Kotiunikoulun sanotaan sopivan yli puolivuotiaille vauvoille, mutta minusta pienempääkin vauvaa voi unikouluttaa. Toisaalta, jottei tulisi sekaannuksia, ehkä pikkuvauvan kohdalla olisi syytä puhua uniohjauksesta eikä niinkään kouluttamisesta.
Ikärajalle on varmasti syynsä - en kyllä muista, mitkä. Pikkuvauvan uniohjaus on sitä, että tietoisesti mietitään tapoja, miten vauvaa nukutetaan. Sana koulutus ehkä kuvaa enemmän selkeää toimintatapojen muutosta, mikä sopii vasta isommalle vauvalle. Onhan sekin unikoulua jo pienestä pitäen, jos vauva oppii huonoille nukkumistavoille. Kuten meidän Asla.
Tassuttelua jo vastasyntyneelle
Suomessahan kotiunikoulu tarkoittaa yleensä tassuttelua. Junnaa tassuttelin pienestä pitäen. Käytin hyväkseni vastasyntyneen väsymystä ja yritin totuttaa hänet nukahtamaan vasta imetyksen jälkeen. Ei hän (7 kk) mikään unelmanukahtaja ole, mutta tietääpähän ainakin, että joka unisyklin eli 35 - 45 minuutin jälkeen ei tarvitse huutaa tissiä.
Pikku vauvaa on helppo rauhoittaa tassulla. Aikuisen kämmenellä voi lukita pikkuiset kädet säpsähtelyjen varalta. Sitten tassu vain otetaan pois ennen nukahtamista.
Puolivuotiaana voi olla myöhäistä
Yli puolivuotiaan kotiunikoulu voisi toimia Junnalla, joka on aika rauhallinen. Aslalla se ei olisi toiminut. Hänen unitottumuksensa olivat niin pahasti vaurioituneet, että tassuhoito ei onnistunut itkuitta, tai siis huudoitta, tai siis rääkymisittä. Puolivuotiaalla uniongelmat voivat siis olla jo niin vaikeita, että kotiunikoulu ei onnistu.
Nyt neuvoloihin on tulossa uniohjausta kokeiluluontoisesti. Se on hyvä. Tassutteluhoidon markkinoiminen yli puolivuotiaiden vanhemmille on hyvä juttu. Vielä parempi olisi, että kaikilla vanhemmille tarjottaisiin neuvolassa jo alkuvaiheessa perustiedot vauvan unesta ja vinkkejä nukahtamistapojen pohdintaan.
torstai 17. maaliskuuta 2011
lauantai 12. maaliskuuta 2011
Lapsentahtista sormiruokintaa
Meidän lapset ovat syöneet alusta asti itse. Asla katseli talvella avoimessa päiväkodissa (perhekerhontapainen), kun vauvoja syötettiin. Häntäkin alkoi vauvattaa.
- Äiti, laita ruokaa minun suuhun, hän lässytti.
Vastasin, että höps vain, ei meillä tehdä niin. Mielessäni minua huvitti, että hän ei osannut puhua syöttämisestä. Tuntui pitävän syöttämistä jotenkin uutena ja outona asiana. Toisaalta minua ihmetytti asian outouskin, koska kyllähän Aslaa on silloin tällöin syötettykin - tilanteita kun on niin monenlaisia.
Junna (8 kk) on sormiruokaillut kaksi ja puoli kuukautta. Meillä se on jo niin luontevaa, että minua kummastuttaa kaupoissa myytävät kahdeksankuisille vauvoille tarkoitetut soseet. Lähinnä mietin, että eihän niissä ole mitään syömistä, kun ovat niin vetisiä.
Teen Junnalle ruoan samalla kuin muillekin, siis samoista aineksista. Aina en jaksa tehdä sormiruokailuversioista, joten joskus Junnaa tulee syötettyä. Olen syöttänyt muun muassa pieneksi pätkittyä spagettia ja jauhelihaa ja miettinyt, miksi ihmeessä se pitäisi vielä soseuttaa.
Minä pidän yksinkertaisesta elämästä, ja sitä sormiruokailukin on. Miksi turhaa tekemään asioita monen mutkan kautta? Kun vauva syö itse, kenenkään ei tarvitse käyttää omaa ruokailuaan siihen, että syöttää toista. Eikä tarvitse miettiä vauvalle viihdykettä, että hän malttaisi keskittyä syömiseen. Lisäksi haluan vanhempana tukea lapsen luottamusta omiin tietoihin ja taitoihin aina hänen kykyjensä mukaan. Syömisestään terve vauva voi päättää itse, vaikka vanhemmat toki valitsevat, millaista ruokaa kulloinkin tarjoillaan.
- Äiti, laita ruokaa minun suuhun, hän lässytti.
Vastasin, että höps vain, ei meillä tehdä niin. Mielessäni minua huvitti, että hän ei osannut puhua syöttämisestä. Tuntui pitävän syöttämistä jotenkin uutena ja outona asiana. Toisaalta minua ihmetytti asian outouskin, koska kyllähän Aslaa on silloin tällöin syötettykin - tilanteita kun on niin monenlaisia.
Junna (8 kk) on sormiruokaillut kaksi ja puoli kuukautta. Meillä se on jo niin luontevaa, että minua kummastuttaa kaupoissa myytävät kahdeksankuisille vauvoille tarkoitetut soseet. Lähinnä mietin, että eihän niissä ole mitään syömistä, kun ovat niin vetisiä.
Teen Junnalle ruoan samalla kuin muillekin, siis samoista aineksista. Aina en jaksa tehdä sormiruokailuversioista, joten joskus Junnaa tulee syötettyä. Olen syöttänyt muun muassa pieneksi pätkittyä spagettia ja jauhelihaa ja miettinyt, miksi ihmeessä se pitäisi vielä soseuttaa.
Minä pidän yksinkertaisesta elämästä, ja sitä sormiruokailukin on. Miksi turhaa tekemään asioita monen mutkan kautta? Kun vauva syö itse, kenenkään ei tarvitse käyttää omaa ruokailuaan siihen, että syöttää toista. Eikä tarvitse miettiä vauvalle viihdykettä, että hän malttaisi keskittyä syömiseen. Lisäksi haluan vanhempana tukea lapsen luottamusta omiin tietoihin ja taitoihin aina hänen kykyjensä mukaan. Syömisestään terve vauva voi päättää itse, vaikka vanhemmat toki valitsevat, millaista ruokaa kulloinkin tarjoillaan.
torstai 10. maaliskuuta 2011
Tavallinen ruoka voi olla kasvisruokaa
Lapin Kansassa oli nyt talvella juttu koulujen kasvisruokapäivästä. Ainakin muutamissa Etelä-Suomen kaupungeissa on pohdittu, olisiko aihetta tarjota yhtenä päivänä ainoastaan kasvisruokaa.
No olisi. Lapin Kansan* jutussa asiaa on kysytty Kotimaiset Kasvikset ry:stä. Näkökulmana on se, syövätkö koululaiset tarpeeksi kasviksia ja kannustaisiko kasvisruokapäivä syömään niitä enemmän.
Toimituksessa ei kai ole ymmärretty idean ideaa. Kasvisruokapäivässähän ei ole kyse vain terveellisyydestä, vaan myös lihan kulutuksen vähentämisestä.
Kasvisruokapäivistä nousee aina kauhea haloo. Ei ole kauan siitä, kun kouluruokana oli puuroja, keittoja ja pottuja jauhokastikkeella. Onko päivittäisestä lihansyönnistä tullut joku ihmisoikeus?
Olen melkein kasvissyöjä
Minä kelpuutan ruokavaliooni riistaa, poroa, (kotimaista) lammasta ja pienissä määrin luomulihaa. Yleensä kuitenkin olen kasvissyöjä kodin ulkopuolella, vaikka kasvissyöjäksi eristäytyminen ei edistä kasvissyöntini tavoitteita.
Se, joka ei tunne kasvissyönnin arvomaailmaa, luulee, että kyse on vain siitä, mitä henkilö laittaa suuhunsa ja mitä ei. Minä toivon, että kaikki ihmiset söisivät enemmän kasviksia ja vähemmän lihaa, koska lihan tuotanto kuluttaa paljon luonnonvaroja ja koska teollisuuslihaeläimillä ei ole kaksiset oltavat.
Kasvisruoka on leimautunut erikoisruokavalioksi, mikä korostaa lihan asemaa "tavallisena ruokana". Joskus, kun en näistä kasvisruokapäiväpuheista ollut vielä kuullutkaan, olen partiotapahtumassa luvannut olla sekasyöjä, jos kaikille tarjotaan kerran kasvisruokaa. Minulle tehdyt erillisannokset vaivasivat - ihan jo siksikin, että muonittajat ovat vapaaehtoistyössä. Ekologisintakin olisi syödä samasta soppakattilasta muiden kanssa.
Viime kesän partiosuurleiri Kilkettä valmisteltaessa esitin muonittajille, että kerran olisi tarjolla koko sakille kasvisruokaa. Reseptinikkari ei innostunut asiasta, koska hänen mielestään lihan proteiineja on niin vaikea korvata. Hän tuumi, että sitten pitäisi laittaa soijaa. Olin äimistinyt. Juuriko pitää saada lihan proteiineja 14 kertaa viikossa?
---
*) ja muiden Alma Median lehtien
No olisi. Lapin Kansan* jutussa asiaa on kysytty Kotimaiset Kasvikset ry:stä. Näkökulmana on se, syövätkö koululaiset tarpeeksi kasviksia ja kannustaisiko kasvisruokapäivä syömään niitä enemmän.
Toimituksessa ei kai ole ymmärretty idean ideaa. Kasvisruokapäivässähän ei ole kyse vain terveellisyydestä, vaan myös lihan kulutuksen vähentämisestä.
Kasvisruokapäivistä nousee aina kauhea haloo. Ei ole kauan siitä, kun kouluruokana oli puuroja, keittoja ja pottuja jauhokastikkeella. Onko päivittäisestä lihansyönnistä tullut joku ihmisoikeus?
Olen melkein kasvissyöjä
Minä kelpuutan ruokavaliooni riistaa, poroa, (kotimaista) lammasta ja pienissä määrin luomulihaa. Yleensä kuitenkin olen kasvissyöjä kodin ulkopuolella, vaikka kasvissyöjäksi eristäytyminen ei edistä kasvissyöntini tavoitteita.
Se, joka ei tunne kasvissyönnin arvomaailmaa, luulee, että kyse on vain siitä, mitä henkilö laittaa suuhunsa ja mitä ei. Minä toivon, että kaikki ihmiset söisivät enemmän kasviksia ja vähemmän lihaa, koska lihan tuotanto kuluttaa paljon luonnonvaroja ja koska teollisuuslihaeläimillä ei ole kaksiset oltavat.
Kasvisruoka on leimautunut erikoisruokavalioksi, mikä korostaa lihan asemaa "tavallisena ruokana". Joskus, kun en näistä kasvisruokapäiväpuheista ollut vielä kuullutkaan, olen partiotapahtumassa luvannut olla sekasyöjä, jos kaikille tarjotaan kerran kasvisruokaa. Minulle tehdyt erillisannokset vaivasivat - ihan jo siksikin, että muonittajat ovat vapaaehtoistyössä. Ekologisintakin olisi syödä samasta soppakattilasta muiden kanssa.
Viime kesän partiosuurleiri Kilkettä valmisteltaessa esitin muonittajille, että kerran olisi tarjolla koko sakille kasvisruokaa. Reseptinikkari ei innostunut asiasta, koska hänen mielestään lihan proteiineja on niin vaikea korvata. Hän tuumi, että sitten pitäisi laittaa soijaa. Olin äimistinyt. Juuriko pitää saada lihan proteiineja 14 kertaa viikossa?
---
*) ja muiden Alma Median lehtien
keskiviikko 23. helmikuuta 2011
Valitsen, mitä ostan
Päätin vasta, että olen valmis ostamaan Tatu ja Patu -kirjoja täyteen hintaan.
Ostoskäyttäytymistäni ohjaa jo melko pitkä lista kriteerejä ja niiden välisiä painotuksia. Kotimaista, ympäristöystävällistä, lähellä tuotettua, käsityötä, pienyrittäjyyttä, lyhyttä tuotantoketjua, kierrätettyä jne. Erityisesti uusien tuotteiden kanssa olen tarkka. Isoissa kaupoissa ostan harvoin täysihintaista tavaraa.
Annassa (51 - 52) on juttu Tatu ja Patu -taiteilijoista Sami Toivosesta ja Aino Havukaisesta. Minuun teki vaikutuksen se, että he tekevät määrätietoisesti päätyökseen laadukkaita lastenkirjoja.
Ostoskäyttäytymistäni ohjaa jo melko pitkä lista kriteerejä ja niiden välisiä painotuksia. Kotimaista, ympäristöystävällistä, lähellä tuotettua, käsityötä, pienyrittäjyyttä, lyhyttä tuotantoketjua, kierrätettyä jne. Erityisesti uusien tuotteiden kanssa olen tarkka. Isoissa kaupoissa ostan harvoin täysihintaista tavaraa.
Annassa (51 - 52) on juttu Tatu ja Patu -taiteilijoista Sami Toivosesta ja Aino Havukaisesta. Minuun teki vaikutuksen se, että he tekevät määrätietoisesti päätyökseen laadukkaita lastenkirjoja.
"Joskus pariskunta aloittaa päivän ideointipalaverila kahvilassa... - Puhumme täysin tosissamme järjettömiä lauseita. Esimerkiksi onko loogista, jos pehmoapinoidilla on teleskooppiset voimat?"Hyvät kirjat tuntuvat nyt aiempaa paremmilta, kun tiedän niiden tarinan. Yhtä Tatua ja Patua edeltää vuoden työ.
"Parin ideamylly alkaa jauhaa heti, kun ovi aamuyhdeksältä kolahtaa kiinni tyttärien ... lähtiessä kouluun. ---Tuollaisten ihmisten työtä olen valmis ostamaan.
- Mikä ihmeen oma aika? Miksi pitäisin parhaana aikana sitä, kun olen pois tärkeimpien ihmisteni luota. Minulle omaa aikaa on se, kun istun sohvan nurkassa lehteä lukemassa ja perhe on siinä ympärillä. ---
Kello on vähän yli kaksi iltapäivällä. Ainon ja Samin työpäivä päättyy, sillä Anna ja Miina kiipeävät valkoisissa villamyssyissään ja reput selässään kotiportaita ylös."
tiistai 8. helmikuuta 2011
Nokkamukittakin pärjää
Minusta ei tainnut olla kauheasti hyötyä Liinalle, joka kyseli kokemuksiani lasten ruokailuvälineistä. Ensilusikaksi suosittelin maurikunnaslaista puulusikkaa ja muksiksi kuksaa. - Ihan vilpittömästi niin, sillä en ole kokenut tarpeelliseksi hankkia vasittuja lastenastioita.
Meillä muovisiksi ensilusikoiksi riittävät sieltä täältä tulleet ilmaisnäytteet, sillä vauvat syövät pääasiassa sormin. Puulusikasta tykkään, koska siihen ruoka tarttuu helposti ja koska se on miellyttävä suussa. Niistä ei myöskään tule jätettä, ja samalla välttyy niiltä muovista liukenevilta ainesosilta, jotka vaikuttavat ihmiskehossa hormonien tavoin. Asla alkoi käyttää lusikkaa itse 9 kk:n iässä. Kun syöminen oli epävakaata, oli kiitollista, että ruoka tarttui lusikkaan.
Nokkamukia emme ole käyttäneet. Aslan vauva-aikana meillä ei sattunut sellaista olemaan, ja neuvolantäti sanoi, että tavallinen lasi riittää. Junna alkoi harjoitella juomista reilun viiden kuukauden ikäisenä, ja kuukauden jälkeen se käy jo aivan hyvin. Asla joi ensimmäisen kerran omin käsin noin 9 kuukauden iässä - puukuksastaan.
Asla on syönyt alusta asti posliiniastioista. Yhtään lautasta ei ole särkynyt, mutta yksi lasi taisi rikkoontua joskus, kun hän oli reilun vuoden ikäinen. Sormiruokaillessa menee aluksi aikaa siihen, että lapsi oppii hahmottamaan lautasen ja ottamaan siltä ruokaa. Hyvin pian Aslan lautanen sai olla paikoillaan. Saa nähdä, oppiiko Junna samoin. Aslan vauva-aikana muuten tietämättäni säikäyttelin vieraita, kun laitoin lapsen eteen posliinilautasen ja lasin.
Myöhemmän vaiheen syömäkamppeista tarpeellisia ovat lasten ruokalusikat kokonsa vuoksi - ja on sekin kyllä ihan kätevää, että niissä on lasta miellyttäviä kuvia. Lastenhaarukat sen sijaan ovat usein tylppiä, mikä tietysti hankaloittaa käyttöä. Onneksi 2-vuotiaan suuhun sopii jo aikuistenkin haarukka.
Meillä muovisiksi ensilusikoiksi riittävät sieltä täältä tulleet ilmaisnäytteet, sillä vauvat syövät pääasiassa sormin. Puulusikasta tykkään, koska siihen ruoka tarttuu helposti ja koska se on miellyttävä suussa. Niistä ei myöskään tule jätettä, ja samalla välttyy niiltä muovista liukenevilta ainesosilta, jotka vaikuttavat ihmiskehossa hormonien tavoin. Asla alkoi käyttää lusikkaa itse 9 kk:n iässä. Kun syöminen oli epävakaata, oli kiitollista, että ruoka tarttui lusikkaan.
Nokkamukia emme ole käyttäneet. Aslan vauva-aikana meillä ei sattunut sellaista olemaan, ja neuvolantäti sanoi, että tavallinen lasi riittää. Junna alkoi harjoitella juomista reilun viiden kuukauden ikäisenä, ja kuukauden jälkeen se käy jo aivan hyvin. Asla joi ensimmäisen kerran omin käsin noin 9 kuukauden iässä - puukuksastaan.
Asla on syönyt alusta asti posliiniastioista. Yhtään lautasta ei ole särkynyt, mutta yksi lasi taisi rikkoontua joskus, kun hän oli reilun vuoden ikäinen. Sormiruokaillessa menee aluksi aikaa siihen, että lapsi oppii hahmottamaan lautasen ja ottamaan siltä ruokaa. Hyvin pian Aslan lautanen sai olla paikoillaan. Saa nähdä, oppiiko Junna samoin. Aslan vauva-aikana muuten tietämättäni säikäyttelin vieraita, kun laitoin lapsen eteen posliinilautasen ja lasin.
Myöhemmän vaiheen syömäkamppeista tarpeellisia ovat lasten ruokalusikat kokonsa vuoksi - ja on sekin kyllä ihan kätevää, että niissä on lasta miellyttäviä kuvia. Lastenhaarukat sen sijaan ovat usein tylppiä, mikä tietysti hankaloittaa käyttöä. Onneksi 2-vuotiaan suuhun sopii jo aikuistenkin haarukka.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)