Suomessa tingataan nyt paitsi voista myös rokotteista. Rasvat ovat tosin päässeet suurempaan julkisuuteen kuin piikit, koska ne kuuluvat jokaisen elämään. Rokotekeskustelulle annetaan vähän sellainen arvo kuin vouhottavien tehoäitien puheenaiheille yleensäkin: imetys, kestovaipat, kotivanhemmuus...
Silloin, kun sikainfluenssarokotteita suunniteltiin ja jaettiin, julkisuudessa haastateltiin niin rokotteiden puolustajia kuin vastustajiakin. Media sai kritiikkiä siitä, että se otti maallikkovastustajia mukaan samoihin haastatteluihin kuin THL:n virallista puhetta. Kovasti kyseltiin, pitääkö vastamielipidekin huomioida, vaikka sen esittäjä ei olisikaan asiantuntija.
Rokotusinfo on Suomen kuuluisin rokotekriittinen taho. Se on leimattu rokotteita vastaan mölyäväksi tietämättömyyskerhoksi. Toisinaan tietämyksen taso saattaakin olla alhainen, mutta jostainhan keskustelu pitää aloittaa. Jonkun pitää uskaltaa kyseenalaistaa asioita, vaikka ei olisikaan rahaa tehdä kattavaa vastatutkimusta.
Neuvolasta saa lähinnä mainoksia
Kun Asla oli vauva, ystäväni lähetti minulle viestin, jossa kysyi kantaani rokotuksiin. Hän puhutteli minua oman tieni kulkijaksi. Minä kuitenkin vastasin, että minun lapseni saa kaikki ohjelmanmukaiset rokotteet, koska minulla ei ole riittävästi tietoa päättää toisin. Valitsin lapsen tulevaisuuden kannalta turvallisimman vaihtoehdon. Esimerkiksi äkillisissä hoitotilanteissa voidaan nyt pitää lähtökohtana, että hän on saanut ohjelmanmukaiset rokotteet. Jos tekisin toisin, minun pitäisi paneutua asiaan ja varmistaa, että tieto otetuista ja ottamattomista rokotteista ei pääse unohtumaan.
Viime talvena Lapin Kansan yleisönosastolla eräs narkolepsiaan sairastuneen äiti kirjoitti siitä, miten vähän Suomessa annetaan rokotustietoa. Minä olen samaa mieltä. Hän myös arvelee, että rokotehaittaseuranta on Suomessa retuperällä. Vahvikkeeksi hän mainitsee professori TImo Vesikarin sanoneen samaa. Minusta neuvoloissa jaetaan yleensäkin aivan käsittämättömät määrät kaupallista materiaalia. En käsitä, miten sellainen ohjeiksi naamioitu piilomainonta ylipäätään sallitaan, kun kyseessä on viranomaisten alainen toiminto.
Rokotuskriittisyys tulkitaan rokotusvastaisuudeksi, ja Suomessa rokotteista onkin tarjolla vain yhtä, selkokielistettyä virallista tietoa. Lapin Kansaan kirjoittaneen äidin mukaan esimerkiksi Saksassa rokotekriittisyys on jokapäiväinen ilmiö.
Vastustajaksi leimautuminen väsyttää
Minä haluaisin tietää mitä erinäisimmistä asioista paljon, jotta voisin muodostaa oman mielipiteeni. Asioiden kyseenalaistaminen on kuitenkin väsyttävää. Erityisesti esikoisvauvan kanssa kohtaa jatkuvasti tilanteita, joissa joutuu perustelemaan tekemisiään - jo vaikkei olisikaan mikään aktivistiäiti. Aktiivinen synnytys, kestovaipat, sormiruokinta, puolen vuoden täysimetys, vessatus - kaikki nuo arjen valinnat ovat uuvuttaneet välillä. Uuvuttavat ihan vain siksi, että niitä joutuu perustelemaan, vaikka kukaan ei vastustaisikaan.
Aslan vauva-aikana mietin, etten halua otsaani kaikenvastustajan leimaa. Rokotetilanteissa olenkin sitten vähän niin kuin näytellyt tyytyväistä. En siis ole tyytymätön rokotusten vuoksi, mutta minua vaivaa kovasti se, että asiantuntijatieto on niin yksipuolista. Miksi rokotteihin kriittisesti suhtautuvat lääkärit ovat niin hiljaa? Heitäkinhän on. On aivan selvää, että yksipuolisen totuuden jatkuva esittäminen herättää vastaliikkeen. Suomessahan on jo alueita, missä lasten rokottamatta jättämisestä on tullut iso muoti-ilmiö.
Olisi reilua saada tietää tarpeeksi, jotta voisi ymmärtää.
lauantai 17. joulukuuta 2011
perjantai 2. joulukuuta 2011
Työtä tekevien joukko on sekalainen
Uutta työntekijän elämässä I: Vakinaiset ja määräaikaiset vastapelureina
Ne, jotka ovat äänekkäimmin ajaneet työntekijöiden oikeuksia, ovat lujimmin polkeneet työntekijöiden asemaa. Suomessa on nyt kahden kerroksen työläisiä. On niitä, joilla on vakituinen työsuhde, jossa on paljon oikeuksia joustoihin. Sitten on niitä, joiden tehtävä on paikata näitä joustoja.
Se, joka määrittelee työelämään liittyviä asioita työntekijän ja työnantajan näkökulmista, porisee vanhanaikaisia. Sellaisella vastakkainasettelulla ei ratkaista tämän päivän työelämän ongelmia. Vastakkain ovat vakinaiset ja määräaikaiset. - Siis eivät he keskenään ole vastakkain, mutta silloin, kun puhutaan työntekijän asemasta. Ei ole yhtenäistä "työntekijöiden" luokkaa enää, jos on koskaan ollutkaan.
Uutta työntekijän elämässä II: Työntekijä - Ammatinharjoittaja - Yrittäjä
Olen ammatiltani journalisti. Se on villi (siis kummallinen tornionlaaksolaisittain sanottuna) ammatti. Lehtitaloihin tunkee toimittajiksi haluavia ovista, ikkunoista ja hissikuiluista - osa vielä oikein rahan kanssa. Sitten tuo sama ammattinimike roikkuu vuodesta toiseen arvostettujen ammattien listan häntäpäässä jatkuvasti, yhdessä puhelinmyyjien kanssa.
Itsenäiset ammatinharjoittajat ovat kasvava joukko suomalaisessa työelämässä. Journalistien joukossa heitä on ollut paljon jo pitkään, ja Jounralistiliitolla voisikin olla paljon osaamista myytävänä freelancer-asioissa.
Journalistiliitto ja muutamat muut liitot vaativat, että itsensä työllistäjien asemaa pitää parantaa työelämässä. Minusta siinä olisi yksi ratkaisu pätkätyöongelmaan, kun ihminen voisi aiempaa helpommin ja turvallisemmin tehdä useita projekteja sen sijaan, että epätoivoisesti haikailisi pysyvää työsuhdetta. Pätkätyöt eivät katoa, niin ikävää kuin se onkin. Ilmiön kanssa on vain elettävä.
Ja vielä osa III: Uutta työn tekijän elämässä
Jos työntekijöitä ei voi niputtaa, ei voi niputtaa yrittäjiäkään. Minuun ei tehoa puhe "yrittäjien aseman parantamisesta", jos ei määritellä sitä, millaisia yrittäjiä tarkoitetaan. On aivan eri asia puhua toiminimellä tapahtuvasta yrittämisestä - siis yhden miehen puljuista - kuin 150 henkeä työllistävän yrityksen omistajasta.
Ne, jotka ovat äänekkäimmin ajaneet työntekijöiden oikeuksia, ovat lujimmin polkeneet työntekijöiden asemaa. Suomessa on nyt kahden kerroksen työläisiä. On niitä, joilla on vakituinen työsuhde, jossa on paljon oikeuksia joustoihin. Sitten on niitä, joiden tehtävä on paikata näitä joustoja.
Se, joka määrittelee työelämään liittyviä asioita työntekijän ja työnantajan näkökulmista, porisee vanhanaikaisia. Sellaisella vastakkainasettelulla ei ratkaista tämän päivän työelämän ongelmia. Vastakkain ovat vakinaiset ja määräaikaiset. - Siis eivät he keskenään ole vastakkain, mutta silloin, kun puhutaan työntekijän asemasta. Ei ole yhtenäistä "työntekijöiden" luokkaa enää, jos on koskaan ollutkaan.
Uutta työntekijän elämässä II: Työntekijä - Ammatinharjoittaja - Yrittäjä
Olen ammatiltani journalisti. Se on villi (siis kummallinen tornionlaaksolaisittain sanottuna) ammatti. Lehtitaloihin tunkee toimittajiksi haluavia ovista, ikkunoista ja hissikuiluista - osa vielä oikein rahan kanssa. Sitten tuo sama ammattinimike roikkuu vuodesta toiseen arvostettujen ammattien listan häntäpäässä jatkuvasti, yhdessä puhelinmyyjien kanssa.
Itsenäiset ammatinharjoittajat ovat kasvava joukko suomalaisessa työelämässä. Journalistien joukossa heitä on ollut paljon jo pitkään, ja Jounralistiliitolla voisikin olla paljon osaamista myytävänä freelancer-asioissa.
Journalistiliitto ja muutamat muut liitot vaativat, että itsensä työllistäjien asemaa pitää parantaa työelämässä. Minusta siinä olisi yksi ratkaisu pätkätyöongelmaan, kun ihminen voisi aiempaa helpommin ja turvallisemmin tehdä useita projekteja sen sijaan, että epätoivoisesti haikailisi pysyvää työsuhdetta. Pätkätyöt eivät katoa, niin ikävää kuin se onkin. Ilmiön kanssa on vain elettävä.
Ja vielä osa III: Uutta työn tekijän elämässä
Jos työntekijöitä ei voi niputtaa, ei voi niputtaa yrittäjiäkään. Minuun ei tehoa puhe "yrittäjien aseman parantamisesta", jos ei määritellä sitä, millaisia yrittäjiä tarkoitetaan. On aivan eri asia puhua toiminimellä tapahtuvasta yrittämisestä - siis yhden miehen puljuista - kuin 150 henkeä työllistävän yrityksen omistajasta.
torstai 1. joulukuuta 2011
En raski herättää
Kläpit ovat olleet tänä syksynä ensimmäistä kertaa päivähoidossa. Sen myötä Asla on joutunut herätetyksi varmaan yhtä monta kertaa kuin siihen astisessa elämässään yhteensä.
Olen vältellyt herättämistä aina. Oli vauvalla kakka vaipassa tai syömisestä aikaa, niin nukkua sai, jos unta riitti. Vauvojen herättely kavahduttaa minua vieläkin. Ironista kyllä, oma ensivauvani ajautui univaikeuksiin.
Hesarissa oli taannoin hyvä artikkeli herättämisestä. On kummallista, miten monesti katsotaan enemmän kelloa kuin lapsen unen vaihetta. Sekin on outoa, että pidetään kiinni säännöstä päiväunet + yöunet = tietty tuntimäärä. Käsittääkseni se pätee kylläkin joillain lapsilla.
Jos herätys uhkaa, yritän aloittaa sen hyvissä ajoin. Lisään Aslalle valoa ja melua, jotta hän havahtuisi helpommin hereille, kun siirtyy kevyeen uneen. Siis ovi auki, verhot auki, eteiseen valot, makuuhuoneeseen valoa, pikkuveli leikkimään viereiseen huoneeseen... Pehmeään heräämiseen kai pitäisi varata tuntikin, mutta se ei tahdo onnistua. Joka tapauksessa sillä ei ole väliä, nukkuuko lapsi puoli tuntia pitempään, jos hän joutuu lopulta heräämään syvästä unesta. On parempi herätä kevyestä unesta aiemmin.
Silloin, kun joudun herättämään lapsiani, käyn testailemassa heitä. Syvässä unessa he eivät tosiaankaan reagoi kosketukseen. Valot, äänet ja peiton pois ottaminen näyttävät keventävän unta, mutta joskus käy kyllä niin ikävästi, että lopulta on pakko kiskoa pikkuriepu sängystään. Siinä hetkessä helittelyyn kulutettu viisiminuuttinen voi olla parempi kuin pukemiskiukuttelun kymmenminuuttinen hieman myöhemmin. Ja jos vain menen lipsauttamaan sanat "kiire" tai "heti"...
Virkeydelläkin on rytmi
Jos unen vaihtelusta puhutaan vähän, vähän puhutaan myös virkeysvaihtelusta. Minä opin asian Pantleylta*. Kyse on siitä, että jos väsymyksen jälkeen virkistyy, uni ei tahdo tulla pariin tuntiin. Sen kai on huomannut jokainen, mutta ilmeisesti harva ymmärtää sitä. Käsittääkseni ei ole oikeastaan väliä, onko kyseessä pieni vauva vai aikuinen.
Pantley neuvoo jatkuvista univaikeuksista kärsiviä kokeilemaan reilusti aiempaa nukkumaanmenoaikaa. Sen voi tehdä joko yhtäkkiä tai aikaistamalla hiljalleen iltatoimia. Se, kumpi taktiikka toimii, riippuu lapsesta.
Minusta sama idea pätee ainakin leikki-ikäisen kohdalla silloin, jos illalla ollaan syystä tai toisesta poikkeuksellisen väsyneitä. Eikä siitä yleensä tulekaan yhtään mitään, jos yrittää väsyiltana aikaistaa nukkumaanmenoa vaivaisella puolella tunnilla.
---
* E. Pantley: Pehmeä matka höyhensaarille
Olen vältellyt herättämistä aina. Oli vauvalla kakka vaipassa tai syömisestä aikaa, niin nukkua sai, jos unta riitti. Vauvojen herättely kavahduttaa minua vieläkin. Ironista kyllä, oma ensivauvani ajautui univaikeuksiin.
Hesarissa oli taannoin hyvä artikkeli herättämisestä. On kummallista, miten monesti katsotaan enemmän kelloa kuin lapsen unen vaihetta. Sekin on outoa, että pidetään kiinni säännöstä päiväunet + yöunet = tietty tuntimäärä. Käsittääkseni se pätee kylläkin joillain lapsilla.
Jos herätys uhkaa, yritän aloittaa sen hyvissä ajoin. Lisään Aslalle valoa ja melua, jotta hän havahtuisi helpommin hereille, kun siirtyy kevyeen uneen. Siis ovi auki, verhot auki, eteiseen valot, makuuhuoneeseen valoa, pikkuveli leikkimään viereiseen huoneeseen... Pehmeään heräämiseen kai pitäisi varata tuntikin, mutta se ei tahdo onnistua. Joka tapauksessa sillä ei ole väliä, nukkuuko lapsi puoli tuntia pitempään, jos hän joutuu lopulta heräämään syvästä unesta. On parempi herätä kevyestä unesta aiemmin.
Silloin, kun joudun herättämään lapsiani, käyn testailemassa heitä. Syvässä unessa he eivät tosiaankaan reagoi kosketukseen. Valot, äänet ja peiton pois ottaminen näyttävät keventävän unta, mutta joskus käy kyllä niin ikävästi, että lopulta on pakko kiskoa pikkuriepu sängystään. Siinä hetkessä helittelyyn kulutettu viisiminuuttinen voi olla parempi kuin pukemiskiukuttelun kymmenminuuttinen hieman myöhemmin. Ja jos vain menen lipsauttamaan sanat "kiire" tai "heti"...
Virkeydelläkin on rytmi
Jos unen vaihtelusta puhutaan vähän, vähän puhutaan myös virkeysvaihtelusta. Minä opin asian Pantleylta*. Kyse on siitä, että jos väsymyksen jälkeen virkistyy, uni ei tahdo tulla pariin tuntiin. Sen kai on huomannut jokainen, mutta ilmeisesti harva ymmärtää sitä. Käsittääkseni ei ole oikeastaan väliä, onko kyseessä pieni vauva vai aikuinen.
Pantley neuvoo jatkuvista univaikeuksista kärsiviä kokeilemaan reilusti aiempaa nukkumaanmenoaikaa. Sen voi tehdä joko yhtäkkiä tai aikaistamalla hiljalleen iltatoimia. Se, kumpi taktiikka toimii, riippuu lapsesta.
Minusta sama idea pätee ainakin leikki-ikäisen kohdalla silloin, jos illalla ollaan syystä tai toisesta poikkeuksellisen väsyneitä. Eikä siitä yleensä tulekaan yhtään mitään, jos yrittää väsyiltana aikaistaa nukkumaanmenoa vaivaisella puolella tunnilla.
---
* E. Pantley: Pehmeä matka höyhensaarille
maanantai 21. marraskuuta 2011
Piltti tarjosi uniluennon
Tampereella on kai meneillään keväällä uutisoitu kokeilu, jossa neuvoloissa annetaan unohjausta pienten lasten vanhemmille. Voi helpotuksen huokaus. Miten kauan neuvolatyössä onkaan mennyt herätä tuollaiseen perustarpeeseen. Ketä kiinnostavat sentit ja grammat, jos ei saa nukkua?
Unikoululuento täytti perhekahvilan, uutisoi Pilttipiiri-lehti viime keväänä (Maaliskuu 2011). Jutun mukaan Espoon Nöykkiön nuorisotalon perhekahvilassa on yleensä paikalla kymmenen aikuista lapsineen. Unikoululuentoa kuulemaan änkeytyi 40 vanhempaa. En ole yllättynyt. Puhujana oli unikouluttaja Minna Kuosmanen. Hän tekee uniohjausta työkseen omassa yrityksessään. On mahtavaa, että palvelua on saatavilla edes rahalla (ja edes pääkaupunkiseudulla).
Tässä pitää malttaa odottaa. Kyllä virallinenkin Suomi, siis THL (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos), hiljalleen ymmärtää, millainen tiedonnälkä ja avuntarve vanhemmilla on. Tällaisissa asioissa alkuuntuuppajina tarvitaan aina aktiivisia vanhempia, jollainen Minna Kuosmanenkin käsittääkseni on.
Jos hyvin käy, kokeilujen jälkeen unineuvonnasta tulee neuvolan vakioasiaa. Toinen asia, johon neuvolassa voitaisiin panostaa enemmän, on aito ja osallistuva imetystuki. Molemmat asiat tekevät arjesta joko hyvin helppoa tai sietämättömän vaikeaa. Molemmat asiat kiinnostavat vauvavuotta eläviä vanhempia. Espoossakin ajatus uniluennosta tuli Pilttipiirin mukaan perhekahvilassa käyviltä vanhemmilta, ja se onnistui järjestää Piltin perhekahvilastipendin turvin. - Voi, kiitos, Piltti!
Unikoululuento täytti perhekahvilan, uutisoi Pilttipiiri-lehti viime keväänä (Maaliskuu 2011). Jutun mukaan Espoon Nöykkiön nuorisotalon perhekahvilassa on yleensä paikalla kymmenen aikuista lapsineen. Unikoululuentoa kuulemaan änkeytyi 40 vanhempaa. En ole yllättynyt. Puhujana oli unikouluttaja Minna Kuosmanen. Hän tekee uniohjausta työkseen omassa yrityksessään. On mahtavaa, että palvelua on saatavilla edes rahalla (ja edes pääkaupunkiseudulla).
Tässä pitää malttaa odottaa. Kyllä virallinenkin Suomi, siis THL (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos), hiljalleen ymmärtää, millainen tiedonnälkä ja avuntarve vanhemmilla on. Tällaisissa asioissa alkuuntuuppajina tarvitaan aina aktiivisia vanhempia, jollainen Minna Kuosmanenkin käsittääkseni on.
Jos hyvin käy, kokeilujen jälkeen unineuvonnasta tulee neuvolan vakioasiaa. Toinen asia, johon neuvolassa voitaisiin panostaa enemmän, on aito ja osallistuva imetystuki. Molemmat asiat tekevät arjesta joko hyvin helppoa tai sietämättömän vaikeaa. Molemmat asiat kiinnostavat vauvavuotta eläviä vanhempia. Espoossakin ajatus uniluennosta tuli Pilttipiirin mukaan perhekahvilassa käyviltä vanhemmilta, ja se onnistui järjestää Piltin perhekahvilastipendin turvin. - Voi, kiitos, Piltti!
lauantai 5. marraskuuta 2011
Alempi ja ylempi työläisluokka
Olen lopettelemassa määräaikaista työsuhdetta. Puoli vuotta sitten tiesin, että edessä on lyhyehkö työpätkä. Omien lasten hoitamisesta luopuminen oli surullista, mutta käänsin ilopuolen esiin ja päätin hyötyä työmahdollisuudesta niin paljon kuin suinkin. Kun on työ on uutisten kirjoittamista, kotona ei halua koskea näppäimistön kirjaimiin. Numeroita kestää painella sen verran, että saa pankkiasiat hoidettua. Kuinka kuinkin - nyt voin palata bloggariksi. (*
Eräässä lehtiartikkelissa joku työelämäasiantuntija väitti, että Suomeen on luotu kahden kerroksen työmarkkinat. Valitettavasti en muista, mistä sen luin. Jutun kirjoittaneen toimittajan haaveena oli selvästikin ratkaista jutussa pätkätyöongelma, ja varmaan leikata työttömyyttäkin.
Puhe kahden kerroksen työmarkkinoista tarkoitti sitä, että toisilla on joustoja ja toiset sitten paikkaavat niitä. Toisilla on siis äitiyslomaa, vuorotteluvapaata, isyysvapaata, osa-aikalisää, työajanlyhennystä... Toisilla taas on määräaikainen työsuhde, määräaikainen työsuhde, määräaikainen työsuhde, määräaikainen työsuhde, määräaikainen...
Me suomalaiset olemme sokeita tälle. Olemme niin tottuneet ammattiyhdistystoimintaan (ay-toiminta), ettemme näe, että sekin voi aiheuttaa ongelmia. Joustot ovat tärkeitä, mutta niiden aiheuttamat ongelmat pitäisi myöntää ja niitä pitäisi yrittää ratkaista. Mutta toistaiseksi kaikki on vain kitsaiden työnantajien syytä.
Joskus työnantaja on kyllä oikeastikin tyhmä:
Jatkuvat lyhyet työsuhteet ovat usein todella surullisia. Kaverini äiti sai vakipaikan hoitajana. Hänen pienimpien lastensa ensimmäinen kysymys oli, että onko äidillä nyt lomaa. Kamalaa, että hädin tuskin koulutaipaleensa aloittaneet lapset ymmärtävät tuollaista kysyä.
---
*) Kiitos vain Ilarille, joka eilen oikein kävi kysymään, että miksei Arktinen appelsiinipuu ole tuottanut enää hedelmiä. Hän täältä etsineekin apua pian alkavaan koti-isyyteensä.
Eräässä lehtiartikkelissa joku työelämäasiantuntija väitti, että Suomeen on luotu kahden kerroksen työmarkkinat. Valitettavasti en muista, mistä sen luin. Jutun kirjoittaneen toimittajan haaveena oli selvästikin ratkaista jutussa pätkätyöongelma, ja varmaan leikata työttömyyttäkin.
Puhe kahden kerroksen työmarkkinoista tarkoitti sitä, että toisilla on joustoja ja toiset sitten paikkaavat niitä. Toisilla on siis äitiyslomaa, vuorotteluvapaata, isyysvapaata, osa-aikalisää, työajanlyhennystä... Toisilla taas on määräaikainen työsuhde, määräaikainen työsuhde, määräaikainen työsuhde, määräaikainen työsuhde, määräaikainen...
Me suomalaiset olemme sokeita tälle. Olemme niin tottuneet ammattiyhdistystoimintaan (ay-toiminta), ettemme näe, että sekin voi aiheuttaa ongelmia. Joustot ovat tärkeitä, mutta niiden aiheuttamat ongelmat pitäisi myöntää ja niitä pitäisi yrittää ratkaista. Mutta toistaiseksi kaikki on vain kitsaiden työnantajien syytä.
Joskus työnantaja on kyllä oikeastikin tyhmä:
"Palkallisia lomia Sirpa ei ole koskaan päässyt viettämään. Työpätkien päätteeksi hän on saanut lomakorvaukset, mutta yhteiset lomat perheen kanssa jäivät toteutumattomiksi unelmiksi. Nyt lapset ovat aikuistuneet." (Lapin Kansa 2.4.2011)Tuo Sirpa oli tehnyt parinkymmenen vuoden aikana kaiketikin sata pätkää. Kahdenkymmenen vuoden aikana pitäisi työnantajankin jo hoksata, että tarve on pysyvä, vaikka määräaikaisuudelle aina olisikin syy.
Jatkuvat lyhyet työsuhteet ovat usein todella surullisia. Kaverini äiti sai vakipaikan hoitajana. Hänen pienimpien lastensa ensimmäinen kysymys oli, että onko äidillä nyt lomaa. Kamalaa, että hädin tuskin koulutaipaleensa aloittaneet lapset ymmärtävät tuollaista kysyä.
---
*) Kiitos vain Ilarille, joka eilen oikein kävi kysymään, että miksei Arktinen appelsiinipuu ole tuottanut enää hedelmiä. Hän täältä etsineekin apua pian alkavaan koti-isyyteensä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)