikka housuun tai lattialle. Lapsi voi myös pidättää. Siksi ei monella vanhemmalla varmasti ole pottalakon kanssa muuta keinoa kuin odottaa. Sitä en tiedä, tuleeko pottalakkoa niille lapsille, jotka eivät ole käyttäneet vaippaa (juuri) lainkaan. Olisi mielenkiintoista, jos joku osaisi kertoa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)