Vieläkin kestovaippoja?

Ai, teillä on vielä kestovaipat? kysyi Sanna-ystäväni, kun kävin hänen luonaan kylässä. Olin vähän hämmentynyt. En ollut koskaan edes miettinyt niistä luopumista.

Kestovaippainto olisi varmasti laantunut, jos olisin joutunut siivoamaan ison vauvan kakkoja vaipoista. Mutta onneksi ei ole tarvinnut, kun Asla alkoi käyttää ahkerasti pottaa noin kahdeksankuisena. Tämän ja viiden eri muun lapsen vuoksi olen toistaiseksi hyvin vakuuttunut siitä, että tuloksekkainta on aloittaa pottaharjoittelu silloin, kun lapsi osaa istua. Tuttavapiirin viisi erilaista perhettä ovat minusta jo aika pätevä näyttö.

Nyt käytämme kertakäyttö- ja kestovaippoja yhtä paljon. Molempia yhden vuorokaudessa. Odotan, että yövaipaksikin riittäisi kestovaippa. Välillä olen sitä kokeillut, mutta huonosti kävi. Sänky oli märkä ja Aslan iho kärsi. Vaipan pitäisi kai olla kymmenen senttiä paksu, että se riittäisi. Päivän ainoa kestovaippa on käytössä päiväunilla. - Joskus toki muulloinkin, jos ollaan esimerkiksi pitkällä kauppareissulla. Päiväunivaippakin on joskus kuiva.

Olen alkanut vähän kestovaippakriitikoksi. En missään nimessä vastusta kestovaippoja, mutta haluaisin, että puhuttaisiin enemmän myös vaipattomuudesta. Sen ei tarvitse olla totaalista, vaan vaippoja voi käyttää vähemmän. Vaipattomuus on kaikkein luontoystävällisintä.

Ihana ystäväni Riika onkin muuten toteuttanut vaipattomuutta paljon - tosin aivan eri lailla kuin itse sitä tarkoitan. Hän kertoi siivoilevansa konttailevan vauvansa pissoja sieltä täältä. Hauska juttu, eikä ainakaan yhtään vaippoja huonompi ratkaisu lapsen kannalta. Näkeepähän lapsi tuloksenkin.

Ilman poota?

Nyt olen keksinyt uuden villityksen. Luin vasta lehdestä no poo -ilmiöstä, mistä en, ihme kyllä, ollut kuullut aikaisemmin. Sehän on shampooton elämä.

Pikkuisen etsiskelin asiasta tietoa. Vaikuttaa siltä, että ei kovin kummoisesta harrastuksesta ole kysymys. Mutta jos haluaa pitäytyä kuitenkin nykyaikaisessa hiuskauneudessa kiinni, niin joutuu näkemään vaivaa. Eri asiahan on sitten, jos pitää vain lyhyttä tukkaa tai esimerkiksi aina lettiä. Tai jos suostuu kuljeksimaan vähän karheammassa kuontalossa.

Mies oli lukenut saman lehtijutun. "Just joo." Kun kerroin kiinnostuneeni, hän kauhistui. Totesi, että alkaa mennä vähän liikaa hihhulihommiksi. Joka tapauksessa ajattelin nyt ottaa asiasta vähän selvää ja sitten ehkä siirtyä kokeilujaksolle. Katsotaan sitten, onnistuuko se vai ei.

Jaa että miksi? En (ainakaan vielä) usko shampoiden myrkyllisyyteen tai muuhun tyypilliseen no poo -juttuun. Olen jo vuosia miettinyt, onko shampoo juurikin tarpeen. Tutkija Tuula Tuisku Oulun yliopistossa kertoi ajastaan nenetsien parissa. Me opiskelijat kyselimme puhtaudesta. Hän kertoi pesytymisestä ja totesi, että kun elämään tottui, olo ei ollut likainen. Hän kertoi, miten nenetsit peseytyivät (saunoivat) ja huolehtivat puhtaudestaan. Puhtauskäsityksen lisäksi muutoksessa oli varmasti hänen oma elimistönsä.

Ja mitä oli aika ennen shampoota? Samaa olen kysynyt muistakin asioista. Elettiinkö joskus ilman kertakäyttövaippoja? Entä kosteusvoiteita? Entä pyykkipulveria? Entä vitamiinivalmisteita? Entä pikku purkeissa myytävää hapanta jugurttia? Entä ilman samoihin pikku pulloihin pakattuja vihannespuristeita? Mihin kaikkeen meidät onkaan totutettu.

Vaikken tiennyt no poo -ilmiöstä tai siitä, miten siirtyminen shampootomaan elämään olisi mahdollista, aloitin oman kokeen. Asla on elänyt ilman shampoita ja pesuaineita. Veden lisäksi puhdistukseen on käytetty rasvaa. Minusta on mielenkiintoista nähdä, alkaako hänen kehonsa jossain vaiheessa vaatia pesuaineita vai onko niiden käyttö lähinnä tottumiskysymys?

Onnellinen kuluttaja

Olen inhokuluttaja, vaikka ei tämä elämä siltä näytä. Minullahan on kaikkea ja melkein kaikki on priimaa. Toteutan aika hyvin ohjetta, jonka mukaan pitää ostaa vähän mutta kunnollista. Lisäksi ostan, käytän ja ennen kaikkea huolin paljon kierrätystavaraa. Poislaitettava tavara lähteen ensisijaisesti kiertoon, toissijaisesti lajiteltuihin jätteisiin, kolmassijaisesti jää odottamaan varastoon käyttötarvetta ja vasta neljässijaisesti menee roskiin.

Yhteishyvän (6/09) pääkirjoitus inhottaa. Se päättyy niin kliseeseen:

Tärkeintä on tuntea, mistä oma onni syntyy.

Sitä ennen todetaan, että onhan se hyvä, että ollaan nuukia, kun ilmastonmuutoksesta keskustellaan. Sitten vähän kehutaan valveutuneita eettisiä ja nuukia kuluttajia. Ja lopuksi räjähtää tajunta, joka mielistelee kaikkia:

Toisaalta isolle joukolle ihmisiä kuluttaminen on elämäntapa ja itseilmaisun väline. He hakevat uutta, seuraavat trendejä ja etsivät edullista hintaa. Mielihyvää tuottavat erilaiset valinnat toteuttaa omaa itseään.

Minä en halua ostella siksi, että tavaroista tulee yleensä jätettä. En myöskään halua, että koti on täynnä kaikenlaista kolpaa. Vielä ajattelen sitä, mistä tavara on lähtöisin. Kyse ei ole vain sen kierrätettävyydestä vaan siitä, mitä kaikkea se on saanut aikaan ennen kuin se on käytössäni. Mihin tavaran valmistuksesta syntyneet jätteet ja päästöt ovat joutuneet? Kenen viljelymaata sen vuoksi on tarvittu? Onko joku jäänyt vaille puhdasta vettä tavarani vuoksi? Onko joku lapsi ollut valmistamassa sitä? Olisiko se voinut olla minun lapseni, jos asuisin jossakin muualla?

Joogasta synnytyssaliin

Kävin äitiysjoogassa ennen Aslan syntymää. Minulla ei ollut odotuksia joogan suhteen, sillä en ollut joogannut aikaisemmin. Halusin katsoa, mitä se minulle antaa - ehkä rentoutumista ja nautinnollista raskausaikaa, ehkä apua raskausvaivoihin.

Aluksi kävin joogassa Oulussa ja lopuksi Rovaniemellä. Meillä on täällä aivan mahtava äitiysjoogaohjaaja, Ritva Kuure. Hänen tunneillaan löysin ratkaisun lääkkeettömään synnytykseen, jota olin toivonut alusta alkaen.

Vauvassa (4/2009) oli juttu äitiysjoogasta. Joogaohjaaja Liisa Erika Savonen kertoo siinä lyhyesti siitä, miten joogan hengitysharjoitukset auttavat lievittämään kipua. On tärkeää, että synnyttäjä, sikiö ja kohtu saavat happea.

Minulla oli uskoakseni sietämättömän kivulias synnytys. Siltä se tuntui, ja siltä se on kuulostanut muiden synnytyskokemuksiin verrattuna. Halusin synnyttää niin, että tunnen, mitä tapahtuu. Halusin olla aktiivinen synnyttäjä, koska minusta synnyttäjä ei ole lähtökohtaisesti potilas. Hänestä kyllä tulee potilas, sitten jos synnytys ei etene hyvin. Toisekseen en halunnut, että synnytykseni olisi vain kivunlievityksen odottamista. Ensikertalainen ei yleensä huomaa, että lääkettä ei saa heti, aina ei ollenkaan. Voi myös olla, että lääke ei auta. Esimerkiksi itse olisin joutunut kestämään kamalia supistuksia joka tapauksessa tuntikaupalla, vaikka olisinkin halunnut kipulääkettä.

"Onhan sitä ennenkin pärjätty ilman kipulääkkeitä."
"Synnytyskipu on pehmeää kipua."
"Synnytyskivun kestää, koska sillä on merkitys."

Noin ajattelin itsekin, ja niin ajattelee moni muu. Nuo ovat sellaisia kliseiksi muodostuneita lausahduksia. Omasta synnytyksestäni en varmaan olisi selvinnyt vain noiden asennelauseiden varassa, vaikka asenne olikin vankkumaton.

Pakko rentoutua

Kipu oli sietämätöntä ja koin sen keskellä yötä, väsyneenä. Opin viimeistään silloin, että kivunsietämisessä tärkeintä on rentoutuminen. Rentoutua voi oman mielensä avulla tai lääkkeiden avulla. Jooga on yksi keino harjoitella rentoutumista, mutta ei tietenkään ainoa. Minulle jooga sopi erittäin hyvin.

Omatoiminen rentoutuminen on erittäin vaikeaa nykyaikaisessa synnytyssalissa, ainakin Rovaniemellä, kun pitää maata pöydällä ja olla kiinni piuhoissa. Kivun kestäminen vaati ääretöntä keskittymistä, mikä erittäin vaikeaa, jos pitää välillä asettua kiinni antureihin.

Asennoiduin itse niin, että lääkkeitä ei ole edes olemassa. Synnytys vaati kaiken ajatuskapasiteetin, enkä halunnut käyttää päätäni siihen, että miettisin sopivaa hetkeä tai sopivaa lääkettä. Asennetta enemmän oli kuitenkin apua joogasta. Kipu muuttui tappavaksi heti, kun en jaksanut hengittää ja olla rauhallinen. Silloin mies auttoi hengittämällä malliksi.

Rentoutuminen on tärkeää myös siksi, että synnytys etenisi. Supistukselle pitää antaa tilaa. Synnyttäjän tehtävä on antaa kohdulle mahdollisuus tehdä tehtävänsä omatoimisesti. Puudutukset auttavat nimenomaan rentoutumisessa, ja silloin kohtu saa toimia rauhassa. Joskus lääke taas rentouttaa kohdunkin, jolloin tarvitaan lääkettä lisäämään supistuksia. Minusta synnytyslääkkeiden huono puoli on juuri tuo; ne saattavat johtaa uusiin ongelmiin.

Jos en olisi opetellut rentoutumista, koko ilta ennen sairaalaan lähtöä ja odotusaika sairaalassa olisi ollut helvetillinen. Suosittelen kyllä erittäin lämpimästi kaikille, myös niille, jotka ovat valmiita käyttämään puudutuksia, opettelemaan synnyttämistä etukäteen.

Muutamat tuttavat ovat sanoneet jotain sentapaista, että synnytyksestä ei kannata lueskella etukäteen, kun ei koskaan kuitenkaan tiedä, miten se sujuu. Tiedonhankinta ja muiden kokemukset vain lisäävät kauhuja. Heille riittää, että he menevät sairaalaan, koska siellä on henkilökunta, joka tietää ja osaa.

---

PS. En ole perehtynyt synnytyslääkkeisiin. Siksi kirjoitan epätarkasti "lääkkeistä". Niihin liittyviä tietoja voi etsiä muualta.

Vauva ja maapallo

"Mitä järkeä minun on pitää huolta yhdestä lapsesta, kun maailmassa kuitenkin kuolee satoja tuhansia pienokaisia vuosittain?"

Janne Metso kirjoittaa Vauvassa (6/2009) siitä, minkälaisen ekologisen nukahduksen hän on kokenut lapsensa syntymän myötä. Hän arvelee perheensä kuluttavan viikossa enemmän kuin afrikkalainen kylä kuukaudessa. Metso tietää ympäristösyntinsä, mutta haluaa nyt elää niin, että hänen oma lapsensa on tärkeintä, mitä hänellä on. Selväksi käy, että ristiriita ei ole kuitenkaan ratkaistu.

Metso miettii, mitä sanoisi maailman köyhien lapsien vanhemmille. "Olen pahoillani" vai "olen paholainen" Nii-in, sanopa muuta. Mietin asiaa hieman pidemälle. Mitä minä toivoisin, jos olisin se maailman laidan köyhä äiti, jolla on yhtä rakas lapsi kuin oma Aslani? Tuttavani Robert sanoi tähän kerran, että kaipa hän toivoisi asuvansa Pohjoismaissa. Sitten hän totesi, miten kiitollisia saammekaan olla elinpiiristämme.

Tähänkö piste?

Ei minusta. Luulen, että toivoisin, että maailmassa elettäisiin niin, että minulla ja perheelläni olisi mahdollisuus elää onnellisena kotonamme. Ettei tarvitsisi pyrkiä kylmään ja pimeään Pohjoismaahan.