Vanhanpiianvero

Vuoteen 1975 asti yli 24-vuotiaiden naimattomien naisten ja miesten piti maksaa vanhanpiian- tai vanhanpojanveroa.

Hyvä idea. Tosin homman pointti ei ollut niinkään naimisissaolo vaan lapsettomuus. Oletuksen mukaan naimisissa olevilla oli lapsia, ja vanhoillapiioilla ja -pojilla taas enemmän rahaa kuin perheellisillä. Naimisissa olevat siis osallistuivat yhteiskunnan rakentamiseen kasvattamalla lapsia ja naimattomat maksamalla veroa.

Lapsista maksetaan

Nykyään homma toimii vähän toisin. Lapsia saaneille maksetaan lapsista. Saa muun muassa lapsilisää ja kotihoidontukea. Varsinkin kotihoidontuesta kiistellään aivan tolkuttomasti. Siinä puhutaan lapsiperheen tarpeista, väestönkasvusta, huoltosuhteesta, päivähoidon kustannuksista, työurien pidentämisestä, hyvästä kasvatuksesta, kansanterveydestä ja valtion varojen käytöstä.

Lapsilisän idea on puristettavissa hyvin pieneksi. Yhteiskunta tarvitsee lapsia, ja lapsilisä on maksu siitä. Varmaan on tehty matemaattisia malleja siitä, minkä verran Suomessa pitäisi syntyä lapsia ja minkä verran ihmisille pitää siitä maksaa, että tuo luku saavutetaan. Siinä ei mietitä kunkin perheen tarpeita, vaan luvut ovat keskiarvoja. Se, tarvitseeko perhe lapsilisää, on kansantalouden kannalta toissijaista. Muutaman askeleen päässä tosin tulee vastaan monimutkaisempi kysymys siitä, missä määrin lapsilisän maksamisella voidaan välttää toisia, kalliimpia, ongelmia kuten syrjäytymistä ja sairastelua.

Hoitamisesta maksetaan

Kotihoidontuki on monimutkaisempi kysymys. Sen maksamisen taustalla on kaksi ongelmaa. Toisaalta sillä pyritään välttämään päivähoidon tarpeetonta käyttöä, sillä päivähoidon järjestäminen on kallista. Yhteiskunnan kannalta ongelmana ovat ne perheet, jotka käyttävät päivähoitoa, vaikkeivat sitä välttämättä tarvitse. Heillä on varaa maksaa siitä. Ongelmassa on kyse myös ihmisten moraalista. Tarjottuja palveluja käytetään siksi, että niihin on oikeus, eikä siksi, että niitä tarvittaisiin. Hyvin vastuullinen kansalainenhan miettisi sitä, että palvelu tuotetaan yhteisin varoin ja että se on tarkoitettu auttamaan niitä, jotka sitä tarvitsevat. Alunperinhän päivähoito oli vastalahja niille, jotka suostuivat menemään töihin yhteiskuntaa rakentamaan.

Kotihoidontuen toinen puoli on sosiaalinen. Rahalla autetaan niitä, joilla olisi ilman sitä vaikeaa. Siinä tavoitetaan ne ihmiset, jotka haluavat hoitaa lapsensa kotona, kunhan talous sen sallii. Heille halutaan maksaa, koska heidän nähdään siten kasvattavan onnellisia, tasapainoisia ja vastuullisia kansalaisia. Toinen puoli ovat ne, jotka olisivat ilman kotihoidontukea paitsi köyhiä myös kipeitä. Kotihoidontuen katsotaan vähentävän sosiaali- ja terveyspuolen kuluja.

Eläkeläisalennukset

Vanhatpojat ja -piiat voivat minusta olla edelleen ylimääräisestä verosta vapautettuja. Stereotypian mukaanhan he pitävät kansantaloutta yllä kuluttamalla avokätisesti.

Kansantalouden kannalta kaikista naurettavimpia ovat eläkeläisalennukset, joita pidetään jopa kansalaisoikeuksina. Eläkeläisten joukossa on paljon köyhiä, jotka alennuksen tarvitsevat, mutta hyvin paljon myös epäreilun eläkejärjestelmän tuottamia hyvätuloisia, joilla on lapset kasvatettu, asuntolainat maksettu ja terveys hyvin hoidettu. Minä olen äitinä katsellut käyttötilin parinkymmenen euron saldoa enkä ymmärrä, miksi terveiden ja hyväkuntoisten ihmisten pitäisi olla muiden elätettävinä.