Harmi, että Google ehti ensin

Journalistissa (6/2013) oli keväällä juttu Taistelu Googlea vastaan. Jutussa sanotaan, että Google kylvää kiukkua monissa lehdissä, sillä Google News julkaisee toisten lehtien uutisia.

Minusta se on varsin kätevä palvelu. Harmi, etteivät sanomalehdet ole keksineet sitä itse.

Ymmärrän tekijänoikeusongelman, mutta lehdet eivät ole kovin vahvoilla, jos ne eivät yritä täyttää sitä, mitä yleisö toivoo.

Aivan ykkösasia digitaalisissa palveluissa olisi, että lehdet voisivat tarjoilla lukijalle uutisen yhteydessä myös omia arkistojuttujaan, niin ettei lukijan tarvitsisi heti mennä Googleen sen jälkeen, kun on uutisen lukenut.

Ihastuin Miinus-keittiöön

Puustellin Miinus-keittiö voitti yhden monista sisustusalan palkinnoista, Muoto 2013:n.

Innostuin Miinus-keittiöstä aivan valtavasti. Juuri tuollaista pitää olla tarjolla. Miinuksen tekijät väittävät, että sen jokainen osa on harkittu ekologisin perustein. Runko on biokomposiittia ja sen osat ovat vaihdettavissa ja huollettavissa.

Koti-isyys ei ole helppo juttu

Kaksplus-lehden päätoimittaja Annina Pennonen kirjoitti keväällä otsikolla Totuus koti-isyydestä.

Kertoi, että oli hienoa, kun hänen miehensä oli koti-isä. Oli hienoa hoksata, että hän itse ei olekaan enää ykkösvanhempi, joka tietää villasukkien ja kurahanskojen paikan. Vahingon tullenkin lapsi halusi isän lohduttamaan.

Petokiistoissa on kyse muusta kuin pedoista

Maa- ja metsätalousministeriö valmistelee ahman kannanhoitosuunnitelmaa. Ahma on Suomen suurpedoista ainoa, jolta kannanhoitosuunnitelma on puuttunut. Vasta sitten, kun on pitkäjänteinen suunnitelma, voidaan tosissaan miettiä, mitä ahman aiheuttamille tuhoille voisi tehdä.

Lappilaisena ympäristönsuojelijana ja metsästäjänä olen aina vähän kahta mieltä petoasioissa. Välillä olen enempi susipuolta, välillä enempi pyyntipuolta ja joskus tallaan niitten välissä.

Ahmapuhe on tylsää

Ahmakeskustelu on vähän tylsää. Ahman rauhoitus on ollut niin täydellistä ja haitat niin lappilaisia, että siitä ei ole tarvinnut suurisuisten lausua mitään.

Aivan toista on puhua susista. Mitä mainioin keskustelu käytiin Ylen Susi-illassa. Siellä keltatukkainen helsinkiläiskirjailija sanoi, että "eiks sinne maalle vois tehdä jotain aitoi, et ne sudet pysyis sit poissa". Monelle keskustelun taso oli siinä sanottu. Kantalappilaisena löysin keskustelusta kuitenkin syvempiä sävyjä. Ja ymmärsin, että pitää olla aikamoiset velhot setvimässä susisolmua, jos se aiotaan saada oiottua.

Anna minulle työ, minä kyllä teen

Kommunismia on helppo haukkua epärealistiseksi järjestelmäksi, mutta kovin realistinen ei ole tämä meidänkään systeemi.

Meillä on hieno peruskoulu. Sen päälle on järjettömät odotukset siitä, millaista väkeä sieltä tulee.

"Suomi rakennettiin apumiehillä, jotka paiskoivat rakennuksilla rankasti hommia, kävivät ehkä välillä lusimassa ja palsivat takaisin laastia tekemään. Nyt näille mihille ei ole enää tilaa eikö työtä: pitää olla vähintään alempi AMK-tutkinto, että pääsee mihinkään, suree Tammi-Moilainen." (Lapin Kansa 23.3.2013)

Tammi-Moilanen on Vanajan vankilan johtaja Kaisa Tammi-Moilanen. Hän on niin oikeassa. Koulunkäynnistä on tullut työnteon este.

Tee tästä nämä hommat

Koulutus takaa useimmille mahdollisuuden hyvään ja tuottavaan työhön, mutta joillekin sopisi paremmin vain mennä töihin, jossa joku kertoo, mitä pitää tehdä. Vaikka koulu olisi kuinka hieno ja pätevä laitos, kaikista ei tule reippaita ja oma-aloitteisia.

Tähän samaan asiaan on mukavasti tarttunut myös elokuvaohjaaja Virpi Suutari. Hänen Hilton-dokkarinsa kuvaa syrjäytyneitä itähelsinkiläisiä nuoria.

On paljon nuoria, joille teoreettinen opetus ja koulunpenkillä hiljaa istuminen eivät luonnistu. (Me 4/2013)

Itse olin koulussa se harva, joka pystyi täyttämään peruskoulumuotin. Luulenpa, että minunlaisen nuoren elämä näyttää opettajasta kamalalta, mutta minkäs hän tekee; ysi tai kymppi on annettava, kun arviointikriteerit niin sanovat. En toivo kenenkään nuoren enää kokevan, että on kunniakasta ahtautua peruskoulumuottiin.

Monelle työ kelpaa

Tänään minulla oli ilo nähdä työssään ihminen, joka tekee mielellään sitä työtä, mitä hänelle on annettu. Talossa asioivien tervehtiminen ei ole hänen ykkösjuttunsa eikä hän ehkä ole sosiaalisessa mielessä ole työnantajansa paras käyntikortti.

Suulas poikani kävi kuitenkin mieheltä kyselemään työnteosta, ja mies selitti tähdellisenä, millainen urakka hänellä oli menossa. Siinä hän oli, työnantajan yksi parhaista käyntikorteista. Tuossa paikassa on annettu hänelle hyvä työ ja saatu hänestä hyvä työntekijä. Tuossa paikassa minä haluan asioida jatkossakin.

Rovaniemellä sosiaaliturvan johtajan Mirja Kankaan lempiaihe (kollegojensa mukaan) on sosiaalinen työllistäminen, mikä tarkoittaa esimerkiksi toimeentulotuen saajien työllistämistä sosiaalisesti. Oulussa sellaista käsittääkseni tehdään.

Paltamossa on ollut täystyöllisyyden kokeilu. Tulokset olivat hyviä, mutta ymmärtääkseni malli jätti vielä kehittämisen varaa. Vaikuttavaa oli, että monelle työ kelpasi. Yllättävä tulos taas oli, että kun työttömät pääsivät työterveyden piiriin, heiltä löytyi piileviä ja hoitamattomia sairauksia. Kansanterveys siis parani. Sallassa on ollut työttömien työllistäjänä Metlan tutkimusasema, joka aiotaan nyt lakkauttaa, kun TE-keskus lopetti työllistämistuet eikä Metlan budjetista sellaista varaa löydy.

Ei tietenkään ole realistista ajatella, että kaikki toimeentulotuen saajat onnistuisivat työssään. Olen kuitenkin varma, että esimerkiksi Oulussa on ihmisiä, jotka ovat onnellisia siitä, että joku näyttää heille työn, jota he voivat tehdä.

Vanhan ajan oppeja

Lopuksi vielä siteeraan Lapin Kansan mielipidepalstalle ahkerasti kirjoittavaa Pentti Ruohosta. Kirjoituksen aihe on Kemijoen rakentaminen ja otsikko "Oppia vanhan ajan nuorisotakuusta".

"Silloin ei työntekoa estäneet ylityökiellot, pyhätyöt tai yötyökiellot. Työtä tehtiin, kun sitä oli tarjolla. --- Tärkeintä oli opetella työntekoa, sopeutua porukkaan ja kokea onnistumisen ahaa-elämyksiä." (LK 16.2.2013)