Aslalla on takanaan yksi syntymäpäivä ja kaksi joulua. En ole hankkinut hänelle vielä lahjan lahjaa. Tykkään kovasti lahjoista kyllä, mutta en liiasta tavarasta. En esimerkiksi ymmärrä, miksi vauvan bodeja pitää olla 16, jos kahdeksankin riittää. Ja joululahjoja tuli taas yltäkylläisesti ilman isän ja äidin panostusta.
On luvattu, että törmään vielä lapsen kanssa kulutuspäätösongelmiin. "Kyllä sitten kun..." Sitä aikaa odotankin mielenkiinnolla. Että mitä jos lapsi oikeasti vaatii jonkun Höpö-Set-repun tai -penaalin. Oikeastihan ostoshömpän piti jo koittaa. Vuosia sitten ihmettelin, miksi vanhemmat ostelevat lapsilleen joululahjoja. Minun piti oivaltaa se, sitten kun on lapsi(a). Vaan tyhmän pää lyö tyhjää vieläkin.
Jouluna teki pahaa, kun piti lasta väkisin kiinnostuttaa paketeista. Asla jaksoi juuri juuri avata ensimmäisen lahjan, josta paljastui riemuittava muumipyjama. Vielä kuudennenkaan paketin kohdalla hän ei oivaltanut, että papereiden alta paljastuu jotain hauskaa. Osa paketeista laitettiin syrjään, ja availimme niitä sitten Aslan jo nukkuessa.
Viimeistään silloin ymmärsin, miksi Katja-tuttavani oli laittanut joulun jälkeen avaamattomia lelupakkauksia varastoon ja antanut niitä lapsilleen sitten kevään aikana. Kyse ei ole aikuisen roinamoraalista, vaan siitä, miten lapsi liikoihin lahjoihin reagoi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti