Ei se voi olla totta, että ihmislapsi kärsii uniongelmista ja väsyttää vanhempansa. Käsittääkseni vauvojen ja lasten uniongelmat ovatkin aika länsimainen ilmiö.
Kun väsyin heräilemään puolen tunnin välein, mietin, mitä tämä oikein on. Miten ihminen toimisi aivan luomuna? Äiti suojelisi lasta ja vauva nukkuisi hänen vieressään - aivan varmasti. Minäkin uskon, että lapsella on kaikista ihaninta nukkua perhepedissä. Olen kuullut tutkimuksista, joiden mukaan perhepedissä nukkuvat lapset koisivat keskimääräistä sikeämmin.
Osa vauvoista taas heräilee vanhempiensa vieressä kahta tiheämmin. Meillä tilanne on näin. Alussa ajattelin, että lapsi saa nukkua omassa sängyssään, jos se käy hyvin. Asla nukkui sekä vieressämme että kopassaan. Ensimmäiset kuukaudet menivät hyvin. Kun ongelmat alkoivat, perhepeti ei riittänyt rauhoittajaksi. Joillakin kuulemma riittää. Kun omassa sängyssä nukutti hieman paremmin, luovuimme johdonmukaisuuden vuoksi perhepedistä. (Johdonmukaisuushan on unihoidon avainsana!)
Vaikka vauva heräilisikin perhepedissä usein, hän silti varmasti nukkuu tyytyväisenä ja hyvin. Heräily, jota nimitetään uniongelmaksi, ei ole vauvan ongelma, vaan vanhemman. - Varsinkin jos vauva nukahtaa aina imetykseen. Eihän ihanampaa voi olla. Elizabeth Pantley kirjoittaa oikein ymmärtäväisesti siitä, että vanhemmilla on tarve tehdä muutakin kuin hoitaa vauvaa. Hänen mielestään muutosta ei tarvitse, jos sietää itse vauvan heräilyjä ja uudelleennukutuksia.
***
Palaan vielä luomuihmiseen. Hänen vauvallansa ei todennäköisesti olisi uniongelmia. Selittäjäksi eivät varmaankaan riitä yhteiset yöt. Niiden lisäksihän vauva nimittäin viettää päivänsäkin vanhemmassaan kiinni. Parhaimmillaan aivan konkreettisesti iholla. Hän voi luottaa täysin siihen, että äiti on hän en lähellään koko ajan, aivan koko ajan. Siksi hän uskaltaa nukahtaa ja nukkua, silloin kuin väsyttää. Osa vauvoistahan on tällaisia tietenkin nykyisinkin, naapurissakin...
Kun yritän ajatella, miltä nukkuminen Aslasta tuntuu, ymmärrän häntä hyvin. Hän nukahtaa esimerkiksi vaunuissa, kun lähdemme kaupungille ja herää, kun jään porisemaan jonkun kanssa. Hän havahtuu ja kuulee uusia ääniä. Ei hän varmasti pelkää, mutta haluaa tietää, mikä tämä tilanne on. Siksi hän jää hereille.
Sitten on aivan tavallinen tilanne suomalaisperheissä: vauva nukahtaa vaunuihin, herää myöhemmin pihalla ikkunan alla ja joutuu hieman itkemään, ennen kuin äiti rientää paikalle. Esimerkkejä on paljon. Vauvat ovat erilaisia, mutta herkkä vauva haluaa varmistaa, että häntä ei unohdeta. Pian tilanteet heijastuvat kaikkiin unihetkiin. Meillä asiat voisivat hyvin olla toisin, jos olisin vaikkapa intiaaniäiti, joka kantaa vauvaa liinassa päivät läpeensä.
***
En ole kivikautinen luomuihminen, enkä ole lapseni kanssa tiiviisti päivin öin. Lisäksi minulla on heräilevä vauva. Hyväksyn, että elämäntapamme ja lapsenhoitotapamme ei ole harmoniassa vauvan biologisten tarpeiden kanssa. Ja onhan meitä suomalaisia kritisoitu viime aikoina hyvin voimaakkasti siitä, että vaadimme vauvalta liikaa itsenäisyyttä. On esimerkiksi sanottu, että pinnasängyssä yksin nukkuminen on täysin luonnotonta. Mutta kyllä minusta länsimainenkin vauva voi olla onnellinen. Jos joku on sopeutuvainen, niin ihmisvauva.
Kun luin nettikeskusteluja uniongelmista, huomasin, että moni samassa tilanteessa oleva ja helliä hoitomenetelmiä kannattava äiti vain hyväksyy tilanteen, koska haluaa varmistaa lapsensa turvallisuudentunteen. Se on ihanteellista. Minusta kuitenkin tuntui, että onnellisuuteni kärsii tiheästä heräilystä. Onneksi löysin Elizabeth Pantleyn kirjan, jossa opastetaan parantamaan lapsen nukkumistottumuksia lempeästi, ilman itkuja. Niksien sijaan homma alkaa siitä, että ymmärretään, mitä vauvan uniongelmat oikeastaan ovat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti