Toisen lapsemme laskettu aika on lähiviikkoina. Nukkuminen taitaa olla se juttu, mihin panostamme odotuksessamme nyt jo kaikista eniten. Se ei ole ihme, kun miettii Aslan vauva-aikaa.
Yleinen ohjehan on, että alle puolivuotiaalle ei pidetä mitään unikouluja. Vanhempien tehtävä on tukea uni-valverytmin kehittymistä. Vauva- ja perhelehtien ohjeissa neuvotaan lähinnä rauhoittamaan yöt nukkumiseen ja tarjoamaan vauvalle aktiivista aikaa päivällä. Näistä neuvoista tulee sellainen olo, että ensimmäinen puoli vuotta mennään miten mennään ja sitten pidetään unikoulua, jos on tarpeen.
Onneksi Pantleyn kirjassa on konkreettisia neuvoja siihen, miten pienen vauvan kanssa kannattaa toimia nukkuma-asioissa. Kyse ei ole vauvan kouluttamisesta saati koulimisesta, vaan siitä, että vanhemmat osaisivat nähdä syy-seuraussuhteita, reagoida tilanteisiin järkevästi ja seurata vauvansa taipumuksia.
Vielä en tulevaa vauvaani tunne, mutta uskon, että ensimmäisenä reagoin siihen, jos vauvani vaikuttaa rauhattomalta rauhoittujalta. Silloin meillä siirrytään yksinkertaisiin nukahtamistilanteisiin eikä yritetä napata päiväunia milloin missäkin - Aslan kanssa ne kun sitten lopulta napattiin yleensä tissistä.
tiistai 6. heinäkuuta 2010
perjantai 2. heinäkuuta 2010
Rauhoittumisen rajat
Meidän Perheessä (5/2010) on juttu taaperon unikoulusta. Esimerkki-Vertin vanemmat kertovat tehneensä virheitä siinä, että järjestivät kaikenlaisia rauhoittavia palveluja öisin. Unihoitajan ensimmäinen ja tärkein ohje oli ollut, että lapselle pitää antaa tilaa rauhoittua.
Meillä on ollut erittäin tarpeellinen oivallus nukahtamisen (olipa sitten ensinukahdus tai uudelleennukahdus) kanssa se, että lapsi tarvitsee mahdollisuuden rauhoittua. Vauvasta saakka virikkeitä metsästänyt Asla ei aina osaa itse rauhoittua. Silloin aikuisen tehtävä on näyttää rajat. Tämä on pätenyt meillä niin vauvalle kuin taaperollekin - toki konstit ovat erit.
Havahduin tähän siinä vaiheessa, kun huomasin, että mitenkään en saa Aslan itkua öisin lakkaamaan. Vain äärimmäinen keinunta rauhoitti, ja se oli minulle liikaa. Aloin uskoa, että hän on väsynyt ja haluaa nukkua, mutta ei osaa, malta tai uskalla. Koska hän ei rauhoittunut missään, minulla oli mahdollisuus opettaa hänelle paikka rauhoittumiseen. Valitsin hänen oman sänkynsä. Valitsin muutaman rauhoituskeinon: silittelyn, vieressä nukkumisen esimerkin ja pari selkeää "nyt nukutaan" -lausetta. Aluksi itkua piti kuunnella pitkäänkin, mutta se oli välttämätön siirtymävaihe. Sen jälkeen vauvan ei tarvinnut enää miettiä, että "voi kun väsyttää, mutta onkohan tässä luvassa jotain ohjelmaa vai ei".
Puhuvalle ja jalat alleen ottavalle taaperolle rajojen paneminen vaatii uskoa siihen, että lapsi tottelee. Minun on komennettava niin, että uskon itsekin sanaani.
Mitä jos taapero ei usko? Pienen pinnasänkynukkujan laitoin järjestelmällisesti takaisin makuuasentoon tai estin häntä nousemasta ylös. Se oli kyllä erittäin hermoja raastavaa, mutta jos siihen alkaa, ei passaa luovuttaa. Lopulta lapsi uskoo - paitsi siinä välissä voi kyllä tulla oikea hätäkin. Hätä hoidetaan pois alta lohduttamalla tai vaikka sylittelemällä, mutta sen jälkeen palataan lujasti ja lempeästi takaisin normaaliin nukahtamishetkeen. Tärkeää on rauhallisella puheella ja lempeällä olemuksella viestittää, että "nyt on nukkuma-aika".
Sama periaate pätee sitten sängystä karkailuun tai huoneesta pois juoksemiseen tai vesilasipyyntöihin. Oma rajanasetussuosikkini oli yhteen väliin se, että seisoin makuuhuoneen oven raossa ja estin lasta aukaisemasta ovea. Ovi siis oli raollaan, jolloin Aslalla oli tavallaan kontakti minuun, mutta estin näkymän mielenkiintoisille vesille. Lopulta hän katsoi yleensä parhaaksi painua sänkyyn. Hänen huuteluihinsa vastasin muutamalla viileällä, samansisältöisellä ja johdonmukaisella kommentilla:
Muita fyysisen rauhoittumisrajojen asettamiskeinoja meillä on ollut niukkailmeinen ja -eleinen reagointi ja tarvittaessa eleetön sänkyynkantaminen. Kantamista tarvitaan esimerkiksi silloin, jos lapsi piiloutuu kaappiin eikä siirry sieltä komentamalla pois. Komento jää tehottomaksi, jos aikuinen antaa lapselle varan valita, totteleeko vai ei. Niinpä se pitää osoittaa todeksi ja siirtää lapsi kaapista sänkyyn. Nämä ovat tällaisia supernanny-tv-ohjelman oppeja, mutta pätevät kyllä. Kantamaan voi joutua monta kertaa, mutta muuta keinoa ei oikein ole, jos lapsi ei kerta kaikkiaan tottele.
Meillä on ollut erittäin tarpeellinen oivallus nukahtamisen (olipa sitten ensinukahdus tai uudelleennukahdus) kanssa se, että lapsi tarvitsee mahdollisuuden rauhoittua. Vauvasta saakka virikkeitä metsästänyt Asla ei aina osaa itse rauhoittua. Silloin aikuisen tehtävä on näyttää rajat. Tämä on pätenyt meillä niin vauvalle kuin taaperollekin - toki konstit ovat erit.
Havahduin tähän siinä vaiheessa, kun huomasin, että mitenkään en saa Aslan itkua öisin lakkaamaan. Vain äärimmäinen keinunta rauhoitti, ja se oli minulle liikaa. Aloin uskoa, että hän on väsynyt ja haluaa nukkua, mutta ei osaa, malta tai uskalla. Koska hän ei rauhoittunut missään, minulla oli mahdollisuus opettaa hänelle paikka rauhoittumiseen. Valitsin hänen oman sänkynsä. Valitsin muutaman rauhoituskeinon: silittelyn, vieressä nukkumisen esimerkin ja pari selkeää "nyt nukutaan" -lausetta. Aluksi itkua piti kuunnella pitkäänkin, mutta se oli välttämätön siirtymävaihe. Sen jälkeen vauvan ei tarvinnut enää miettiä, että "voi kun väsyttää, mutta onkohan tässä luvassa jotain ohjelmaa vai ei".
Puhuvalle ja jalat alleen ottavalle taaperolle rajojen paneminen vaatii uskoa siihen, että lapsi tottelee. Minun on komennettava niin, että uskon itsekin sanaani.
"Nyt sänkyyn!"Joskus kyllä kuulen ääneni värisevän epäuskosta - mutta vielä useammin kuulen muiden hoitajien äänestä sen, että he eivät usko omaan komentoonsa. Mutta uskottava on, muuten ei tule mitään.
"Ei saa lähteä laukkomaan!"
"Kaappiin ei mennä!"
Mitä jos taapero ei usko? Pienen pinnasänkynukkujan laitoin järjestelmällisesti takaisin makuuasentoon tai estin häntä nousemasta ylös. Se oli kyllä erittäin hermoja raastavaa, mutta jos siihen alkaa, ei passaa luovuttaa. Lopulta lapsi uskoo - paitsi siinä välissä voi kyllä tulla oikea hätäkin. Hätä hoidetaan pois alta lohduttamalla tai vaikka sylittelemällä, mutta sen jälkeen palataan lujasti ja lempeästi takaisin normaaliin nukahtamishetkeen. Tärkeää on rauhallisella puheella ja lempeällä olemuksella viestittää, että "nyt on nukkuma-aika".
Sama periaate pätee sitten sängystä karkailuun tai huoneesta pois juoksemiseen tai vesilasipyyntöihin. Oma rajanasetussuosikkini oli yhteen väliin se, että seisoin makuuhuoneen oven raossa ja estin lasta aukaisemasta ovea. Ovi siis oli raollaan, jolloin Aslalla oli tavallaan kontakti minuun, mutta estin näkymän mielenkiintoisille vesille. Lopulta hän katsoi yleensä parhaaksi painua sänkyyn. Hänen huuteluihinsa vastasin muutamalla viileällä, samansisältöisellä ja johdonmukaisella kommentilla:
"No mitä?"Välillä piti hoitaa kiukuttelusta syntynyt oikea hätä, mutta sen jälkeen taas käskin mennä itse omaan sänkyyn. Sylittelylohduttelun tein yleensä siinä ovenraossa. Se oli minusta hyvä keino ilmentää sitä, että äiti auttaa hädässä, mutta iltanukkumaanmenosta ei tingitä.
"Nyt on nukkuma-aika. Mene sänkyyn."
"Äiti on tässä lähellä. Voit turvallisesti nukkua."
Muita fyysisen rauhoittumisrajojen asettamiskeinoja meillä on ollut niukkailmeinen ja -eleinen reagointi ja tarvittaessa eleetön sänkyynkantaminen. Kantamista tarvitaan esimerkiksi silloin, jos lapsi piiloutuu kaappiin eikä siirry sieltä komentamalla pois. Komento jää tehottomaksi, jos aikuinen antaa lapselle varan valita, totteleeko vai ei. Niinpä se pitää osoittaa todeksi ja siirtää lapsi kaapista sänkyyn. Nämä ovat tällaisia supernanny-tv-ohjelman oppeja, mutta pätevät kyllä. Kantamaan voi joutua monta kertaa, mutta muuta keinoa ei oikein ole, jos lapsi ei kerta kaikkiaan tottele.
keskiviikko 30. kesäkuuta 2010
Yksivuotiaasta kaksivuotiaaksi
Edellinen unikoulukirjoitus koskee noin vuoden takaista aikaa. Akuutit ongelmat ratkesivat, ja sen jälkeen nukutuksiamme ja nukkumisiamme ovat värittäneet josjonkinlaiset tilanteet. Meillä on yhä uniongelmia - ainakin jos ne määritellään niin, että vieläkin on harvinaista saada nukkua koko yö. Nukuttaminenkin vaatii taitoa.
Minusta meillä ei kuitenkaan ole ongelmia. Olemme vanhempina oppineet reagoimaan tilanteisiin ja aika usein teemme korjaustoimenpiteitä. Meidän ei tarvitse käydä niistä enää perusteellisia keskusteluja, sillä olemme molemmat oppineet lapsen unen perusasiat (ainakin oman lapsemme kohdalla).
Millaisia juttuja tässä vuoden sisällä on sitten ollut? Muutto uuteen kotiin, siirtyminen pois pinnasängystä, nukahtaminen ilman vanhempaa, hyppely pois sängystä nukahtamista odotellessa, äidin ja isän huutelua, pelkoja, öisiä hätäkohtauksia, yöllisiä itkukapinoita, kömpimistä vanhempien sänkyyn... Olisiko melkein kaikenlaista, mitä kuvitella saattaa?
Uudistuksen edessä olemme aiempien kokemuksien vavisuttamina aina ennakoineet ja sopineet toimintamallista. Sitten onkin ollut ollennaista olla johdonmukainen. Jos olemme muuttaneet omaa kättäytymistämme tai reaktiotapaamme, olemme tehneet sen tietoisesti. Sehän ei ole lapsen kannalta reilua, että vanhempi ripustautuu johonkin ennalta päättämäänsä toimintamalliin, jos se ei tunnu lapselle sopivan.
Enää emme pelkää nukkumiseen liittyviä uudistuksia.
Minusta meillä ei kuitenkaan ole ongelmia. Olemme vanhempina oppineet reagoimaan tilanteisiin ja aika usein teemme korjaustoimenpiteitä. Meidän ei tarvitse käydä niistä enää perusteellisia keskusteluja, sillä olemme molemmat oppineet lapsen unen perusasiat (ainakin oman lapsemme kohdalla).
Millaisia juttuja tässä vuoden sisällä on sitten ollut? Muutto uuteen kotiin, siirtyminen pois pinnasängystä, nukahtaminen ilman vanhempaa, hyppely pois sängystä nukahtamista odotellessa, äidin ja isän huutelua, pelkoja, öisiä hätäkohtauksia, yöllisiä itkukapinoita, kömpimistä vanhempien sänkyyn... Olisiko melkein kaikenlaista, mitä kuvitella saattaa?
Uudistuksen edessä olemme aiempien kokemuksien vavisuttamina aina ennakoineet ja sopineet toimintamallista. Sitten onkin ollut ollennaista olla johdonmukainen. Jos olemme muuttaneet omaa kättäytymistämme tai reaktiotapaamme, olemme tehneet sen tietoisesti. Sehän ei ole lapsen kannalta reilua, että vanhempi ripustautuu johonkin ennalta päättämäänsä toimintamalliin, jos se ei tunnu lapselle sopivan.
Enää emme pelkää nukkumiseen liittyviä uudistuksia.
tiistai 29. kesäkuuta 2010
Ohranjyviä
Bongasin ensi kertaa mainoksen, jossa kaupataan ohraa riisin sijaan. Nyt vasta!
Ohraryynejä on ollut kaupassa jo vuosia ja ilmastoruoastakin on puhuttu jo pari vuotta. Olenkin hämmästellyt sitä, miten hitaasti ohra on tehnyt tuloaan. Edes Pirkka-koekeittiöt sun muut eivät ole sen puolesta juurikaan rummuttaneet. Luulen, että Raision aloittama Torino-ohranjyväintoa lietsova mainoskampanja saa Pirkat ja Yhteishyvätkin kehumaan ohraa.
Minulla on ollut monta syytä käyttää ohraa jo vuosia. Ensinnäkin sen käyttäminen on helppoa. Sitä valmistetaan ja käytetään kuten riisiä - ja samalta se näyttääkin. Meillä kävi vasta vieras, joka kaikessa outoudessaan uskaltautui kattilan kantta korotettuaan toteamaan, että ei ole riisin ystävä. Sain ylpeänä huomauttaa, että minun kattilassani onkin ohraa.
Ohra on kotimaista. Se on halpaa. Se on hyvää. Se sopii riistan kanssa paremmin yksiin kuin riisi. Se on ilmastoystävällistä. Uskoakseni se on moniin riiseihin verrattuna myös ravinteikkaampaa. Perunan se lyö tärkkelysottelussa. Riisiähän puoltavat karppausaatteet, mutta vastustavat ympäristöaatteet. Ohra on hyvä kompromissi.
Ja missä on ohra korvannut riisin? Tietenkin kirkon rappusilla häissämme vuonna 2004.
Ohraryynejä on ollut kaupassa jo vuosia ja ilmastoruoastakin on puhuttu jo pari vuotta. Olenkin hämmästellyt sitä, miten hitaasti ohra on tehnyt tuloaan. Edes Pirkka-koekeittiöt sun muut eivät ole sen puolesta juurikaan rummuttaneet. Luulen, että Raision aloittama Torino-ohranjyväintoa lietsova mainoskampanja saa Pirkat ja Yhteishyvätkin kehumaan ohraa.
Minulla on ollut monta syytä käyttää ohraa jo vuosia. Ensinnäkin sen käyttäminen on helppoa. Sitä valmistetaan ja käytetään kuten riisiä - ja samalta se näyttääkin. Meillä kävi vasta vieras, joka kaikessa outoudessaan uskaltautui kattilan kantta korotettuaan toteamaan, että ei ole riisin ystävä. Sain ylpeänä huomauttaa, että minun kattilassani onkin ohraa.
Ohra on kotimaista. Se on halpaa. Se on hyvää. Se sopii riistan kanssa paremmin yksiin kuin riisi. Se on ilmastoystävällistä. Uskoakseni se on moniin riiseihin verrattuna myös ravinteikkaampaa. Perunan se lyö tärkkelysottelussa. Riisiähän puoltavat karppausaatteet, mutta vastustavat ympäristöaatteet. Ohra on hyvä kompromissi.
Ja missä on ohra korvannut riisin? Tietenkin kirkon rappusilla häissämme vuonna 2004.
lauantai 26. kesäkuuta 2010
Melkein mallikas
Huvitun lehtijutuista, joissa elämä pienitään pikku lohkoihin. Toukokuun Meidän Perheessä oli juttu "Organisaattoriksi voi oppia". Olen melkein malliesimerkki jutun ihannevanhemmasta.
1. Opettele olemaan läsnä. Kuulutko sinäkin niihin unelma-anelmiin, joiden ajatukset liitelevät laajoja kaaria...> En kuulu.
2. Älä sählää kymmentä asiaa yhtä aikaa. Niin ei mikään valmistu. Valitse mieluummin yksi kohta, joka kaipaa kohennusta...> Puolittain näin. Teen monta asiaa yhtä aikaa, mutta keskeneräiset työt ovat järjestyksessä. Harvoin pääsevät unohtumaan.
3. Asiat tärkeysjärjestykseen! Mieti, mikä sinulle on olennaista juuri nyt. Koti on työmaa, joka ei koskaan tule valmiiksi... Kotiäiti tai -isä tekee palkatonta...> Koti ei ole työ. Se on elämä. Tämä on elämänasenneasia. Koti ei myöskään ole projekti. En tarvitse tällaista ohjetta.
4. Joskus töitä on vain liikaa... Passaatko isoja lapsiasi liikaa? Sovi lasten kanssa kotitöistä...> En. Isoja lapsia ei ole, mutta on jo asioita, jotka Aslankin (2 v.) pitää hoitaa itse.
5. Suunnittele ja ennakoi. Päivästä toiseen suunnilleen samanlaisena toistuva rytmi on hyväksi kaikille ja tuo ryhtiä... Mieti seuraavan päivän ohjelma...> En järjestele seuraavaa päivää, mutta olen järjestellyt elämäni. Olen kotiäiti, koska kaikki olisi liian rankkaa, jos olisimme molemmat mieheni kanssa töissä. Näin minulla on aikaa myös itse harrastaa. Uskon katuvia vanhoja vanhempia, jotka päivittelevät sitä, etteivät malttaneet olla perheen kanssa.
6. Merkkaa kaikki tapaamiset kalenteriisi 15 minuuttia tai puolta tuntia aiemmaksi.> Olen opetellut ajoissa lähtemistä. En vielä osaa täysin. (Lukiko lehdessä oikeasti, että "merkkaa"...?)
7. Järjestele keittiö uusiksi. Keittiö on kodin sydän - ja loputon työmaa... Jos keittiössä on jatkuvasti tavarat hukassa...> Ei ole. Meillä on lähes kaikille tavaroille oma paikkansa. Ja tavaran määrä on rajoitettu.
8. Säilytä astiakaapissa vain pieni määrä lautasia, kuppeja ja mukeja. Näin tiskikoneen tyhjennys käy nopeasti... Astiakaapin pitäisi olla niin väljä, että sinne saa tavarat heittämällä.> Meillä astiakaapissa on vain muutamia pysyväisasukkeja. Huolehdin siitä, että kuivuneet astiat tyhjennetään sieltä pois. Päivänselvä asia.
9. Tyhjennä keittiön työtasot tavaroista. Kokatessa heitä roskat roskiin sitä mukaa kuin niitä syntyy ja purkit ja mausteet omille paikoilleen.> Päivänselvää tämäkin.
10. Poista liika tavara.> Ja estä liian tavaran tulo. Tämä on yksi taloudenpitoni perusasia. Tavarat, joita ei ole ole, eivät loju väärissä paikoissa.
11. Opeta siisteyttä.> Aslan moni leikki lopetetaan, jos menee tyhmäilyksi. Vaadin, että tavaroita viedään myös paikoilleen. Jos vesi kaatuu, en juurikaan toru, mutta käsken hakemaan luutun. Sen osaa 1-vuotiaskin.
12. Hanki iso kori. Tähän olohuoneeseen tai eteiseen sijoitettuun risteilijään voi noukkia lattialla lojuvat tavarat odottamaan hetkeä...> Tämä on kokeiltu. En hanki, koska miehellä kaikki väliaikaissäilytyspaikat tuppaavat jäämään pysyviksi. Mutta väliaikaiskasoille meillä on kyllä tietyt paikat. Pitää vain muistutella miestä käymään niitä läpi aika ajoin.
13. Eteinen siistiksi. Epäjärjestys on usein seurausta tavarapaljoudesta. Varaa eteiseen korkeintaan kaksi kenkäparia ja takkia kullekin... säilytä ylimääräiset ulkovaatteet vaatekaapissa. Hanki eteiseen lipasto, jossa on omat asustelaatikot perheenjäsenille. Nimeä alimmainen perheen pienimmälle, jotta hän ylettyy... Laatikossa voi olla oma rasia myös kännykälle, bussilipulle ja avaimille...> On jo. Oikein lipasto ja sen päällä pikkuinen korikin kännykälle, bussilipuille ja avaimille. Miestä pitää muistutella tuosta kenkä- ja takkijutusta tosin.
14. Varaa ainakin kerran viikossa hetki laskujen maksamiseen. Hoida samalla muutkin paperiasiat.> Näillekin on oma pinonsa, joka aika ajoin käydään läpi. Ja laskut säilytetään tietopaikassa.
15. Hyödynnä tietotekniikkaa. Matkalle lähteminen lapsikatraan kanssa sekoittaa totuttuja kuvioita. Kokenut äiti neuvoo tekemään Exceliin valmiit pohjat...> Tätä en ole kokeillut. En ole tarvinnut.
16. Muista lepopäivä.> Sunnuntai.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)