Pari kuukautta harjoiteltiin tutin käyttöä, muutama kuukausi käytettiin ja pari kuukautta vieroitettiin. Joo-o, kyllä voi joku kysyä, oliko järkeä vai ei. En tiedä, niin kuitenkin tehtiin.
Aluksi en antanut Aslalle tuttia. Olin fanaattinen imetyksen onnistumisen suhteen. Ajattelin, että jos vauva tuttia tarvitsee, sitä käytetään. Muutaman viikon jälkeen halusin tutin. Asla ärsyyntyi minusta kovasti siitä, että halusi lutkutella rintaa, mutta maitoa tuli niin runsaasti, että oli pian ähky. Huutava Asla oli vaikea rauhoitella. Joskus kelpasi äidin tai isän sormi imeskeltäväksi. Imemistarvettaan Asla purki omiin sormiinsa, ja muut neuvoivat, että tutista on helpompi vieroittaa kuin sormista.
Malliksi valikoitui Tommee Tippee, jossa imuote on samanlainen kuin rinnalla. Mitään tuttia Asla ei huolinut, mutta Tommee Tippeetä hän imaisi sentään kerran pari, ennen kuin sylkäisi pois. Siitä sain pontta yrittää. Harjoitusta kesti kaksi kuukautta. Ujutin tutin suuhun imetyksen päätteeksi, jos Asla oli puoliunessa. Usein hän sen otti, kun vain hoksasin oikean hetken.
Toinen tehokas väkisintutituskeino oli kantoliina. Kun Asla oli kasvot rintaani vasten ja teki unta, sujautin tuttia hänelle suuhun ja suorastaan pakotin imemään sitä. Kantoliina tuki Aslan päätä niskasta ja itse pidin tuttiä kädellä hänen suussaan.
Idea oli siis se, että käytin jotain tehokasta nukutuskeinoa (imetys, kantoliina) ja yritin lisätä siihen tutin. Näin uskoin hänen assiosioivan tutin rauhoittumiseen. Samahan pätee muussakin unihoidossa, esimerkiksi unilauseiden käytössä.
Ja niin siinä kävi. Tutista tuli yksi hyvä rauhoituskeino. Käytimme sitä vauvallamme säästeliäästi, eikä se koskaan ollut mikään varma tapa saada Asla rauhoittumaan. Siitä oli kuitenkin apua, kun opetimme häntä nukkumaan vaunuissa ja pinnasängyssä - tai siis opetimme nukkumaan ylipäätään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti