Pikkuiset huulet hamuavat ja maiskuttavat, untuvainen pää kääntyilee ja nyrkit haparoivat kohti suuta. (KaksPlus 6/09)Siitä sen siis pitäisi alkaa. Ja miten erilainen on oma kokemukseni lapsen ensihetkiltä. Ensin tehtiin kaikki muu; siistittiin ja siloteltiin pikkuinen. Sitten tuotiin tuttipullo, kun lapsi kuulemma kätisee nälkäänsä. Että olikohan se sittenkin niin, että imetystä on helpompi harjoitella "rauhassa", kun pahin nälkä on taitettu.
Minulle ihan uutta
Ihokontaktit, vauvan hieromiset ja vauvan antamien viestien seuraaminen. Täkäläisessä sairaalassa en ole kuullut noista puhuttavan. Haastattelua lukiessani tulin vakuuttuneemmaksi siitä, että moni imetysongelma ratkeaisi lapsilähtöisyydellä. Ikivaiva, hyvä imetysasento, ei sekään ole Koskisen mielestä vaikea juttu. Tärkeintä on odottaa, että lapsi avaa suunsa oikein suureksi. Siihen menee kuulemma jonkin aikaa.
Minulle nuo yksinkertaiset imetyskuvaukset antoivat paljon uutta tietoa. Se on kummallista, sillä paljon olen kuitenkin lukenut, kysellyt ja kuunnellut. Jutusta tuli hyvä mieli: tuollaista pitää suositussa vauvalehdessä julkaistakin. Mutta miksi tuollaista, yksinkertaista luomu- ja vaisto-opastusta ei saa kaikista sairaaloista ja neuvoloista. Mutta miten voi olla mahdollista, että monien äitien annetaan eksyä noin yksinkertaisessa asiassa?
Imetys on monille vaikeaa. Se ei ole mikään "tissi suuhun, kyllä se siitä" -juttu. Sitä sen kyllä pitäisi olla ja sitä se voisi monille olla, jos vauva saisi ohjata ruoantarvettaan alusta lähtien. Minä ja moni muu on saanut sairaalasta ja neuvolasta imetysohjeita, jotka teknisesti ovat samanlaisia kuin Koskisen ohjeet. Tekniikkaohjeet eivät kuitenkaan riitä, jos ohjausta ei anneta koko vuorovaikutustilanteeseen, mieluiten vielä alusta lähtien.
Useimmiten äitejä neuvotaan, miten imetetään. Sen sijaan pitäisi kertoa, miten lapsi toimii.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti